4. elokuuta 2014

Kukat sisään kuumuudesta

Jopas on ilmoja pidellyt! Ensin mentiin kesäkuu pipo päässä ja sitten heinäkuu liki kelteisillään. Ja helteet sen kuin jatkuvat, ainakin vielä tämän viikon.

Pitikin tuoda kukkia sisään, kun ei voinut mennä päivällä ulos, kuumaan tuuleen kuivumaan. Tein muutamasta daaliasta, yrteistä ja lehdistä pienen kimpun.


Sitä nyt sitten läpivedon yritelmässä katselen. Hain tosin sisälle myös kuumuutta, nimittäin pienen kattauksen kypsiä chilejä.


Nuo keltaiset '7pot Brain Strainit' ja ryppyiset punaiset 'Caramel Bhut Jolokiat' ovat ihan mahottoman tulisia. Viipaloin podit kuivuria varten ja niistä turskahti ilmoille sellaisia minipisaroita, että kurkussa tuntui, ja silmissä myös. Hehee, sellaisesta mie piän.


Pilkoin heidät respektoiden paksuhkot kumihanskat kädessä. Muuten ei tarvitsisi pestä kasvoja pariin päivään omilla käsillä.

Kesä jatkuu, niin kuin elokuussa pitääkin. Siitä tykkää myös toimistokasvi, joka pääsi kanssani vapaalle. Se kasvoi ikkunalla pienessä saviruukussa kompaktisti ylöspäin kurottaen, mutta päästyään suurempaan kesäasumukseen levitti oksansa rennon leveälle. Täytti koko korin tuosta vaan.


Kuului vaan että HUHhhhhhhhhHhh AAHhhhHHhh. Siinä se on nyt etuoven vieressä eikä ole kuulemma lähdössä minnekään. Mikäs siinä. Olkoon hän.

7 kommenttia:

  1. Kypsiä chilejä! Voi nyt iski kyllä polttava kateus... Meillä on kasvateltu valtavaa lehtimassaa ja muutamia raakileita vaan on vasta näkösällä. Taitaa jäädä sato kehnoksi näillä kulmilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh, mikäs on chileillä ollut, kun ovat pääasiassa lehtiin keskittyneet? Olisiko se kylmä alkukesä vaan saanut heidät polttamaan päreensä? Toivotaan, että vielä pukkaa lisää raakileita ja reilusti aurinkoa (sitä ei ole tarvinnut tosin viime viikkoina toivoa...)

      Poista
  2. Lämpöä todella riittää täälläkin. Tekisi mileni huokaista. Ollaan vieläpä puuhasteltu sänkyprojektin parissa, aikas urheilua näillä keleillä. Urheilua on myös sun chilin käsittelys, melkein suussa palaa jo kun luen tekstiä. Meillä reppanoilla ei ole nyt yhtään chiliä, nyyh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, reipasta puuhastelua teillä! Tulen katsomaan, onko blogissasi tarkempia detskuja proggiksesta...
      Ensi vuonna sitten kahta enemmän tulipuikuloita kasvamaan, eiksjuu :)

      Poista
  3. No se on harmi :( Jotenkin kaikilla suomalaisilla pitäisi olla lakisääteinen, terveysmotivaatioinen oikeus viettää kesä ulkosalla niin paljon kuin parhaaksi näkee. Ehtii sitä sitten sisällä kökötellä pimeän ajan tullen.

    VastaaPoista
  4. Meillä piti tuoda miekkaliljat sisälle myrskytuulien jälkeen, muuten onneksi pihalta on löytynyt aina varjopaikkoja helteestä nauttimiseen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, varjo on ollut arvossaan :) Miekkaliljat kuulostavat ihanalta sisällä(kin) katseltavilta. Myrskyn hyvä puoli, saa sisälle kukkia!

      Poista