Nurmikosta allergia-ase

Jatkossa saavat omatoimisesti nurmikolle saapuneet kasvit rehottaa tällä pihalla aivan vapaasti, päätin aamulla lehteä lukiessani. Hesarissa nimittäin allergiaprofessori kertoo, että allergian riski pienenee, kun kodin lähellä kasvaa paljon luonnonvaraisia kukkia.

Tutkijat ovat hygienia-hypoteesinsa kautta sitä mieltä, että kun luonnon monimuotoisuus pienenee, kapenee myös ihmiselämän pieneliöiden kirjo – ja juuri nuo pieneliöt toimivat immuunijärjestelmämme opettajina. Seurauksena on allergian ja astman kaltaisten kroonisten tulehdusten yleistyminen.


Erityisen tärkeitä ihmiselle ovat mm. gammaproteobakteerit. Niiden joukosta 99 % on hyviksiä, jotka taistelevat pahiksia vastaan – vaikka ihmiset astuvat kaksi askelta taaksepäin kuullessaan sanan "bakteeri". 

Professori Tari Haahtela antaa vinkin vastustuskyvyn voimistamiseksi: mustat kynnenaluset.

Harvinaisten kukkakasvien siitepöly saattaa vähentää allergian riskiä siksi, koska sen avulla ihminen altistuu monimuotoisemmalle siitepölyainekselle. Toisaalta tällaisten kasvien pinnalla voi olla paljon sellaisia bakteereja, jotka vaikuttavat ihmiskehon bakteerilajistoon. Yksi tekijä saattaa olla myös se, että harvinaisemmat kukkakasvit kertovat luonnonmukaisesta pihasta, joka jollain vielä tuntemattomalla tavalla vaikuttaa hyödylliseen bakteerilajistoon, lehdessä kirjoitetaan.

No, olivatpa tekijät mitkä tahansa, niin puutarhaharrastuksen terveysvaikutus lienee kiistaton. Lapsille siis kuokka käteen ja kasvimaan kimppuun.

Ja me nurmikosta vastaavat voimme vihdoinkin huoahtaa: antaa kaikkien kukkien todellakin kukkia, ja toivotaan, että tuuli kylvää vihermatolle lisää harvinaisten luonnonkasvien siemeniä :) Näin aluksi tarjoan kasvualustan nurmikolta, mutta jatkossa voidaan miettiä myös muita puutarhan alueita.

Okei, myönnetään, että laiska tarhuri pitää tätä asiaa myös pienenä keppihevosena sille, ettei ole jaksanut koskaan puunata nurmikkojaan kuntoon. Tällä hetkellä nurtsipihalla kasvaa kaikenlaista jännää, joka kyllä on pääosin vihreää ja siksi luokiteltavissa "nurmikoksi" väljästi tulkiten.

Siellä näkyy viheriölle asiallisesti kuuluvaa apilaa...

ja poimulehteä

suikeroalpia

maahumalaa

nokkosta

hmm, jotain jännää mykerönsä pian avaavaa

sekä vuohenkelloa

vuohenputkea

jotain leinikkikasvin näköistä, olisiko rönsyleinikkiä

jotain sulkamaista pörheää

ja tähtityyppisen sorjaa

palmumaisen varrekasta

eteerisen valkopilvistä

metsäorvokin sinistä

skillojen sateenvarjoja

sinivuokkojen sinfoniaa

valkovuokkojen valmista lehdistöä

kohta aukeavaa keltaista

kukintansa päättänyttä krookusta

puolikasta tulppaania

sammalta

kuokkavierailevaa vaahteraa

ja tällaista outoa vihreää (miten tämä on joukkoon eksynyt)

jotain vaaleanpunaista, jonka luokse kiirehdin: höh, eilisissä pelakuupuuhissa pudonnut kukka.

Nurmikolla näkyy myös maan alle kuuluvia koivunjuuria,

ja myöhemmin mukaan liittyvät ainakin päivänkakkarat.

Antaa näiden kaikkien siis kukoistaa ja tarhurin chillata. Jos nuo kasvit eivät allergiaa vastaan taistelekaan yleisyytensä vuoksi, niin ne taistelevat puutarhurin vapaa-ajan ja selän puolesta. Ja kun tarhuri ei jatkuvasti kiillota nurkkiaan, niin pihalle saattaa rantautua se yksi harvinaisempi siemen, joka kantaa kortensa tuikitärkeään kekoon omien ja naapurin lasten terveyden puolesta.

Ja nyt takaisin pihalle hankkimaan mustaa kynsien alle, professorin kehotuksesta. Eikä niitä kynsiäkään enää tarvitse yrittää saada nitisevän puhtaiksi: mustakyntisten tunnistetaan pian kautta maailman puuhailevan allergian vastaisessa työssä...

Ehkä harvinaisempia luonnonkasveja suosiva voisikin saada terveydenedistämisstipendin? Lahjakortin siemenmyymälään ja multakauppaan? Juu, kannatan!

Kuristaako kuitupotti?

Mikäköhän on oikea nimi kuituiselle pikkupotille, johon esimerkiksi taimistoilla istutetaan pikkupistokkaita?

No eniveis, sellaisiin istutetaan muun muassa pelargonien taimia, enkä ole ihan vakuuttunut siitä, että se materiaali maatuu, niin kuin pitäisi. Nimittäin kellarissa talvehtineista pelargoneista useimmiten ovat nuukahtaneet ne, jotka on pikkutaimina istutettu tällaiseen kuitupottiin.

Kuten kävi tänäkin vuonna. Isohkossa ruukussa hibernoi kolme viime kesänä ostettua pelargonia, joista yksikään ei selvinnyt kunnialla uuteen kevääseen. Heidän juuristonsa näytti tältä:

Tuo vaalea osa on sitä kuitumateriaalia, ja kun sitä vetää, se on ihan vahvaa vielä vuoden mullassa hautumisenkin jälkeen.

Juuret kyllä ovat tulleet tuosta kankaasta läpi, mutta ehkä se kuitenkin haittaa jotenkin? Ainakin tällainen mutu-tuntuma tästä tulee, mutta toki asiaan voi vaikuttaa muutkin tekijät. Jos kuitenkin valita voisin, valitsisin kaupassa ne taimet, joiden juuristossa ei majaile turhia kuristekankaita.

Näillä mökinihmekukan (Mirabilis jalapa) taimilla ei ole yllätyksiä jalkopäässään, sillä he ovat itsekasvatettuja. Siemenet rahtasin syksyllä 2010 Kreetalta, ja taimen varsi peilaa hyvin kukinnon väriä. Kirsikanvärinen kukka tarvitsee tummanpunaisen rungon...

ja vaaleanpunakukkaiselle riittää vaalea varsi.

Keltakukkaiseksi muuntunut moniväriversio ('Broken Colours') kasvaa niin ikään vaaleista rungoista.

Juurakot ovat talvehtineet näissä viime vuotisissa isoissa ruukuissaan ja aloittaneet kasvun muutama viikko sitten, kun aloin kastella niitä reilummin. Olen kanniskellut ruukkuja päiväksi ulos ja illaksi sisään. (Mitä yhdestä selästä.)

Ruukuissa kasvaa myös uusia tuttavuuksia, kuten silkkiunikkoa. Niitä yritin viimekin vuonna saada menestymään suorakylvöllä, mutta kaadoin kaikki mikrotaimet heti lanaan liian isolla vesisuihkulla, joten totesin, että ne eivät ole mulle sopivia kasveja :)

Yritän kuitenkin uudestaan, ja nyt ihan pikkiriikkisellä sumutinpullolla.

Onnistumisen hetki koettiin taimihuoneen suunnalla eilen, kun viherkasvustossa pilkahti jotain sinistä. Riippalobeliahan se siellä oli avannut ensimmäisen kukkansa, noin kaksi kuukautta kylvämisen jälkeen.

Tuo on kyllä niin perusperuskesäkukka, mutta itsetehtynä kamalan arvokas, heh.

Lehdet ovat tainneet ottaa hiukan siipeensä muutaman plussa-asteen Taimela-öistä ja auringonporotteisista Taimela-päivistä, kun ovat osittain punertuneet. Mutta hengissä ovat, ja toivon mukaan pääsevät parin viikon sisällä kokonaan ulos, parempiin multiin ja ilmaviin maisemiin.

Mutta kuka riivattu on rouskinut tsinnian lehtiä? Melkein jokaisessa taimessa on hampaanjälkiä.

Ei näy ketään lehden alla eikä lähistöllä. Täytynee asentaa webbikamera kopperon sisään ja vahtia yöllä silmä tiukkana, että kenen on syy. (Mitä yksistä yöunista.)

Oikeassa ulkosassa tapahtuu nyt kovaa vauhtia. Yrttipenkissä olisi jo valmista syötävää, ruohosipulia.

Täytyy raaskia napsaista pienet maistiaiset aamulla ruisleivän päälle. (Joko voi mennä nukkumaan?)

Samoin oreganosta olisi jo saatavilla koe-erää. Uskaltaisikohan tuon oravan jemmaaman tammenterhon syödä, muistaakohan Qurre aarrettaan?

Yrttipenkissä nököttää myös viime vuotisen koristemaissin tynkä. Eikö ole hieno tuo juuristo? Ihan kuin mangrovemetsästä... eikä muuten lähde repimällä irti, täytyy hakea tehtävään joku apuväline.

Pihalla riittää kyllä silmäniloa nyt ihan koko rahan edestä. Silmua, nuppua, vaaleata vihreää. Ah!

Wanhat omenapuutkin innostuvat keväästä aivan kuin nuoruutensa parhaina päivinä. Ei haittaa heitä harmaantuminen!

Vasta juhannuksen jälkeen kukkiva pihajasmike ei malta enää olla ruskea risukko, vaan pukeutuu nukkaiseen vihreään.

Muuta väriä pihaan tuovat tällä hetkellä siniset skillat ja sinivuokot, keltaiset narsissit (ja kyllä, voikukat), vaaleanpunertavat jouluruusut ja kevättähdet sekä punaiset varhaiset tulppaanit.

Tuota katsellessaan muistaa, millainen värinälkä vaivasi koko talven. Tuskainen.

Ja tätä katsellessaan muistaa, miltä maistuvat kesän ensimmäiset auringossa kypsyneet mustaherukat suoraan pensaasta poimittuna. Taivaallisilta.

Nuo untuvaispintaiset marjan alut ovat kyllä herttaisia. Täytyykin tästä lähteä pihakierrokselle katsomaan, että ovatko he mahdollisesti jo hiukan kasvaneet.

Hyvää puutarhaviikkoa kaikille!

Puukenkämaan pikkupihat

Olen keräillyt luettavaa pienistä pihoista, ja Hollannissa silmään osui tällainen Groei & Bloei -puutarhalehden pikkupiha-ekstra. Sillä on kiva nimi, "80 kleine tuinen".

Kuva: Groei & Bloei

Lehdessä esitellään 50-150 neliöisiä pihoja, onneksi kuvat ovat helppolukuisia... ja kyllä tekstistäkin aina jotain tolkkua saa, tai ainakin voi heittää hyviä arvauksia :)

Mutta siis mahtavan runsaita pikkupihoja Hollannissa tunnutaan rakennettavan. Tässä on näkymä 60 neliön puutarhaan, joka ei tosiaankaan paljasta kaikkea yhdellä vilkaisulla.

Kuva: Groei & Bloei

Onhan se toki noilla leveyksillä jo paljon helpompaa tätä puutarhailua harrastaa, kasveista voi jopa tulla täysikasvuisia, kun ei tarvitse puoleksi vuodeksi aina jäätyä tiedottomaan tilaan.

Kuva: Groei & Bloei

Tällaiset Britanniassakin yleiset pitkät ja kapeat pihat eivät näytä ränneiltä, vaan niihin on saatu ulottuvuuksia taitavalla suunnittelulla. Tuossa sivun reunassa on piirros tästä pihasta.

Yleistuntuma on, että pihoissa on rakennettua tilaa, jota ympäröi kasvillisuus. Eli polut on kivetetty tai päällystetty muulla materiaalilla, tiukkaan tampattua entistä nurmea pihoilla ei näy. Tuollaiset polut ja oleskelutilat antavat hyvää ryhtiä, jota kasvit pehmentävät ja runsauttavat myös ylöspäin.

Brittisuunnittelija John Brookes sanoo kirjassaan "Small Garden", että 

"Resist the temptation to work on a small scale just because you are dealing with a small space". 

En voisi olla enempää samaa mieltä! Pienen pihan suunnittelussa ei todellakaan kannata pysytellä pienen mittakaavan ajattelussa, vaan ideoida isosti.

Samaa ideologiaa tuntuvat hollantilaiset toteuttavan. Tässäkin kasvit ryöppyävät oikein isolla skaalalla.

Kuva: Groei & Bloei

Ja tuo keskellä oleva "focal point" kiinnittää katseen mukavasti ja antaa laajempaa perspektiiviä.

Tällainen kiemura olisi kyllä tosi kiva omallakin pihalla.

Kuva: Groei & Bloei

Tai ehkä tällainen vahvempi vaihtoehto voisi olla vielä kivempi.

Kuva: Groei & Bloei

Oi kuinka tykkäisin tuosta! Väri voisi olla ehkä vaikka tuollainen ukonlaukan liila.

Ja tällainen pajukoreista rakennettu potager olisi mahtava.

Kuva: Groei & Bloei

Kukaan ei vaan kerro, mitä näille koreille ja kasveille pitäisi tehdä, kun edessä olisi puolen vuoden pakkasjakso... Ei ole Keski-Euroopassa niitä murheita, ei.

Oli siinä lehdessä onneksi jotain suomalaiseen talveen sopivaa, nimittäin tällainen hauska aidanne.

Kuva: Groei & Bloei

Jos tuo pensas (puksipuuta) ei sadan asteen pakkasia ja tuhannen kilon lumikuormia kestäisikään, niin harjateräs kyllä kestäisi. Voisihan ne raudat maalata vihreäksi, niin ei tarvitsisi tuota kasviosaa ollenkaan. Hah.

Kurjenpolvikumpu elää

Ruma kuin rukkanen, mutta onneksi elossa. Näin voisi todeta viime vuonna kovalla vaivalla väkertämästäni perennapenkistä, johon istutin monenlaisia kurjenpolvia (Geranium). Kokeilin siis tehdä kohopenkin, johon ei tule minkäänlaisia reunarakennelmia, ja jännitti kovasti, että viekö sulava lumi mullat mukanaan.

Ei vienyt, ainakaan kaikkia. Ja ihmeesti myös kurjenpolvet (lempiperennat) ovat selvinneet oudon näköisessä penkissään talven yli varsin hyvin. Vain kate tuntuu hävinneen mystisesti jonnekin, heh.

Hautakummuksihan tuon nimesin ärtymyspäissäni taisteltuani ensin aamupäivän kivikovaa tannerta ja ranteenpaksuisia koivunjuuria vastaan, ja kärrättyäni sitten iltapäivällä kärrytolkulla multaa ja muovailtuani siitä kohopenkkiä alamäkeen viettävää maata mukaillen. Sissus!

Tältä näytti valmis systeemi tuolloin elokuun lopulla. 

Nyt taimet ovat reippaasti runsastuneet, ja kohta voidaan alkaa odottaa kukkavanojen esiin putkahdusta.

Alunperin suunnitelmana oli uusia myös tuo vasemmanpuoleinen turveharkkoreunuksinen perennapenkki. Arvatkaa, huvittiko hautakumpuprojektin jälkeen edes harkita moista hanketta? No ei. 

Katselin tänään kumpua ja ajattelin, etten muista yhtään, mitä lajeja siihen istutin ja missä mikin on. Asiasta on onneksi dokumenttivalokuvia, ja myös tällainen erittäin selkeä piirustus:

Näillä pitäisi nyt pärjätä kasvien tunnistamisessa... toivottavasti kasvit eivät liikaa leviä, tai Kaaviokuva 1A/2011/08 menee käyttökelvottomaksi ;)

Ilahduin kurjenpolvien sitkeyden lisäksi kovasti jaloakileija 'MacKanan' hyvästä talvehtimisesta kummulla.

Kasvatin ne siemenestä viime kesänä, ja istutusvaiheessa ne olivat kyllä melkoisia rimpuloita.

Sitkeitä tyyppejä, sellaiset on minun makuuni... Mutta jotain reunuksia tuo penkki kaipaa ja sellaiset se tänä kesänä tulee saamaan. 

Toinen mukava asia osui tänään silmään kanniskellessani taimia yösäilöstä takaisin Taimelaan. Yöksi oli siis luvattu -1 °C, joten katsoin parhaaksi kantaa kaikki kellariin, niin saan paremmat yöunet. Mutta aamulla viherryksen seasta silmiin osui jotain keltaista.

Tomaatti 'Sungold' oli avannut ensimmäisen kukkansa! Ou mai gaat, miten ajoissa hän on. 

Lisää sisäisen hykerryksen aihetta tuli Gardeners' World -lehdestä, jossa kyseinen tomaatti nimettiin yhdeksi pitkäaikaisista kestosuosikeista makunsa takia. Thompson&Morgan toi lajikkeen siemenet markkinoille 20 vuotta sitten, mulle tuo on uusi tuttavuus. Tosin mulle maistuu kaikki kesätomaatit, varsinkin itsetehdyt, joten jokainen punapallero on odotettu herkku, vaikkei olisi lehdessä kehuttu :)

Tajusin muuten lukiessani, että Sungold on kasvihuonetomaatti, vaikkakin tekee pienikokoista hedelmää. Noh, sehän ei nyt sitten haittaa, kun pihalla kököttää Taimela, kasvakoot he sitten siellä. 

Ja koska on niin hyvä fiilis, niin en viitsi pilata sitä ajattelemalla viikonlopuksi luvattuja räntäsateita. Noup. Tilannehan voi muuttua, ja taivaalla saattaa lopulta ilahduttaa tomaatinkukankeltainen aurinko.

Meni melkein rehkimiseksi

Pitääkö kaikki asiat saada tehdyksi ns. samalla sekunnilla? Juu, pitää, kun on kevättöistä kyse. Jokainen vapaahetki on nyt vietetty pihalla, muttei suinkaan kasvun ihmettä seuraten. Ei, vaan on putsattu puutarhakalusteita, liimattu kasaan risoja ruukkuja, levitetty hevonkakkaa, viritelty köynnöstukia, vaihdettu ruukkudaalioille mullat, kylvetty lisää siemeniä, istutettu liljansipuleita, painepesuroitu likaisia ruukkuja, putsattu havut kuolleista oksista, vahdittu Taimelan asukkeja sekä ynnä ja muuta.

Puh.

Nyt huutaa selkä hoosiannaa, mutta mieli on tyytyväinen. Maltoin lopulta myös kävellä pihalla kameran kanssa, ja nyt laitan kuvia tähän muistutukseksi siitä, että tätä kauneutta on odotettu koko pitkä talvi. Ei niinkään sitä hevonkakan levittelyä.

Nuo kevättähdet (Chionodoxa luciale 'Viole Beauty') istutin viime syksynä, mutta ilokseni en muistanut    asiaa vasta kuin nyt nähdessäni nuo pikkuiset ihanuudet (ylhäällä vasemmalla ja alhaalla oikealla).

Sinivuokot (Hepatica nobilis) ovat levittäytyneet itsekseen pitkin nurmialuetta kuten idänsinililjatkin (Scilla siberica), joten pihalla sinertää mukavasti. Näitä raidallisia idänsinililjoja on vähemmän kuin yksivärisiä.

Alennusmyynnistä syksyllä ostamani jouluruusu (Helleborus niger) on aivan ihana, se kukkii runsaasti ja näyttävästi. Niitä pitää ehdottomasti hankkia lisää.

Uusia kasveja ovat myös nuo yläoikean narsissit ('Rip van Winkle'), joiden kukissa on komean rimpsuinen keskus. Ja pääsiäisrääppiäisistä hankkimani perunanarsissi pursuaa ulos häkistään, mahtavan tuoksun kera.

Orvokit ovat pärjänneet ulkona oikein hyvin, tuulessa, varjossa ja paahteessakin. Äkkikatselulta luulin, ettei niissä ole yhtä paljon värivaihtelua kuin viime vuotisissa yksilöissä, mutta olin väärässä. Värivaihteluita saattaa olla enemmänkin. Ja tänä vuonna mukana on myös läiskikkäitä kukkia, kuten tässä toisena alavasemmalla:

Eli värejä on liki valkoisesta violetinsiniseen, yleisin väri on tuo vaaleanliila eri suuruisella oranssilla läiskällä. 

Ja tänä vuonna mukana on myös tummaa 'Bowles Blackia', josta aion myös kerätä siemeniä ja katsoa, mihin väriin se alkaa vuosien myötä muuntua... mustahan tuo ei ole nytkään, vaan tummanvioletti vaaleammalla liilalla keskustalla, mutta hienon dramaattinen kuitenkin.

Noin, nyt on tallennettu kevätväriä ja voidaan palata pihalle rehkimään, hah. Mutta ihan ensiksi grilli lämpenemään – onneksi joku kaukaa viisas on senkin jo puunannut käyttökuntoon :)

Ps. Sain Elämää ja elämyksiä -blogin Pirkolta "Inspiroiva puutarhablogi" -tunnustuksen. Kiitän siitä suuresti! Vastasin sen mukana tulleisiin kysymyksiin jo aiemmin, vielä pitäisi lähettää tunnustus eteenpäin... onko tylsää sanoa, että haluaisin lähettää sen kaikille puutarhabloggareille? En ole vieläkään löytänyt blogia, joka ei mua jollain tavalla inspiroisi!