Nappasin hänet mukaani keväällä Floriade-näyttelystä, kuten myös sisarensa Rebeccan.
Hienosti he kasvoivat yhteisessä saviruukussaan metrin mittaisiksi, ja nyt ovat parisen viikkoa kukkineet mahdottoman reippaasti. Tämä Rebecca (tai tarkalleen ottaen 'Rebecca's World') tekee kaksivärisiä kukkia ja kaksivärisyys on jokaisessa kukassa hieman eri muodossa.
Kukat kestävät pitkään, sateesta huolimatta.
Evelinen kohdalla tulee mieleen pieni tarina. Siellä Floriade-myymälässä oli nimittäin ihan kamalasti valinnanvaraa näissä daalialajikkeissa ja kävelin sitä juurakkoseinää edes takaisin monta kertaa, kun en osannut päättää kaikkien ihanuuksien välillä. Siinä samaa asiaa pähkäili myös vanha brittipariskunta, jotka olivat ostamassa vain yhtä pussia, koska rouvan puutarha oli jo daalioilla kuorrutettu.
Otin yhden Eveline-pussin ylärivistä ja jäin katselemaan sitä lähempää. Rouva näki kuvan pussin päällä ja kuiskasi miehelleen: "Minäkin haluan tuollaisen, se on kaunis". Mies kurotti yhden Evelinen ja he lähtivät köpöttelemään kassaa kohti. Minä jäin seisomaan pussi kädessä ja ajattelin, että tämän minä otan. Olin varmasti saanut painavimman mahdollisen mielipiteen Evelinen kauneudesta.
Nyt jossain Englanninmaalla kukkii Evelinen kaksoissisar, varmasti vielä komeampana kuin tämä. Hauskaa!
Ostin vielä pari muutakin lajiketta, ne ovat vasta nupuillaan enkä muista värisävyistä mitään. Jännittää nähdä, että mitä on tullut hankittua.
Vanhat daaliat ovat talvehtineet ruukuissaan, vaihdoin niille keväällä mullat ja istutin uudelleen. Kukinta onkin nyt alkanut runsaampana kuin viime vuonna, jolloin en vaihtanut multaa. Satunnainen kastelulannoite ei siis anna samaa kevätbuustia kuin tuore, ravinteikas multa. Taisin kauhoa sekaan hevonkakkaakin, jos en väärin muista.
Tämän punaisen kaktusdaalian ja yksinkertaiskukkaisen oranssiraitaisen lajiketietoja en ole tainnut tallentaa mihinkään, pöh. Olisihan se kiva, että kaikilla kesävierailla olisi oikeat nimet.
Kauniita ovat kaikki, mutta Rebecca-neidin persoonallisen väriset kukat ovat aivan erityisen hurmaavia!
VastaaPoistaNo tosiaan hänellä on varsin kirjavainen persoonallisuus. Ei ole tylsä tyyppi :)
PoistaKauniit ovat siskokset. Mutta tälläset postaukset tulisi lailla kieltää, nyt mua alkoi himottaan myös daaliat ihan tosissaan!
VastaaPoistaPirkko, anna vaan sisäisen daaliattaresi kuoriutua, onhan sieltä putkahtanut esiin jo pelakuu-ihminenkin ;) Nämähän ovat helppoja, ja jos kuukahtavat talvella, niin keväällä kaupasta saa helposti uudet. Sen varaan minäkin lasken...
PoistaKauniita<3 Varsinkin Eveline.Yksi semmoinen löytyy myös minun patiolta,ei tosin vielä kuki:)
VastaaPoistaHauska kuulla, että Eveline kasvaa sinullakin! Kivaa, laita sitten kuvia, niin katsotaan, ovatko ihan identtiset kaksoset :)
PoistaAivan ihana tuo valkoinen daalia :)
VastaaPoistaHeh, käyn monta kertaa päivässä katsomassa, onko se vieläkin tuon näköinen. Miten se väri tajuaa mennä vain tuonne terälehtien kärkiin...?
PoistaTässähän inspiroituu ensi kasvukautta ajatellen. Nyt on tunne, että noitahan tulee saada tännekin. Juu - ehdottomasti. Herkulliset kuvat ja upeat kasvit.
VastaaPoistaKiva juttu, kannattaa ilman muuta hankkia keväällä näitä helppoja ihanuuksia. Yhdestä juurakosta tulee tosi rehevä kasvi, joka pukkaa monen monta kukkavanaa. Daaliat kukkivat mulla viime vuonna ruukuissa vielä loka-marraskuun vaiheessa (http://559m2.blogspot.fi/2011/10/ei-merkkiakaan-talvesta.html). Moni kasvi ei tähän kaikkeen kyllä millään pysty...
PoistaOoh... Voi hyvänen aika sentään. Minä olen ollut aina sitä mieltä, että en hanki pihaani mitään hyysättävää. En kastele; kuolkoon, jos eivät selviä. En ronttaa sisälle ja ulos, en kaiva sipuleita ylös, en.
VastaaPoistaMutta nuo daaliat ovat kyllä... ne ovat kyllä. Ovat. Ohhoijaa. Kunpa niiden talvetus ei vaatisi... Voiko ne jättää ruukkuihinsa kuivumaan, lakkaa vain kastelemasta? Ja vaihtaa keväällä sitten uudet mullat muiden hoitotoimien aloittamisen ohella? Pitääköhän minun nyt oikein alkaa perehtyä daalioiden sielunelämään...?
Ehee, niinhän sitä ihminen tekee kaikenlaisia päätöksiä ja yhtenä hetkenä huomaa hyysäävänsä daalian juurakoita ihan tosissaan... Oikeasti mä en just hyysää niitä, koska en tykkää syksyllä mistään ylimääräisestä puuhasta, joka muistuttaa mua taas puoli vuotta kestävästä talvesta.
VastaaPoistaAnnan daalian juurakoiden olla ruukuissaan kunnon pakkasiin asti, niin että varret ovat kuolleet. Sitten nostan ruukut kellariin ja annan olla. Keväällä (maalis-huhtikuussa) alan kastella niitä, milloin nyt satun muistamaan ja sellaisilla määrillä, kun sattuu käsillä olemaan. Ne, jotka lähtevät kasvuun, ovat ns. voittajia.
Joistain ruukuista saattaa esim. toinen juurakoista kuivua talven aikana, sitten vaan istuttelen siihen lisäksi kesäkukkaa tai kaivan ylös ja istutan toisen tyypin kanssa uudestaan tms. En kohtele näitä hyvin, mutta sitkeät sissit pärjäävät tällä tyylillä. Semmoiset kasvit kuuluvat parhaaseen A-ryhmään :)
Monta juurakkoa on kyllä kuollut, mutta parilla eurolla on saanut taas uuden. Ja valinnanvaraa riittää, joten Intopii, vastaus viimeiseen kysymykseesi on: Kyllä, mutta ihan kevyesti.
Mulla lähtee järki... Nää on niin upeita!! Daalioita itselläkin terde pullollaan, mutta ei mitään noin kaunista... Tänä syksynä koitan ensimmäisen kerran talvettamista, kun vaan keksin mihin ne lykkään, kun meillä ei ole kellaria.
VastaaPoistaNo joo, daalioissa löytyy kyllä ihmeteltävää, että miten sitä tuollaiseen pallukkaan on saatukin mahtumaan väri ja muoto ja runsaus ja kaikkea. Vain tuoksu puuttuu, kaipa senkin joku saa joskus ympättyä...
PoistaJoku viileä paikka olisi hyvä talvehdittamiselle, jos jostain löytyisi samaa henkeä kuin vanhan liiton perunakellarissa, niin olisi varmaan optimaalinen paikka. Äkkiäkös sitä maakellarin kaivaa ;)
Ny sää kyl tempun teit, ku panit esille nää kaunottaret. Mä jos hurahdan näihin daalioihinkin, niin miehen selkä (mähän en näitä raahaa) katkee syksyllä, ku hän raahaa kaikki pytyt kellariin. Hih.
VastaaPoistaHehheh, miesten selät taipuvat vaan eivät katkea, siihen minä uskon. Jos oikein olisi viitseliäs, niin kaivaisi juurakot ruukuista pois ja laittaisi turpeeseen johonkin kevyempään poksiin... mutta harvempi on niin viitseliäs, luulen. En minä ainakaan, joten miesvoimalla mennään.
Poista