20. kesäkuuta 2014

Keskistä kesää!

Tai vaikka Keskiseltä kesää, miten kukin tahtoo. Mutta juhannusaatto, se on tänään. Jos ei paista se iso keltainen, niin pikkuaurinkoja löytyy kyllä niityiltä ja notkelmilta.


Viileää keliä on pidellyt viime ajat, ei meinaa edetä chilien kypsyminen. Mutta satoa olisi kyllä tulossa, kunhan vaan osuu lämmöt kohdilleen.






No, kärsivällisyyttähän tämän harrastuksen kuuluukin kasvattaa. Ja niitä marjoja ja hedelmiä.

Tomaatista saadaan ensimaistiaiset tasan tänään. Balconi Yellow, pikkuaurinkojen päällikkö.


Siihen ympärille voi kääriä basilika 'Genovesea', joka on kasvanut tomaattimurskasta jääneissä säilykepurkeissa aivan intona. Lehtiä on napsittu ja varsia katkottu, ja kasvu vaan yltyy. Annas olla, kun oikein keskityt yrtin viljelyyn ja harkitset jokaisen asian tarkkaan, ei siitä silloin mitään tule.


Laventelikin on saanut pärjätä perusmullassa taivasalla ihan omin avuin, ja niin se on tehnytkin.


Eiköhän me kaikki levähdetä nyt keskikesän hetkellä, niin kuin talitinttivanhempi poikastenruokintahässäkän keskellä. 


Surriaiset suussa eivät välttämättömiä, mutta kukkanen nenän edessä kyllä.


Ihan vaan nautinnon maksimoimiseksi. Leppoisaa ja kaunista juhannusviikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Oikein nättiä ja lepposta juhannusta! Kyllä näillä sun kuvillas pärjää taas vaikka jouluun asti.

    VastaaPoista
  2. Satoa pukkaa jo kovasti, mulla ei ole tomaatit vielä edes kuki, mutta onhan tässä kesää vielä jäljellä :)

    VastaaPoista
  3. Hyvät sadot tulossa. Meillä kyllä kasvu on vähän jäissä. Lämpöä ja aurinkoa!

    VastaaPoista
  4. Voi mitä kuvia! Ihana kesäviilinki välittyy näistä.

    Ja mitä chilejä! Valikoimaa vaikka mihin lähtöön. Kyllä ne siitä valmistuu, näkeehän sen kuvistakin.

    VastaaPoista
  5. Kiitosta ja mukavaa viikonlopunjatkoa. Sun kuvat on kauniit ja kohta satoa alkaa puskemaan niin että tuskin tontilles mahdut!

    VastaaPoista
  6. Talvitakki oli varuste, josta tänä juhannuksena en luopunut. Tänään on luvattu vesisadetta koko sunnuntaiksi, joten kovin kesäiseltä ei tunnu, mutta mitäpä sillle säälle sitten voi, ei mitään. Ei tule ainakaan huono omatunto, jos ei ryntää mökille rikkaruohoja kitkemään, voi tehdä lomanalkamisen kunniaksi siivouspuuhia kotona.

    VastaaPoista
  7. Kiitos viesteistä, ihmiset! Kasvit taitavat kyhjöttää edelleen näissä samoissa kantimissa, koska eteläisessä Suomessa on satanut, satanut ja satanut. Olisi pitänyt ottaa kasvustot mukaan reissuun tänne Pohjanmaalle :o

    VastaaPoista