Orvokit happihypyllä

Vihdoinkin ensimmäinen lämmin kevätpäivä, joka sattui vapaapäivälle. Sitähän se eilinen tiesi, yli-innokasta puuhapäivää, jonka muistona jokainen lihas on kivijäykkä. Kaikki lumi on vihdoin tontilta sulanut, ja pääsin siivoamaan perennapenkit, painepesuroimaan puutarhakalusteet ja kasaamaan muovikasvihuoneen.

Muovikasvitila ei ole silmänilo, mutta varsin näppärä ja käytännöllinen, ja se mahtuu purettuna pieneen tilaan. Kannoin hänen sisuksiinsa orvokit karaistumaan.

Laatikot pyysin kaupan vihannesosastolta. Kun kasvit olivat ollet suljetussa teltassa suorassa auringonpaisteessa parikymmentä minuuttia, hökötys muuttui höyrysaunaksi. Eli taimien totuttautuminen tuuleen alkoi saman tien, sillä ovea ei voinut sulkea vasta kuin illemmalla. Kahdeksan aikaan kannoin laatikot sisään kellariin. 

Osassa orvokkeja on kukkanuppuja, taitavat kaikki olla oranssin emokasvin jälkeläisiä. Oranssi-liilan yksilön siemenet sekä itivät hitaammin että kasvoivat hitaammin, samoissa olosuhteissa.

Eilisaamuna tapahtui hauska eläinsattuma. Tonttia rajaa aita, jossa on kaksi porttia, vastakkaisissa suunnissa. Toinen portti oli jäänyt auki koiralenkin ajaksi ja myöhemmin huomasimme, että pihalla tepasteli neiti fasaani. Kun aloimme puuhastella ulkona, se näytti haluavan pihalta pois, mutta portit olivat kiinni eikä se tehnyt elettäkään pyrähtääkseen lentoon.

Perheenjäsen hiippaili muutaman metrin päästä avaamaan porttia - sitä, josta fasaani ei ollut saapunut pihalle, ja vaikka lintu ei voinut mitenkään siitä kulmasta nähdä, että portti avautui, se lähti hitaasti tepsuttelemaan kulmaa kohti ja käveli tyynenä avoimesta aukosta ulos.

Olen vakuuttunut, että tällä Karl Fazerin Suomeen tuomalla saalislinnulla on huomattavasti suurempi äo kuin mitä sen hassu käyskentely ja kovaääninen kevätkukkoilu antaa ymmärtää. Laitan fasaanin lintufanituslistan kärkeen mustarastaan, variksen, lokkien ja tiaisten kanssa. Niin ja punarinnan ja sinisorsan ja naakan ja ketä niitä kulloinkin tontilla tai sen ympäristössä näkyy.