19. huhtikuuta 2011

Ees taas -liikkeenharjoitusta

Tiaisten pönttöpuuhissa näyttää järki vihdoin voittaneen tätä kirjoitettaessa maanantai-iltana. Sinitiaispari sai kuin saikin toisen kodeista omakseen, kun jästipäinen talitintti sai pitää kukkatalon. Aamulla varhain sinitiaiset nyhtivät maasta heinää ja sammalta lattian pehmusteeksi, talitiaista ei puuhissa näkynyt. Nyt juuri kummankin mökin ovella on hipihiljaista, kun rivakka tuuli reuhtoo ilmaa.

Muutama päivä sitten töistä kotiin palaavaa ilahdutti kevään eka sitruunaperhonen. Tänään vastassa oli jotain vähän tummemman keltaista.


Ihan ensimmäinen sarviorvokin kukka! Ihan ensimmäisestä itse kylvetystä orvokkisatsista! Wu-huu, olo on kuin ruudinkeksijällä, vaikken ole kuin laittanut siemenet multiin ja roiskinut päälle vettä. Mutta kolme kuukautta tätä on odotettu, melkein päivälleen.

Muutkin orvokkiyksilöt näyttävät ihan hyviltä. Tuntuu, että ne saivat eilisestä karaistumispäivästä uutta puhtia ja tuuheutta, tai sitten vaan katsoin niitä siinä uskossa. 

Toivo taimille sopivista ilmoista meinaa kyllä taas kadota, kun kylmä tuuli on kaatanut tyhjän muovikasvihuoneen. Kannoin yöksi kellarin lattialle tuomani seitsemän taimilaatikkoa taas pidemmälle kellarin kasvihuoneeseen, ja alkoi hieman ärsyttää. Että edestakaisin ulos ja sisään näitä askeja tässä kanniskelen ja sopivia valo- ja lämpöolosuhteita niille päivittäin haen. Että onko tässä mitään järkeä.

Ei ole. Mutta lopettaakaan ei voi, kun veri vetää puuhan äärelle. Ja onneksi vetää, niin voi ihmetellä päivittäin vaikka mökinihmekukan kasvua.


Orvokit on kyllä laitettava lopullisesti ulos pääsiäisen jälkeen, sillä sitten alkaa olla näiden muiden karaisemisaika. Kai niitä sitten on vaan rampattava peittelemässä, jos kelit eivät ala muuttua pysyvästi mukaviksi.

2 kommenttia:

  1. No sitä tässä vaan kummastelen, että kuinka ihmeessä nuo kesäkukat raaskii istuttaa kesäksi ulos? Niitä kun on ensin vaalinut kuukausikaupalla lämpimän silmän alla kotona. Itselläni varttuu Mustasilmäsusannaa keittiön työtasolla, enkä oikein ymmärrä, mitä teen, kunhan ilmat lämpenevät. Tuonne tuuleen ja maailman pahuuteenko ne pitäisi tuupata?
    Nimimerkki Ekaa kertaa kasvattajana

    VastaaPoista
  2. Lea,

    sanos muuta! Kai se on vaan tehtävä niin kuin oikeiden lasten kohdalla, että totuttaa ja karaisee niitä, kunnes kokee, että pärjäävät omillaan... noh, ehkä vähän oikaistu ajatus, mutta kyllä ne taimet tosiaan sitä karaisua vaativat.

    Joissain ohjeissa aloitellaan karaisu avaamalla vähän ikkunoita ja sitten parin päivän päästä siirretään taimet jo ulos, peitteiden alle auringolta ja tuulelta piiloon, ja illaksi sisään. Viikon päivät sitä, ja sitten taimet voivat tulla jo suojasta pois, mutteivät suoraan aurinkoon eivätkä kovaan tuuleen. Kun yöpakkasia ei enää säännönmukaisesti tule, niin heidät voi istuttaa ulos kasvupaikalleen.

    Olen aloittanut suoraan tuosta peitteiden (esim. hallaharson) alla karaisusta ja jättänyt taimet yöksi sen alle uloskin, jos ei ole pakkasta. Viikko, pari ilmoista ja ajankohdasta riippuen ja kasvit on voinut istuttaa oman onnensa nojaan. Ja käydä sitten iltaisin taas virittelemässä sitä harsoa niiden ruukkujen päälle, kun pakkaset uhkaavat ;)

    Karaisuprojektit olen aloittanut toukokuussa, riippuen tosiaan keleistä. Jonkun viisauden mukaan Suomessa yöpakkasia ei enää esiinny 14.6. jälkeen, mutta olen kyllä istuttanut kaikki taimet ulos viimeistään toukokuun lopulla. Mutu-tuntumalla, parasta toivoen!

    Kannattaa kyllä totuttaa mustasilmäsusannat vähitellen ulkoilmaan, niin jatkavat hienosti kasvuaan.

    VastaaPoista