15. toukokuuta 2012

Kontaten kivipolkua

Eilen oli pirun kylmä tuuli, mutta aurinko paistoi kirkkaasti. Ilma oli siis mitä parhain pieniin siivoilupuuhiin, joten otin kohteeksi kivipolun putsauksen. Siihen on levittäytynyt jotain mehikasvia, joka on kyllä ihan hauskan näköinen, mutta nyt valitettavasti väärässä paikkaa.

Kas, se on mulle kristallinkirkas juttu: siellä, missä ihmiskäsi rakentaa, siellä ei mehikasvi hillu. En tehnyt fyysisesti raskasta kiviremonttia vain saadakseni antaa kasvualustan jollekin opportunistille.

Siispä vahvat sajut uuteen mukiin ja kivipolulle kontilleen.


Tuon mehikasvin lisäksi pikkukivien alaiseen hiekkaan on juurtunut heinätupsuja ja muita pieniä vihreitä pioneereja.


Työkaluiksi riittivät vanha kuokka ja oikean käden pinsettiote. Vasenkin pinsettiote olisi käynyt hyvin.  


Polun vierellä on liuskekiviä, joiden väliin on kasvanut sammalta. Sammal saa olla paikallaan, mutta se ei saa vaivihkaa vallata alaa polun puolelta, kuten se joissain kohtaa yrittää tehdä.


Ei muuta kuin kuokkaa kiven kylkeen ja kevyt kuopaisu. Siitä sammalnippu pinsettiotteella pois...


... ja kivien pyyhkäisy takaisin paikalleen. Noin, nyt ovat asiat omilla paikoillaan – paitsi nuo muutamat pikkukivet, mutta niin tarkka en sentään ole ;)


Myös sammaleeseen meinaa kasvaa kaikkea ylimääräistä, nekin nypin pois maisemaa rumentamasta.


Noin kolme varttia siinä meni, ja valmista tuli. Vielä kevyt lakaisu katuharjalla ja polku oli siinä kunnossa, kun sen haluan olevan – ainakin edes joskus.


Pylvään ympärys suorastaan kutsuu niitä mehikasvitupsuja luokseen, luulen.


Toisella puolen taloa kaikki vihreä sitten rehottaakin varsin vapaalla tyylillä. On siellä jotain uutta vaaleanpunaistakin, jota syksyllä olen kauaskantoisesti tajunnut istuttaa. Sunnuntaina auenneen 'Pink Impression' -tulppaanin kaveriksi ovat auenneet 'Aafke'...


... ja tulossa on vielä 'Dynastya'. Täytyy muuten tässä välissä mainita, että olen intohimoinen Dallas-tv-sarjan fani, ja löysin googlettamalla tiedon, että Dallas-tulppaanikin on olemassa. Vaaleanpunaisena ja rimpsureunaisena! Sen tiesinkin jo aiemmin, että uutta Dallasia on tehty 10 osaa, joita aletaan USAssa esittää kesäkuun alussa. Mukana ovat alkuperäiset J.R., Sue Ellen ja Bobby Ewing. OH MY!

Olen katsonut kaikki tuotantokaudet kolme kertaa läpi, ensin ensiesityksenä 80-luvulla, sitten päiväuusintoina 90-luvulla ja nyt 2010-luvulla dvd:ltä. Joka vuosikymmenellä, eri ikäisenä ja eri elämänvaiheessa olen löytänyt sarjasta uusia viihdyttäviä elementtejä. Ihan superhauska sarja!

Tässä Aafken silkkistä kylkeä. 


Pinkki on nyt jostain syystä mun silmään aivan mahtava väri, kauan se veikin tuohon sävyyn ihastua... puolet ihmisiästä.

Ja kun kerran ihkuväri on löytynyt, niin otetaan siitä kaikki irti. Mulla ei ole koskaan ollut hortensiaa, ja koska mies ei sitä sanattomista signaaleista tajunnut äitienpäiväksi hankkia, niin haimme sen sitten kaupasta äitienpäivän jälkilämmössä maanantaina.


Kyllähän kivipolulla kontannut äitipolo on hortensiansa ansainnut, hehheh.

8 kommenttia:

  1. Olen usein ihmetellyt miksi joidenkin kasvien siemenet tuntuvat parhaiten itävän karulla kivipolulla. Ehkä syynä on kilpailun puute ja karu kasvupaikka on sitä pienempi este.

    Kaunis kivipolun ja liuskekiveyksen yhdistelmä sinulla!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Marietta, kivi on kiva materiaali vihreän vastapainona.

    Tosiaan, kilpailua ei kivipolun kasveilla ole. Ja jotkut lajit tykkäävät kunnolla kuivahtavasta kasvualustasta, tosin tuo pikkukivi hieman suojaa hiekkaa kuivumiselta, ainakin vähän aikaa.

    Olisi kyllä hauska kokeilla oikein niukkaa kivikkoa kasvualustana, jos tontilta löytyisi pari neliötä sopivaa tilaa...

    VastaaPoista
  3. Kyllä on nyt siistiä polkua tallattavaksi! Hienon näköinen. Mitähän tuo sorasi on laadultaan, kun on tuollaista pyöreää?
    Hortensia on kaunis, mun valkoinen on vaan vielä ihan nupuilla.

    VastaaPoista
  4. Pirkko, nyt ei polulla saa tallailla, pitää vaan ihailla kaukaa :) Ei vaan, hyvin se kestää tallausta ja kottikärryilyä, vain koiran rivakat kiihdytykset sinkauttavat kiviä pitkin poikin...

    Sora on RedSun Garden Productin "Carrara rond" -tuotetta, jota ainakaan eräs maahantuoja myi. Jos täydennystä tarvitsisi, niin pitäisi vissiin alkaa metsästää tavaraa jostain Hollannin suunnalta, hmm.

    Kohta tulee lämpöaalto ja hortensiasi intoutuu avaamaan kauniit nuppunsa...

    VastaaPoista
  5. If you have a garden and a library, you have everything you need - Marcus Tullius Cicero.

    Jo muinaiset roomalaiset osasivat siis! Ihailtavan siisti on polkusi ja tulppaanitkin niin raikkaan värisiä! Vielä 7 tuntia ja sitten pääsee taas kyttäämään, joko nyt olisi tulppaani kukassa :)

    VastaaPoista
  6. No kyllä tiesi Cicero ihan täsmälleen, mitä sanoi! Hieno mietelmä, PilviPulla, kiva kun jaoit sen.

    Semmoinen tuntikampa olisi sisätöihin sidotulle puutarhurille kätevä. Vaikka digitaalista mallia tietokoneen näytöllä, että "Enää kuusi tuntia 42 minuuttia tulppaanitarkastukseen, enää kuusi tuntia 41 minuuttia taimitutkintaan...", ja siihen vaihtuvat kuvat omasta puutarhasta. Helppohan tuommoinen olisi koodata.

    Työhön keskittyminen saattaisi tietysti hiukan häiriintyä :)

    VastaaPoista
  7. Ihanaa. Nyt sinäkin sait sen hortensian äitienpäiväksi!
    Kai otit mehitähdet talteen kivipolulta? Rikkakasvihan se sitten oli kun väärässä paikassa kasvaa, Vaikka kivannäköseltä se näyttää tuossa kuvassa.

    VastaaPoista
  8. No nyt on hortensiaa ihailtavaksi, ehkä ensi vuonna se tulee täsmälleen äitienpäivänä? ;)

    Otin mehikasvitupsuja talteen hiekkaiseen kylvömultaan, saa nähdä, viihtyvätkö. Hauskannäköinen tyyppi se kieltämättä on!

    VastaaPoista