3. lokakuuta 2012

Sulkahirssi havahtuu, tarhuri väistyy

Parempi myöhään, totesi sulkahirssi, ja alkoi availla tähkiään. Kylvin sulkahirssin (Pennisetum setaceum) siemenet muistaakseni huhti-toukokuun vaihteessa (*selaa tässä kohtaa blogiaan toiveikkaasti, yrittää löytää päivämäärämerkinnän aiheesta, mutta huomaa, ettei ole kirjannut tätäkään asiaa ylös, vaikka aloitti bloginpidon nimenomaan päiväkirjamaisuutta ajatellen*).

Kylvöaika oli ilmeisen myöhään tähkätuotannon kannalta, mutta onneksi pakkaset eivät ole vielä saapuneet metropoliin.


Viime vuonna sulkahirssi oli pitkällä kasvussa huhtikuun puolivälissä, joten kylvö kannattanee suorittaa maalis-huhtikuun vaihteessa. Toisaalta kasvi oli voimissaan vielä lokakuun lopulla, joten myöhäisherännäisyyskään ei haittaa.

Eli summa summarum: tårta på tårta, niin & näin.

Syyskimikki on intoutunut availemaan kukkiaan, vaikka auringosta ei ole muistoakaan. Ilmeisesti kostean lämpimähkö sää on sille riittävä.


Pikkukukkien tuoksu on tosiaan kuin turkkilaisessa buduaarissa, erittäin tummasävyinen, makea ja voimakas.

Kasvin lehdetkin ovat hienot, edellisessä postauksessa en valaissut asiaa kuvalla, mutta nyt sen teen.


Puutarhassa tapahtuu vielä jotain pientä tarhuria ilahduttavaa, mutta kyllä nyt tuntuu siltä, että pihan saavat vallata ne, jotka siitä saavat enemmän irti. Heille suotakoon esimerkiksi vahvistava luumu- ja omena-anti.


Minä poistun suosiolla sisätiloihin. Olkoot kotilokin tuossa, söpöt sarvethan sillä on.


Takassa on loimu ja varpaissa karvatohvelit. Ihan pian tuntuu siltä, että on kaivettava esiin puutarhaluettavaa.

11 kommenttia:

  1. Mulla on niin ristiriitainen olo tämän vuodenajan kanssa, sunkin kuvat ovat niin mahtavia että ei voi olla tykkäämättä syksystä. Ja tänään oli aivan ihana ilmakin. Mutta heti kun sateet välillä vihmoo, voisin kirota tän vuodenajan jonnekin tosi syvälle!
    Mun hirssi on muuten samassa tilassa, taimena ostettu. Ja mun kimikillä on tummat lehdet, eli ei ihan sama ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, syksyssä on kaksi ihan erilaista puolta. Mäkin tykkään aurinkopäivistä, jolloin voi mennä sienestämään tai ihailla vaahteran räiskettä, mutta harmaanmusta sadepäivä on ihan karmeeta tavaraa :/

      Joo, tämän syyskimikin lehdissä on tummaa reunoilla ja ovat ne muutenkin normivihreää punaisemmat, mutta ihan tummat ne eivät ole. Harmi, kun ei ole tarkempaa lajiketietoa...

      Poista
  2. Syyskimikki kuvaa katsellessa voisi luulla että ollaan jo taas keväässä ja kirsikkapuu kukkii, söpöinen on hän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, niin on valokuvan rajauksella iso merkitys. Siihen kun olisi ottanut taustalle puolikuolleet pusikot, niin kevätmietteet olisivat jääneet tulematta ;) Mutta syyskimikki on nätti, vaikka syksyn olento onkin hän.

      Poista
  3. Minusta syksy on ihanaa aikaa :) Kesän aherrus on takana, juuri katselin kuvakoostetta kesästä meidän tarhalla ja kimikkikin siellä näkyy. Tosin ruukussa se ei ole intoutunut kukkimaan. Pitääkin etsiä sille joku mukava paikka. Jospa sitten saisin joskus nauttia sen kukan tuoksusta..

    Ihanaa lokakuun alkua sinne takan loimuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että syksy maittaa. Voisiko osasyy olla juuri tuo, että kesän aherrus taimistolla on teillä takana ja syksy tuo mukanaan hetkeksi rauhallisemmat ajat?

      Jään seuraamaan syyskimikkikokeilusi tuloksia :) Hyvää lokakuun alkua sinullekin!

      Poista
  4. Minkänäköisiä siemeniä sinulla sulkahirssistä oli ja miten kylvit ne? Yritin kertaalleen kerätä omastani, ja kylvää niitä sitten, mutta tulos oli ikävä nolla. Kasvi kuuluu suosikkeihini, joten mielelläni löytäisin tähän asiaan jonkun viisasten kiven.

    Minunkin kimikkini - kuten Pirkolla - on tummanpunalehtinen. Ehkäpä se 'Brunette' on hitaampi kukkija, tai sitten siellä etelässä asiat vaan on niin paljon paremmin kuin täällä Keski-Uudellamaalla, että kimikitkin viihtyy ;-)

    Takka, tossut ja puutarhaluettavaa. Ei pöntömpää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuules Intopii, kysymyksesi tosiaan herätti kiinnostuksen ja pakkohan se oli asia selvittää. Postasin aiheesta juuri, toivottavasti siitä selviää siemenen sijainti. Voisiko olla, että kylvämäsi siemenet ovat olleet raakoja, kun eivät nuo näytä kovin nopeasti kypsyvän?

      Olisikohan tämä syyskimikki sitten Atropurpurea, täytyy yrittää selvittää. Ihan vihreät lehdet sillä ei ole, vaan ne ovat punertavan vihreät. Kuvassa näkyvätkin nuo punaiset reunat, mutta muistini mukaan vanhat lehdet ovat vielä tummemmat.

      Juu, täällä Syvässä Etelässä on vaan niin pitkä kasvukausi :D

      Poista
  5. Ooh, nyt tuo syyskimikki alkoi kummasti houkutella entistäkin enemmän! Hieno on, kaikin puolin, ja luultavasti ihan hankintalistallakin :) Millaisesta maasta hän tykkää ja kuinka valoisassa viihtyy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kiva, sanoo kimikkiyhteiskunta :) Meillä kasvaa perusmullassa kohopenkissä, tosin kohopenkki on jo kohtalaisen vajunnut ja juuret ovat jo varmaan syvällä savessa... aurinkoisesta tykkää, meillä on kuitenkin puolivarjossa, kun varjoa pukkaa isoista puista. Sitkeä sissi siis!

      Poista