29. huhtikuuta 2011

Mr. Hot ja Ms. Mårbacka

Monella taimella näyttää olevan asiat nyt ihan hyvällä mallilla ja sehän tarkoittaa sitä, että tarhurillakin on. On kiva pysähtyä tutkimaan kasvustoja ja bongata jotain uutta. Tänään tein kierroksen, ja löysin chilistä avautuneen kukan.


Siitä se lähtee muodostumaan, toivottavasti, yksi kappale punaista chilipaprikahedelmää (Capsicum annuum 'Hot Super Chilli F1'). Koko kasvi on aika korkea jo. En ole latvonut sitä, sillä tavalla olisi saatu lisää tuuheutta, mutta kelpaa tämä tämänkin mallisena.


Kukkanuppuja on kymmenkunta, täytynee siirtää kohta taimet ulos muovitelttaan, jotta pörriäiset pääsevät pölyttämään.

Myös puutarhamessuilta ostettu pelargoni 'Mårbacka' on väläyttänyt väriään.


Pelargoneja ei kannata vielä viedä ulos tuuleen ja tuiskuun, vaan ulkoiluttaa niitä vasta lähempänä kesäkuuta, niin kasvu ei pysähdy, sanovat asiantuntijat. Saattaa hyvin olla niin, mutta olen kiikuttanut kellarissa talvehtineet pelakuut ulos noin toukokuun puolivälissä ja kyllä ne ovat aika pian alkaneet kukkia. Tai sitten pihalla on ollut niin paljon muuta tarkkailtavaa, etten ole huomannut pelargonien jurottamista, heh.


Koristemaissin taimi on myös värittynyt mukavaan suuntaan. Voi olla, että se pitää vielä siirtää isompaan ruukkuun ennen ulos istuttamista. Noin hentolehtistä tyyppiä ei raaski vielä viedä ulos.

Verbena on kasvanut melko hitaasti, mutta onneksi kuitenkin on kasvanut. Ehkä siitä vielä kesäkukka saadaan.


Verbena eli rautayrtti on mallia tarhaverbena 'Sparkles Mixed'. Moniväriä on siis toivon mukaan odotettavissa.

Tulilatvapistokas näkyy kasvattaneen uutta vartta ja muutaman uuden lehden. Kohta sen voinee istuttaa isompaan saviruukkuun nuoruuspäiviä viettämään.


Telkkarista tulee torstai-iltaisin kotimainen Puutarhaunelmia-sarja (TV1 klo 20), eilen siinä muun muassa lisättiin huonekasveja jakamalla. Täytyykin tehdä viikonloppuna moiset temput anopinkielelle. 

YLE:n Olotila-sivustolla näyttäisi olevan mukavaa piha-aiheista luettavaa, jospa sitä ihan vaan kahvikupposen ajan kurkkaisi...

2 kommenttia:

  1. Hienot chilit ja kukkia jo! Pian saat satoa. Minäkään en viime vuonna latvonut chileja ja ihan kivasti ne teki kukkia kuitenkin koko kesän. Kukat kuitenkin tippuivat aina ennen hedelmää, mikä johtui varmaan liian kuumasta paikasta parvekkeella.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Kävin kurkkaamassa hienoja tomskujasi, mutten ehtinyt silloin kommentoida, mutta tosi vankkoja ja pörheitä ovat ne.

    Taisin laittaa omat tomaatinrääpäleet liian aikaisin muovikasvihuoneeseen, siellä ne murjottavat ja osa näyttää menettäneen kokonaan elämänhalunsa. Näköjään lajikkeissa on isoja eroja sen suhteen, miten äkkiä ne sisätiloissa kasvavat ulkoilukuntoon.

    Saa nähdä, miten noille chileille käy. En uskalla niitä ainakaan ihan vielä ulos viedä, kun öisin on ollut pakkasta. Ehkä olisi fiksumpaa hakea ulkoa kohmeisia mehiläisiä pölytyspuuhia suorittamaan... jos ne kukat tosiaan pysyvät paikallaan riittävän kauan :o

    VastaaPoista