17. tammikuuta 2013

Liaanilla on ruska

Hyydyttää se suomalainen talvi innokkaimmankin persoonan, kuten liaani Into-Lianan. Kasvu on hidastunut silmin nähden ja onpa lehdissä tapahtunut värimuutoksiakin. Intolla on ruska.


Tuo ihan ensimmäisenä pukannut lehtitrio on ruskettunut ja kohta irtoamaisillaan, yksi lehdykkä on jo lattialle tipahtanut. Samaa värin haalenemista on havaittavissa vanhemmassa kasvustossa koko matkalta.


Tässä vertailun vuoksi uusin, katon rajassa lonkeroiva verso, sen lehdet ovat vielä vihreät.


Pahoittelen muuten kuvien kamalaa valomaisemaa; liila kasvivalo ja kirkkaanvalkoinen kattolamppu eivät ihan sitä kauneinta valaistusta saa aikaan. Salamavalo olisi tehnyt tunnelmasta vielä kamalamman. 

Into-Lianassa on jännä piirre: olen siirtänyt katossa ilman tukea luikerrelleet versot alaspäin, roikkumaan muutaman narun varaan. Kaikkien versojen/ haarojen päissä on pieni tupsu, josta kasvin oletettavasti pitäisi joko kasvaa lisää tai josta sen pitäisi pukata uudet lehdet. No, kaikkien versojen päät ovat yksituumaisesti nuutuneet.

Tässä kuva tuoreimman verson päästä, se on vielä elossa ja näyttäisi jatkokasvattavan jotain.


Tässä vanhempi versonpää, se on kuivunut pystyyn, niille sijoilleen. Verson pää on musta.


Onko ohut pää paleltunut kalsalla ikkunalla? Onko kasvuvoima loppunut, valo ollut riittämätöntä? Kuitenkin Into on pukannut sitten uuden verson, eli kasvuvoimaa noin yleisesti on vielä riittänyt?

Nyt annoin hänelle ensimmäistä käteen osunutta ruokaa, se oli luonnollisesti bonsai-ravinnetta. Bonsai ja liaani, eksoottisia lajeja molemmat. Neste oli vaaleanpunaista ja enemmän kalium- kuin typpipitoista, katsotaan, mitä I-L liemestä tykkää. 

Onneksi valoisa aika on alkanut hi-taas-ti mutta oikeasti lisääntyä. Tekee tarhurille hyvää nähdä taas päivänvaloa töistä lähtiessä, tarhattava on saanut tänään päivällä nauttia oikein romakasta auringonpaisteesta. 

Eiköhän se Inton ruska-aika ole kohta ohi. Geraniumin kokema kaamos ainakin alkaa olla.

10 kommenttia:

  1. Go Liana go! Kohta tulee lisää valoa, älä luovuta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän kiittää tsempistä, tuli kuulemma tarpeeseen. Sanoi harkitsevansa muuttoa pois Suomesta ennen ensi talvea, yritän puhua ympäri :)

      Poista
    2. Luo hänelle toivoa, kyllä tähän tottuu (kai). Lupaa vaikka uusi pipo. Sinulle on haastetta blogissani, ole hyvä!

      Poista
  2. jännitysnäytelmä senkun jatkuu.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Toivottavasti nähtäisiin vielä se kukinta...

      Poista
  3. Näyttää oksat kuivettuan samalla tavalla mitä mulla talvehtivissa chileissä. Ikävää. En ole vielä keksinyt ongelmaan ratkaisua. Yksi mitä epäilen, on kuiva sisäilma. Mittari näytti viimeksi testimittauksessa suhteelliseksi ilmankosteudeksi 38.

    Ikkunan kylmyys voisi olla myös yksi, mutta ikkunalaudalla on chilejä, mutta niissä tuollaista kuihtumista ei mielestäni ole. Eli vika voi olla sittenkin valossa. Mulla ei nimittäin ole talvehtiville lainkaan lisävaloa. Tai sitten kyse on osatekijöiden summasta. Sisäkasvarissa olisi paremmat olot, mutta en ala sinne mahdollisia ötököiden levittäjiä viemään, tosin siellä ei ole juurikaan tilaakaan. Se yksi matojen kalvama on "teholla" sisäkasvarissa, mutta tehokkaasti huputettuna.

    Päivät valoistuu jatkuvasti, että kai se tästä. Pakkasta oli vaan Piikkiössä aamulla hyytävät -25°C. Yrttikourussa itää mukavasti, mutta toivottavasti ikkunasta ei säteile liikaa kylmää tuohon kouruun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja, voi hyvin olla ilman kuivuudesta tai tosiaan kylmyydestä tai niiden yhdistelmästä. Ilma on kyllä tuossa kuivaa kuin Saharassa, nyt täytyy alkaa sumutella kasvia, kun aurinkokin alkaa taas pikkuhiljaa paistella ikkunalle ja osaltaan kuivattaa lisää.

      Hauska nähdä yrttikourun elämää, toivottavasti tosiaan kaikki ikkunan asukit jaksavat nämä viimeiset pakkasjaksot!

      Poista
  4. Mulla olis syksyllä ollu sisälläkin haravan tarve, kun kohtalonköynnös siirtyi talvilepoon:) Se on aina pudottanut jonkin verran lehtiä, mutta nyt lähti lähes kaikki. Ajattelin että noinkohan toipuu, mutta nyt jo näkyy pientä elämää ja luinkin jostakin, että pitäisi olla sen komeampi kukinta mitä enemmän karistaa lehtiä, no tiedä tuota sitten??! Onko tuo oikeasti joku liaani vai mikä kasvi? T Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, sisäharava olisi hauska näky nojaamassa olohuoneen seinään :) Varmaan se kohtalonköynnös alkaa taas tehdä lehtiä, kun kevätaurinko alkaa lämmittää ja valaista. Samaa toivon liaanille – joka tosiaan on liaani eli puuvartinen köynnös. Nappasin siemenen mukaan Thaimaasta ja pitkällinen selvitystyö toi tiedon, että kasvi kuuluu Mucuna-sukuun. Laji selviäisi, kun kasvi tekisi kukat... sitä odotellessa tässä jännitetään ja raportoidaan :)

      Poista