Lajinsa viimeiset

Vielä joku sinnikäs yksilö punnertaa kukkanuppunsa auki. Ties mitä toiveita kesän jatkumisesta elättelee.

Kärhö värjöttelee pohjoistuulessa aivan yksinään.

Krassin kukka ei saa avattua itseään täyteen kokoonsa, vaan huhuilee suu supussa kohtalotovereitaan.

Orapihlaja-aidanpätkän alta löytyy harakankello, joka tuntuu olevan väärässä paikassa väärään aikaan.

Pihakiveyksen saumakohdassa kasvaa joku mehikasvin oloinen pieni tyyppi. Sen kukat ovat miniatyyrikokoisia, mutta vielä ne pärjäävät puuskatuulten riepotuksessa.

Mikä ilo, että nämä lajiensa viimeiset jaksoivat vielä pusertaa kukintonsa ilmoille. Kuin jättääkseen jäähyväiset joksikin aikaa.

Tomaatti-finaali, osa 2

Ilmat viilenivät kyllä nyt siihen malliin, että katsoin ajan koittaneen. Riipaisin tomaattiraakileet sisälle kypsymään ja heitin hyvin palvelleet taimet pois. Multapaakuissa kiemurteli komea juuristo, mutta ilmeisesti elintilaa oli ollut riittävästi.

Melkein kypsiä hedelmiä (tarkallaeen ottaen marjoja) löytyi iso lautasellinen.

Vihreitä tomaatteja tuli paljon, en ottanut kaikkia edes talteen. Kypsytän niitä paperikasseissa, joissa on mukana muutama omppu etyleeniä kehittämässä. Katsotaan muutama päivä, tapahtuuko toivottua kehitystä.

Tomaattiprojekti siis tältä vuodelta liki lopussa. Seitsemän kuukautta sitä kesti, joten kyllä niihin kasveihin ehti kiintyäkin. Nyt on lykopeenitasot korkealla, kiitos punaisten palleroiden.

Pelakuun lapset

Helppoa kuin heinänteko, nimittäin pelargonien lisääminen. Emokasvista vain kukkimaton oksanpää leikkaamalla irti ja lehdistä siivottu varrenpätkä kosteaan multaan. Eipä aikaakaan, kun pistokas alkaa kasvattaa uusia lehtiä ja pukkaa kukkaakin, ainakin jos toimenpide tehdään kesällä.

Nämä ruukut talvehtivat kellarissa kasvivalojen alla noin +15 asteessa. Niiden emokasvitkin kannetaan samaan paikkaan. Siellähän ne sitten viettävät ennätyspitkän sukukokouksen, noin 7 kuukautta. Huh, voimia vaan heille.

Tomaatti: Finaali

Tomaattien kasvukausi alkaa vääjäämättä olla lopussa. Vihreitä raakileita löytyy vielä rutkasti, ja pikkuhiljaa ne ovat tähän asti punertuneetkin. Saa nähdä, miten ilmojen reipas viileneminen vaikuttaa nyt kypsymiseen.

Pienemmät 'Tiny Timit' punertuvat paljon nopeammin kuin keski-isot 'Majat', jotka eivät välttämättä enää ehdi ainakaan ulko-olosuhteissa kypsyä.

Raakileet punertuvat kyllä sisälläkin, jos ne emonsa hoteista irti repäistään ja valoisan ikkunan äärelle asetellaan. Katsotaan näitä kasveja vielä viikko ja sitten päätetään, onko ilma jo sitä luokkaa, että ne voidaan poistaa täysinpalvelleina.

Ensi keväänä kasvatan todennäköisesti vain kirsikkatomaatteja, niin ei tarvitse pähkiä sadon jalostusta. Toisaalta, kyllä se keitto oli namia. Ja se dippi. Ja salsa.

Kesätuuli was here

Ihana päivä tänään, aurinkoa ja lämpöä liki 20 astetta. Pörriäiset näyttivät tulleen myös maisemiin vetristämään siipiään ja nauttimaan harvinaisesta herkusta.

Samettikukka ilahdutti näitä veikkosia varmasti paljon, sillä niitä oli ruukun ympärillä useita.

Täysin yksivärinen samettikukka alkoi syksyä kohden muuttaa hieman väriään. Terälehtien tyveen tuli tummempaa,  ruskeanoranssia.

Metamorfoosi lisäsi samettikukan "pisteitä". Hieno, helppo, kestävä ja muuntautumiskykyinen kesäkukka. Mitä muuta voi toivoa? Ehkä sitä, että tällaisia kesäisiä päiviä olisi syksyllä usein, mutta ilman ilmastonmuutosuhkaa.

Perussettiä ikkunan alla

Alan lehdet ovat täynnä upeita syysasetelmia, jollaisia voisi viritellä ruukkuihin ja amppeleihin ja kransseihin ja vaikka minne. Tuntuikin aika mielikuvituksettomalta asetella kolme callunaa vieri viereen ja nostaa laatikko kuistin pikkuikkunan alle.

Mutta selitykseksi annan itselleni sen, että a) calluna "kestää" talven suht' samannäköisenä eli tähän systeemiin ei tarvitse kajota kuin vasta lumien sulettua ja b) callunan väri on rikas sellaisenaan ja c) callunat eivät vie vararikkoon - vaikka kasvien kohdalla konkurssiuhka ei heti olekaan realisoitumassa.

Nämä kaverukset täyttivät multatilan kokonaan, mutta jos tilaa olisi jäänyt, olisin täyttänyt sen kävyillä. Kävyt ovat käteviä, kerran kerättyjä käpyjä voi säilyttää vuosia. Ne sopivat myös sisälle tuleviin joulu- ja pääsiäisasetelmiin. Niillä voi peittää esimerkiksi asetelmakorista pilkistävät muoviruukut tai multapinnan, ja lopputulos on luomu.

Näihin callunoihin voisi virittää pienen sarjan kirkkaita led-valoja. Harrastin kanervavaloja joskus kymmenen vuotta sitten, ehkä niitä voisi kokeilla taas pimeimmän ajan piristykseksi.

Nyt nämä kasvit menevät aivan sellaisenaan. Mitä nyt yksi koivunlehti on hakenut varpujen seasta turvapaikkaa ja tuikuttaa keltaistaan.

Viime vuonna mielikuvitusta löytyi tasan yhtä paljon: ikkunan alla oli callunoita. Tammikuussa ne jaksoivat hehkua lumikuorrutteen läpi.

Yksinkertainen osoittautui kauniiksi.

Japaninvaahteran talvi

Jos Iltalehden uutisoima väite osoittautuu paikkaansapitäväksi, edessä on kylmin talvi tuhanteen vuoteen. Se kuulostaa kamalalta skenaariolta kaikkien eläväisten olentojen kannalta. Se vaikuttaa myös minikokoisen japaninvaahteran (Acer palmatum 'Dissectum Garnet') kohtaloon. Pikkupuu on kasvanut kolme vuotta ruukussa ja viettänyt talvet sisätiloissa. Nyt tekisi mieli istuttaa se ulos ja katsoa, miten pärjää.

Ruukku on nimittäin tu-hot-to-man painava, sen punnertaminen kellariin vaatii nokkakärryjä ja hauista ja kestävää selkää. Oletettavasti kasvin maanpäällinen osa kuolisi talven aikaan, mutta keväällä kasvu alkaisi kuten perennoilla. Kovin suureksi japaninvaahtera ei kyllä Suomen kesän aikaan ehtisi, mutta oikealla paikalla se voisi silti olla ihan komea.

Ympäristön isot vaahterat ovat ihan eri värivaiheissa juuri nyt. Omalla tontilla sijaitseva yksilö on vielä melkein kokovihreä.

Lähinaapurin puu on keltainen...

... ja kolmenkymmenen metrin päässä nautitaan punaisen eri sävyistä.

Mistähän mahtavat värierot johtua, pääseekö kylmä puraisemaan toisia aikaisemmin kuin toisia? Toivottavasti ensi talvena kylmä ei pure ennätyslujaa, tai otan japaninvaahterani ja muutan päiväntasaajalle.

Yli kymmenen tikkua laudalla

Nimittäin tarkalleen 112 kappaletta niitä jätskitikkuja kesän aikana kertyi. Perhe meinasi alkuvaiheessa tuskastua, kun tikku piti muistaa laittaa talteen, mutta loppukesästä toiminto automatisoitui.

Nyt jäätelönsyönti on luontaisesti hiipunut liki olemattomiin, joten näillä tikuilla on pärjättävä ensi kasvukausi. Uskon, että ne riittävät siemennösten tunnisteiksi varsin hyvin, ellen voita arpajaisissa rahaa uuteen ja isoon kasvihuoneeseen.

Sitä voittoa juhlittaisiin luonnollisesti komeimmilla jäätelöillä, mikä kaupan laarista löytyisi.

Rapeaa rosmariinia

Havahduin eilen uunijuureksia tehdessäni, että rosmariinisatoa ei ole otettu talteen. Napsaisin sen ainokaisen yksilön jo puumaiseksi muuttuneet varret poikki ja kaivoin ullakolta kuivurin.

Puolen tunnin päästä havuntuoksuinen herkku oli purkissa. Siinä se odottaa talven tyrskyiltoja, jolloin kesää on antoisinta muistella.

Pieneen kasaan menevät nuo kuivat lehdet, mutta kyllä tästä riittää yllättävän pitkäksi aikaa.

Puutarha.netin mukaan rosmariini oli yksi ainesosa keskiajan desinfioivassa voiteessa, joka suojeli ruumiinryöstäjiä paiseruttotartunnalta. 

Se ei ole kovin herkullinen tieto.

Satoi satoi, ropisi

Toissa päivänä satoi kaatamalla. Otin kameran ja sateenvarjon ja menin ulos kuvaamaan surkeutta. Melkein oven edessä virui vaahteranlehti, jota pisarat piiskasivat armotta. Kyykistyin kuvaamaan, kun lehden viereen lennähti toinen.

Surkeushetken sijaan siitä tuli kaveruustuokio.