26. huhtikuuta 2011

Hetivalmis kuntta

Terkut Pohjois-Pohjanmaalta! Talvi oli hellittänyt sielläkin otteensa, mutta aivan yhtä lämmintä ei pääsiäisviikonloppuna ollut kuin täällä etelässä. Noin viisi astetta jäätiin päivittäin etelän merenrantalukemista, jotka taas puolestaan jäivät koko Suomessa sisämaan lukemista. Mutta aurinko paistoi, ja muistutti mieleen, mikä mäntymaastossa on niin mukavaa.


Kun lumi sulaa, kaikki on valmista. Ei maan kuivattelua, ei haravointia, ei kalkitusta, ei lannoitusta. Jäkälät, puolukanvarvut ja kanervat ovat valmiina syventämään värejään ja hehkumaan seuraavan lumen tuloon saakka.


Viime syksyisissä lehdissä voi nähdä ruskan sävyjä. Ja miten hienosti luontoäiti on rytmittänyt värit toisiinsa ja kerrokset yhteen.

Kunttaa saa myös kaupasta. 


Esimerkiksi Suomenkunttapiha.fi:stä saa tilata metsäsiirrännäistä suoraan pihalle tuotuna. Se tarvitsee vain aluksi kastelua ja juurruttua ei sitäkään. Kunttapalat otetaan metsätalousalueilta, joten kotiin tai mökille sitä hankkiva tekee ekoteon.

Kun kyllästyn ruohonleikkuuseen, vuoraan pihan kuntalla. Syyspuuhana odottaa vain puolukanpoiminta. (Tosin kuntan elinmahdollisuuksista näin etelässä en ole ottanut selvää, mutta tuotteen toimittajat kertovat sitä rahdanneensa "aina Etelä-Suomeen asti".)

Post scriptum 4.7.2011. Tässä postauksessa tarkempaa tietoa Kainuusta siirretyn kuntan elinmahdollisuuksista eteläisessä Suomessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti