6. kesäkuuta 2012

Paprika punertuu

Väriä, sitä alkaa olla jo reilusti maisemassa, kaikkialla. Omalla tontilla väriä ovat kylkiinsä saaneet muun muassa kasvihuoneessa hengailevat paprikat.


Siitä se väri vaihtuu pikku hiljaa vihreästä punaiseen, niin kuin nimi 'Redskin F1' lupaileekin. Kolmessa kasvissa on nyt useampia hedelmiä ja lisää näyttää olevan tulossa. Jännä nähdä, kuinka monta rouskuvaa ne jaksavat kesän kuluessa tehdä. 

Perennat väläyttävät jo paljon vahvempia värejä, kuten nämä lehtoakileijat tässä.



Kurjenpolvipenkissä kukkaan ehti ensimmäisenä pinkki tuoksukurjenpolvi (Geranium macrorhizzum 'Czakor').


Huu, onpa sähäkkä! Sen valkoinen serkku ('Album') aloitteli kukintaa reilu viikko sitten, ja nyt pehkossa on runsaasti elämää. 


Reipasta elämää on myös kukinnan jälkeen, muistuttaa jouluruusu, joka kehittelee pulleita (toivon mukaan oikein pulleita) siemenkotia.


Elämää on myös omituisissa paikoissa, kuten ukonlaukka keskellä nurmikkoa varsin selvästi osoittaa.


Naapurin puolelta kurkkivat pikkukaunottaret koristavat mainiosti metalliverkkoa. Tuskin ne niin hyvin siinä viihtyisivät, jos niitä olisin oikein varta vasten tuohon istuttanut...?


Isotsinnian kukkanuppu on mainion näköinen, ihan kuin joku olisi piirtänyt siihen tussilla kuvioita. Itse en kyllä tunnusta moiseen ryhtyneeni – enkä kyllä olisi saanut aikaan noin tarkkaa jälkeä.


Siemenestä kasvatettu korianteri on ryhtynyt kukkimaan, vaikka olen yrittänyt hidastaa sitä napsaisemalla kukkavarren muutama viikko sitten poikki. Ei se ollut hänelle este, vaan hidaste. 


Annan kasvin siementää, niin saan muutaman papanan ensi vuoden kylvöksiin. Vanhemman korianterin siemenen itävyysprosentti ei ole kovin hyvä; kymmenestä pari vuotta vanhasta siemenestä iti tasan yksi tämän kevään testissä.

Mutta hauskaa on, ettei kasveillakaan aina kaikki mene niin kuin Strömsössä. Orvokki 'Envy', jonka kukinnon pitäisi olla oliivinvihreä, pukkasi juuri hiukan oudon värisen kukan.


Hmm. Tuolle lajikkeelle sopisi mukavasti esimerkiksi nimi 'Stain' (Tahra). Kaikella rakkaudella.

14 kommenttia:

  1. Kaikkea kaunista sinulla. Mulla on nyt kasvamassa ekat Geraniumit (tuoksu ja veri), pikkutaimet ja tulet aina mieleeni kun niitä kastelen ;)

    VastaaPoista
  2. Pirkko, kiva kuulla, että olet hankkinut kurjenpolvia – ja hauskaa, että muistat mua ;)

    Toivottelen pikkutaimillesi kasvun iloa ja reipasta kesää!

    VastaaPoista
  3. Vau, komea paprika sinulla jo, täällä vasta kukat nuppulla ja punasteluun aikaa mutta odotellaan, odotellaan..
    Akileijoja tahtoisin myös lisää, sopivat milestäni hienosti vanhan talon henkeen ja taitavat taas olla muodissa ja nyky kotipuutarhurinkin pittää kulkea trendien mukana ;)
    Isotsinnian kukkaa jään odottelemaan niin hieno kun on jo nuppukin..

    VastaaPoista
  4. Kaikenmoisia ihanuuksia teillä siellä kukkii. Siellä on kesä selvästi meitä pohjoisempia eläjiä edellä. Nuo kurjenpolvet ovat niin hehkeitä, että heräsi ihan intotutustua niihin paremmin.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa väriloistoa, tuo ukonlaukka on mahtavan näköinen. Mielenkiintoista, että on päättänyt pukata itsensä keskeltä nurmikkoa. :)

    VastaaPoista
  6. Hanna, akileijat ovat tosiaan taas ihan IN, mikä on mukavaa. Pääsee itsekin takaisin muodin harjalle noin kerran kymmenessä vuodessa... Kasvatin viime vuonna kirjavampaa jaloakileijaa, niiden ensimmäistä kukintaa odottelen nyt ihan intopinkeänä :)

    Millan, täällä taitaa kesä tosiaan olla pohjoista pidemmällä, mikä tuntuu aika hassulta, kun ilmat ovat usein (ja pitkään) olleet todella hyiset. Mutta perässä tulette varmasti, ja se pohjoisen valon runsas määrä tekee kyllä ihmeitä: jaksan aina ihmetellä Pohjois-Pohjanmaalla lomaillessani siellä kasvavien petunioiden valtavaa kokoa. Siis valtavaa!

    Puutarhuri, ukonlaukka päätti tosiaan siirtyä jostain keskelle nurmikkoa, oletettavasti naapurin puolelta. Otti mukaan yhden kaverinsakin, ja niitä me nyt sitten ruohonleikkuria työnnellessämme "ketterästi" väistelemme, heh.

    VastaaPoista
  7. Naapurisi kasvi tosiaan kivasti kurkistelee verkon takaa :).
    Isotsinniat täälläkin nuppuilee, niillä on vaan niin mahottoman lötköt varret. Liekkö sitten niin hontelot taimet mulla.

    VastaaPoista
  8. Sulla paprikat punertuu ja mulla ei oo vielä ees kukkia. Kökkö.

    Isotsinnian nuppu oli kyl aivan kuin taideteos. Ukonlaukkaa istutin viime vuonna ja kukkii mullakin, ihme ;)

    VastaaPoista
  9. Onpas paprikassasi jo kivasti väriä, mun ovat vielä aika pieniä, siis koko kasvit, nuppujakaan ei vielä näkyvissä. Mutta toivottavasti ehtivät kuitenkin tuottaa satoakin.

    VastaaPoista
  10. Multasormi, varmasti ne tsinniat ryhdistyvät, kun sopeutuvat kunnolla Suomen suveen. Niin kävi juuri ainakin eräälle lörtsövartiselle auringonkukalle…!

    Nettimartta, kaikki kukkii aikanaan, sanoo wanha sananlasku ;) Mulla oli niin hosuinen talvi, että alkoivat kukkia ajoissa, mutta olihan siinä oma säätämisensä…

    Pioni, kyllä ne paprikat varmasti satoon asti ehtivät, mulla tosiaan tämä kasvattelu alkoi jo tammikuussa :o Ensi vuonna otan kyllä rauhallisemmin, yritän ainakin tosissani, hmm.

    VastaaPoista
  11. Moi! Mitä luulet, nokkivatko linnut punertuvia paprikoita? Meillä ne kun ovat ihan ulkosalla ilman lasin suojaa. Olen myös miettinyt paprikoiden siirtoa kuistille, mutta ulkona saavat enemmän auringonvaloa...

    VastaaPoista
  12. Heippa Kuje,

    kasvattelen paprikaa ekaa kertaa, mutta olen kasvatellut tomaatteja vuosia taivasalla, eivätkä linnut ole niitä koskaan nokkineet. Kannattaa tarkkailla, ja jos linnut näyttävät kiinnostuvan, niin virittää vaikka joku verkkosysteemi päälle.

    Runsas auringonvalo on paprikalle hyvästä, joten jättäisin ne ulos kasvamaan.

    VastaaPoista
  13. Kiitos vastauksesta. Noita tomaattejakin mietin (meillä ei kyllä niissä vielä edes raakileita), mikäköhän siinä on että marjat viehättävät lintuja sitten niin kovasti? Värihän on kuitenkin sama. :)

    VastaaPoista
  14. No totta, hyvä pointti. Ehkä linnuilla on geenikoodistossa tämä marjansyönti, niitä kun kasvaa luonnossakin aika paljon. Tomaatti on kuitenkin puutarhatuote... ja ehkä se tuoksuu niiden mielestä pahalle?

    Mulla on ollut tomskut ulkona aina syyskuulle asti, kun ovat kypsyttäneet viimeisiä raakileita, mutta salaruokailijoita en ole huomannut. Toisaalta, onhan ne voineet viedä kokonaisia hedelmiä, ilman että olen huomannut?

    Mutta pääsääntöisesti sanoisin, että rauhassa ovat tomaatit saaneet ulkosalla kasvaa, mutta esim. mustaherukat eivät – ja sen on kyllä huomannut pihakivetyksissäkin :)

    VastaaPoista