28. heinäkuuta 2013

S = sitä sun tätä

Heipsuli, Blogistanin ihanat ihmiset! Tuntuipas lomatauko pitkältä, paljon olisi ollut asiaa ja "asiaa" tämän parin viikon aikana. Siksi S-kirjain on yhtä kuin Sukkelaa Sekalaista.

Hellepäivänä päällimmäisenä mielessä on jääpala-asia. Yritin nimittäin saada pakastettua kukkajääpaloja, jotka olisivat lasinkirkkaita.  Se ei ollutkaan ihan mikään helppo tehtävä...


... nimittäin kukka plumpsahtaa yleensä tekovaiheessa veden pinnalle. Jos palan pakastaa kahdessa erässä eli ensin laittaa muotin puolilleen vettä ja kukan siihen pinnalle ja sitten parin tunnin päästä loput vedet, niin kukka jää kyllä keskelle, mutta palasta tulee maitolasimainen eli se ei ole kauttaaltaan läpinäkyvä.

No sitten keksin kiinnittää esijäähdytetyn kukan nuppineulalla (joo) muotin pohjaan ja täyttää kolon kerralla kokonaan vedellä. Ei ollut merkittävää apua, kuutiosta tuli silti maitolasimainen.


Problematiikka piillee siinä, että pakastuminen ei tapahdu riittävän nopeasti. Eli eikun uutta tehopakastinta hankkimaan ja jääpalabisnestä perustamaan. Tai sitten vaan täytyy tyytyä näihin sumeisiin ;)

Veden kanssa on muutenkin puljattu, kuten tehty näitä värivesipulloja omppupuuhun keikkumaan.


Ja seisty meressä toteamassa, että Dingo oli väärässä. Aurinko laskee sun selkäsi taa ja värjää sun hiuksesi... keltaisellaan. Keltaisellaan!


Mutta nyt loppuu vapaus ja vesileikit, sillä tänään on viimeinen lomapäivä. Alan nyt pakkaamaan työreppua (sekä suremaan ja hiukan myös ärtymään vapauden menetyksestä), joten palataan uusilla postauksilla ensi viikolla. S niin kuin sommoro!

8 kommenttia:

  1. Sitä sitten saavuttiin summerlomalta!

    Kirkkaita jääpaloja! Hei, onks sulla kaikki hyvin? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, summerloma on nyt takana :)

      Mutta voihan höönts, mä en tajua tuota "kirkas jääpala" -juttua! Mä kun olevinaan niin tarkasti kuvailin, että mitä hain takaa :D Siis täysin läpinäkyvää jääpalaa, jossa se kukka vain nököttää keskellä muina miehinä, ilman sumentumaa ympärillään... Kukasta ei voi näkyä läpi, mutta muuten jää voisi olla kauttaaltaan kirkasta elikkäs läpinäkyvää, kuin lasi. Äääh, selittäkää...!

      Poista
    2. Siis todellakin tajusin ihan oikein mitä kerroit ja selitit. Mä tarkotin, että ootpa kunnianhimonen, kun jääpalat pitää olla kirkkaita eli läpinäkyviä. Tosin ymmärrän, että silloin kukka näkyisi terävämmin. Mun miälestä noi jääpalat on todella kauniita, maitomaisina tai kirkkaina.

      Poista
    3. Aa, okei :D Ajattelin, että olisko kyse ollut "kirkkaista" eli viinakuutioista, mutta ei sekään oikein tuntunut hyvältä selitykseltä.

      Mutta joo, ilman muuta kohti Täydellistä Jääpalaa, hah. On siinä sumentumisessa joku fysikaalinen ilmiö, joka täytyy selvittää, ennen kuin saa mielenrauhan ;)

      Poista
  2. Mua nauruttaa ja yhdyn täysin Nettimartan viimeiseen kommenttiin :D Ihania jääpaloja kertakaikkiaan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi höh, samat sanat sulle kuin Nettimartalle... olen ihan pihalla, että mikä tässä naurattaa :D

      Poista