24. maaliskuuta 2014

Inspiraatiota Tukholman puutarhamessuilta

Terkkuset naapurista! Kävin viikonloppureissulla Tukholmassa, ja kyllähän se mukava kaupunki oli. Jotenkin sitä vaan unohtaa, että ihan lähellä on niin paljon kivaa nähtävää ja hyvää tunnelmaa. Ei tartte lähteä kuin yhden meren päähän ja heti maisema on erilainen – ja samalla niin tuttu.

Mutta siis, puutarhamessuilla piipahdin inspiroitumassa. Tässä kuvakooste kiintoisista jutuista, vähemmillä selittelyillä. Ensin otoksia parvekkeista.






Kävijöiden valinta parhaaksi parvekkeeksi oli tämä "Täppa tre trappor upp", josta seuraavat 4 kuvaa:





Tykkäsin siitä itsekin eniten, hurmaava kokonaisuus. Eikä ikävältä näyttänyt tämä olohuonekaan:


Siitä ei lattiamateriaali parane, sano!

Ja jos lemmikkieläimiksi valitsee tällaiset tyypit, niin multa myös pysyy paikallaan...


Auton voi antaa rauhassa ruostua niin kuin suomalaisessa pihapiirissä konsanaan. Vihreä siitä tulee, kun vaan tekee oikeat temput. Tomaattikasvariksikin sopii.



Koristepuolella Ruotsissa tunnutaan olevan vapaamielisempiä kuin meillä. Siitä Putte seinälle.


Itse toin messuilta maltillisesti vain puutarhakruunuja ja daalioita. Olisi tehnyt mieli tuoda paaaljon pelargoneja, mutta en uskonut niiden kestävän paria päivää matkalaukun uumenissa ehjänä. Metallikruunuja siis, kuningaskunnasta luonnollisesti.


Tämäntyyppiset olivat messut minun objektiivini läpi, täytyy käydä kurkkaamassa muiden Ruotsin-kävijöiden mielenkiinnon kohteita. Tämän asetelman myötä, aurinkoista uutta viikkoa!


26 kommenttia:

  1. Olipa kiva nähdä messut sinun kuvakulmiesi kautta. Samoja kuvauskohteita löytyy minultakin, tuli tehtyä reissu messuille Suvikummun Marjan seurassa. Oli ihana retki ja virkistävä hyppy kukkien maailmaan arjen aherruksen keskeltä! Minä raahasin Ruotsista pelakuun pikkutaimia ja pari aikuista, meinasivat ruttaantua jo sataman sisääntuloportin väliin, mutta täällä ne taimet nyt kotona on istutettu isompiin potteihin taimimultaan. Pari yrittää vähän mököttää siirrosta Suomeen kellastuttamalla lehtiään, mutta yritän antaa niille paljon TLC:tä, jos vaikka leppyisivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä oli ihania kuvia Marjan kanssa, kävin katsomassa! Kiva reissu tosiaan oli, täytyy mennä useampanakin keväänä. Tukholma, niin lähellä, mutta täysin ulkomailla ;)

      Tulen kurkkaamaan pelargoniesi eloa blogiisi, pitkän tauon olenkin taas joutunut pitämään tästä ihanasta puuhasta... onneksi tekstit eivät poistu eivätkä karkaa minnekään.

      Poista
  2. Kiitos messukatsauksesta, kivoja ideoita olet kuviisi kerännyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko, että olit mukana. Tusen tack!

      Poista
  3. Kyllä minulla ovat pelargoninpistokkaat ja muut taimet kestäneet laivamatkan vailla merisairautta ja ruhjoontumista matkalaukussa. Olen kyllä ostanut niitä asenteella "se mikä ei tapa, vahvistaa", joten varsin vahvoja taimia on tullut tuotua.
    Ihania kuvia, voi että kun herkulliset messut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla, että taimesi ovat kestäneet kuljetuksen! Meillä oli vielä edessä yö ja päivä Tukholmassa ennen laivamatkaa kotiin, joten laukut olivat jo ihan piukeena muusta, en uskaltanut ottaa riskiä. Ensi kerralla viisaampana reissuun!

      Poista
  4. Ihania kuvia. Minun on parasta olla näyttämättä puoliskolleni tuota vihertävää autoa. on muistaakseni ehdottanut kasvihuoneeksi linja-autoa ja jotain muita romukasoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, näytä vaan inspiraatiokuvia, saisitpa niin erikoisen ja erilaisen hienon kasvarin, ettei kellään!

      Poista
  5. Todella inspiroivaa katsella näitä Tukholman puutarhamessujen kuvia. Eilen katselin Tina's blogin kuvia. Ihania kuvia, niin keväistä, niin vihreää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kivat messut, oli käytetty semmoista rohkeaa ja luovaa ajattelua, ettei kaiken tarvitsekaan olla oikeasti toteutettavaa ja ikuisesti betonisen kestävää, vaan ideoinnin lähteitä ja silmänruokaa... siitä se kevätmieli syttyy :)

      Poista
  6. Kiitos kivasta kuvamatkasta ! Niin keväistä ja pirteää, ihanaa. Hauskat nuo sipulit lautasella, oiva ateria ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin, ihana värikäs kaunis punasipuliateria – varmaan terveellinenkin heh :)

      Poista
  7. Kiitos kun pääsin mukaasi messuille! On sitä kaikenlaista maailmalla....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska, kun lähdit völjyyn – on sitä tosiaan kaikenlaista ihmettä heti rapakon takana.

      Poista
  8. Kiitos messutunnelmista, ehkä joskus minäkin lähden katsomaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä messuja voi kyllä vilpittömästi suositella, saa samalla ihanaa Tukholman-tunnelmaa :)

      Poista
  9. Voi ihanuutta...kiitos,kun jaoit matkatunnelmat kanssamme<3 Blogissani on sinulle haaste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina, kiva että tykkäsit! Paljon on ollut messuillakävijöitä, kaikki näkevät asiat hiukan eri kulmasta ja tarjoavat omanlaisensa kattauksen, kiinnostavaa nähdä ne kaikki :) Ja kiitos haasteesta, tulen noutamaan!

      Poista
  10. Osaisitkos kertoa kauanko itämisen jälkeen, sirkkalehti vaihde kestää ennenkuin tulee ensimmäiset varsinaiset lehdet?
    Kyseessä esim. orvokki ja petunia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orvokeista on semmoinen tuntuma, että aika nopeasti pusertavat ekan varsinaisen lehtiparin, sanotaan että viikon sisällä sirkkalehtien kasvamisesta. Tämä on summittainen muistikuva, mutta tuskin menee kovasti metsään :)

      Poista
  11. http://559m2.blogspot.fi/2013/03/emc.html
    Luin tätä postaustasi ja siis täh, kuinka nuita saa risteyttettyä keskenään? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, en tiedä minäkään :) Ne ovat risteytyneet ihan itsekseen, ilmeisesti siitepölyt ovat lentäneet sopivasti kukasta toiseen pörriäisten avustamana ja niin toisen kasvin ominaisuuksia on risteytynyt toisen kanssa. Ihmeellinen luonto!

      Poista
  12. Sinäkin olit Tukholmassa? No voi märsy sentään, miksen minä lähtenyt...?? Ihanan näköisiä kuvia. Minä kävin vaan Helsingissä, eikä siellä tehnyt mieli ottaa metrilakuista ja siivousliinoista kuvan kuvaa. Sekatavaramessut >-<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hyvin sanottu tuo metrilaku ja siivousliina-asia. Ruokamessuilla tuotteitaan esittelee joku kovettumavoidekauppias, hei haloo sillekin.

      Ensi keväänä Tukholmaan, ilman muuta. Siinä saa tosiaan sen Tukholman kaupan päälle, se on kiva juttu.

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Kiitos Kitty, kaunista oli – ensi vuonna uudestaan!

      Poista