23. joulukuuta 2012

Huurteista joulun aikaa!

Suomessa ei liene ketään, joka ei voisi tänä vuonna nauttia valkoisesta joulusta, lunta ja pakkasta on taatusti joka notkossa ja saarelmassa. Lähdin joulunviettoon mökille, ja ilokseni huomasin, että täällä Pohjois-Pohjanmaalla lunta on varsin tolkullisesti. Mäntymaisema on kuorruttunut kauniiseen huurteeseen, näkymää katsellessa jopa tällainen talvesta pitämätön heltyy. Hetkeksi.

Loma pitää aloittaa tärkeimmästä päästä, tekemällä tipusille siemenkranssi.


Sulavaa munkinpaistorasvaa on hypnoottista katsella, kun ei ole kiire minnekään.


Mökillä ei ollut kakkuvuokaa, joten sävelsin sellaisen. Lasivuoka oli oikean kokoinen, reiän taioin juomalasilla. Sinne vaan rasva-siemenseos, lusikalla massa tiukaksi ja takaisin pakkaseen kovettumaan lopulliseen kovuuteen. (Ihan sulaan rasvaanhan siemeniä ei kannata sekoittaa, ne vajoavat pohjalle ja kakusta tulee toispuoleinen. Kun rasvan esijäähdyttää sohjo-asteelle, massasta tulee tasainen.)


Joulukukka-asetelmaksi suunnittelemani hyasinttikori ei siis tullut mukaan, mutta pienemmässä mittakaavassa hyasintteja toki aina tarvitaan. Hassusti kyllä jätin erään Tärkeän Ikeakassin vahingossa kotiin, sen missä oli kukka-asetelmiin liittyvää rekvisiittaa. Noh, mennään sillä, mitä on, eli tällaisella kaapista löytyneellä pikkukorilla ja joulukuusen trimmauksesta syntyneellä havustolla.


Ajattelin ensin laittaa oksien päät johonkin kosteaan, jotta ne ehkä säilyisivät varisematta vähän kauemmin, mutta sitten ajattelin että äh. Ladotaan havuset vaan tuohon hyasinttien ympärille, ollaan vaan koskematta koko hökötykseen. Jos ei tule maanjäristystä, niin kyllä tuo systeemi tuossa kelpoisena pysyy jonkin aikaa.

Kotiin jäi myös tulppaaneille tarkoitettu juhlamaljakko, joten ne joutuivat tyytymään mehukannuun. Kokonaisuus näyttää juhlavalta, jos sen päättää siltä näyttävän, hah.


En viitsi ostella lisää tavaraa, kun entisetkään eivät mahdu oikein mihinkään. Ja pääseepähän tulppaanin punainen kukka oikeuksiinsa, kun ei vaasi kilpaile huomiosta ;)

Tulppaanit muuten ovat kotimaisia, se tuntuu jotenkin sykähdyttävältä tässä 25 asteen pakkasessa… että keväthän se sieltä kohta tuonne ulos tulee, tämä on selvä ennusmerkki.

Huurteinen päivä kääntyy jo iltapäivällä hämärän kautta iltaan, mutta millaisen hämärän! Kun ei ole ison kaupungin valosaastetta taivalla, niin luonnon oma valoshow saa tilaa.


Toivottelen lempeää, tuoksuvaa ja maistuvaa joulua teille kaikille! Kohta lähdetään yhdessä kohti uutta kasvukautta. Se on henkinen joululahja, joka solahtaa suoraan lahjarankingin TOP 3:een :)

20 kommenttia:

  1. On totta, että valo - niin päivä, illlan ja aamun sarastus kuin sininen hetkikin ja tähtitaivas, ai niin ja kuutamo, on sykähdyttävämpi maalla. Täällä saaristossa on tietenkin sama juttu. Pilvisinä öinä vain reilun kymmenen kilometrin päässä saarella oleva kasvihuone heijastaa valoaan pilvien kautta, mutta ei sekään haittaa, on jotenkin hauskaa että sekin näkyy, vaikka on käytännössä niin kaukana (yhteysalus- plus lossimatkan päässä ja vielä sillan yli, siis ainakin yli tunnin matkustuksen takana).
    Tulppaanithan ovat oikein edukseen lasikannussa, en keksisi mitään paremman näköistä vaasia niille vaikka miettisin.
    Mukavaa ja rauhaisaa joulunaikaa sinne ja toivotaan että se kevät tulee pian...

    VastaaPoista
  2. Vastaus edellisen kirjoituksen kommenttiisi: totta mooses saa blogini olla sun listalla. Kiitos kohteliaisuudesta!
    Arvaa kenen joulumieli meni, kun tiistaille luvattu plussakeli ja sade vedettiin pois, ensin se siirtyi keskiviikolle ja nyt molempien päivien ennustuksen kohdalla lukee -6 tai -8! Kääk. Äh. Torstaina kai on sitten ehkä plussaa ja räntää. Mä en ala kun odotin sitä vesisadetta! Pöh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se tosiaan ihmeellistä näin kaupungin asukille, miten pimeä on pimeää ja lumi on valkoista ja hiljaisuus on hiljaista... Ihanaa vaihtelua. Samalla myös tiedostaa, kuinka kaikkien asioiden saatavuus ei ole itsestäänselvää, vaikka ollaan alueella, jossa luonto on vahva ja ihmisiä on vähemmän, eli apua saatetaan tarvita tositilanteessa kipeämmin kuin tiheästi kansoitetulla ja leudommalla alueella? Tässä tuntee itsensä pienemmäksi kuin ruuhka-Suomessa, sitä yritän sanoa.

      Mutta mahtavaa on tuntea olevansa osa kesyttämätöntä luontoa, tulee hyvä fiilis! Ja kun vielä päästään vaikka alle 10 miinusasteen, niin vielä kivempaa, pääsevät koiratkin ulos minuuttia pidemmäksi aikaa :)

      Poista
  3. Käväisin juuri ruokakaupassa ja manailin kylmyyttä, ei ole edelleenkään minun kelini. Leppoisaa ja rauhallista joulun aikaa kukkien ja huurteisen metsän keskellä! Valoa kohti mennään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä täälläkin tosiaan tässä 25 miinusasteessa alkavat jo hyytyä hymy ja kasvolihakset :) Mutta täytyy antaa talven nyt isotella hetki, kohta siltä katkaistaan niskat ja kiritään kohti ihanaa ihanaa kevättä...

      Poista
  4. Näyttää jotta kyllä sinulla ne kaikista tärkeimmät on mukana :)
    Tunnelmallista joulua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna, lämpöistä ja kaunista joulua sinullekin!

      Poista
  5. Sä sitten nokkelasti kekkasit noita tarvikkeita siemenkakkuun ja tulppaaninipulle ja vielä hajusinteillekin. Eiks se kuitenkin ollu niin ettet sä ollu martta? Sussa kuitenkin asuu pieni sisäinen martta, ihan selkeesti ja kaikella kunnioituksella.

    Oikein ihanaa ja tuoksuvaa joulua!

    Ai joo, mu miäs on pohjanmaalainen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nettimartta, tuo luonnehdinta lämmitti kyllä kovasti! Musta marttahenkisyys on hieno ja arvostettava asia, ja tuntuu tosi kivalta, kun löydät mun pähkäilyistä marttaboogieta :) Täytyy vakavasti harkita liittymistä teihin ihanisiin niksinaisiin.

      Pohjalainen mies kuulostaa hyvältä valinnalta. Me ollaan molemmat ihan wannabe-pohjalaisia, mutta ehkä meidät kohta adoptoidaan paikkakuntalaisiksi, kun ollaan niin monta vuotta mestoilla hääritty...

      Rentoa joulua, sinulle ja pohjalaisellesi!

      Poista
  6. Mukavaa ja rauhallista mökkijoulua sinulle! Tunnelmalliselta näyttää kaikkine kukkineen ja upeine maisemineen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Purlina, ihanaa joulua itsellesi! Ja kiitos, eiköhän näillä varusteilla se joulu suostu tulemaan :)

      Poista
  7. Ihanasti oivallettu joulun tärkeimmät jutut, eipähän sitä kipoilla ja kapoilla niitä tunnelmia luodakaan. Huikean kaunis tuo maisemasi, kyllä siinä sielukin lepää.
    Oikein hyvää joulun aikaa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinhän se on, ei se joulu yhden tai kahden kipon ympärille yleensä rakennu. Kukkia kyllä on hyvä olla, mutta jos niitä ei jostain syystä olisi, niin kuusen tuoksu riittäisi kyllä. Tai vaihtoehtoisesti tuoksukynttilä ;)

      Jouluruokien kohdalla ei ollut unohtamisen vaaraa, kun kaikki hankittiin periltä: paikallisen yrityksen savustamat ja graavaamat kalat, kahvilanpitäjän leipoma kakku jne. Joulustressi jäi kyllä aivan tyystin saapumatta mun tykö, toivottavasti pukki sentään muistaa tulla :D Ihanaista joulua sinulle, Pirkko!

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos samoin, oikein tunnelmallista ja nautinnollista joulua!

      Poista
  9. Rauhallista Joulua!
    En ole koskaan tehnyt siemenkranssia. Ohjeet näyttivät helpoilta ja hauskoilta. Oletko huomannut, mikä on itsetehdyn ja ostetun siemenrasvan ero? Maistuuko itsetehty paremmin linnuille? Meillä on siemenpalloihin tehtävä viritykset, ettei harakat syö niitä hetkessä. Pikkulintujen käsittelyssä ne tuntuvatkin sitten kestävän useita kuukausia. Vähän epäilyttää, etteivät ne niille ihan maistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle, leppoisaa joulun aikaa! Kiintoisa kysymys tuo talipallokysymys, johon hauskasti tuli eilen sattumalta tv:stä vastaus. Ohjelmassa norjalaismies teki testin muistaakseni 8:lla eri valmistajan talipallolla, niistä yksi oli itse tehtyä mallia. Ohjeesta hän sanoi tosin vain, että "löysi sen internetistä", eli rasvasta ei tullut tarkempaa tietoa, ainakaan siinä pätkäsdä, jota ohjelmaa ehdin katsoa. Tulos kuitenkin oli, että omatekemä maistui pikkulinnuille kirkkaasti paremmin kuin kaupasta ostetut.

      En ole koskaan tehnyt siemenkakkuja varsinaisesta talista, mutta parhaiten on näyttänyt näistä kasvirasvaversioista maistuvan leivonta- ja munkinpaistorasvoista tehdyt. Kookosrasva oli vissiin liian kovaa (tai naapurilla oli paremmat eväät), suolattomasta voista tehdyn menekkiä en ole ehtinyt vielä tarkastaa.

      Linnuthan ovat kranttuja sillä tavoin, että jos tarjolla on jotain tosi hyvää, niin sitä sitten syödään. Mutta eivät ne niin kranttuja ole, että nälkää näkisivät talipallon äärellä, kyllä ne nälkään syödään, vaikka eivät niin maukkaita olisikaan :) Siinä ohjelmassa muuten kerrottiin, että kaupan talipalloissa on hurjia laatueroja, osa on varsin heikkolaatuista siemenjauhomuhjua ja huonoa rasvaa. Eli kyllä millä tahansa rasvalla kokattu omatekoinen on varmasti parempi vaihtoehto. Rasvan pitäisi olla suolatonta tai ainakin vähäsuolaista, etteivät tipit saa suolayliannostusta.

      Meillä tosiaan harakat käyvät ravistelemassa siemenautomaattia, niin että siemenet sinkoilevat maahan kaikkien isojen lintujen iloksi... Mutta kransseihin ja muihin makuihin ne eivät pysty, ei riitä tasapaino niiden äärellä keikkumiseen :)

      Tuon puoli tuntia kestävän ohjelman voi muuten katsoa YLE Areenassa 23.1.2013 asti osoitteessa http://areena.yle.fi/tv/1746008.

      Poista
    2. Kiitos seikkaperäisestä vastauksesta. Tammikuussa on pihapongaus, joten pitää olla tarjoamiset viritettynä sitä ennen ;)

      Poista
  10. Kätevää. Siis tuo sun kekseliäisyys :).
    Mukavaa loppu vuotta!

    VastaaPoista
  11. Kiitos, Multasormi, tällaisiin keksintöihin pääni juuri ja juuri taipuu :)

    Hyvää alkavaa uutta vuotta, kohta se h-hetki on ovella!

    VastaaPoista