2. heinäkuuta 2010

Yrttikuningas basilika suosiollisena

Tai niin ainakin opukset väittävät, että basilika on yrttien aatelia. No onhan se erityisen aromikasta, kieltämättä.

Laitoin koemielessä basilikan siemeniä itämään huhtikuussa. Siemenet ovat pirun pieniä, siksi jokaiseen pottiin tuli niitä joitakin kappaleita. Iso osa (ellei kaikki) itivät, mutten harventanut taimia. Jostain löytämäni ohjeen mukaan myöskään taimien kouliminen ei kannata, vaan koko tupas kannattaa siirtää sellaisenaan lopulliseen kasvupaikkaan. Mulla se on muovinen ns. parvekelaatikko. Niitä on kaksi, ja ne ovat viettäneet kevään ja alkukesän muovisessa kasviteltassa (Bauhaus, 40 euroa). Nyt kunnon kesäsäiden alettua ilma teltassa on liian kuuma, mutta sen ulkopuolella basilikallekin riittävä.

Tässä sitruunabasilikan (Ocimum basilicum, lajikkeesta ei tietoa) hentoiset taimet reilu kuukausi sitten kyseisessä kasviteltassa (joka muuten on hintansa väärti, vaikkei ehkä ole se pihan komein rakennelma).


Ja tässä "perusbasilika" samassa vaiheessa, lajiketta ei niin ikään ollut Hortus-siemenpussiin merkitty, mutta olisiko "Genovese"?


Näistä on jo kaksi suurempaa sadonkorjuuta tehty, ekalla kerralla noin 0,5 litraa ja tokalla kerralla litran verran lehtiä päätyi parmesaanin, valkosipulin, pinjansiementen ja oliiviöljyn kanssa pestoksi, joka puolestaan päätyi maustamaan uunilohta.

Ja taas olisi aika kaivaa monitoimikone esiin.


Tässä vielä pari lähiotosta näistä maustekuninkaallisista.


Sitruunabasilikan lehdet ovat kapoista mallia. Tuoksu ja maku on raikkaan sitruunainen.


Tässä "perusbasilika".

Kasvit alkavat kohta kukkia. En tiedä, vaikuttaako se lehtien makuun, en ole ainakaan näillä rouheilla makunystyröilläni huomannut eroa.

Basilika ei ole mielestäni kuninkaallisuudestaan huolimatta vaikea, kunhan vain tarjoaa sille kunnolla valoa ja lämpöä sekä sopivasti vettä.

Näillä marketista ostettavilla Hortus-siemenillä näkyy olevan oma saittikin, osoite on www.hortus-siemenet.fi.

2 kommenttia:

  1. Komiat basilikat. Kyllä basilika on yrttien yrtti! Mutta ei kannata antaa kukkia, sillä lehtien kasvu loppuu sitten. Mutta kyllähän tuossakin jo taitaa olla melkoisesti satoa!

    VastaaPoista
  2. Satoa tuli mukavasti, pakastimessa on nyt pestoa monen synkän talvi-illan sulostuttajaksi. Ehdin niittää sadon ennen kukintaa, ja nyt etenkin tuo Genovese on uudessa kasvussa. Tosin lehdet näyttävät jäävän melko pieniksi, mutta ne sopivat hyvin sellaisenaan salaattiin poimittavaksi.

    VastaaPoista