16. huhtikuuta 2012

Terveiset Floriadesta!

Voi hyvä luoja. Pöhköksihän siellä meinasi tulla, Floriadessa. Jo pelkkä näyttelyalueelle saapuminen teki niin hyvää, ihan ensin sieraimissa. Ilmassa (viileässä) leijui nimittäin mahtava hyasintin tuoksu, niitä oli istutettu isoihin ruukkuihin pal-jon.

Ja kun portista pääsi sisään, alkoi silmille vyörytä sellainen sipulikukkien väri-iloittelu, että valkoisen, harmaan ja ruskean eri sävyihin tottuneet näkimet eivät olleet uskoa itseään. Hyasintteja, tulppaaneita, narsisseja, helmililjoja, keisarinpikarililjoja... kaikkea kaikissa sävyissä ja monenlaisissa yhdistelmissä.


Ilma oli aamupäivisin vielä kovin viileä (+5° C), mutta iltapäivästä alkoi jo tarjeta paremmin (+15° C). Viileyttä ei tosin huomannut, kun oli niin kiire ahmia värejä ja tuoksuja ja muotoja. Hikihän siinä paremminkin meinasi tulla.

Floriade siis järjestetään Hollannissa joka 10. vuosi. Pää on vieläkin aika pyörällä kaikesta nähdystä, mutta aloitan näillä sipulikukilla – joita ajankohdasta johtuen oli luonnollisesti nyt runsaasti.

Tässä pieni kooste siitä, millaisia kombinaatioita maassa ja ruukkuistutuksissa näkyi:


Hyasintteja oli istutettu myös orvokkien sekaan, kuten sinisävyisessä yhdistelmässä näkyy, sekä puun juurelle ruukkuun, kuten alaoikealla.


Mikään värikombo ei ole väärä, kuten yläoikean kuva todistaa. Ja ruukuissa kasvoivat myös kaksi alinta settiä, aivan mahtava tuo luumun sävyinen hyasinttiruukku mielestäni.


Tumma ja oranssi orvokkikin menevät näin nätisti kimpassa. Vierellä oleva penkki on kirkkaan pinkki, ja silti näyttää vallan hyvältä. Ei taida olla vääriä väriyhdistelmiä tässä lajissa lainkaan, luontoäiti pitää siitä huolen...

Kävelin tällä 66 hehtaarin näyttelyalueella kahtena päivänä yli viisi tuntia molempina päivinä, ja jaloissa sen kyllä tuntee. Aika paljon olisi ollut ostettavaakin, otin mukaan vain käsimatkapakaasin, että en sitten sorru mihinkään... onneksi Venlon kaupungissa (pienessä sellaisessa) oli laukkukauppa, josta sitten ostin uuden matkalaukun, hah. Daalioita innostuin ostamaan, ja liljoja. En tosin ihan mahdottoman paljon, mutta sen verran, ettei käsipakaasiin mahduttamisesta ollut toivoakaan :)


Kerron toisessa postauksessa vielä sisätiloissa järjestettävästä kukkanäyttelystä, jossa taju meinasi lopullisesti lähteä... kokonaispinta-alaa tässä lasisessa Villa Florassa on 7 500 neliötä, joten sinne (myös) mahtuu paljon kaunista. 

Jos nyt mietitte Euroopan-matkaa tälle keväälle tai kesälle tai alkusyksylle, niin pohtikaa vakavasti Floriaden-reissua. Aivan mahtava paikka ja kokemus! Annan mieluusti reittivinkkejä tuonne Venloon matkustamisesta.

Toivottavasti näillä kuvilla pahin talven jälkeinen värinälkä helpotti hiukan?

4 kommenttia:

  1. Huh, jaa lähti värinälkä! Ei tosiaankaan kun tuli kukkanälkä ;) Mielettömän upea tuo tumma hyasintti ja onhan nuo muutkin, niinkun.... kaikki upeita. Mää en vaan kestä ;)

    VastaaPoista
  2. Heh heh, Pirkko, just sama tunne mullekin tuli, että ei, en kestä! Tuommoista tummaa hyasinttia valkoisessa ruukussa voisi tuijotella ja nuuhkia päivätolkulla. Aika dramaattinen ilmestys :)

    VastaaPoista
  3. Vau, vau ja vau..
    Siis voiko olla totta? Ilmeisesti voi :) Kiitos jotta jaa meille lukijoille kuvakarkkia silmien iloksi..

    VastaaPoista
  4. Täytyy tämän totta olla, kun on matkalaukkukin vielä tuossa lattialla purkamatta... Olihan tuo aika epätodellinen kokemus, silmäkarkkia oli melkein ähkyksi asti. Vielä pitää sulatella nähtyä, oli sitä niin paljon :)

    VastaaPoista