2. huhtikuuta 2012

Linnunpoikien pehmopatjat

Siinä se kevät sitten meni, taas on lunta maassa yli 20 senttiä ja lisää satelee. Ottaa kupoliin aika rankasti, ei olisi kyllä yhtään enää huvittanut saada tuoretta valkoista maisemaan. Sulaahan se joskus, mutta nyt ei kiinnosta edes arvailla, että milloin. Tyhmää, tyhmempää, suomalaista ikitalvea.

Jouluruusu kurkkaili jo muutama päivä sitten innokkaana, että joko saa tulla.


Kukkanuppuja oli näkyvissä jo joulukuussa, kun yöpakkaset eivät olleet kunnolla puraisseet pihaa. Nyt nuput olivat tulleet enemmän ulos suojastaan.


Ja nyt ne ovat nietosten peitossa, voi mrrrr.

Kevät näytti eilen olevan pikkuhiljaa etenemässä, joten tyhjensimme lintupöntöt viime vuotisista sisustuksista. Ja kylläpä ovatkin tali- ja sinitiaispariskunnat tehneet poikasilleen komeat patjat.


Materiaalina on käytetty heinää, sammalta ja vasemmanpuoleisessa myös koirankarvoja tai muuta eläinmateriaalia. Tai voihan tuo höytyvä olla lintujen höyhenpeitteestä? Patjat ovat 5-6 senttiä paksuja ja todella pehmeitä. Tiaiset olisivat ihan huippuhyviä työntekijöitä Hästens-patjatehtaalla...

Viime vuonna tiaiset aloittivat pönttöjen sisustamisen huhtikuun puolivälissä. Toivottavasti lumet sulavat äkkiä, jotta linnut saavat jatkaa kevätpuuhiaan. 


Puutarhureista ja heidän puuhistaan puhumattakaan.

9 kommenttia:

  1. Voi jouluruusuparkaa...no eipä se huonoa kuitenkaan tykkää,vaikka saikin nyt lunta niskaansa.Mietin tänään,kumpi on loppujen lopuksi pahempi,se ettei kevät edisty ollenkaan,viime yönäkin oli ollut -17C,vai se että lupaavan alun jälkeen iskee tuommoinen takatalvi mikä teillä siellä nyt on.kumpikaan ei oo kiva,se on selvää!Onpa ollut hienot patjat tiaisten lapsilla.Ja pönttö on kyllä tavallista komiampi:)

    VastaaPoista
  2. Tiina, toivottavasti jouluruusu ei tosiaan tykkää takatalvesta yhtä kyttyrää kuin tarhuri. Pärjäsihän ne kukkanuput tuon sydäntalvenkin yli, joten tämä pyrytys oli siihen nähden varmaan ihan mietoa.

    Kevät on kyllä kovin pitkää odotusta, jos ei niitä etenemisen tuntuja tule ollenkaan. Takatalvi on siinä mielessä ehkä pienempi pettymys, mutta ei sekään helppo nieltävä ole...

    Kiitos pönttökehusta, heh. Pöntön koristeli jälkeläinen, jolla on tällaisia kuvantekotaipumuksia. Linnut kävivät tästä asumuksesta kovaa kisaa, ehkä juuri noiden liljojen takia ;)

    VastaaPoista
  3. Oih ja voih, ottaa varmaan rankasti päähän tuollainen lumentulo, kun kevät on pitkällä. Minä eilen kävelin puutarhassa hangella, melko hyvin kesti, kun öisin on ollut -12 asteen pakkasia.

    Hyvä kun muistutit linnunpöntöistä, josko tänä keväänä saisi kiikutettua omansa puuhun.

    VastaaPoista
  4. No kyllä, Mari, näin voisi sanoa. Ehkä tunnelma kuuluu sarjaan "kuin veisi tikkarin lapselta" tai jotain vielä pahempaa... kuin veisi kevään viherpiipertäjältä?

    Tänään tuprauttelee lisää lunta, joten takapakkia mentiin aika reippaasti. Yöllä on ollut pakkasta, en edes välitä tietää, kuinka paljon.

    Tuleeko siellä pohjoisessa tällaisia takapakkeja usein, vain eteneekö kevät yleensä yhtä soittoa kerran alettuaan?

    Juu, pöntöt puuhun, niin päästään odottamaan, ketä niihin muuttaa...

    VastaaPoista
  5. Nyyh, tää on niin epäreilua että nyt tuli joulun satumaailma just kun piti olla kevät!

    VastaaPoista
  6. Pirkko, tämä on niin epäreilua! Jos jouluna olisi tällaista, reilusti valoisaa ja valkoista, niin sehän olisi todella hienoa. Huhtikuussa tällainen ei enää jaksa innostaa. Minne voi lähettää valituksen?

    VastaaPoista
  7. Joo, valitus täytyy tehdä. Ei väliä minne, kunhan lähtee!

    VastaaPoista
  8. Joukossa on voimaa, tehkäämme se.

    VastaaPoista