Kuinka sattuukaan

Uh, kuinka pahalta tuntuu. Jouduin viikko sitten heittämään reippaan määrän orvokin alkuja pois, kun ne eivät olisi omiin purkkeihinsa koulittuina mahtuneet mihinkään kasvamaan. Kippasin koko astian multineen taimineen roskikseen.

Ja mitä tänään näen? No ne reippaat orvokin alut kasvamassa täyttää hönkää siellä roskiksessa.

Multapaakku oli tippunut oikein päin, ja siellähän ne kuivassa turpeessa pimeässä roskiksessa sinnittelivät edelleen.

Piti vaan pitää sydän kylmänä ja olla tonkimatta niitä takaisin sieltä, koska asuntoon ei ole tullut lisää ikkunapinta-alaa kuluneen viikon aikana. Laitoin miehen viemään roskiksen ulos, en olisi voinut moista murhamatkaa itse tehdä.

Mutta on kuitenkin pakko tehdä tunnustus. 

Mulla oli toinen samanlainen laakea kylvöastia pullollaan orvokintaimia. Olen koulinut sieltäkin kymmeniä yksilöitä omiin koteihinsa, mutta en ole raaskinut heittää loppuja pois. Jätin astian kellariin pienen lasitiili-ikkunan eteen toiveena saada ne hengiltä a) valon puutteen b) kastelun puutteen takia.

Mutta ei, siellä ne pörhistelivät pölisevässä turpeessa nekin, iloisen oloisina. Mun oli PAKKO ottaa vielä parikymmentä yksilöä talteen. Ne kasvavat liian pienessä lokerikkosysteemissä, joka just ja just mahtuu ikkunahyllykköön. Näin sain pari viikkoa lisäaikaa, sitten ne on siirrettävä isompiin potteihin.

Nyt vaan täytyy toivoa, että hurrikaani pyörii tontille ja poraa talon länsiseinälle kookkaan reiän, josta saadaan lisää valoisaa kasvatustilaa.  

Olen siis yrittänyt sekä saada elävistä kuolleita että [todennäköisesti] kuolleista eläviä. Laitoin syksyllä ruukkuihin sipuli-istutuksia (Lidlistä, parilla eurolla) ja aikomuksena oli etsiä ruukuille pakkaseton viileä tila talveksi. Juu ei, eipä löytynyt, siellä ne ovat ulkona (kylmässä kasvihuoneessa) viettäneet kaikki kuukaudet, jäätyneet varmaan moneen kertaan kauttaaltaan.

Nyt sitten raukka elän yhden prosentin toivossa, että jos sipulit kui-ten-kin lähtisivät kasvuun. Toin ruukut kellariin. Siitähän ne saa kätevästi ja sotkematta sitten tyhjennettyä jätesäkkeihin. (Just.)

Puolieläviä sipuleita sen sijaan löytyi äsken paperipussista: talveksi hyötöön aiotut punaiset hyasintit ('Jan Bos') olivat unohtuneet istuttaa ja kasvattaneet versoa siellä pussissaan. Tuuppasin ne turpeeseen, ehkä niistä saadaan kivat vappukoristeet.

Onneksi jokin asia on mennyt ns. putkeen. Kolmas perhosorkidea yhtyi kukkivien kuoroon, orastavan kevään väreissä.

Tänä viikonloppuna jätän tulppaanikimpun ostamatta ja ihastelen valko-kelta-liilaa orkidea-trioa. Nämä helpot ja mutkattomat talvenpiristäjät ovat kaiken ihailunsa ansainneet. 

Topakka puistotammi

Läheisessä puistossa kasvaa nuoria tammia, jotka ovat kasvaneet paikallaan nätissä jonossa noin 10 vuotta. Jonon eteläpään ensimmäinen pitää kuivista lehdistään tiukasti kiinni koko talven – ja kevään. 

Jotenkin vaan kesään tultaessa ruskeat lehdet ovat vaihtuneet vihreisiin. Sims-viher-bim!

Tässä tilanne viime maaliskuussa ja heinäkuussa. Muutama ruskea lehti näkyy tuolla vihreän seassa, sitkeästi liimautuneet edellisvuotiset.

Puisto. Oi. Kesäpuisto. Miten ihana olisi lähteä pienelle iltakävelylle nyt juuri, valoisaan ja vehreään.

Ihastella vähän pietaryrttien auringonkultaa...

ruiskaunokkien sineä...

rölliheinän röyhelöitä...

ja ukonputken taivastahalkovaa olemusta. Kyllä kyllä, paha kasvi, mutta ennen viikatetta on kuvattava.

Ja kun naapurikiinteistön paluumatkalla ohittaa, niin täytyy piipahtaa ihastelemassa tätä kukintaa.

Tunnistatko, minkä kasvin kukinto on kyseessä?

Kotiin käännyttyä pitää vielä tehdä pari kolme pyörähdystä omassa puutarhassa. Tai no, neljä viisi, iltahan on yhdeksältä vielä nuori.

Tätä pitäisi ihan kohta alkaa saamaan... tai syän pakahtuu ja märkänee. Ja ennen kaikkea, tammi tahtois jo vihreän asun.

Intolla ylimääräistä

Kun apilalla on kolmen lehden sijaan neljä, se on neliapila. Entäs jos liaanilla on kolmen lehden sijaan viisi, onko se viisliaani?

Tällaisen lehtiryppään Into-Lianasta löysin.

Normaalistihan lehdet kasvavat kolmen kappaleen nipussa.

Entä tuottaako viisliaanin näkeminen onnea vai epä-? Onko jollain tietoa?

Mietin pitkään, että miksi tällainen poikkeuslehtiyksilö on olemassa. Viisi lehteä... hmm. Kuin viisi sormea. Olisiko siinä viestiä? Muuntuuko Into seuransa eli tässä tapauksessa ihmisen kaltaiseksi?

Kurkkasin ihan läheltä ja kuulin pienen sihahduksen.

Psst.

PSST.

Into-Liana nyökäytti viisliaanin keskimmäistä lehteä kameran suuntaan. Pyysi ottamaan kuvan, olisi kuulemma Suomen talvelle asiaa.

Tällaisen viestin Into haluaa lähettää pohjolan säiden herroille.

(Huh. Pahoittelen.)

Ahtajan reggae

Kun on hempeä mieli ja laskutaidoton pää, niin käsissä on tenkkapoo. Minne laitetaan kasvamaan kaikki ne orvokit, jotka on pelastettu hajakylvöistä ja könttäkasvusta? Löytyykö vielä koloa, jossa olisi riittävästi valoa? Taimiahan olisi kyllä vielä, yksiöitään odottamassa.

Kylvin moniväri-sarviorvokkia viime vuoden siemenistä. Niiden lisäksi kylvin tätä samaa sekoituslajiketta vuoden 2010 siemenistä, kun sellaisia löysin. Hyvin itivät, ja nyt olisi hauska saada ne kukkiviksi asti, jotta voisi verrata saman perheen "erivuotisia" yksilöitä keskenään. Että onko jotain selviä värimuutoksia tapahtunut isommassa mittakaavassa kahden vuoden aikana.

Löysin myös oranssin sarviorvokin siemeniä vuodelta 2010, ne itivät myös hyvin. Laitoin multiin myös viime vuotisia oliivinvihreitä 'Envyjä', tarkoituksena selvittää, että mihin suuntaan niiden väri alkaa sukupolvien aikana kääntyä.

Kaikkia taimia ei millään saanut talteen, vaan niitä joutui pikkuisen heittämään roskikseenkin. Ainoa kasvihullu lähitaho, jonka tiedän, on jo ampunut omat ikkunalautansa vähintään yhtä täyteen, eli hällekään en voinut näitä tuupata.

Ai kun sattui heittää hyvät pikkutaimet pois. (Tämä homma koulii ja karaisee myös tarhuria, ei vain taimia.)

Amerikan-orvokit Pansy 'Delta Pink Shades F1' ja Viola 'Coconut Swirl' ovat myös itäneet. Kastelija on vaan ollut hiukan huolimaton, kun vaaleanpunaiset ja -liilat leidit ovat saaneet kököttää melkein kuivassa mullassa. Ehkä kastelun myötä kohta saadaan ekat varsinaiset lehdet.

Orvokkeja on nyt kasvamassa noin sata yksilöä. Sata. Uskotteko, jos sanon, että kaikki mahdolliset valokolot alkaa olla täytetty? Ei ole seinänlevyisiä maisemaikkunoita tässä torpassa...

Kellariin sain ahdettua n. 92 % orvokkipoteista, nyt tosin talvehtivat pelakuut ovat melkoisessa pimennossa, kun katosta ei riitä valoa alas asti orvojen blokatessa jokaisen keinosäteen. 

Myös kukintoa pukkaava talvehtiva chili 'Super Chilli F1' jäi mustanmeren katveeseen, eikä varmasti jaksa avata kukkia niissä lukseissa.

Chilin tyvelle on alkanut kasvaa jotain salakasvia. Riemulla ei ollut rajaa, kun tajusin, että kyseessä on pakko olla ihanan, reippaan, omanlaisensa Mörkösammarin.

Mikäpäs muu sitä olisi siementänyt viime kesänä niin korkealta, että varmasti on yltänyt jokaiseen purkkiin ja ruukkuun, hah.

Tässä vielä muistokuva tuosta metrin korkuiseksi osoittautuneesta kääpiökasvista. Kuvassa yksi taimi.

Ei taida chilivarvassammarista tulla tällä kertaa yhtä komeaa, kun valot sammuivat juuri. Mutta kivaa oli häntä nähdä, pitkästä aikaa :)

Pelargonit ovat kyllä sitkeitä sissejä. Kellarissa nököttää viime kesänä pieneen peltipurkkiin tökkäisty pela-q, joka vaan sinnikkäästi elää niukassa tilassaan.

Kesäkuun ensimmäisenä päivänä hällä oli kyllä lämpimämmät oltavat valokuvaukseen kuin tänään. 

Kellarit, ne ovat vinkeitä paikkoja. Mietin pelakuun taimia katsellessani, että kohtahan heitä pitäisi alkaa lannoittaa, onkohan mulla yhtään mitään lannoitetta täällä. Peltiämpäristä kurkkasi korkki ja korkin perässä tuli täysi pullollinen pelakuulannoitetta. En edes tiennyt, että olen joskus moista hankkinut!

Pitkän pähkinnän jälkeen muistin ostaneeni sitä viime kevään puutarhamessuilta. (Tänään kuulkaa laitan loton vetämään.)

Mutta jotta ei menisi liian helpoksi, niin ei ne orvokit ja pelakuut ainoita huollettavia ja valotettavia ole. Onhan mulla chilit, tarkalleen ottaen 27 chilin tainta.

Sitähän voisi kysyä itseltään, että mitä h&€#"!°iä teet noin monella chilin taimella, kun yksi kaksi tainta on aikaisempina vuosina riittänyt hyvin. Mutta en kysy, kun en näitä kuitenkaan raaskisi pois heittää tai edes adoptoitavaksi lahjoittaa. Nehän on mun kasvilapsia.

Ja niillä on hienot juuret, eikö olekin * kysyy hän ylpeästi ja toivoo katselijoiden yhtyvän ihastelukuoroon *

Aloin vaihtaa heille isompia ruukkuja, mutta eihän niitä tietenkään ollut riittävästi. Että huomenna saa lähteä etsimään pyöreitä muovipotteja (tai otettava keittiöstä säilytyskipot parempaan käyttöön).

Mutta tiedättekö. Kaiken tila-tuskailun ympärillä tapahtuneesta oman pään pyörittelystä (perheen päiden liikkeistä en nyt viitsi puhua) huolimatta koin mullan ja taimien kanssa askaroidessani suurta galaktista yhteyttä maailmankaikkeuteen. Että tällaista perustavanlaatuista ja ikiaikaista ja merkittävää sitä saakin olla mukana todistamassa.

Ehkä osasyy näihin maailmoja syleileviin tuntoihin oli taustamusiikki, jota vinyylistä kellariin tulvi.

Taimirumban taustalla parasta on juurimusiikki, kuten Bob M:n reggae. Se antaa sopivan rauhallisen ja letkeän tekemisen rytmin ja muistuttaa, että rauha, rakkaus, muiden ihmisten ja luonnon kunnioittaminen on elämän esenssiä. One love, man. 

Näiden kosmisten tunnelmien takia on hyvä, ettei kellarissa ei ole ikkunaa ;D

Tuliaisia Tukholmasta

Hyvän vaikutuksen voi tehdä monella tavalla, mutta erittäin hyvän vaikutuksen voi tehdä vain yhdellä tavalla.

Saimme viikonlopuksi vieraan Ruotsista, nimittäin jälkipolven mielitetyn. Hänellä oli minulle tuliaisia.

Kyllä, aivan oikein. Hillitön nippu siemenpusseja!

Yhteensä 37 pussia, joita selatessa tuntui kyllä paremmalta kuin jouluna kuusen tyvellä. On kuulkaa vesimelonia, lipstikkaa, minttua, chiliä, purjoa, hernettä, persiljaa, retiisiä, retikkaa, koristemaissia, kurkkuyrttiä, salaattia, parsakaalia, kosmoskukkaa, rakuunaa, kurpitsaa, tilliä, punakaalia, pinaattia, naurista... tanskalaista Albertine's-tuotantoa.

Nyt on niin, että tarvitsen tänä kesänä massiivisen kasvimaan ja ison kasvihuoneen, ei auta mikään. En ole nimittäin kasvatellut paljonkaan hyötykasveja, kun ei ole kasvimaata, mutta tämä tuliainen kyllä houkuttaa kokeilemaan. Vaatii.

Sain myös neljä ihanaa pelargonin pistokasta, joiden nimestä ei ollut täyttä varmuutta. Nimesin heidät työnimellä "Pelargonium Stockholm" siihen asti, kun näen kukinnan. Arvio on, että ne ovat 'Mårbackoja'.

Mutta siis olen vankasti sitä mieltä, että tällaisen tuliaisen tuova ihminen on lapselleni täydellisesti sopiva henkilö :)

Siinä ne Stockholmit nyt ottavat ikkunalla suomalaista aurinkoa.

Nostin viime keväänä väkerretyn kasvihyllyn paikalleen olohuoneen ikkunan eteen. Vielä ei aurinkoa riitä koko ajaksi (eikä sen paistamisesta ole tietysti varmuuttakaan), joten jätin liaanin talvehtimiseen tarkoitetun kasvivalon vielä paikalleen kattoon.

Siitä nauttivat pelakuutkin, tuossa ylimmällä hyllyllä, silloin kun aurinko ei paista.

Itse asiassa laitoin valaisimeen myös toisen loisteputken, kun valo on sen verran kaukana pienistä taimista. Tulee tanakampaa kasvua, kun valoa on tarpeeksi.

Liaanin siirsin hiukan kauemmaksi ikkunasta, auringon myötä valoa alkaa kohta riittää sinne asti.

Katkaisin siinä tuoksinassa Intolta yhden lonkeronpään. Sorry, Into!

Versossa on kasvua nyt joka suuntaan, on tosiaan kevät koittanut hänelle.

Muut taimihyllyllä hengailevat ovat Amerikan-orvokkien kylvöksiä, joissa on juuri alkanut näkyä elämää.

Koulin tänään kellarissa kasvaneita pikkuorvokkeja omiin potteihinsa. Sain hajakylvölaatikosta yhden nurkan perattua ja noin 30 orvokkia harvennettua, eikä se ole vasta kuin alku. Uaah.

Tänä vuonna olen todellakin pulassa. Tila ei tule riittämään edes näille tähän mennessä kylvetyille. On varmaan kasattava taimihylly myös makuuhuoneen ikkunalle. 

Hom-ma on läh-te-mäs-sä vah-vas-ti la-pa-ses-ta. 

Liaani alkoi aktivoitua

Ensimmäinen aurinkopäivä viikkoihin! Huh, kyllä valoa olikin odotettu. Talvi on kamala, mutta ikiharmaa talvi on kerrassaan hirveä. Karmea. Uuh.

Noh, ilmassa on kuitenkin ollut noin kuukauden ajan selvästi enemmän lukseja kuin joulun tienoilla, sen on rekisteröinyt ainakin liaani. Into-Lianahan aloitti ruskakelit tammikuussa, jolloin se oli ilmeisesti saanut tarpeeksi tuntumaa Suomi-hämärään ja alkoi tiputella vanhimpia lehtiään masennuksen kourissa.

Siinä se nuukutti samassa tilassa muutaman viikon, mutta nyt on taas saanut vauhtia koneeseen. Versot ovat alkaneet venyä pituutta ja lehtipareja on alkanut aueta melkeinpä jo tutulla tiheydellä.

Kattoon kurottaneilla versoilla ei taaskaan ole tukea, mutta eihän ne semmoista toki tarvitsekaan. Jänteviä lonkeroisia ovat.

Uusia lehtiä on eri kasvuvaiheissa.

Tässä esimerkiksi on pikkirikkiinen liaaninlehtivauva. Tuommoinen tiiperö vaan.

Myös versojen kärjet ovat nupullaan, mutta kaikki kärjet ovat suunnilleen matkan varrella aina kuivuneet kasaan. Niin varmaan käy tällekin, kun ei tuolla katonrajassa ole valoa eikä kosteutta. Vain viileää kuivaa.

Jotain lonkeroita kasvaa valaisimen sisälläkin.

Osa niistä tulee jo uloskin.

Into-Lianaa tarvitsee kyllä ruokkia nyt jollain kraanavettä vahvemmalla, kun osa isommista vanhoista lehdistä näyttää edelleen valjuilta.

Toisaalta, jostain tämä heppu voimia saa, sillä uudessa kasvustossa näkyy myös sivuversojen alkuja. Olisko ne liaanin varkaita (vrt. runkotomaatti)?

Jos kaikki etenee yhtä helppoon malliin, niin elän toivossa, että Into pukkaa kukkaa tänä keväänä tai kesänä. Miksei se niin tekisi, onhan se jaksanut kasvaakin (siemenestä) näin pontevasti syksyä ja talvea vasten. 

Ellei näillä Mucuna-suvun veijareilla sitten ole tapana kasvaa useampaa vuotta ennen kukinnan virittelyä. Ei voi tietää, ennen kuin näkee. Mutta kaikkea voi toki odottaa kasvilta, jonka siemenen itämisen avittamiseen tarvittiin jykevähköä työkalupakkia.

Kielin kaulin koulin

Nyt on kuulkaa niin paljon asiaa mielen päällä, että tästä taitaa tulla pitkä jorina. Aloitetaan mukavilla aiheilla, piipahdetaan dramaattisemmissa asioissa ja palataan taas kevyeen, sopiiko näin?

No niin. Kröhöm. Aloitetaan.

Amerikan-tädit eli pelargoni 'Divas Strawberry Ripple F1':n taimet olivat varttuneet niin, että osa niistä halusi jo päästä omaan asuntoonsa. Sain siis harjoittaa koulintaa.

Ensimmäisinä erotin toisistaan nämä melkein identtiset kaksoset, että pääsivät diivailemaan väljemmille mannuille.

Hajakylvönä kylvetyt pikkuorvokit ovat sitten itäneetkin ihan hajana.

Vielä ei ole koulimisen aika, kasvattakoot ensin ensimmäiset todelliset lehdet. Ja jos tarkasti katsoo, siellä onkin tuloillaan ihan oikeita orvokinlehden näköisiä orvokinlehtiä. Jei!

Kellariluolan kasvilamput kuivattavat multaa tehokkaasti, nämäkin olivat ihan janoisia, ennen kuin ymmärsin antaa kunnolla vettä. Käyn joka päivä suihkuttelemassa taimia, mutta useammin saa kastella, tajusin. Aika jännä sinänsä, että vaikka olen kasvatellut orvokkeja samassa tilassa samalla tavalla jo useamman kerran, niin aina vaan menen yrityksen ja erehdyksen kautta... oliskohan joku muistikirja paikallaan? Vaikka blogimuotoinen? Eh.

Vaikka kellaritila on jo periaatteessa täynnä, niin kylvin eilen lisää siemeniä. Tottakai. 

Tajusin siinä siemenen-asettelua valmistellessani, että esivalmistelut vievätkin kohtalaisen paljon aikaa ja ajatusta. Se pipananpudotus vie kyllä ihan tasan yhden prosentin siitä kokonaisprojektista, mutta hommasta ei tahdo esimerkiksi siemenkaupassa muistaa kuin juuri sen osan... Mutta onhan siinä myös purkit ja purnukat, multa, mullankaiveluväline, lattian suojaus, vesikannun täyttely, käsienputsaus, merkkaustikut ja niiden kirjoitteluun sopiva kynä, loppusiivous, tarvikkeiston säilytys. You name it.

Kylvin edellämainuttuja asioita manaillen Amerikan-orvokit ja lahjaksi saadut akileijat. Columbinet vaativat kylmäkäsittelyn, joten ripsin siemeniä mullan päälle ja vein potit ulos.

Siinä ne nyt käsitteleytyvät terassin pöydällä, lumipatjalla. Ja koska pussissa luki, että Columbinet voivat itää myös ilman kylmää, niin jätin kaksi pottia sisään testattavaksi. 

Nämä pitäisi ottaa sisään kolmen viikon kuluttua eli 9.3. (note to self).

Ulkona tapahtuu nyt erikoisia asioita, dramaattisiakin. 

Tiedän, että syksyllä sade koputtelee ikkunaan, joskus joulun alla siihen koputtelee tonttukin. Mutta helmikuussa olohuoneen ikkunaan voi koputella rivi jääpuikkoja.

Lumi on valunut alas katolta pikkuhiljaa ja työntänyt puikkostoa edellään. Pisimmät jääsormet olivat muutaman sentin päässä lasista, kunnes eilen, kovan ryminän säestämänä, koko hässäkkä tuli alas. 

Jos kasvihuone olisi kesäisellä paikallaan, se olisi nyt entinen kasvihuone. Tämän takia se nostettiin pois talon läheltä talveksi.

Siinä se kököttää hangessa, polo.

Mutta se sentään kököttää elossa, toisin kuin fasaani, joka ravintoa etsiessään muuttui itse ravinnoksi. 

Jos lyhyellä ulkopyrähdyksellä näkee tällaista tapahtumaa, niin mitähän ulko-oven takana tapahtuukaan, silloin kun ei ole näkemässä:

Kas kävelin kotikatua ja siinä, irtohöyhenpatjalla, makasi tuore fasaaninraato harakoiden ateriana. Palasin samaa katua hetken päästä ja näin, kuinka haukka lenteli fasaanipaisti kynsissään. Sitä seurasi joukko kovaäänisiä harakoita ja variksia, ja haukka (varpus-/kana?) tiputti raadon naapurin parkkipaikalle. Se osui kahden auton väliin tyhjään paikkaan. 

VAROITUS! Kuva on karu.

Haukka istui hetken edessäni lumivallilla ja lensi sitten (pettyneenä?) tiehensä. Harakka jatkoi keskenjäänyttä lounastaan. 

En tiedä, kenen puolella olisin ollut, jos mielipidettäni olisi kysytty. Mutta jokaisen tarvitsee syödä, se on selvä.

RIP fasaani. Onneksi se tuli syödyksi tarkasti, ettei kuollut turhaan.

Myös rauhanomaisempaa ateriointia on tapahtunut, siitä todisteena muun muassa niukaksi kulunut siemenkranssi. 

Tämä munkinpaistorasvasta kaulittu kakku on mielestäni mennyt parhaiten kaupaksi eri rasvoista väkerrettyjä kakkuja verrattaessa. Toki voi olla, että muutkin asiat vaikuttavat menekkiin. Täytyy kiepsauttaa vielä yksi rinkula, ennen kuin aurinko (toi-vot-ta-vas-ti) alkaa paistaa liian voimallisesti ja sulattaa rasvapaakut vauhdilla.

Kellarin asukit ovat autuaan tietämättömiä seinän takana tapahtuvista hengissäpysymistaisteluista. Tosin käytin heistä muutamaa tänään ulko-ovella pikavisiitillä, että sain tarpeeksi luonnonvaloa ikuistaakseni heidät kuviin.

Tässä chili 'Pinokkio'. 

Tästä Hollannin-tuliaisesta tulee mietoa hedelmää, taitaa olla enemmän paprika kuin chili.

Kuva: Nebelung.de

Pääasia, että tulisi jotain hedelmää... matka on edelleen pitkä. Alku on kyllä ihan lupaava, vai mitä olette mieltä? (Nyt saa sanoa jotain kannustavaa.)

Kauaa ei viitsitty poseerata hankea vasten, ettei kylmä pääse kouraisemaan. 

Kovasti kuitenkin mennään parempaa (parasta) vuosipuoliskoa kohti, enää niukat 11 päivää helmikuuta jäljellä. Sehän me kestetään!