Chilipalkoja ja jäiden polttelua

Kyllä kasvimaailma on ihmeellinen. Siihen havahtuu joka vuosi, joka kasvukausi, kun näkee jotain, mitä ei odottanut. Kuten nyt chilipötkylöitä, jotka ovat kasvaneet lehtien seassa ihan huomaamatta, melkein salaa: vaikka kukkia pukkaa, ei ole mitään varmuutta, että ne ryhtyvät metamorfoosiin kohti hedelmää.

Mutta salachilipodeja kasvaa nyt ikkunalaudallain. Tässä ylöspäin kurottava 'Super Chilli F1'.

Tässä roikkumallinen 'Pinokkio'.

Yllättävää on myös se, että hädintuskin merkkaustikkunsa kokoinen 'Malawin' taimi virittää kukkanuppuja.

Myös pelargoni X:n pistokas on kasvattanut nuppuja. 

X siksi, etten muista, mikä tyyppi emonsa mahtaa olla. Otin pistokkaita talvehtivista pelakuista, ei niistä ruukuista enää talvella muista sanoa, että kukakohan siellä majailee. Joku kiva kuitenkin, ei pelakuu voi olla epäkiva.

Samainen Äksä nuputtelee myös toisessa potissa. 

Mutta kuulkaa, saanko pienesti valittaa? Oi armaat ihanat kanssatarhurit, vihertuet, kauniit ihmiset. Ei tätä haluaisi teidän päällenne vyöryttää, koska tiedän, että te tiedätte ihan tarkkaan tämän asian ilman lisäryöpsyä.

Mutta kun.

Mua suututtaa ihan kamalasti tää paskakevät, joka ei nyt hemmetti soikoon tajua kääntyä lämpimiin keleihin. Vihaan suuresti talvea, olen rykistellyt läpi pimeän ja ankean odottamalla maaliskuuta, jolloin maa alkaa sulaa ja mieli virittyy valoon ja uuteen kasvukauteen, että siitä scheissevuodenajasta päästään vihdoin eroon. Ja mitä tapahtuu. Koko maaliskuu on tiukka talvikuu, okei valoisampi talvikuu, mutta talvikuu kuitenkin. Pakkasta, lunta, jäätä. Maa ei sula, savi ei tartu kengänpohjaan, mieli ei virity kesäsuunnitelmiin ja syvään iloon siitä yksinkertaisesta syystä, että on kevät ja elää.

Sitten alkaa huhtikuu ja sama _rumakirosana_ ankeus jatkuu. HUHTIKUU. Jumankauta. Jokainen pakkas- ja lumipäivä on pois keväästä, oikeasta keväästä. Jokainen routapäivä on pois sulasta ajasta, joka vääjäämättä on lyhyt ilman tätä viivästystä.

Olen toistanut tätä useampaan kertaan, mutta tontti 559 on siis ollut pääsääntöisesti aina sula (lumeton, jäätön = sula) maaliskuun loppuun mennessä. Ja miltä nyt näyttää? No tältä.

Tuosta persenietoksen tyveltä on lapiolla kaivettu lunta pois, että on saatu maata näkyviin, mutta tuollainen helvetillinen kerros sitä vielä on tuossa kohtaa. Tuohon on kasattu lunta poluilta, joten ihan koko piha ei ole tuota luokkaa, mutta kaukana ei olla. Lunta on heitetty suliin kohtiin, puiden juurille, talon alle, talon päälle, postilaatikkoon, kattilaan, komeroon ja taskuun, mutta ei se vaan vähene.

Ja pahinta tässä on se, että vaikka jossain joku raukka krookus nostaa päätään, niin en iloitse. Liian vähän liian myöhään, se on päällimmäinen tunne.

Kevät on varastettu.

Ainoa keino päästä tästä ns. hatutuksesta eroon on ostaa liekinheitin ja mennä vähän näyttämään muskelia valkoiselle. Perään tuhat Molotovin cocktailia, niin eiköhän lähde paska sulamaan.

Uaah.

Olen kamalan pahoillani tästä vuodatuksesta, ihmiset. Tämä on se tilanne, jossa selkärankani taittuu. Alkaa olla fiilis, että aivan sama. Olkoot tätä vaikka koko vuoden läpi, alan suunnitella muuttoa. Melko pitkälle.

Mutta ihan nyt tässä momentissa on haettava orvokit sisään kylmästä (ja yhä kylmenevästä) kasvihuoneesta, jossa ne ovat päivän viettäneet. 

Eihän se heidän vikansa ole, että kylväjä oli optimisti.