Viime kesänä havahduin siihen, että muutama vuosi sitten aseteltujen liuskekivien väliin on kasvanut muhkeaa sammalta.
Se on aivan täydellistä sauma-ainetta ja sopii kiven rinnalle hienosti. Luonto osaa paikata sen, mikä ihmiseltä jää huolittelematta. Kaikki eivät sammaleesta pidä esimerkiksi nurmikolla, mutta minusta se saa kasvaa siellä, missä viihtyy. Ja nurmikko, se on vaikea hoidettava. Jos siinä viihtyy sammal ruohon sijaan, niin olosuhteet ovat nurmikon kannalta hiukan väärät. Sitten tarvitaankin jatkuvasti ihmiskättä asioita korjailemassa.
Mutta mikä sammal tämä on, sitä en vielä tiedä. Sammallajeja on Suomessa satoja, kyllä tällekin nimi vielä löytyy. Mutta oikein ihanaa on se, että Suomessa toimii Sammalseura-yhdistys.
Lisää pehmoista löytyy neitoperhosen siivistä.
Neitoperhonen (Inachis io) on Suomessa leviämässä oleva laji. Yleisimmin sitä tavataan etelärannikolla ja Kaakkois-Suomessa.
Perhosen pehmeys on karusti vain suomupeitettä. "Siipiä päällystää suomupeite, joka aiheuttaa siipien värikkyyden. Se kuluu helposti pois: jos siipiä koskettaa, jäävät suomut jauhemaisina sormiin", toteaa Euroopan hyönteisopas.
Neitoperhonen on työssään valkoalpin kukinnolla viime elokuun alussa. Toivottavasti he molemmat näyttäytyvät ensi kesänäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti