Mitä nupusta putkahtikaan

Ensimmäinen kunnon kevätviikonloppu takana. Posket ahavoituneet, huulet rohtuneet ja sormenpäät kuopimisesta hellinä. Tätä minä kutsun elämäksi!

Kasvihuone sai pesun ja kiillotuksen. Painepesuri on kyllä kätevä vempain, on oikein ilo katsella, kun mies sitä käyttelee (heh).

Kasvihuone sai myös päätöksen saada jäädä täksi kesäksi talvehtimispaikalleen. Tuossa se näyttää olevan enemmän kotonaan, toivottavasti omppu ja luumu eivät luo liikaa varjoa lehteillessään.

Takana olevasta vanhasta syreenistä piti leikata yksi oksa, jotta kasvarin sai mahdollisimman takareunaan tätä pikkuterassia. Viileä ote ja naks vaan.

Aloin tapojeni mukaisesti hiukan taas hoppuilla: kannoin talvehtineet daaliat lämpimästä kellarista kasvariin ja jätin ne samantien sinne. En jaksa kanniskella niitä yöksi sisään, olen ottanut opikseni viime keväästä, jolloin vartalossa ei lopulta taipunut kuin hiestä märkä takatukka.

Harsohahmosta tulee mieleen Stockan hullujen päivien haamu. Onneksi ei tarvitse liikkua ulkona pimeän aikaan.

Hoppu syntyy luonnollisesti siitä, että olkkarin ja makkarin ikkunoilla on kolmessa kerroksessa pelakuuta ja chiliä odottamassa karaisuvaihetta. Myös kellarissa on hahmoja, kuten tomaattia ja samettikukkaa, joiden vuoro alkaisi olla nauttia muustakin kuin staattisesta keinovalosta.

On muuten tämä kevätvalo todella raa'an valkoista, sen huomaa näistäkin kuvista.

Siivoilin kellarissa kupsahtaneita ruukkuja tyhjäksi ja totesin taas, että kuitupotti todellakin kuristaa kasveja. Nämä pelargonit eivät selvinneet talvesta, kuten muut lajitoverinsa ovat samoissa oloissa selvinneet. Kun taimet ottaa lähitarkasteluun, huomaa, että ne on kasvatettu jonkunsortin kuituisessa potissa, joka ei sitten ole hyvistä aikeista huolimatta maatunut. Juuret ovat taatusti kärsineet.

Samassa ruukussa pelakuiden kanssa asui hopeajotain-niminen kasvi, joka myös kuolla kupsahti. Kuitupotin kasvatteja hänkin.

Itse suosin kasvatuksessa rehtiä muovia, siitä taimi tulee taatusti siirrettyä ilmavampiin maisemiin, kun aika on täysi. Kuten nyt näille 146 orvokille tapahtui. Istuttelin niitä puolet lauantaista ruukkuihin, koreihin ja amppeleihin.

Kaikki taimet eivät ole vielä kukassa, Amerikan-taimet ovat vielä pääosin kukkimattomia.

Taimia riitti myös pensaiden juurelle. Ja kyllä, urakka oli työläs, ensi talvena en_kylvä_näin_paljoa_orvokkeja. En varsinkaan kylvä hajakylvöjä, siinä taimia tulee älyttömästi, ja niiden poisheittäminen tuottaa tuskaa.

Mutta hauska yllätys odotti taimitalkoolaista. Nimittäin kaksi amerikkalaista orvokkia, Viola 'Coconut Swirl' -versiota, oli alkanut kukkia. Lajikkeen kukkien kuvailtiin olevan valkoisia huurteisen liiloin reunoin.

No juu, taisi osua kohdalle orvokkikapinallisia, sillä näissä liilaa on enemmän kuin huurteeksi asti.

Itse asiassa tässä on jotain hyvin samaa, kuin alunperin "mustassa" 'Bowles Blackissa', josta mulla on siemenjälkeläisiä. Sen kukan valkoinen väri muuttuu vaaleanvioletiksi parissa päivässä, mutta syntyessään se on aika lailla saman näköinen kuin Coconut.

Amerikan-serkkunsa kukka on tosin isompi kooltaan, se ei ole yllätys.

No entäs sitten oliivinvihreä 'Envy', millaiseksi väri muuttuu, kun sitä lisää omista siemenistään? Vihreys palautuu sekoittumattomiin keltaiseen ja siniseen. Hiukan tuo sininen on vielä vihertävä, asia vahvistuu, kun lisää kukkia avautuu.

Mutta kyllä, tästä se kausi nyt toden teolla alkaa! Kaksi puuhakasta päivää raikkaassa ulkoilmassa oli myös tarhurikoirien Sandyn ja Sulon mieleen. Tauot piti käyttää tehokkaasti hyödyksi – ehtipä siinä ottaa torkutkin, jos oli helposti nukahtavaa tyyppiä.

Iloista alkavaa viikkoa, ihmiset!