5. huhtikuuta 2013

Chilipalkoja ja jäiden polttelua

Kyllä kasvimaailma on ihmeellinen. Siihen havahtuu joka vuosi, joka kasvukausi, kun näkee jotain, mitä ei odottanut. Kuten nyt chilipötkylöitä, jotka ovat kasvaneet lehtien seassa ihan huomaamatta, melkein salaa: vaikka kukkia pukkaa, ei ole mitään varmuutta, että ne ryhtyvät metamorfoosiin kohti hedelmää.

Mutta salachilipodeja kasvaa nyt ikkunalaudallain. Tässä ylöspäin kurottava 'Super Chilli F1'.


Tässä roikkumallinen 'Pinokkio'.


Yllättävää on myös se, että hädintuskin merkkaustikkunsa kokoinen 'Malawin' taimi virittää kukkanuppuja.


Myös pelargoni X:n pistokas on kasvattanut nuppuja. 


X siksi, etten muista, mikä tyyppi emonsa mahtaa olla. Otin pistokkaita talvehtivista pelakuista, ei niistä ruukuista enää talvella muista sanoa, että kukakohan siellä majailee. Joku kiva kuitenkin, ei pelakuu voi olla epäkiva.

Samainen Äksä nuputtelee myös toisessa potissa. 


Mutta kuulkaa, saanko pienesti valittaa? Oi armaat ihanat kanssatarhurit, vihertuet, kauniit ihmiset. Ei tätä haluaisi teidän päällenne vyöryttää, koska tiedän, että te tiedätte ihan tarkkaan tämän asian ilman lisäryöpsyä.

Mutta kun.

Mua suututtaa ihan kamalasti tää paskakevät, joka ei nyt hemmetti soikoon tajua kääntyä lämpimiin keleihin. Vihaan suuresti talvea, olen rykistellyt läpi pimeän ja ankean odottamalla maaliskuuta, jolloin maa alkaa sulaa ja mieli virittyy valoon ja uuteen kasvukauteen, että siitä scheissevuodenajasta päästään vihdoin eroon. Ja mitä tapahtuu. Koko maaliskuu on tiukka talvikuu, okei valoisampi talvikuu, mutta talvikuu kuitenkin. Pakkasta, lunta, jäätä. Maa ei sula, savi ei tartu kengänpohjaan, mieli ei virity kesäsuunnitelmiin ja syvään iloon siitä yksinkertaisesta syystä, että on kevät ja elää.

Sitten alkaa huhtikuu ja sama _rumakirosana_ ankeus jatkuu. HUHTIKUU. Jumankauta. Jokainen pakkas- ja lumipäivä on pois keväästä, oikeasta keväästä. Jokainen routapäivä on pois sulasta ajasta, joka vääjäämättä on lyhyt ilman tätä viivästystä.

Olen toistanut tätä useampaan kertaan, mutta tontti 559 on siis ollut pääsääntöisesti aina sula (lumeton, jäätön = sula) maaliskuun loppuun mennessä. Ja miltä nyt näyttää? No tältä.


Tuosta persenietoksen tyveltä on lapiolla kaivettu lunta pois, että on saatu maata näkyviin, mutta tuollainen helvetillinen kerros sitä vielä on tuossa kohtaa. Tuohon on kasattu lunta poluilta, joten ihan koko piha ei ole tuota luokkaa, mutta kaukana ei olla. Lunta on heitetty suliin kohtiin, puiden juurille, talon alle, talon päälle, postilaatikkoon, kattilaan, komeroon ja taskuun, mutta ei se vaan vähene.

Ja pahinta tässä on se, että vaikka jossain joku raukka krookus nostaa päätään, niin en iloitse. Liian vähän liian myöhään, se on päällimmäinen tunne.

Kevät on varastettu.

Ainoa keino päästä tästä ns. hatutuksesta eroon on ostaa liekinheitin ja mennä vähän näyttämään muskelia valkoiselle. Perään tuhat Molotovin cocktailia, niin eiköhän lähde paska sulamaan.

Uaah.

Olen kamalan pahoillani tästä vuodatuksesta, ihmiset. Tämä on se tilanne, jossa selkärankani taittuu. Alkaa olla fiilis, että aivan sama. Olkoot tätä vaikka koko vuoden läpi, alan suunnitella muuttoa. Melko pitkälle.

Mutta ihan nyt tässä momentissa on haettava orvokit sisään kylmästä (ja yhä kylmenevästä) kasvihuoneesta, jossa ne ovat päivän viettäneet. 


Eihän se heidän vikansa ole, että kylväjä oli optimisti.

16 kommenttia:

  1. Juu vuodata vaan, kyllä tätä kestää kuunnella, kun olen itse ollut niin samoissa fiiliksissä! Mutta voi miten toivoisin että teillä olisi nyt sama tilanne kuin täällä: enää aika vähän lunta, ja tänään bongasin ekan nokkosperhosen! On sanoinkuvaamattoman hienoa huomata, että vaikka kevään alku menikin pipariksi, kuroo se aikataulua kiinni melkoista vauhtia. Toivon NIIIIN tämän saman tilanteen sinne! Sehän vaikuttaa suuresti että lähtötilanne täällä oli vähemmän lunta kuin mantereella.
    Voi voi. Täytyy sanoa, että paikka missä pippuri kasvaa kuulostaa tämän kevättalven jälkeen oikein hyvältä paikalta! Ja enpä ole chileistä aiemmin innostunut, mutta tuollaiset salachilit vaikuttavat oikein mahtavilta tapauksilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei tämä lumi tähän ikuiseksi ajaksi jää, sen kertoo järki, mutta ilo taitaa purskahtaa pintaan vasta, kun kaikki valkoinen on kokonaan poissa. Mutta kiva, kun sain vuodattaa, se itse asiassa helpotti oloa.

      Pippurin koti, se voisi hyvin olla myös minun kotini :)

      Poista
  2. Liekinheitin! :O Sieltähän se vastaus tuli tähän robleemiin. Saisikohan jostain Honkkarista halvalla... tai ei, ei ole väliä onko halpa, kunhan sulatustoiminto on tehokas. Ja kyllä, kevät on varastettu, sitä olen mieltä minäkin. Juuri sellaista pientä rapsakkuutta aamuisin päivän lämmetessä kaipaa, ei muuta. Ei hankea, jäätä, lunta.

    Sinulla silti ovat reippaita kaikki kasvimaailman optimistit. Luulevat raukat kevään tulevan ihan just. Mitähän tämä ainainen lupailu tekee kasvien psyykkeelle kun aina joutuvat kestämään pettymyksen... Sitten saadaan masentuneita kasveja, jos se kevät sattuisikin tulemaan ja kasvit isoiksi kasvattamaan. No, huomenna tsemppaan ja menen puutarhamessuille, vaikka paha mieli sieltä varmaan tulee kylkiäisinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Honkkari kutsuu! Jos ei niillä ole tänä vuonna varauduttu liekinheittimien kysyntään, niin ensi keväänä varmasti. Laittavat sitten katalookin kanteen, että "Aloita puutarhakausi silloin, kun itse haluat. FLAMER2000 vain 99,95!"

      Sanos muuta, esikasvatettujen kasvien psyykestä kukaan ei tunnu olevan kiinnostunut, vaikka varmasti tekee hallaa tämä tällainen niillekin. Puutarhaterapia sai just ihan uuden merkityksen!

      Poista
  3. Mulle kans!Liekinheitin.Tai voisko niitä hongkongin "laadukkaita aurinkopaneeleja,hinta 79,90" käyttää lumen sulatukseen? Hah,mun tuskailuihin tuumasi tyttäreni eilen,että "kesä on peruttu,nyt lähetään suoraan kohti uutta jääkautta." Alan jo kohta uskoa sen...katselin eilen viime ja toissa huhtikuun kuvia ja huokailin...Mutta sinä saat kohta pureskella chilejäsi ja taas saa lumi kyytiä,kun hönkäilet tulisia chilihuuruja hangen ylle :) Voi voi...ja sääennuste lupaa sinnikkäästi samaa yöpakkasskeidaa viikoksi eteenpäin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aurinkopaneelisulatus, toihan on hyvä idea! Ja chilihönkäsulatus on ihan erinomainen ajatus, tuohon voisin lähteä saman tien :)

      Yöpakkaset, uhhuh. Voisi tulla vaihteeksi vaikka ne poliittiset yöpakkaset, tämä laji on niin nähty.

      Poista
  4. Tutut fiilikset, niin tutut. Kiroilen mielessäni useasti. En uskalla edes laittaa luistimia säilöön, kun ehkä vielä luistellaan. Voihan .. Sylettää.

    Kaveri putsautti lumet osasta pihastaan kaivurilla. Tosin ne vain siirreettiin toiseen kohtaan, joka ei varmaan sula ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pääse eroon talvivaatteistakaan, samoilla kanadabuutseilla (kestävät vesilätäköitä ja pakkasta, painavat kymmenen kiloa) taidetaan tallustella koko "kesä" läpi.

      Kaivuriputsaus, kiinnostava projekti. Kyllähän noi kököt voisi pois kuljettaa, tosi kauas.

      Poista
  5. Mua naurattaa ja paruttaa samalla kertaa tuota vuodatusta lukiessa... koirien juostessa pihalla tajuaa miten paljon sitä lunta vielä on... nyt vaihtaisin oikeastaan tämän paisteen parin päivän vesisateeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tulisipa vesisade, oikein rankkarankkasade! Ei taida olla sitäkään herkkua näkyvissä. Puh.

      Poista
  6. Älä nyt tuollaista vuodatusta pahoittele, sitäkin varten täällä ollaan, että tuetaan ja jaetaan ne paskatkin fiilikset ja vuodenajat :) Ja varastetut keväät. Siltä tämä nyt todellakin tuntuu. Kyllä, veetuttaa täälläkin.

    MUTTA sulla on siellä ihanaisia salachilejä ja erittäin kivoja pelakuita, sekä edelleen niin mahtavan keväisiäsuloisiasöpösiä orvokkeja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olisikin pitänyt pahoitella ennemminkin tuota kiroilua kuin itse vuodatusta :) Narinan kuunteleminen (lukeminen) ei tosin ole niin kovin mieltäylentävää, että ei viitsi kovin usein päästää itseään irti sen äärelle.

      Onneksi sentään on näitä sisähoidettavia, muuten olisi jo ihan ylivoimaisen karseaa...

      Poista
  7. Kyllä se kevät sieltä tulee, ihan selvästi on jo merkkejä näkyvillä.... ees vähän, eiks oo? Ei vaan, törkeetähän tämä on, mulla on taimee täynnä koti ja kasvihuoneen ovikin on vielä jäätynyt kiinni joten helpotusta ei ole näkyvissä. Huokaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuleehan se sulan maan aika vielä, mutta nyt vaan harmittaa niin paljon, että mitkään pienet merkit ei jaksa ilahduttaa. Sitten, kun valkoista ei näy enää missään tontin nurkassa, niin kevätriemu toivottavasti tulee. Uskon, että tulee. Toivon.

      Eipä olisi uskonut, että huhtikuussa saa sulatella kasvihuoneen ovea lämpöpuhaltimella.

      Poista
  8. Taas mä täällä kotisohvalla nauroin vedet silmissä tälle sun tekstille - ja monille kommenteille :-D Ollaan me HULLUA porukkaa!!

    Mieskin on jo tottunut tähän mun hillitömään hihitykseen blogeja lukiessa: se kysyi äsken, että luetko taas sitä Geraniumia. Tuntee sinut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä joukossa tosiaan hulluus on tainnut tiivistyä :D Kyllä näillä päillä saataisiin aikaan semmoinen lumensulatuskone, että huhhuh. Honkkari ja Biltema kävisivät raivoisaa kisaa siitä, kumpi saa härvelin hyllyihinsä. Ja me käärittäisiin tuohet! Riihikuivat. Niitä ei kyllä kannattaisi kantaa taskussa lumia sulatellessa, saattaisi fyrkat palaa soihtuna.

      Oi, ihana kommentti miehen kommentista, onpa hauskaa! Menen hymy huulilla nukkumaan. Ehkä aamulla FLAMER2000:n piirustuksetkin ovat valmiit.

      Poista