Pullojukalle uusi koti, kliiviallekin melkein

Kevät ei lämpöjen puolesta nyt oikein millään meinaa startata. Pöh. Mutta niin se oli viime vuonnakin, ainakin huhtikuun alkupäivinä tuskailin nollakelejä ja jäistä vesisadetta, kun väkisin pihalta risuja keräilin ja suurennuslasilla jotain vihreää etsin. Siitä viikko, ja tilanne oli aivan toinen. Silloin se rytinä alkoi.

Nooh, tänään paisteli pari tuntia ja siitähän sitä heti alkoi mahlat virrata, nimittäin omat. Otin pullojukan ja kiikutin sen asunnonvaihtajaisiin. Jotenkin vaan tuntui, että kolmijalkainen Jukkis kaipaisi enemmän tilaa.

Ei siellä purkissa paljoa multaa ollut, juuria enimmäkseen. Koska olin jo ostanut uuden, isomman ruukun, ja halusin mustat sormenpäät, en lähtenyt selvittämään, että oliko tämä tilanne Jukan puolesta ollut ihan hyvä. Että halusiko hän edes muuttaa. Muutto tuli ja siihen on Pulliksen sopeuduttava.

Laitoin ruukkuun reiän peitoksi ylivuotisia koivunlehtiä, kas niitä on tällä tontilla aina käden ulottuvilla. Vesi pääsee virtaamaan harsomaisesta lehdestä läpi, mutta multa pysyy ruukussa. Se on optimi tilanne.

Hain inspiraatioissani multatalkoisiin myös kaksi kliiviaa, jotka ovat kasvattaneet tyvelleen jälkeläisiä. Ajattelin napsaista teinit omiin ruukkuihinsa. Vanha multa oli mallia pölisevä, ihan kuivaa kikkaraa. 

Kliivialisäkkeet olivat varsin tiukasti emossaan kiinni, joten ajattelin sittenkin vähän googlailla asiaa. Muutama eka osuma oli sitä mieltä, että kliivia tykkää ahtaasta eikä kuki sinä vuonna, jona sitä on rääkätty, joten päätin sittenkin vain rapsutella vanhaa multaa pois ja istuttaa heidät takaisin samoihin ruukkuihinsa samoissa komboissa. Mikäs siinä, joku tykkää ihonmyötäisistä vaatteista, joku arvostaa rennompaa fiilistä. Kliivia on ilmeisesti se kaksi numeroa liian pienissä trikoissa veuhtova.

Pullojukka ei saanut mahdollisuutta kertoa mielipidettään, mutta itse tykkään, että nyt on kiva, färski ruukku. Täytyy nostaa hänet etelä- tai länsi-ikkunalle, meksikaanina arvostaa valoa ja paistetta, jopa paahdetta. Sitä en voi hänelle täällä Pohjolassa luvata, mutta sopeutuvaista sorttia näyttää olevan.

Niin kuin me pohjoisen tarhuritkin olemme, sinnillä mennään ja huomista odotetaan. Kohta päästään tositoimiin!