Chilihilloa ja yllättävä vieras

Voi, miten mahdottoman kiva uutinen oli Hesarissa tänään. Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen professori Jussi Kangasharju ja tutkija Mikko Pervilä kasvattavat Kumpulan kampuksella sijaitsevan rakennuksen katolla muun muassa chilejä, tomaatteja ja yrttejä. Mikä hienointa, kasvit saavat kasvihuoneeseensa lämpönsä tietokonepalvelimista muodostuvasta lämmöstä, joka muuten menisi hukkaan.

Chilisadon kohtalo on ollut auki (hedelmiähän pukkaa yleensä reilusti), mutta tänään uutisessa luki, että sato saatetaan sittenkin huolia opiskelijaravintoloiden raaka-aineeksi. Mahtava projekti ja hieno lopputulema!

Tästä inspiroituneena tein paahdettua chilikastiketta thaimaalaisittain.

Chilirouhetta, salottisipulia, valkosipulia ja sokeria paahdetaan öljyssä. Purkitetaan ja säilytetään jääkaapissa odottamassa sopivaa ruokalajia.

Mulla oli kaapissa odottamassa kuivattuja chilejä, joille en ollut vielä keksinyt järjellistä käyttöä. Chilit ovat  kesän 2010 sadosta, mutta sähäkkyys niissä oli hyvinkin tallella. 

Ja kun näitä sylkirauhasia ankarasti kutittelevia keittokirjoja olen selaillut, niin mieleen on jäänyt toinekin ohje, jota olen halunnut kokeilla: chilihillo. Valmistin sitä tänään sitten samaa vauhtia.

Ensin kuullotettiin 20 salottisipulia ja 10 valkosipulin kynttä.

Sitten hiukan pehmennettiin öljyssä seitsemää pitkää (14:ää lyhyttä) kuivattua chiliä, sokeria ja hiukan muita mausteita. Silputus monitoimikoneessa ja kasaan keittelyä. Purkitusta, ja nyt vain syksyisten wokkiruokien odottelua. Ette usko, miten ihana tuoksu kotona leijaili, hyvinkin thaimaalainen tunnelma. Ah!

Nooh, kokkailujen loputtua ajattelin mennä leikkaamaan nurtsin, kun poikkeuksellisesti ei satanut. Revittyäni ja riuhdottuani ruohonleikkuria käyntiin ja lyhyen pätkää mökävehkeen kanssa käveltyäni ennen sen sammumista löpön puutteeseen, päätin jättää tuon paholaisen keksinnön odottamaan isännän saapumista ja alkaa tutkiskella perennapenkkien kuulumisia. 

Aloitin murheenkryynistä, jonka kohtalo on ollut mulle epäselvä jo vuosia. Se on turveharkoilla aikoinaan kehystetty penkki, jonka tarkoitus oli toimia kasvien väliaikaisena varastona piharemontissa vuonna 2007. No arvaahan sen, mitä näille väliaikaisratkaisuille tapahtuu. Ne muuttuvat status quoksi ja  lopullisiksi ratkaisuiksi.

Olen kuitenkin "hoidellut" kasveja jotenkuten, jotta ne mahdollisesti pysyisivät hengissä jotain fiksua projektia varten. Nyt katsoin, että jaloritarinkannukset vallanneet kirvat ovat lisääntyneet lisääntymistään, joten ajattelin antaa niiden olla. Whatever. Ne JRK:t kasvavat liian varjossa ja voivat puolihuonosti, siksi niihin tarraa ötökkä jos toinenkin. Enkä mä niistä koskaan ole super-innoissani ollutkaan. 

Mutta niiden vieressä kasvavat syysleimut näyttivät olevan hyvässä hapessa, mikä on mukavaa. Kumarruin ja siirsin katsetta vasemmalle. Siinä bongasin lehtiä, joita en muista tässä penkissä ennen nähneeni. Hmm, jännää, ehkä joku wanha perenna on hautonut itseään penkissä siemenmuodossa näin kauan?

Nostin päätä ja tunnistin kasvin. Kukkapenkissäni kasvaa iloinen, terhakas, pirteä, reipas, juuri nuppunsa avaava PUJO.

Eikä vain yksi, vaan kolme PUJOA.

Heippa, ihmiset. Menen paistamaan lettuja ja voitelen ne chilihillolla. Ehkä se kokemus saa mut muuttamaan mieleni tän harrastuksen kertakaikkisesta lopettamisesta. Haluan alkaa harrastaa tuulimyllyä vastaan taistelua, siinä mulla on enemmän mahiksia voittaa.