27. lokakuuta 2013

Mansikoita ja ruusuja

Mikään ei estä fiilistelemästä mansikoilla ja ruusuilla, vaikka käsillä on loka-marraskuun pimenevä seutu. Tarkalleen ottaen juuri nythän niitä mansikoita ja ruusuja tarvitaan, keventämään ja valostamaan eloa.

Mansikoita voi kaivaa pakastimesta monella eri tavalla käytettäväksi. Yksi leppoisimmista tavoista on tehdä puolijäisistä marjoista sauvasekottimella pyrettä ja käyttää se mansikkamargaritan aineksena.


Muut ainekset ovat 2 cl tequilaa, 2 cl triple sec -sitruslikööriä ja 2 cl limen mehua. Mansikkapyrettä tulee 6 cl. Voihan nenä, miten mahtavan kesäinen ja kirpeä alkudrinkki vaikka texmex-pöydän äärelle. (Ja kyllä, texmex-pöytä syntyy mainiosti myös ilman lihaa, kuten lihaton lokakuu on minulle opettanut.)

Ruusuja hain eilen Plantagenilta. Tai no, en varsinaisesti lähtenyt niitä hakemaan, vaan orkideatukia läksin ostamaan, mutta koska pystyin välttämään ainakin viisi houkutusta matkalla kassalle, niin kuudennen kohdalla sai jo antaa periksi. Kolme kertaa seitsemän ruusua, 12 euroa. Sehän on ihan miniraha isosta ilosta. Tuskin rahaa ollenkaan.


Ulkona suunnilleen kaikki on siinä kunnossa, että viisimetriset lumihanget saavat taas sataa. Viimeiset, kellarin ikkunan edessä kypsyneet chilit ovat juuri kuivurissa. Kourallisen käytin paholaisenhillon tekoon.


Tätä paprika-sipuli-valkosipuli-chili-lisuketta on meillä kulunut kiitettävään tahtiin. Tämän satsin kanssa paholainen oli erityisen antelias juuri chilin suhteen. Nyt olisi Halloween-hillo kohdillaan.

Kohti marraskuuta, ihmiset. Ei olla huomaavinaan.

12 kommenttia:

  1. Eipä tähän oo muuta lisättävää...
    - kyllä mansikat ja ruusut vie syysmasennuksen pois kertaheitolla :)

    VastaaPoista
  2. Pakastinta voi alkaa tyhjentää ja hyödyntää kesän satoa. Ihania makuja kesästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin, nyt saa alkaa tyhjentää pakastinta, ei tarvitse odottaa jonnekin umpitalveen asti. Kaupasta sitten lisää ruokaa, jos omat varastot loppuvat.

      Poista
  3. Joo, kyllä se tästä taas kevääksi muuttuu ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt voi hyvinkin sanoa, että ensi kuussa on joulu ja sitten lähdetään kohti valoa ja kevättä. (Ja unohdettava se ajatus, että lumi sulaa nippa nappa huhtikuun loppuun mennessä, huoh.)

      Poista
  4. Tuollaista drinksua voisi kokellakin, mahtavan värinen ainakin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan, on hirmuisen hyvän makuinen – ja piristävän värinen :)

      Poista
  5. Juu, marraskuu saa mun puolesta sujahtaa ohitse ihan ilman huomiotani...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, yhtään ei tarvitse marraskuun odotella multa mitään huomiota tai kommenttia. Saa mennä ohi ihan sipspimpala, kiitos.

      Poista
  6. Voi miten ihanan pirteän näköinen juoma :)
    Kesän herkut vaan käyttöön ja syksyä piristämään. Itsekin tein juuri paholaisen hilloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väri oli kyllä mahtava, ei sitä enää tässä vaiheessa syksyä oikein muistakaan, millaista väri-ilotulitusta kesä oikeastaan on...

      Paholaisen hillo on mukava lisäke, kiva kuulla, että kokkailit sitä!

      Poista