29. joulukuuta 2012

Siemeniä Amerikasta ja kasvua Aasiasta

Vuosi vaihtuu ja mieli on keväässä. Tai no, mieli on ollut keväässä jo pidempään, tammikuun lopullahan sitä siemensavottaa voi aloitella lisävalojen turvin, joten onhan sitä alettava valmistautua hyvissä ajoin. Ihan pak-ko.

Mietiskelin siementilauksia tuossa lokakuun alussa, ja vaaleanpunaisia orvokeita etsiessäni kulkeuduin Amerikanmaalle. Olisi niitä vaaleanpunaisia orvokkeja lähempääkin löytynyt, mutta testimielessä tein tilauksen erääseen minnesotalaiseen siemenkauppaan. Vähän orvokkeja, pari värinokkosta ja sen sellaista, ei kovin hinnakasta, koska ostoksen perille saapumisesta ei ollut mitään takeita: maksoin 28 dollarin arvoisen ostoksen luottokortilla, mutta matka on pitkä ja mutkia on matkassa.

Tilaus taisikin karahtaa kaikkiin mahdollisiin kiviin ja kantoihin, sillä lopputulema on se, että perille pääsi vain yksi tilatuista siemenpusseista. Yksi!

Olin yhteydessä siemenkauppiaisiin ja heidän mukaansa ekassa lähetyksessä lähti matkaan viisi seitsemästä pussista. He odottivat vielä kahta siemenlajia, jotka eivät ehtineet ekaan lähetykseen. No nuo viisi pussia eivät koskaan minulle asti päässeet, mihin lie jääneet – jos ovat siis koskaan matkaan lähteneet.

Meilasin pitkähkön odottelun jälkeen yritykseen ja he kertoivat lähettävänsä vielä ne puuttuvat kaksi pussia, ensimmäisestä lähetyksestä eivät tienneet sen enempää. Tästä toisesta lähetyksestä tuli viesti kuljetusyhtiöltä, että paketti on lähtenyt matkaan. Niin olikin, ja kirjekuori pätkähti postilaatikkoon joulun jälkeen.


Lupaavan näköinen kuori, eikö. Ja kivat keltaiset siemenpussukat :)


Tosin niissä oli tavaraa sisällä vain yhdessä :/ Kaksi laatua piti siis vielä saapua, mutta saapui kuitenkin vain yksi. Onneksi kuitenkin perille pääsi tosi mieluisa tyyppi, nimittäin Geranium 'Diva Strawberry Ripple F1' -pelargoni. 


Meilasin äsken vielä tuonne www.2bseeds.com -kauppaan, että onko tämä nyt lopullinen tilanne, mutta en odota ihmeitä. Jos he sanovat lähettäneensä tuotteet ja minä sanon, etten ole niitä saanut, niin ei kai siinä  kumpikaan oikein mitenkään voi todistaa sanojaan todeksi. Ja on mahdollisuus, että siemenkuori nro 1 on lähetetty, mutta se on hävinnyt matkalla. Tosin sitä se ei selitä, miksi tässä kuoressa 2 ei ollut sitä toista tuotetta, jonka siinä luvattiin olevan (Coleus 'Black Dragon')...?

Hieman kyllä ihmettelen sitäkin, että paketissa tuli nuo tyhjät siemenpussit, mikä ihmeen tarkoitus niillä voi olla? Olisin kyllä mielelläni ottanut kaikki tilaamani siemenet: odotin myös punaista Coleus 'Velvet Rediä', vaaleanpunaisia orvokeita Pansy 'Delta Pink Shades F1' ja vaaleanliilareunaisia, valkoisia orvokeita Viola 'Coconut Swirl'. Oijoi! 

Ja tilauksessa oli myös kehäkukkia Marigold 'Durango' (en kyllä yhtään enää muista, että miksi, mutta sehän ei yllätä, fiilispohjallahan tässä aina mennään).

EU:n ulkopuolelta siementen tilaamisessa on siis monta mailia ja kiemuraa edessä, ennen kuin pikkuiset kasvinmuruset tarhurin käteen pätkähtävät. Periaatteessa EU:n ulkopuolelta ei saisi koristekasvien siemeniä edes tilata ilman, että tilaaja on rekisteröitynyt kylvösiemenmarkkinoijaksi ja tilaus täyttää kuusi muuta ehtoa (jos siis oikein noita Eviran sivuja ymmärsin). Ainoa vaan, että en oikein ymmärrä, että onko kesäkukkien siementen tilaamisessa kyse kylvösiementen maahantuonnista, kaikki asiat nimittäin käsitellään samassa maataloustuotekategoriassa.

Olisi myös kiinnostavaa kuulla, että millaisia uhkia EU:n ulkopuolelta tuodut kesäkukkien siemenet mahdollisesti aiheuttavat kotimaiselle luonnolle, onko joissain kasveissa suuremmat riskit kuin toisissa ja mitä ne riskit käytännössä ovat. Eviran sivuilta näihin kysymyksiin ei kyllä vastausta löydy, kuten chilifarmari Jule taannoin kertoi.

Nooooh. Elämä on yhdenlaista jatkuvaa testiä, joten tämä menee Kiinnostavat Kokeilut nro 150–199 -mappiin enkä jää sitä sen enempää miettimään. Pelakuun siemenet aion tietysti koettaa kasvattaa kokonaisiksi kasveiksi, kohtahan ne voi multiin upottaa.

Ennen siemenkylvöjä – EU:n sisämarkkina-alueelta hankittujen pipanoiden kanssa – saan ihailla uuteen kukintaan lähteneitä perhosorkideoja.

Tummanliila yksilö, jonka hankin vuosi sitten, on tehnyt kaksi uutta kukkavartta.


Vanhempi valkoinen yksilö on syksyltä kahden vuoden takaa. Se on tehnyt tänä talvena uusia kukkanuppuja kahteen vanhaan kukkavarteen sekä kasvattanut kaksi uutta kukkavanaa.


Ihania kasveja kyllä ovat, kun jaksavat ilahduttaa vuoden pimeimpään ja kylmimpään aikaan näin eksoottisilla ja kestävillä kukilla. Hoitona on ollut kastelu kerran viikossa, toisinaan lannoitevedellä. Tämän valkoisen juuret tursuvat alkuperäisestä muovipurkista, mutta en ole tarjonnut vielä uutta asumusta – ja silti se pukkaa kukkaa toisensa perään. Voisiko mennä sisäkasvitarhurin elämä helpommaksi?

Myös kaukaa kotoisin oleva ikikasvaja Into-Liana ilahduttaa talvireippaudellaan. Sinne se on taas katon rajaan pukannut uuden verson. Laskin muut versot katonrajasta sivuttaisasentoon roikkumaan, mutta sitä ei pidättele taivasta kohti kurottelemasta näköjään mikään.


Näppituntumalta kyllä sanoisin, että uudet lehdet ovat edellisiä vaaleampia, myös heti tuossa kasvivalaisimen alapuolella, joten jollain tavoin tämä pimeä ja viileä aika on tainnut Intoon vaikuttaa. Katsotaan, alkaako tilanne parantua, kun aurinko alkaa pilkahdella useammin. Ehkä tarjoan hänelle merileväuutetta, siitä voisi olla apua myös mahdolliseen koti-ikävään.

Koti-ikävään sinne kauas EU:n ulkopuolelle.

21 kommenttia:

  1. No onpa harmillisen hankalaa tuo tilauksen perillesaaminen! Mä tilailen usein Englannista, sekä siemeniä, juurakoita että sipuleita ja mukuloita, ja aina on kaikki tullut mukisematta perille. Mutta se onkin EU:n sisäinen kaupankäynti, ehkä se siksi on sujunut. Mene ja tiedä.
    Toivottavasti saat vielä mahdollisimman paljon siemeniä ja noista perille tulleistakin mahdollisimman paljon iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, kaikenlaista vääntöä tässä on ollut, mutta itsepähän lähdin testailemaan. Englannista olen tilaillut siemeniä usein, eikä ole ollut minkäänlaista ongelmaa koskaan. Juurakoita ja sipuleita en ole tilannut, niitä voisikin kokeilla – kun kerran tällä kokeilulinjalla ollaan.

      Toivotaan tosiaan, että Mansikkadiiva itää, muutenhan koko rumbasta ei jäisi käteen kuin seitsemän keltaista minigrip-pussia, heh.

      Poista
  2. Aika harmillista, ärsyttävääkin oikeastaan, ettei saa mitä tilaa. Tai edes yhtä monta pussia mitä tilasi.
    Mutta onneksi kylvöihin on vielä aikaa ja monta tilausta tekemättä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, "sitä saa mitä tilaa" -lausahduksen toivoisi pätevän myös hyvissä tilauksissa ;) Mutta on tosiaan aikaa vielä tilailla ja kylvää vaikka mitä, joten ei huolta, jatketaan vaan vaaleanpunaisten orvokkien etsintää...

      Poista
  3. Jösses, mitä puutarhurointia. Jo ennen vuodenvaihdetta olet laittanut tuulemaan ja saanut aikaan oikean kertomuksen siemenistäsi. Mitä tahansa sieltä tuleekin tai ei tule, ja mikä tahansa niistä itääkin, ne ovat melkoisella historialla jo varustettuja!
    Into-Lianalle on onneksi tarjolla lisääntyvässä määrin valoa. Josko se siitä hellittäisi, kotoikäväkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on helpointa mahdollista puutarhurointia, klikkailla "lisää ostoskoriin" ja naputella luottokortin numerot perään ;) Rankinta on laskea suklaakonvehti ja viinilasi aina välillä pöydälle, heheh.

      Joo, tarina jatkuu vielä, kerron siitä seuraavassa postauksessa...

      Into-Liana on sissi, viidakkosissi. Hälle aurinkoa kyllä jo soisin :/

      Poista
  4. Noi voih! :( Aika kummallista. Vaikuttaa hieman epärehelliseltä myyjältä. Tulli kyllä jättää oman jälkensä jos on aukonut paketteja. Vetävät varmasti koko lähetyksen pois, jos siellä on jotain "epämääräistä".
    Joo tosiaan en ole Evirasta saanut mitään vastausta. Kyselen kuukauden täyttyessä uudestaan. Tarttis varmaan ottaa tulliinkin yhteyttä, että miten Evirasta saisi vastauksen.

    Välillä Kiinasta tilatut paketit ovat mätkähtäneet luukusta huomattavan myöhässä. Tilasin aikoinaan järkkäriin kaukolaukasimen. Sitä ei kuulunut joten otin yhteyttä myyjään. Myyjä palautti mukisematta 1,50USD:tä takaisin. Noin pari kuukautta tilauksesta laukaisin tuli sitten laatikkoon. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei ollut pakettia auottu, ja siemenpussitkin olivat tiukasti kiinni, eli ei niitä ole kukaan matkalla availlut... ja tullista tulisi tosiaan ilmoitus, jos ovat jotain avanneet ja tutkineet. Sain kauppiaalta vastauksen, kerron siitä lisää tänään.

      Evira ei taida vastata yksityishenkilöiden kysymyksiin, en tiedä, olisiko sillä viranomaisena velvoitetta kuitenkin tehdä niin? Jos asiasta kertoisi johonkin alan lehteen, niin siellä varmasti innostuttaisiin tekemään aiheesta juttu. Eri asia tietysti on, että saako juuri niihin itseä koskettaviin kysymyksiin sitten vastauksen.

      Joo, kyllä se pitkää pinnaa ja riskinsietokykyä vaatii tilailla tavaraa kaukomailta :D Me ollaan tilattu auto kuvan perusteella Amerikasta, se oli melkoinen riskinotto se, hah. Mutta hyvä tuli, parempi kuin uskallettiin odottaakaan!

      Poista
  5. Voi, harmillista kuulla, että ei ole kusti polkenut... Mutta voi olla, että kevään siemenhärdellissä sitä voi kiitollisena muistella, että edes jotain jäi tulematta ;) Paitsi toki voi käydä niin, että hankkii tuplasti menetettyjen tilalle!

    Itsekin heräilen talvihorroksesta ja kävin katselemassa tuolta Kivikankaan kasvihuonetarjontaakin... Oletko tilannut siemeniä tuolta Thompson&Morganilta vai mistä Brittein saarilta? Kuten jo tuossa aiemminkin kuuluteltiin, otetaan vinkkejä vastaan hyvistä kaupoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, hyvä pointti tuo siemenhärdellin & siementen määrän yhteys :D Se voi hyvinkin olla just niin, että maaliskuussa huokaisee isosti helpotuksesta, kun sata pussia on mystisesti kadonnut jonnekin. Vielä jää kuitenkin sata.

      Oijoi, Kivikankaan kasvihuonetarjonta saa täälläkin ihokarvat nousemaan innostuksesta ilmaan! Minkälaista olet tarkemmin katsellut, oletko jo osannut päättää, että mistä alkaisi tosissaan haaveksimaan?

      Joo tosiaan, Thompson&Morgan sekä Mr.Fothergills ovat olleet mun brittisiementoimittajia, oikein luotettavia ja laadukkaita kauppoja ovat ne. Täytyy tehdä aiheesta postaus tänään – sain myös Amerikasta vastauksen ihmettelyihini ;)

      Poista
    2. Kiitos tuosta seuraavasta postauksestasi, nyt on homma jo ihan housussa ja siementilaukset kutkuttelee... Ja kun vaan malttaisi tilan, ajan ja kukkapenkkien puutteeseen suhteuttaa tilaukset, mutta ei varmaan onnistu. Pyhästi lupasin myös itselleni, että kasvihuone olisi välttämättömyys esikasvatuksen aikaiselle ulkoistamiselle.

      Katselin Kivikankaalta sellaista harmaarunkoista turvalasillista 9,9 neliön koppia... juu, rungon väri maksaa :/ Jos oikein lähtisi keulimaan, sellainen 18 neliön pariovellinen olisi hieno, mutta tuo parempi puolisko kyllä totesi, että minua ei saisi päästää lasitaloon heilumaan minkään vessapaperirullaa terävämmän esineen kanssa (mukaanluettuna kottarit ja lapio...) Ja eikun vain lotto vetämään!
      Tosin olisi edelleen ne isot ikkunat odottamassa, jos vaikka kokoaisivat itse itsensä minun lasiparatiisikseni...

      Poista
    3. Hahah, homma on tosiaan ihan kohta taas housussa, ei kutkutusta mikään kohta pidättele, sehän me osataan jo arvata. Kasvihuone on ihan must, ihan millä tahansa syyllä perusteltuna, ihanalta kuulostaa tuo kympin kasvula -idea! Oijoi, siinä tilassa pystyy tekemään jo vaikka mitä, kun tässä mun hikisessä 2,5 neliön kopissakin voi tehdä jo suht' paljon.

      Parempi puolisko ei ole tainnut nähdä sinua pariovellisessa, 18 neliön lasipalatsissa, hän saattaisi yllättyä, kuinka sujuvasti ja soljuvasti käyskentelet siellä kuokan ja lapion kanssa :)

      Mä tunnen tuon ikkunoista kasvihuoneesta -tunteen; mulla ei ole ikkunoitakaan vielä, mutta vahva visio kyllä. Sen kanssa nyt sitten eletään ilmeisesti hamaan tappiin...

      Poista
  6. Joo, ei auta raivota tällä välimatkalla, siksi lähdin testimielellä tilailemaan... että yksikin siemeniä sisältävä pussi on työvoitto :)

    Olen tilannut Englannista siemeniä näiltä isoilta, Thompson&Morganilta ja Mr. Fothergillsiltä, nämä ainakin muistan viime vuosilta. Tarvikkeita olen tilannut mm. Garden Gifts Direct -kaupasta, ja erinomaista palvelua olen sieltäkin saanut. Itse asiassa kaikista eurooppalaisista kaupoista tilaukset ovat tulleet moitteetta (paitsi Ziperall.fi-nimisestä ruotsalaisesta vaatekaupasta, huh huh).

    Tästä voisikin tehdä oman postauksensa tänään, kasata yhteen hyviä kokemuksia. Mutta siis tässä nämä ensin mieleen tulleet.

    VastaaPoista
  7. Hei! Löysin tänne blogiisi Saaripalstan Sailan kautta! On niin ihanaa lukea toisten samanhenkisten "viherhöperöiden":)juttuja juuri nyt kun vihreän kaipuu kasvaa hurjiin lukemiin ja vielä joudutaan odottelemaan jokunen kuukausi! Onneksi siemenkasvatus lievittää tuskaa ihan mukavasti ja itsekin ajattelin nostaa taas lampun kattoon kunhan täältä joulun vietosta kotiudutaan. Kuvasta huomasin, että onkos sulla sama valo kun mulla? (VALOYA BAR 120cm AP67 Grow light)Mitäs olet tykännyt? Yritin kysellä klorofyllistäkin ihmisten kokemuksia, mutta kukaan ei ole vastannut. Minulla on ollut se vasta viime keväästä ja sen kokemuksen valossa (heh) ajattelin nyt että ripustan sen vähän ylemmäksi, riittänee isommalle alalle ja jotenkin tuntui että varsinkin pienet tomaatin taimet paistattelivat niin mukavasti valossa että unohtivat kokonaan kasvaa:D Lopulta niistä kyllä tuli ihan tanakoita taimia, mutta jumittuivat sirkkalehti vaiheeseen kovin pitkäksi aikaa. Viherkasvit siitä nauttivat oikein kovasti ja lehtikaktuksetkin kukkivat ihan villinä;) Mukavaa vuodenvaihdetta ja onnea kasvatuksiin! T. Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Minna, hauska, että löysit Sailan ihanaiselta Saaripalstalta tänne Tontille!

      Vihreän kaipuu alkaa täälläkin olla aika kovissa lukemissa, tänään olisi niin mieli tehnyt lähteä Kasvitieteelliseen puutarhaan, mutta muiden menojen takia en päässyt. Uuh, sattuu sieluun.

      Tuo olkkarin ikkunalla roikkuva kasvivalo on semmoista sorttia, että kehys on joku vanha peruskehys ja lamppu on muistaakseni Airamin tai Osramin 120 cm pitkä loisteputki, joka on juurikin kasveille tarkoitettu. Kehykseen mahtuisi kaksi lamppua, mutta olen kokeillut, että riittäisikö tämä yksi liaanille. Kahdella lampulla oltaisiin varmaan jo menty katosta läpi, luulen.

      Mikä tuo mainitsemasi klorofylli muuten on, kuulostaa kiintoisalta? En tiedä kuin lehtivihreä-klorofyllin, mutta se se ei varmaankaan ole :)

      Mulla on viherkellarihuoneessa myös kaksi loisteputkivalaisinta, ne ylläpitävät talvisin pelargonien elämää ja keväällä auttavat siemenkylvöissä Lisäksi siellä on yksi suurpainenatriumvalaisin, joka on kyllä tajuttoman tehokas siihen kopperon pinta-alaan nähden: tomaattipolot ovat aivan kippuralla, kun laitan tekoauringon hetkeksi päälle. Enpä ole sitä kovasti käyttänytkään just sen takia... mutta jos olisi isompi tila, niin varmasti tulisi hyvät valot ja lämmöt pikkutaimille – ei tosin ihan sirkkalehtivaiheisille, ne saattaisivat kärähtää siinä porotuksessa :/

      Mullakin tomaatin taimet jurottivat viime keväänä, enkä keksinyt ilmiölle muuta selitystä kuin sen, että ne kasvoivat liian isossa purkissa ja energia meni aluksi juurten kasvatteluun. Edellisvuonna olosuhteet olivat siellä viherkellarissa aivan samat, mutta kasvatuspurkit huomattavasti pienemmät. Voihan taustalla olla muitakin syitä, mutta tänä vuonna aion kasvatella pidempään kompaktimmissa purnukoissa.

      Mukavaa vuodenvaihdetta myös sinulle! Kohta päästään tositoimiin :)

      Poista
    2. No mutta siinäpä se taisi löytyä syy meikäläisenkin tompsujen juromiseen kun laitoinkin ne nyt suoraan maitopurkkeihin! nehän kasvoivatkin sitten mullan alla:) Ja taisin olla vähän liiankin innokas tuon lampun kanssa ja odotin siltä vähän liikoja, kylvinkin tomaatit jo maaliskuun alussa kun yleensä olen malttanut viivytellä siihen puoleen kuuhun;)
      Tuo klorofylli on ihan mahtava keskustelufoorumi! sieltä löytyy loputtomasti viherasiaa, siemenketjukirjeitä, kasvivaihtaripäiviä ja kimppatilauksia. Lisäksi tekevät yhteisiä reissuja joihin pääsee kyytiin juuri sopivasti täältä uudenmaan ja länsi-uudenmaan alueelta. Ensi keväänä aion osallistua Nuppulan kasvivaihto- ja ostotapahtumaan jonka viesti ketju aukeaa varmasti jo tässä hyvissä ajoin keväällä! Mutta aikaahan tuohon foorumiin saa uppoamaan ja välillä se tuntuu aika monimutkaiseltakin, en ole vielä osannut mihinkään ketjukirjeeseenkään osallistua kun niihin taitaa olla jotkin aktiivisuus rajatkin?! Lähinnä olen vain lueskellut vielä toisten juttuja ja oma kirjoittelu ei ole vielä kovinkaan aktiivista. Mutta sinne vaan kirkkimaan, aluksi voi olla ihan vierailijanakin jos ei halua heti rekisteröityä! Taidankin käydä vilkaisemassa joko siellä on viherturaajia liikkeellä:D t.Minna

      Poista
    3. Niin voi tosiaan olla, että tomskut jurottivat tuon takia – eihän se ainakaan mitään haittaa, jos kokeilee toisella tavalla tänä vuonna. Lämpötila, kosteus ja valo vaikuttaa tietty myös, mutta kokeilemalla oppii :)

      Aa, keskustelufoorumi! Täytyy käydä kurkkaamassa, mitä siellä rupatellaan... Viherturaajat ovat varmaan jo vahvasti aktivoitumassa, kun ilmakin on mennyt plussan puolelle, heh.

      Poista
  8. Hiano tilauskokeilu ja surkee tulos. Kökkö. En ole koskaan tilannut mitään puutarhaan liittyvää ulkomailta. Olen tyytynyt peruspuutarhan tarjontaan. Mut sä oletkin experttipuutarhailija. Toivottavasti kuitenkin saat kaikki tilaamasi ihanuudet.

    Valoisat terku Into-Lianalle! Joo, ja tiätysti sulle kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, tulos oli kieltämättä aika surkea. Sinähän voisit kaikkien matemaattisten aineiden asiantuntijana laskea suhdetuloksen tälle eksperimentille. Että jos ostaa 7/7 pussia ja saa 1/7 pussia, niin mikä oli hyödyn määrä? ;)

      Ei vaan, ei auta marista, jos lähtee riskillä ostoksille. Euroopasta ei ole ollut koskaan mitään ongelmaa ostaa ja saada ostamansa tuotteet, sen verran hyvin tuo EU-sääntely ja sanktio -systeemi taitaa kuitenkin toimia. Ja aina kannattaa ostaa vain isommista, tunnetummista kaupoista, jos ei erityisesti halua olla etulinjan pioneeri...

      Mä mikään experttitarhailija ole, enemmänkin semmoinen tutkiskelija :)

      Into heilutti kolmilehtistä lapaansa sulle takaisin! Ja mä viisinakkista!

      Poista
    2. Tosiaankin, mä näppäränä matemaattistenaineidenASIANTUNTIJANA (arvosanat 1 ja 2) sanoisin, että sä sait 14 % tilaamistasi tuotteista. Kiitos luattamuksesta, lämmitti. :)

      Poista
    3. Jee, kiitos Nettimartta! Tämä oli hyvä tieto, konkretisoi kivasti projektin lopputuleman :) Kysyn vast'edeskin nämä matemaattiset asiat sulta.

      Poista