1. kesäkuuta 2014

Kuka ilahtui viileästä?

Helteet palaavat parin päivän päästä, ennustavat säätieteilijät. Noh, ei kai siitä valittamaan viitsi alkaa, mutta kiva kuitenkin, että oli näitä tavanomaisempia alkukesän kelejäkin tässä helteiden välissä. Saivat orvokit hieman jatkoaikaa kukinnalleen.


Tänä vuonna kylvin siemeniä maltillisesti, taimia tuli 80, puolet vähemmän kuin viime vuonna. Tämä on hyvä määrä, täytyy muistaa jatkossa.

Kylvin monia eri virityksiä, niin etten enää oikein muistakaan kaikkia. Ostin muutamia uusia lajikkeita, sitten kylvin monta vuotta sekoiteltua ja sekoontunutta sekoitusta (joiden syntyhaaroista en enää pysy lainkaan kärryillä, toisin kuin vielä vuosi sitten) sekä paria viimevuotista lajiketta.

Ylärivissä todennäköisesti sitä omaa sekoitusta, alarivissä vaaleanpunainen 'Delta Pink Shades F1' sekä tummemman liila 'Coconut Swirl' ja vaaleampi 'Floral Powers'.


Nimistä viis, pääasia että on värejä ja kukintaa.

Vihreäsävyinen 'Envy' on siitä vänkä, että kaupan siemenistä tulee pääsääntöisesti toivottua oliivinvihertävää kukkaa, mutta siemenistä kasvatettujen taimien siemennöksistä tulee enemmän variaatiota.


Tässä 'Envyä' yhdessä 'Tiger Eyesin' kanssa.


Raidat ovat tosiaan hällä kuin tiikerillä.


Taimikaupassa sitä katselee tuttuja kesäkukkia ja miettii, että ovathan ne ihan hienoja, mutta eivät suinkaan niin komeita kuin itsekasvatetut. Katsokaa nyt näitä riippalobelian värejä ja muotoja, eikö näy jo kaukaa, että eivät ole massatuotantoa vaan yksilöllistä käsityötä?




Yksilöllistä on myös linnunpoikasten ravitsemuksen suunnittelu. Tässä kottaraisvanhemman lautasmalli.


Toivotaan poikasille onnea itsenäiseen elämään, joka vanhempien huojennukseksi varmaan aivan pian alkaa. Ja teille, ihkut ihmiset, toivotetaan aurinkoista uutta viikkoa!

13 kommenttia:

  1. Täällä lensivät kottaraiset pesästään eilen, mikä oli fiksusti ajoitettu, kun sadepäivänä kissat oleilivat sisällä.
    Nostan hattua sinulle, joka saat kasvatettua kesäkukat itse! Ja vielä istutettuakin. Ooh! Mä en saa aikaiseksi kumpaakaan :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaankin hyvä ajoitus linnunpojilla :) Meillä tontilla vaarassa ovat oravat, toinen pikkukoirista on taidettu ohjelmoida niiden ykkösviholliseksi...

      Minä saan ehkä kesäkukkia aikaan, mutta toiset rakentavat hiukan laajempia projekteja ;)

      Poista
  2. Minullekin riittäisi kyllä se 22 ja puolipilvinen, mutta kuten totesit, eipä näillä toiveilla paljoa virkaa ole.

    Onnea orvokeillesi, jaksavat tosiaan varmasti kukkia pitkään! Meillä nuupahdetaan juhannuksen jälkeen, tosin varret voisi leikellä lyhyiksi ja odottaa uutta kukintaa, mutta taidan päätyä siementen kypsyttelyyn...

    VastaaPoista
  3. voi miten kauniita nuo vaaleanpunaiset !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin Riitta ovat kauniita, ihmettelen, ettei niitä viljellä myyntiin, kun kerran siemeniä on saatavilla? Tosin piti Amerikasta asti tilata, mutta kai niitä saisi isommassa määrin sitten Suomeenkin...?

      Poista
  4. Ihania orvokkeja! Minun suosikki on tuo puna-keltainen. Meilläkin on pöntössä asukit, mutta noin hyvää kuvaa en ole saanut :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, PP :) Sattumalta näin, kun pöntön äärellä kävi suhina, hain kameran juuri oikeaan aikaan. Silloinhan niitä ei varmasti näe, kun istuu sitkeästi pöntön lähellä odottamassa...

      Poista
  5. Ihana tirppakuva! Jotenkin inhimmillistä, että et enää pysy orvokkiesi sukuhaaroista kärryillä, koska se kuulosti jo viimesuvena aivan uskomattomalta tieteeltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä, niin tipuin kärryiltä kuin entinen eno :D Kaikki oli hyvin vielä viime vuonna siementenkeruuvaiheessa, ja kylvövaiheessakin, mutta taisin laittaa vähän laiskanpuoleiset merkinnät kylvöksiin... ja istuttaessa hävisi loputkin jäljet, oli olevinaan niin hoppu ja kiire. Noh, pääasia, että kukkaa pukkaa :)

      Poista
  6. Kyllä nuo orvokit joka vuosi ovat sinulla olleet hienoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos VV, jotenkin olen onnistunut olemaan tyrimättä orvokkien kanssa, varmaan kasvuolosuhteet on sopivan viileät siellä kellarin uumenissa?

      Poista
  7. Minäkin tykkäsin tuosta pinkki-keltaisesta orvokista. Hienot, epätyypilliset värit.

    Ja tuo "oikea" 'Envy' tuo väistämättä mieleen Star Warsin ewokit, ne vähän nallen näköiset tyypit, jotka asustelivat metsissä.

    Voi noita kottaraisia ♥ Mitenkähän sellaisia saisi pesintäpuuhiin meidän pihalle? Ihanan näköisiä. Täällä pesivät onneksi kuitenkin edes talitiaiset - ja kaikkien kiusojen pikkusisko kirjosieppo - toisen tiaispariskunnan rakentamassa pesässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en tiedä, mistä pinkki-keltainen on peruja, oliko tämän vuoden siemenostoksissa lupaus siitä vai onko muuntautunut näistä monivuotisista sekoituksista. Toivotaan, että putkahtaa ensi vuonnakin.

      Envy on kyllä erikoinen tapaus ja jakaa mielipiteet. Itse tykkään just hiukan oudoista tyypeistä, ei tule joka pirtin pihalla vastaan. Tosin en joka pirtin pihaa sattuneesta syystä ole tsekannutkaan, hah.

      Kottaraiset pesivät tuossa joen rannassa, aika korkealle koivuun on pönttö pistetty. Ehkä se on yksi selitys?

      Meilläkin on talitiaisia, joita kirjosiepot kävivät hätyyttelemässä. Mutta talkkarit pysyivät pelottomina ja saivat pitää pesänsä. Huh, mitä draamaa!

      Poista