5. tammikuuta 2013

Siemenvaraston kevätsiivous

Miten kaikki tarvikkeet voivat hävitä ympäri huushollia? Vaikka kyse on kuitenkin vain yhdestä harrastuksesta, johon liittyviä asioita tarvitaan joko ulkona tai kellarissa? Miksi niitä tarvikkeita on kuitenkin ulkona ja kellarissa, kuistilla, keittiössä, "toimistossa", eteisessä ja olohuoneessa?

No okei, jos olen _ihan rehellinen_, niin kyllähän kasveihin liittyviä puuhia harrastetaan myös olohuoneessa ja kuistilla ja ihan vähän keittiössäkin. Joo, ja makuuhuoneessa.

No OKEI. Kyllä niitä kasviasioita harjoitetaan ihan-joka-huoneessa ja nurkassa ja kolkassa, eikä mikään säilytystila oikeasti riittäisikään kaikille purkeille ja ruukuille ja multapusseille ja talvehtiville kasveille tai oikein millekään, joten nyt tämä kirjoitus söi itse itsensä. Joudun vastaamaan ekaan kysymykseen "Miten kaikki tarvikkeet voivat hävitä ympäri huushollia?" että "Siksi, että sulla on liikaa tavaraa eikä niille ole riittävästi säilytystilaa – etkä edes yritä koota niitä tarvikkeita yhteen ja samaan paikkaan. Piste".

No niin, tämän vuodatettuani voin mennä asiaan. Keräsin nimittäin siemenpussit ja -purkit sieltä sun täältä, kävin ne läpi, heitin ikivanhat ja väsyneet pois ja päätin laittaa loput yhteen kompaktiin boksiin.

Mies vinkkasi, että hän on löytänyt talosta vanhan naulalaatikon, joka on ilmeisesti talon rakentajan ja alkuperäisomistajan ajoilta. Tiedä, vaikka olisi hänen käsialaansa, oli nimittäin oikein Handy Man tämä herrasmies.

Tällaisen laatikon puolisko minulle toi jostain kellarikaaoksen uumenista nähtäväksi.


Ajattelin, että tuo on ihan nappi laatikko tähän tarkoitukseen, oikein käsintehty puinen boksi, ajan hampaan (ja talon laiton) muokkaama.

Siinä on hienot lohenpyrstöliitoksetkin nurkissa.


Tilaa oli melko jetsulleen sopivasti, toki tuohon vielä "hätätilanteessa" 10-20 pussia mahtumaan saadaan.


Semmoinen "hätätilanne" saattaa pukata jo ensi viikolla, kun FataliiSeeds -verkkokaupasta tilaamani chilinsiemenet saapuvat. Pakko ("pakko") oli tilata viittä laatua, kun olivat niin kamalan houkuttavia kaikki. Kauppa on muuten nimestään huolimatta ihan kotimainen, mikä on aina mukavaa plussaa, vaikka tosiaan ulkomailtakin on kiva siemeniä tilailla.

Muita siemeniä en ole vielä päätynyt tilaamaan, jotenkin tuli tuossa siemenvaraston kevätsiivouksessa mieleen, että josko kylväisi näitä, joita jo kertynyt on... (Outo ajatus, ehkä se menee kohta ohi?)

Mutta kertokaas, te ihanat kanssatarhurit, miten voisin nopeasti testata siementen itävyyden? Muistan nähneeni itämistestejä ihan kostean talouspaperin päällä tehtynä, onko teillä kokemusta tai tietoa moisesta testistä? Vai olisiko vain laitettava siemeniä multiin ja katsottava, että lähtisikö satsista jotain itämään?

Kiitos jo etukäteen vinkeistä tai linkeistä! Kohtahan me pääsemme rapistelemaan tämäntyyppisiä kuoria oikein tosissamme :)

30 kommenttia:

  1. No emmää mitään testejä ole tehnyt, laittanut vaan multiin ja kastellut. Äitini 15 vuotta keittiönkaapissa hilloamista ruiskaunokin siemenistäkin iti ainakin viis! Kannattaa yrittää.
    Ylihieno laatikko, mutta mikään vähäisempi ei kelpaisikaan näin jalolle harrastukselle. Mullakin on hieno siemenloota, mut ei noin hieno. Kätevä kumminkin.
    Niin, ja ekat 5 pussia (Chiltern Seeds) tuli jo, vaikka mun valikoima lienee samaa luokkaa kuin sun, eli olis kyllä omasta takaa mitä käyttää ensin pois...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän se on, että multiin työntämällä sen itävyyden saa aivan varmasti selville. Jos olisi joku nopsa ja kätsä pikatesti, niin voisi käydä suht' vaivattomasti semmoiset kovin epävarmat tapaukset läpi... mutta itävyyttä tosiaan varmasti riittää yllättävän pitkäänkin, niin kuin nuo äitisi ruiskaunokit hienosti osoittavat! Waude, on ne ihmeen varmoja pankkeja nuo siemenet – varmempia kuin rahapankit.

      Hitsi vie, jos tänä vuonna ihan oikeasti ei lähtisikään suin päin innoissaan ostelemaan lisää, vaan pyrkisi käyttämään varastoa pois... edes jossain määrin. Tätä täytyy harkita, saahan sitä aina nauttia muiden ihanista ostoksista täällä Blogistanissa.


      Poista
  2. Hieno tuo loorasi, liitoksineen. Mulla on ihan pikkiriikkinen laatikko ja varasto, huomaan olevani ihan alkeisharrastaja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehee Pirkko, ei mene kuin hetki, niin ei riitä pikkiriikkinen loora eikä varasto – kun antaa pikku(viher)sormen, se vie molemmat yläraajat :)

      Ja se, että pieni varasto riittää, on varmasti osoitus myös hyvistä logistisista taidoista. Niitä täällä nyt aletaan harjoitella!

      Poista
    2. Oikeastaan pikkuisen varaston syynä on vain liian pikkuinen kissasuojattu kasvatusalue.

      Poista
    3. Niinpä, kaikki taitaa olla lähtökohtaisesti aina liian pientä tässä lajissa ;) Saa nähdä, täytyykö meillä alkaa koirasuojaamaan kasvustoja, Sulo ei tunnu ainakaan yrttipenkin reunoja juurikaan kunnioittavan...

      Poista
  3. Ihana "loota"!

    Samoissa puuhissa olin minäkin tuossa pari päivää sitten, kävin läpi siemenvarastoni ja totesin, ettei kauheesti paranis uusia ostella. Mutta kun vinkkasit niistä ulkomaisista nettikaupoista, niin olihan siellä pakko vierailla. Muutaman kivan kasvin siemeniä bongasinkin, tosin vielä en tilannut, tarkistelen ensin, löytyykö niitä ihan kotimaan kamaraltakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että olet ollut samoissa puuhissa JA todennut, että vanha varasto riittäisi mainiosti :) Ei sitä vaan oikein malta olla katselematta uutuuksia ja itselle uusia vanhoja kasveja.

      Ajattelin laittaa itselleni tiukat rajat siemenostoksissa, että jos ihan vaan parilla uudella pussilla mentäisiin... kun tosiaan on noita entisiä tomaattejakin montaa eri lajia.

      Ja mikä ihaninta, mulla on monta pussia niitä sinun lähettämiäsi ihanuuksia!! Ne kaikki ovat mulle uusia lajeja tai lajikkeita, joten niissä on paljon yllätysmomenttia ja jännityksen aihetta. Mahtavaa!! Se oli kyllä pitkälle kantava ilopaketti :)

      Poista
  4. Ihana siemenlaatikko. Mulla on samanlainen laatikko kasvihuoneessa, vaikkakin vaaleanvihreäksi maalattu. Siinä on kiva säilyttää kaikenlaista "tarpeellista" tavaraa.
    Sulla on siemeniä aika vaikuttava määrä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, hauska kuulla, että laatikolla on kaksonen jossain! Kyllähän sitä "tarpeellista" tavaraa riittää tosiaan kasvihuoneessakin, kiva on, että löytyvät sitten kompaktisti yhdestä paikkaa.

      Siemeniä on kertynyt just siinä kevään "voi-miten-ihana"-kataloogien selailupuuskassa. Nyt alkaa vahvistua se päätös, että käytän niitä tänä vuonna enkä hamstraa yhtään lisää.

      Poista
  5. Onpas sitten harvinaisen kaunis laatikko, tuollainen kelpaisi mullekin! Ja ihanan runsaasti siemeniä sen sisällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli mustakin vinkeä löytö tämä boksi, siellä se on kellarissa toistakymmentä vuotta ollut mun tietämättä, naulalaatikkona :D

      Siemeniä ei tule tänä vuonna kuin muutama pussi lisää, nyt käytetään näitä jo olemassaolevia. Järki tuli päähän!

      Poista
    2. Tuollaiset yllättävät löydöt ovatkin usein niitä kaikkein kivoimpia :)

      Poista
    3. No niinpä, jotain hyödyllistä siellä romuston seassa :)

      Poista
  6. Juu, kuule mullakin on Mökö-äitin todella vanhoja siemeniä eli 15-20 vuoden takaa ja vielä itävät. Sitten viime vuonna taasen ihan uutukaiset siemenet eivät itäneet ollenkaan. Hyvin mystistä.

    Mut aivan mahtava työkalupakki sulla siementen säilytystä varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, tämä oli sinetti mun tuumailuille kylvää tänä vuonna näitä vanhoja siemeniä! Jos kerran 15-20 vuotta vanhatkin itävät, niin miksei nämä n. 1-5 vuotta vanhat tapaukset.

      Kiitos Nettimartta, tämä oli mukava viesti! Niinhän se tosiaan on, ettei niissä uusissakaan siemenissä mitään 100 % itävyystakuuta ole, mennään kokeilulinjalla, se on osa tämän harrastuksen jännitystä.

      Voi, olen iloinen. Wanhan laatikon "vanhat" siemenet pääsevät tänä keväänä multiin :)

      Poista
  7. Kaunis laatikko ja mukavasti tosiaan noita pussukoita sisällä! Tuo on muuten niin totta että kyllä tässä on jo ainakin molemmat yläraajat menetetty ja tiedä vaikka kohta jo varpaissakin vihertää! Mutta kun se vaan on niin kivaa ja jännää seurata kasvien kasvamista! Odottelen siementilausta joyseeds:sta niin sitten pääsen tosi toimiin, kasvivalo helottaa jo allaan talvesta rupsahtaneet hortensiat. Vaan eiköhän ne siitä tokene taas kun pääsivät valoon:) Siivoilin muuten äsken autoa ja sieltäkin löysin kaksi paperi nyssäkkää joiden sisällä oli tietysti siemeniä, en vaan muista mistä mahtavat olla peräisin...? Tämäkin on osa tän touhun virhätystä! T.Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, vai löytyi sinulta autostakin kaksi siemenpussukkaa :) Se on hyvin kuvaavaa, just semmoista saattaa tapahtua puutarhahöyrähtäneille. Taskun pohjalla on pyörylöitä, muttei muista, mitä ja mistä... ja eteisen lipaston laatikoista löytyy hämäriä kirjekuoria, joissa joskus lukee jotain, mutta aina ei, hah.

      Kiinnostava projekti tuo hortensioiden valotus. Olisi kiva kuulla, miten reagoivat, lähtivätkö uuteen kasvuun? Uskon kyllä, että tokenevat nopeasti!

      Poista
  8. Ihana vanha siemenlaatikko : )
    Minun siemenpussivarastoni on ihan vaan isossa kannellisessa peltipurkissa. Olen pyrkinyt nyt kylvämään vanhat siemenet pois kuljeksimasta... saa tilaa uusille ; )
    Siementen itävyyteen vaikuttaa tosi moni asia. Jos epäilee siementen itävän huonosti, kannattaa ehdottomasti hyödyntää oikea kuun vaihe kylvössä. En tee mitään kylvökokeita, vaan kylvän vanhat siemenet normaalisti kuun mukaan. Sittenhän sen näkee oliko ne itäviä vai ei ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on fiksua kylvää vanhempaa kaartia pois, niin saa uusia tilalle. Mulla on jäänyt jotenkin tuo "uutta, uutta"-vaihde päälle, enkä ole edes kunnolla pohtinut näiden olemassaolevien siementen käyttömahdollisuutta! Mutta kuten jo aiemmin tuossa vastailin, niin tänä vuonna aion turvautua laatikon antimiin, vain pari pussia saa tilata uusia :)

      Tottahan se on, että kylvämällä se selviää, että itääkö vai ei. Tosin esim. tomaatin kanssa ei viitsisi odottaa kahta viikkoa vain todetakseen, että eivät ne itäneet, kun keväällä ei ole kovasti aikaa viivästyttää esikasvatusta... mutta ehkä testaan juuri nuo tärkeimmät lajit koekylvöllä, siinähän se tosiaan sitten selviää!

      Näin ne ajatukset kirkastuvat, kimppapohdinnalla :) Kiitos!

      Poista
  9. Itämättömyyden suurta tuskaa. Joo, itämättömyydet rassaa aikanakin täällä. Itse valitsin tuon yhden lajikkeen kauden päälajikkeeksi ja nyt sen kanssa on sitten itämättömyys ongelma. Uusia siemeniä, mutta itäminen tapahtuu huonosti. Kolme tainta tarvitsin vesiviljely settiini, mutta vain yksi iti. Sitten myöhemmin laitoin 2 lisää ja niistä on nyt vain toinen itänyt. Lisäksi toisesta kovasti odottamastani lajikkeesta on 8/8 itämättä. Aikaa on kulunut jo liikaa chilin itämiseen nähden lämpimässä. Niin ja sitten on vielä yksi harvinainen villilajike, jota en näytä saavan sitten millään itämään. Tänäkään vuonna. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh, ovatpas nyt susia uusiksi siemeniksi! Sehän se just on noissa pitkään esikasvatettavissa lajeissa, että aikaa ei ole ylenpalttiseen odotteluun... tai kausi menee nenän edestä ohi :(

      Jotain erikoisempaa voi malttaa odottaa vaikka useamman vuoden, kun ne ovat yleensä semmoista ekstraa, mutta perustomaatista odotetaan kasvua heti, heh.

      Noh, onneksi me siementen kanssa puljaajat olemme pitkähermoista väkeä ;)

      Poista
  10. Ihana siemenlaatikko :) Kyllä siinä kelpaa siemeniä säilyttää. Käsityönä tehty, kauniit nurkka liitoksetkin..

    En minäkään kummemmin siemeniä testaile, mutta otan kyllä kylvössä huomioon että itämisprosennti heikkenee ajan myötä. Sitten vain kylvämään. Minun siemenvarastona on penkkisängyn loota. Isolla siemenvarastolla on hyvät ja huonot puolensa. Mutta suuri osa siemenistäni onkin toki tarhan käyttöön. Eli niistä kasvatetaan myytäviä taimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No totta tuo, hyvä muistutus, että vanhoja siemeniä pitää kylvää enemmän, niin saattaa tulla useampi osuma. Ja kannattaa varmaan laittaa useampaa lajiakin, niin ainakin jotain tulee esim. tomaattikylvöksista varmasti pintaan.

      Sinulla onkin oikea Tosinaisten Siemenvarasto, ihana penkkisängyn laatikko :) Niin pitääkin olla, kun meille puutarhan täyttelijöille kasveja myyt... ja hyvä, että myyt, kiitos jo etukäteen tulevasta kaudesta!

      Poista
  11. Kaunein siemeniensäilytykseen käytetty laatikko, jonka olen nähnyt blogistaniassa. Nimenomaan tuo kunnollisen käsityön jälki, jotkut osaavat.

    Eikö tuossa testaamisessa suositella hajakylvöä purkkiin pienillä siemeniä ja isommilla kahden kostean talouspaperin väliin? Silleen näkee mitkä kannattaa kylvää isompiin pottiin, säästyy vähän tilaa. Ja tosiaan saa edes muutamat taimet kasvatettua, kun useampaa yrittää samalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos kehuista, Johanna, minä kerron laatikolle terveiset! Kyllä kädentaitoja osaa arvostaa näinä Made in China -krääsän aikoina. Että joku on nähnyt vaivaa ja käyttänyt aikaa yhden pienen laatikon valmistamiseen... tuommoinen haetaan nykyisin Tiimarista viidessä minuutissa neljällä eurolla.

      Totta, noinhan se menikin se kylvötestaaminen; isot talouspaperiin ja pienet ripotellen multiin. Jos saan aikaiseksi lähiviikkoina, niin täytyy testata testausta. Kiitos!

      Poista
  12. Tuosta löytyy minun metodini:
    http://chilivaari.blogspot.fi/2012/11/canario-itaa.html
    Talouspaperi"lautan" päälle laitan kahvisuodattimesta luiskan, jossa kokeiltavan nimi ja idätyspäivä sekä kolme siementä itämään. Niitä mahtuu paljon samaan laatikkoon ja itäneet voi poistaa ja laittaa uuden liuskan uusille siemenille.
    Minulla on lautta aina vesillä, kun siemeniä kerään; parempi testata heti, niin tietää sitten keväällä, mikä itää.

    VastaaPoista
  13. Hienoa, kiitos tarkoista ohjeista, Chilivaari! Tuota täytyy kyllä kokeilla – nyt on hyvää aikaakin, kun kylvöt eivät ole ihan vielä käsillä.

    Hauskaa, pääsee vähän ottamaan esimakua siementen kanssa puljaamisesta...

    VastaaPoista
  14. Blogissani on sulle tunnustus/haaste, käy vilkaisemassa :)

    VastaaPoista