7. joulukuuta 2011

Talvea taitaa yrittää

... mutta kovin heikolla menestyksellä, ainakin toistaiseksi. Eilen itsenäisyyspäivänä maassa oli ns. ensilumi (paremminkin ensiräntä). Se vuorasi hieman muun muassa yrttipenkkiä.


Etualan persilja vielä hiukan vihertää, taaempi timjami on jopa melko freesin näköinen, heh. Se on itseasiassa ihan saman näköinen keväällä lumen alta paljastuttuaan, mutta tarkempi zuumailu osoittaa, että lehdet eivät ole mitenkään raikkaan vihreät... eli ei houkuttele syömään. Mutta sormien välissä pyöräytettynä tuoksu on ihan oikea, ja sekös tarhuria pitkän talven jälkeen ilahduttaa.

Lumi suli eilen jo kyllä melkein kokonaan pois. Puiden oksat kimalsivat pisaroista varsin kauniisti.


Jos vain olisi tehokkaampi kamera...! Joulupukille olen toiveen esittänyt, saa nähdä, toteutuuko.

Ainakin viikon takainen toive hyasinttien nopeasta kukkaan puhkeamisesta toteutui, nyt leijuu tuoksua asetelman ympärillä.


Viidestä yksilöstä lähtee jo ihan mukavan voimakas aromi. Eikä haittaa, vaikka vähän vuotaisi silmistä vettä :)

Vaaleanpunaista ja pinkkiä edustaa myös tämä pieni joulutähti, joka kaupasta mukaan tarttui.


Onpa kiva väri, jotenkin tämä pinkki nyt tuntuu kiehtovalta, on tuntunut kesästä asti. Mikä lie jälkijättöinen prinsessavaihe meneillään...

Muita uusia joulukukkia ei ole ainakaan vielä kotiin kantautunut, pitää siis etsiä talvista kauneutta muualtakin. Kuten tästä kynttilälyhdyn tuottamasta varjokuvasta seinällä.


Kasvimaailmasta nämäkin koristeet näyttävät napatun, minkä ilokseni huomasin. Ja jos ei ulkona sada kimaltelevia lumihiutaleita, niin apu löytyy kuistilta. Siellä roikkuu tällaisia kestokiteitä.


Mulle kyllä riittäisi nämä talven merkit ihan hyvin. Mutta ei hätää, vaikka lunta alkaisikin toden teolla sadella: ensi kuussa voidaan kylvää orvokin siemeniä. Ji-huu!

4 kommenttia:

  1. Sä oot ihana: ensi kuussa voidaan kylvää orvokin siemeniä :D

    Meilläkin satoi itsenäisyyspäivänä vähäsen lunta ja tänään tulee lisää. Jesh! Ei tarvitse enää ottaa taskulamppua mukaan, kun lähtee koiran kanssa lenkuralle (meillä ei ole katuvaloja).

    VastaaPoista
  2. Kyllä kyllä, ensi kuussahan se tapahtuu, vaikka teknisesti orvokkikylvöihin on vielä n. 7 viikkoa aikaa :)

    Viime vuonna laitoin siemeniä multiin 22. tammikuuta: http://559m2.blogspot.com/2011/01/orvokit-olkaa-hyvat.html

    Kasvivalojen alla ne jaksoivat itää ihan hyvin, joten rohkenen kokeilla tänä vuonnakin. Ensi kuussa, ajatella!

    Tänään satoi taas jotain möhkää, ei valaise mutta kastelee tehokkaasti, hah.

    VastaaPoista
  3. Nyt on tainnut sitten etelään tulla kunnolla lunta?

    VastaaPoista
  4. No räntää satoi eilen reippaasti, mutta ainakin tässä pk-seudulla kaikki valkoinen kate on sulanut jo pois.

    Nyt sataa ehtaa vettä oikein olan takaa... itseasiassa olen parhaillaan flunssassa (tai taitaa olla keuhkoputkentulehdusta) ja tämä keli on aivan mainio vällyjen välissä makoiluun.

    Eipä tule yhtään asiaa mieleen, jota haluaisin tuonne litimärkään harmauteen lähteä toimittamaan - koirakin vain piipahtaa nopsasti pihalla puskan juurella, joten lököillään sitten vaan tässä telkkarin ja läppärin äärellä oikein hyvällä omallatunnolla.

    Mukavaa viikonloppua, Multasormi ja muut!

    VastaaPoista