Pinkkiä ja mustaa

Nyt ollaan syvässä ytimessä. Siinä pelätyssä mustassa marraskuussa. En tiedä, olenko ainoa, jonka mielestä tämänvuotinen syksy on sujunut normaalia kevyemmin, koska tähän asti on ollut niin aurinkoista, ilman pitkiä sateisia jaksoja?

Vaikka päivä on alkanut selvästi lyhentyä niin että aamulla pitää lähteä hämärään ja iltapäivällä palata pimentyvään, kirves ei ole kuitenkaan vielä siellä syvällä kaivon pohjalla. Mulla on jopa vielä positiivisia ajatuksia lähitulevaisuuden suhteen, uskoa siihen, että tästä talvesta tulee mahtavan leuto ja aurinkoinen ja erittäin lyhyt. Keväthän tulee ennätysaikaisin ja 30-senttinen lumikerros sulaa maaliskuussa maan poveen eikä jäähakulla ehdi yhtään avittaa, edes pohjoisen puolella kivetyksen kohdalla.

Näissä fiiliksissä tuotin lisää kimaltavia käpyjä, ihan oikein vaaleanpunaisia. Pinkkejä, voihyväntähen.

Sovittelin sävyä tuohon Weisteen ihkunaiseen vaaleanpunaiseen punokseen. Tarkoitus on uusia keittiöön tulevan havuköynnöksen koristelu pinkkiin suuntaan. Se väri onkin joulusta kokeilematta, samoin kuin ainakin musta. Sitä vaihetta ei ole vielä kohdalle osunut, mutta olen valmis siihenkin.

Mustaksi meinasi mennä tänään päiväkävelyllä, kun äkillinen marraskuun aurinko tyrskähti esiin kiivaasti liikkuvan pilvimassan takaa ja vastavalotti otoksen pojistani. Melko jyrkät kontrastit.

Bongasin kadun varrelta kiintoisaa puunsidontamateriaalia, nimittäin tällaista huopatyyppistä nauhaa.

Kas ollessani kaupungin puisto-osastolla kesätöissä joskus kullanhohtoisella 1980-luvulla sain sitoa tuoreita puuntaimia tukikeppeihin erään tien varrella. Tuet pyöriteltiin värittömästä muovinauhasta, jollaista näkee vieläkin käytettävän. Tämä huopa tuntuisi kyllä erityisen lempeältä puun näkökulmasta.

Ja ne tukemani puuntaimet, niistä on kasvanut oikein suuria ja nättejä isoja puita. Seisovat erityisen ryhdikkäässä jonossa, kröhöm. En kyllä millään muista, mitä lajia ne ovat, täytyy käydä lehtiaikaan painamassa mieleen.

Tuulisena päivänä joella uiskentelevat sorsat eivät ole varmoja, tykkäävätkö kiharaisista pyrstösulistaan.

Mutta auringonsäteistä ne näyttävät tykkäävän.

Auringosäteitä näkyi myös graffitin pinnassa.

Tosin ne eivät olleet oikean auringon tuottamia, vaan graffititaiteilijan maalipurkista syntyneitä.

Kaikenlaisia valonsäteitä tulevaan viikkoonne, arvon ihmiset. Päivä lyhenee edelleen, mutta 41 vuorokauden päästä alkaa taas pidentyä. Tuo pätkähän me kestetään hyvinkin.