Värivesipullo toimii sellaisenaan, kukkanen tuo oman lisänsä. (Kyllä te tiiätte.)
Vettä voi värjätä tietysti vesiväreillä sekä karkkiväreillä (elintarvikeväreillä), mutta myös kuivuneilla tusseilla. Lämpimään veteen kun sen huopapatruunan laittaa, niin johan alkaa väriä liueta. Eikä tarvitse tällaiseen allaolevaan määrään kuin esim. 1/3 siitä patruunasta. Ja eikun lasten lelulaareja ja omia penaaleja tsekkailemaan...
Jos taivas on harmaa, sinisen voi säilöä pulloon omppupuun oksalle.
Koristepulloja löytyy vähän myös sisältä. Nämä isot ovat wanhoja, samoin kun vihreätäytteiset pullot penkillä. Oikealla keltainen tsinnia ja vasemmalla daalia + lipstikkaa.
Näihin eteisen pikkupulloihin voi napsaista oksan sieltä, toisen täältä fiiliksen mukaan. Ainakin silloin, kun jotain kasvaa. Talvella tökitään risuja.
Orvokki ja timjami olivat yllättävän pitkäikäisiä leikkoja, timjami taitaa viihtyä jouluun asti.
Daalioita toin sisään, kun sateet alkoivat. Ollaan me sitten samassa paikkaa. Tuo pieni vaalea pallo on ihan lemppari, nimeltään 'Snowflake'.
Elokuu on ja satoa saadaan, tai ainakin saatiin, kunnes säätyypiksi vaihtui Epävakaa Esteri. Kuivailin chilejä ja pari litraa mansikoita hyytävien päivien varalle. Pääsato tulipuikuloista on kyllä vielä kypsymättä.
Kasvien kasvattaminen ja niiden paapominen vaikkapa 8 kuukautta on tosi kivaa, ja noita hattujakin singeröi siksakilla, mutta etikettiliiman irrottaminen lasipurkeista on kamalaa puuhaa. Jotkut liimat eivät vaan suostu irtautumaan, eivät liottamalla eivät liuottimella eivät raapimalla. Jossain vaiheessa ihminen pääsee voittajana maaliin, mutta helppoa se ei ole. Lopussa seisoo ihan mukava näky. Minä ite.
Ihan tosi kiva idea toi värivesi! Mulla on jos jotain pulloa ja purnukkaa sisällä, mutta voishan sitä laajentaa sijoittamista pihallekin :)
VastaaPoistaOnpa herkullisen värisiä astelmia, erityisesti tuo daalia-asetelma on hieno!
VastaaPoistaOnpa hieno tuo pallodaalia Snowflakes. Voisi taas jopa kuvitella kokeilla ensi vuonna Daaliaa, jos noin erikoisen saisi. Meillä nuo kotilot syövät myös daalioita antaumuksella.
VastaaPoistaKivat "pullotukset" ja kadehdittavan hienot säilytyspurkit etiketteineen ja kansineen kaikkineen.
VastaaPoistaIhana idea värjätä vettä, taidan kokeilla sitä mun pikkupulloilla:)
VastaaPoistaIhan huippu idea tuo värivesi. Oot tainnut siitä aiemminkin postata, muta en oo yhtään muistanut kokeilla. Ja nyt on suuret sateet aina vaan, taivaalta sataa sitä kirkasta itteensä. Söpöt purnukat :)
VastaaPoistaKiitos kaikille kommenteista! *kilistää värivesimaljalla*
VastaaPoista