Joulujänis ja tölkkitonttu

Pääsiäispupu katseli komerosta sillä ilmeellä, että kävisinkö joulujäniksestä. No käyhän hän, kun niin päätetään.

Takkihan hällä on ihan joulunvihreä, joten ei jäänyt kaapistatuleminen vaatteista kiinni. Koriinsa hän sai valkoisen, ruusukukkaisen atsalean.

Hyvin tuntuu juttuun tulevan keskenään tämä flora&fauna-yksikkö.

Pääsiäisenä pupulla on kainalossaan luonnollisesti jotain keltaista, niin kuin tässä Helsingin puutarhamessuilla viime vuonna kuvattuna. Pajutallin tekosia jänö siis on.

Katselin viisilitraista Karhulan lasitölkkiä sillä silmällä, että josko se ottaisi syleilyynsä muutaman hyasintin. Otti se.

Laitoin hiekka-multa-aineksen päälle sammalpeitteen, niin on tontulla pehmeämpi tallustella.

Kuukauden päästä se jouluaatto sitten on. Kyllä nyt on jo ihan hyvä syy aloitella virittäytyminen.

Olen odotellut kuumeisesti, että Odontoglossum/Oncidium/jokuvastaava -orkidea alkaisi kukkia uudelleen. Kukkavarsia on kehittynyt kolme, joissa kaikissa on kukka-aihioita kypsymässä. Mutta mitä kasvi päättää tehdä? Se päättää pukata kukan ihan vaan sieltä lehtiruusukkeen tyvestä.

En ymmärrä. Tuollaisia ne kukat ostettaessa olivat, mutta kasvoivat normaalisti "oksassa". Tässä tämä lehtien välistä kurkkii kuin kengurunpoika emonsa pussista. Ei voi tietää.

Leppoisaa uutta viikkoa kaikille! Jään vahtimaan, että milloinkas se vararikko oikein tarkalleen iskee. Kun on näitä isoja lintuja ruokittavana.

Ihan reilussa määrin.

Viinipullonkorkit ja hurrikaani

Marraskuinen ilta ilman kynttilöiden polttelua on kuin hellepäivä ilman jäätelöä. Vajaa. 

Näin kuvan viinipullonkorkeilla koristellusta kynttilähurrikaanista ja tajusin, että tässähän on se kohde, jota olen vuodesta 1995 asti odottanut. Aloin silloin kerätä talteen viinipullonkorkkeja, jotka näyttävät jollain tapaa kivoilta. Ja olihan niitä kertynyt sen verran, että riitti koristemateriaaliksi tähän projektiin.

Ison kirkkaan lasimaljan lisäksi tarvitaan toinen, pienempi lasipurkki, joka asetellaan isomman astian sisään.

Pienempi astia on hyvä saada yläreunastaan suunnilleen samalle tasolle isomman kanssa, näin vältetään korkkien tipahtelu liekkeihin. Astiaa voi nostaa asettelemalla isomman astian pohjalle korkkeja.

Sitten ladotaan lisää korkkeja isomman astian reunoille, vapaamuotoiseen asetelmaan. Tuossa pienemmässä astiassa on tuikkukelkka, tuo valkoinen objekti siis.

Sitten vaan kynttilä palamaan ja korkkien vierestä siivilöityvää valoa ihailemaan. Ehkä korkeista tulee mieleen mukavia ruoka- ja seurustelumuistoja.

Lasi kuumaa glögiä on tämän äärellä ihan paikallaan. Marraskuinen ilta korkkihurrikaanin äärellä ilman punaista juomaa on kuin kesäinen puutarha ilman pikkulintuja. Täydellisen vajaa.

Voimakasta uutta alkavaa viikkoa – se on viimeinen kokonainen marraskuun viikko. Mikä ihana ajatus.

Pinkkiä ja mustaa

Nyt ollaan syvässä ytimessä. Siinä pelätyssä mustassa marraskuussa. En tiedä, olenko ainoa, jonka mielestä tämänvuotinen syksy on sujunut normaalia kevyemmin, koska tähän asti on ollut niin aurinkoista, ilman pitkiä sateisia jaksoja?

Vaikka päivä on alkanut selvästi lyhentyä niin että aamulla pitää lähteä hämärään ja iltapäivällä palata pimentyvään, kirves ei ole kuitenkaan vielä siellä syvällä kaivon pohjalla. Mulla on jopa vielä positiivisia ajatuksia lähitulevaisuuden suhteen, uskoa siihen, että tästä talvesta tulee mahtavan leuto ja aurinkoinen ja erittäin lyhyt. Keväthän tulee ennätysaikaisin ja 30-senttinen lumikerros sulaa maaliskuussa maan poveen eikä jäähakulla ehdi yhtään avittaa, edes pohjoisen puolella kivetyksen kohdalla.

Näissä fiiliksissä tuotin lisää kimaltavia käpyjä, ihan oikein vaaleanpunaisia. Pinkkejä, voihyväntähen.

Sovittelin sävyä tuohon Weisteen ihkunaiseen vaaleanpunaiseen punokseen. Tarkoitus on uusia keittiöön tulevan havuköynnöksen koristelu pinkkiin suuntaan. Se väri onkin joulusta kokeilematta, samoin kuin ainakin musta. Sitä vaihetta ei ole vielä kohdalle osunut, mutta olen valmis siihenkin.

Mustaksi meinasi mennä tänään päiväkävelyllä, kun äkillinen marraskuun aurinko tyrskähti esiin kiivaasti liikkuvan pilvimassan takaa ja vastavalotti otoksen pojistani. Melko jyrkät kontrastit.

Bongasin kadun varrelta kiintoisaa puunsidontamateriaalia, nimittäin tällaista huopatyyppistä nauhaa.

Kas ollessani kaupungin puisto-osastolla kesätöissä joskus kullanhohtoisella 1980-luvulla sain sitoa tuoreita puuntaimia tukikeppeihin erään tien varrella. Tuet pyöriteltiin värittömästä muovinauhasta, jollaista näkee vieläkin käytettävän. Tämä huopa tuntuisi kyllä erityisen lempeältä puun näkökulmasta.

Ja ne tukemani puuntaimet, niistä on kasvanut oikein suuria ja nättejä isoja puita. Seisovat erityisen ryhdikkäässä jonossa, kröhöm. En kyllä millään muista, mitä lajia ne ovat, täytyy käydä lehtiaikaan painamassa mieleen.

Tuulisena päivänä joella uiskentelevat sorsat eivät ole varmoja, tykkäävätkö kiharaisista pyrstösulistaan.

Mutta auringonsäteistä ne näyttävät tykkäävän.

Auringosäteitä näkyi myös graffitin pinnassa.

Tosin ne eivät olleet oikean auringon tuottamia, vaan graffititaiteilijan maalipurkista syntyneitä.

Kaikenlaisia valonsäteitä tulevaan viikkoonne, arvon ihmiset. Päivä lyhenee edelleen, mutta 41 vuorokauden päästä alkaa taas pidentyä. Tuo pätkähän me kestetään hyvinkin.

Perhosten toinen tuleminen

Perhosorkidea (Phalaenopsis) on kyllä jokaisen maksetun euronsa arvoinen kasvi. Vaikka sen hankkisi vain kerta-iloksi, niin pitkään saa rahalleen vastinetta. Mutta jos kasvin säästää kukintansa jälkeen, antaa valoisan kasvupaikan ja kastelee hillitynhallitusti, niin eipä aikaakaan, kun voi alkaa odottaa uutta kukintaa. Ja se uusi kukinta, se se vasta hyvältä tuntuukin. Ihmeiden ihme, taas kerran.

Tämä parivaljakko on hankittu viime syksynä.

Tämä toinen kasvi teki varsin pitkän ja lonkeroivan kukkavarren, olen tainnut siirrellä sitä sinne sun tänne niin, että kasvipolo on hikipäässä yrittänyt pysyä valon perässä. Leikkasin kukkavarren poikki ja pistin maljakkoon. Avautuneet kukat ovat pysyneet kuosissaan pitkään, nuput eivät odotetusti jaksaneet avautua.

Kannoin kasvit äsken ulos valokuvattavaksi, parempaan luonnonvaloon. Ilmahan oli ihan mahtava, +11 astetta ja puolipilveä. Kun sain kuvat koneelle, niin ulkoa alkoi kuulua tiukka sateen kohina. Melkoiset carpe diemit siis tahoni kohdalle koitui.

Tällä vihertävänkeltaisella perhosella on kiva tuo kannuksellinen huuli (labellum).

Tummanliila yksilö on toinen niistä koekaniineista, jotka joutuivat umpinaiseen lasipurkkiin asumaan. Kastelussa on oltava tarkka, mutta silmämääräisesti ei oikein pysty sanomaan, että onko kasvualusta siltikin mahdollisesti liian kostea. Mutta kukkaa hän on ystävällisesti siitä huolimatta pukannut.

Varsinainen kukkijoiden kukkija on kuitenkin valkoinen perhonen, joka on avannut viiteen kukkavanaansa 31 kukkaa. Peilin edessä määrä multiploituu 62:ksi.

Olen onnistunut olemaan tyrimättä pahasti, koska saan ihmetellä tällaista näkymää. Katsoin juuri orkideayhdistyksen ohjeita perhosorkidean hoidosta, ja totesin, että monta asiaa olen tehnyt eri tavalla ja monia riskejä ottanut esim. kesäulkoilutuksessa, mutta nämä yksilöt ovat sietäneet moista kohtelua. Otin ne sisään vasta syyskuun puolivälissä, joten viileitä öitä on taatusti kohdalle osunut.

Samoin Oncidium/Odontoglossum/niidentaimuidenristeymä on sopeutunut otteisiini. Marraskuussa yhdellä kukkavanalla ostettu kasvi pusertaa parhaillaan kolmea uutta kukkavanaa. Niiden valmistumista odotan nyt ihan tulisilla hiilillä. Tuleeko kukkaa ja jos tulee, niin millaisessa kokoonpanossa? Mitä eroa kukinnassa on taimistolla viritettyyn kukintaan, jonka taustalla on kasvuhormonia ja tarkkaa valonsäätelyä?

Into-Lianan ruukussa vahingossa ja salaa itänyt mökinihmekukka (Mirabilis jalapa) on kasvanut kovasti. Antaa hänen ihmetellä siinä, seurataan, josko pärjäisi pimeän kauden yli kevääseen.

Salakasvin myötä perhosenkeveät viikonlopun toivotukset! 

Mansikoita ja ruusuja

Mikään ei estä fiilistelemästä mansikoilla ja ruusuilla, vaikka käsillä on loka-marraskuun pimenevä seutu. Tarkalleen ottaen juuri nythän niitä mansikoita ja ruusuja tarvitaan, keventämään ja valostamaan eloa.

Mansikoita voi kaivaa pakastimesta monella eri tavalla käytettäväksi. Yksi leppoisimmista tavoista on tehdä puolijäisistä marjoista sauvasekottimella pyrettä ja käyttää se mansikkamargaritan aineksena.

Muut ainekset ovat 2 cl tequilaa, 2 cl triple sec -sitruslikööriä ja 2 cl limen mehua. Mansikkapyrettä tulee 6 cl. Voihan nenä, miten mahtavan kesäinen ja kirpeä alkudrinkki vaikka texmex-pöydän äärelle. (Ja kyllä, texmex-pöytä syntyy mainiosti myös ilman lihaa, kuten lihaton lokakuu on minulle opettanut.)

Ruusuja hain eilen Plantagenilta. Tai no, en varsinaisesti lähtenyt niitä hakemaan, vaan orkideatukia läksin ostamaan, mutta koska pystyin välttämään ainakin viisi houkutusta matkalla kassalle, niin kuudennen kohdalla sai jo antaa periksi. Kolme kertaa seitsemän ruusua, 12 euroa. Sehän on ihan miniraha isosta ilosta. Tuskin rahaa ollenkaan.

Ulkona suunnilleen kaikki on siinä kunnossa, että viisimetriset lumihanget saavat taas sataa. Viimeiset, kellarin ikkunan edessä kypsyneet chilit ovat juuri kuivurissa. Kourallisen käytin paholaisenhillon tekoon.

Tätä paprika-sipuli-valkosipuli-chili-lisuketta on meillä kulunut kiitettävään tahtiin. Tämän satsin kanssa paholainen oli erityisen antelias juuri chilin suhteen. Nyt olisi Halloween-hillo kohdillaan.

Kohti marraskuuta, ihmiset. Ei olla huomaavinaan.

Ulkoilu innosti orkideoja

Kesä 2013 oli säiden puolesta kerrassaan huikea, ainakin jos auringosta ja lämmöstä tykkää. Orkideat tykkäävät molemmista, tosin aurinkoa ei eivät halua lehdilleen suoraan vaan katveen kautta. 

Pidin kaikkia perhosorkideoja kesän ulkosalla. Ne tuntuvat saaneen siitä hyvää vauhtia kukintaan, varsinkin tämä valkoinen yksilö. Viisi kukkavanaa, 24 auennutta kukkaa ja 10+ nuppua vielä odottamassa.

Viime talven saldo kasvilla oli neljä kukkavartta ja 18 kukkaa, näyttää paranevan vanhetessaan tämä kolme vuotta hallussani ollut taho – vaikka joutuikin kesällä umpipurkkiin kasvamaan.

Pidän kasvia nyt eteläikkunalla, jossa se saa lempeää syysaurinkoa, jos se vaan paistaa. Illanratoksi sen voi siirtää ihailtavaksi takan viereen, sinne, missä itsekin istuskelee.

Muutkin perhosorkideat (Phalaenopsis) pukkaavat nyt kukkanuppua ja olen niistä jokaisesta kovin iloinen. Suurin riemu syntyi viime marraskuussa hankitun Oncidium/ Odontoglossum/niiden risteymä -orkidean vierellä. Olen odottanut ihan piukkana merkkejä siitä, että tämä itselleni uusi orkideamuoto osoittaisi mahdollisuutta alkaa kukkia uudestaan.

Pitikin oikein ääneen kiljahtaa, kun löysin lehtiruusukkeen tyveltä todellakin kukkavanan alulta näyttävän puikon.

Eikä mitään. Viikon päästä löysin toisen!

Nyt on jännät paikat, toivottavasti en tyri mitään... Vaikka puikuloista syntyisi vain yksi kukka, se tuntuisi mahtavalta. Tämä orkidealaji(ke) tykkää tasaisesta kosteudesta, ja jos kaikki menee putkeen, niin voi kiittää itseään ainakin jonkinlaisesta säntillisyydestä.

Kasvihuoneesta hain ennen pakkasia viimeiset samettikukat ja muutaman chilinoksan sisälle. Sammarit kestivät yllättävän hyvin, noin viikon ne näyttivät oikein raikkailta.

En ajatellut istuttaa tänä syksynä yhtään kukkasipulia, mutta jälkikasvu toi naapurista tuliaisiksi ihanat narsissit 'Salomen', 'Spring Priden' ja öhöm, 'Geraniumin' :)

Geranium on tasettinarsissi, joka näyttäisi varmaan upealta myös leikkokukkana, jos vaan suinkin raaskisi maljakkoon napsaista...

Kellarissa talvehtivat pelargonit ovat vielä ponnistaneet ilmoille kukkia. Keräsin niistä pienen kesämuiston.

Muistellaan vielä hetki mennyttä kesää, mutta kohta aletaan valmistella seuraavaa. Talveen ei jäädä vellomaan. (Muistuttakaa sitten heikossa hetkessä kiemurrellessani, että olen näin sanonut, hah.)

Glitterkäpyjä koristeeksi

No tulipas tyhmä otsikko. Ei kai glitterkävyt kelpaa kuin koristeeksi, ei niitä ainakaan syödä kannata. (Tai mistä minä tiedän, vaikka kannattaisikin, mistään ei ihan varma voi tässä maailmassa olla.) Mutta saivartelut sikseen, koristekäpyjen äärellä tässä ainakin nyt ollaan.

Ensin tarvitaan kasa käpyjä. Kaikenlaiset kävyt käyvät, mulla oli tarpeistona kuivuneita tämänvuotisia männynhedelmiä.

Kävyt ovat kyllä tosi kauniita koristeita ihan sellaisenaan, olen käyttänyt niitä muun muassa joulu- ja pääsiäiskukka-asetelmissa peittämässä mustaa multaa. Mutta nyt teki mieli hiukan askarrella, joten kipaisin kaupasta kimalteita ja pari tölkkiä spraymaalia sekä kellarista siimaa.

Tein siimasta kävyille ripustuslenkit ihan vaan sitomalla pätkän ensin kävyn "rungon" ympärille ja solmimalla "hännät" loppupäästä yhteen.

Sitten suihkuttelin maalia roikottamalla käpyä lenkistä kumihanskat kädessä pahvilaatikon sisällä ja kostean maalikerroksen päälle ripsin kimalletta. Maalia kului hirmuisen vähän. 

Valmiin kävyn ripustin omenapuun ulokkeeseen kuivumaan. 

Tein käpysiä parisenkymmentä. Enemmänkin olisin voinut tehdä, oli tosi kivaa puuhaa, mutta ovensuuvalaisimena toimiva männynkäkkärä ei olisi vetänyt oksilleen enempää.

Pienistä puuhista sitä voi ihminen tulla iloiseksi. Melkeinpä hiukkasmaisista asioista.

Tunnelmallista sunnuntai-iltaa ja pirteyttä alkavaan viikkoon – näyttää siltä, että reipas pohjoistuuli pitää siitä pirteydestä osaltaan huolta, pysytään voimakkaina!

Kaapin paikka ja ovivalo

Katselin eilen syksyisää pihaa ja tuumasin, että ensi keväänä sen teen. Riipaisen mäkeen erään kirsikkapuun, joka on väärässä paikassa eikä tee satoa (ja jonka perään en niin vakavasti ole, että alkaisin perehtyä hänen sielunelämäänsä runsaan sadon toivossa ja siinä tiedossa, että saan sitten huputtaa puuta ja suojata satoa linnuilta).

Puu on tullut tontille lahjana, joten olen ollut ymmärtäväinen sitä kohtaan. Mutta nyt päätin niin sanotusti luopua siitä, heti lumien sulettua.

Hetkinen.

Miksi pitäisi odottaa niin kauan? Fiskarsit käteen ja saman tien naksuttelemaan. Vartti siinä meni maksimissaan, ja kirsikkapuu oli nätissä pinossa.

Se on nimittäin niin, että jos ei itse määrää kaapin paikkaa puutarhassaan, niin pian huomaa katselevansa puutarhaa, josta ei tykkää. Ja sehän on ihan pölhö tilanne.

Puusta jäi töröttämään runko, johon eivät voimasakset riittäneet. Sahaa tässä tarvitaan, mutta sitä ennen nautitaan voimatoteemista. Minun puutarhani, minun päätökseni. Ugh. Siinä on todiste.

Taustalla olevat ruukut ovat myös muistutus Järkevistä Päätöksistä. Daaliahuuma oli ajautunut siihen pisteeseen, että talvehditettavia juurakoita olisi ollut toistakymmentä ruukullista, mutta tilaa ei läheskään niin monelle. Kysyin naapurilta, hän otti mielellään osan. Kas näin, taas voitti älyn ääni. (Ja keväällä voi hyvällä syyllä innostua taas.)

Nyt ei innosta juuri mikään, puutarhassa ainakaan. Syyspuuhat ovat aivan hirveän tylsiä, pelkkää raivaamista ja siivoamista ja vielä voimissaan olevien kasvien kohta tapahtuvan kuolemisen jännittämistä. 

Ainoa valopilkku (tai tarkalleen ottaen montakin valopilkkua) löytyi männynkäkkäräoksan koristelusta. Lisää koristeita on tulossa, nyt valot on kieputettu pohjiksi.

Näkee meinaan kotiansa tulla hiukan pimeämmälläkin kelillä. 

Led-lamput on kivan pyöreät pallukat, tykästyin niihin kovasti. 

Nytpä ne posottelevat iltakuudesta aamukahdeksaan tuikkua ympärilleen. Joulun alla ajan saa venyttää iltakolmen ja aamukymmenen välille, mutta siitä lähdetään taas pitenevän päivän suuntaan. Se on lämmittävä ajatus. Jopa hiukan innostava!