Joulujänis ja tölkkitonttu

Pääsiäispupu katseli komerosta sillä ilmeellä, että kävisinkö joulujäniksestä. No käyhän hän, kun niin päätetään.

Takkihan hällä on ihan joulunvihreä, joten ei jäänyt kaapistatuleminen vaatteista kiinni. Koriinsa hän sai valkoisen, ruusukukkaisen atsalean.

Hyvin tuntuu juttuun tulevan keskenään tämä flora&fauna-yksikkö.

Pääsiäisenä pupulla on kainalossaan luonnollisesti jotain keltaista, niin kuin tässä Helsingin puutarhamessuilla viime vuonna kuvattuna. Pajutallin tekosia jänö siis on.

Katselin viisilitraista Karhulan lasitölkkiä sillä silmällä, että josko se ottaisi syleilyynsä muutaman hyasintin. Otti se.

Laitoin hiekka-multa-aineksen päälle sammalpeitteen, niin on tontulla pehmeämpi tallustella.

Kuukauden päästä se jouluaatto sitten on. Kyllä nyt on jo ihan hyvä syy aloitella virittäytyminen.

Olen odotellut kuumeisesti, että Odontoglossum/Oncidium/jokuvastaava -orkidea alkaisi kukkia uudelleen. Kukkavarsia on kehittynyt kolme, joissa kaikissa on kukka-aihioita kypsymässä. Mutta mitä kasvi päättää tehdä? Se päättää pukata kukan ihan vaan sieltä lehtiruusukkeen tyvestä.

En ymmärrä. Tuollaisia ne kukat ostettaessa olivat, mutta kasvoivat normaalisti "oksassa". Tässä tämä lehtien välistä kurkkii kuin kengurunpoika emonsa pussista. Ei voi tietää.

Leppoisaa uutta viikkoa kaikille! Jään vahtimaan, että milloinkas se vararikko oikein tarkalleen iskee. Kun on näitä isoja lintuja ruokittavana.

Ihan reilussa määrin.

Viinipullonkorkit ja hurrikaani

Marraskuinen ilta ilman kynttilöiden polttelua on kuin hellepäivä ilman jäätelöä. Vajaa. 

Näin kuvan viinipullonkorkeilla koristellusta kynttilähurrikaanista ja tajusin, että tässähän on se kohde, jota olen vuodesta 1995 asti odottanut. Aloin silloin kerätä talteen viinipullonkorkkeja, jotka näyttävät jollain tapaa kivoilta. Ja olihan niitä kertynyt sen verran, että riitti koristemateriaaliksi tähän projektiin.

Ison kirkkaan lasimaljan lisäksi tarvitaan toinen, pienempi lasipurkki, joka asetellaan isomman astian sisään.

Pienempi astia on hyvä saada yläreunastaan suunnilleen samalle tasolle isomman kanssa, näin vältetään korkkien tipahtelu liekkeihin. Astiaa voi nostaa asettelemalla isomman astian pohjalle korkkeja.

Sitten ladotaan lisää korkkeja isomman astian reunoille, vapaamuotoiseen asetelmaan. Tuossa pienemmässä astiassa on tuikkukelkka, tuo valkoinen objekti siis.

Sitten vaan kynttilä palamaan ja korkkien vierestä siivilöityvää valoa ihailemaan. Ehkä korkeista tulee mieleen mukavia ruoka- ja seurustelumuistoja.

Lasi kuumaa glögiä on tämän äärellä ihan paikallaan. Marraskuinen ilta korkkihurrikaanin äärellä ilman punaista juomaa on kuin kesäinen puutarha ilman pikkulintuja. Täydellisen vajaa.

Voimakasta uutta alkavaa viikkoa – se on viimeinen kokonainen marraskuun viikko. Mikä ihana ajatus.

Pinkkiä ja mustaa

Nyt ollaan syvässä ytimessä. Siinä pelätyssä mustassa marraskuussa. En tiedä, olenko ainoa, jonka mielestä tämänvuotinen syksy on sujunut normaalia kevyemmin, koska tähän asti on ollut niin aurinkoista, ilman pitkiä sateisia jaksoja?

Vaikka päivä on alkanut selvästi lyhentyä niin että aamulla pitää lähteä hämärään ja iltapäivällä palata pimentyvään, kirves ei ole kuitenkaan vielä siellä syvällä kaivon pohjalla. Mulla on jopa vielä positiivisia ajatuksia lähitulevaisuuden suhteen, uskoa siihen, että tästä talvesta tulee mahtavan leuto ja aurinkoinen ja erittäin lyhyt. Keväthän tulee ennätysaikaisin ja 30-senttinen lumikerros sulaa maaliskuussa maan poveen eikä jäähakulla ehdi yhtään avittaa, edes pohjoisen puolella kivetyksen kohdalla.

Näissä fiiliksissä tuotin lisää kimaltavia käpyjä, ihan oikein vaaleanpunaisia. Pinkkejä, voihyväntähen.

Sovittelin sävyä tuohon Weisteen ihkunaiseen vaaleanpunaiseen punokseen. Tarkoitus on uusia keittiöön tulevan havuköynnöksen koristelu pinkkiin suuntaan. Se väri onkin joulusta kokeilematta, samoin kuin ainakin musta. Sitä vaihetta ei ole vielä kohdalle osunut, mutta olen valmis siihenkin.

Mustaksi meinasi mennä tänään päiväkävelyllä, kun äkillinen marraskuun aurinko tyrskähti esiin kiivaasti liikkuvan pilvimassan takaa ja vastavalotti otoksen pojistani. Melko jyrkät kontrastit.

Bongasin kadun varrelta kiintoisaa puunsidontamateriaalia, nimittäin tällaista huopatyyppistä nauhaa.

Kas ollessani kaupungin puisto-osastolla kesätöissä joskus kullanhohtoisella 1980-luvulla sain sitoa tuoreita puuntaimia tukikeppeihin erään tien varrella. Tuet pyöriteltiin värittömästä muovinauhasta, jollaista näkee vieläkin käytettävän. Tämä huopa tuntuisi kyllä erityisen lempeältä puun näkökulmasta.

Ja ne tukemani puuntaimet, niistä on kasvanut oikein suuria ja nättejä isoja puita. Seisovat erityisen ryhdikkäässä jonossa, kröhöm. En kyllä millään muista, mitä lajia ne ovat, täytyy käydä lehtiaikaan painamassa mieleen.

Tuulisena päivänä joella uiskentelevat sorsat eivät ole varmoja, tykkäävätkö kiharaisista pyrstösulistaan.

Mutta auringonsäteistä ne näyttävät tykkäävän.

Auringosäteitä näkyi myös graffitin pinnassa.

Tosin ne eivät olleet oikean auringon tuottamia, vaan graffititaiteilijan maalipurkista syntyneitä.

Kaikenlaisia valonsäteitä tulevaan viikkoonne, arvon ihmiset. Päivä lyhenee edelleen, mutta 41 vuorokauden päästä alkaa taas pidentyä. Tuo pätkähän me kestetään hyvinkin.

Perhosten toinen tuleminen

Perhosorkidea (Phalaenopsis) on kyllä jokaisen maksetun euronsa arvoinen kasvi. Vaikka sen hankkisi vain kerta-iloksi, niin pitkään saa rahalleen vastinetta. Mutta jos kasvin säästää kukintansa jälkeen, antaa valoisan kasvupaikan ja kastelee hillitynhallitusti, niin eipä aikaakaan, kun voi alkaa odottaa uutta kukintaa. Ja se uusi kukinta, se se vasta hyvältä tuntuukin. Ihmeiden ihme, taas kerran.

Tämä parivaljakko on hankittu viime syksynä.

Tämä toinen kasvi teki varsin pitkän ja lonkeroivan kukkavarren, olen tainnut siirrellä sitä sinne sun tänne niin, että kasvipolo on hikipäässä yrittänyt pysyä valon perässä. Leikkasin kukkavarren poikki ja pistin maljakkoon. Avautuneet kukat ovat pysyneet kuosissaan pitkään, nuput eivät odotetusti jaksaneet avautua.

Kannoin kasvit äsken ulos valokuvattavaksi, parempaan luonnonvaloon. Ilmahan oli ihan mahtava, +11 astetta ja puolipilveä. Kun sain kuvat koneelle, niin ulkoa alkoi kuulua tiukka sateen kohina. Melkoiset carpe diemit siis tahoni kohdalle koitui.

Tällä vihertävänkeltaisella perhosella on kiva tuo kannuksellinen huuli (labellum).

Tummanliila yksilö on toinen niistä koekaniineista, jotka joutuivat umpinaiseen lasipurkkiin asumaan. Kastelussa on oltava tarkka, mutta silmämääräisesti ei oikein pysty sanomaan, että onko kasvualusta siltikin mahdollisesti liian kostea. Mutta kukkaa hän on ystävällisesti siitä huolimatta pukannut.

Varsinainen kukkijoiden kukkija on kuitenkin valkoinen perhonen, joka on avannut viiteen kukkavanaansa 31 kukkaa. Peilin edessä määrä multiploituu 62:ksi.

Olen onnistunut olemaan tyrimättä pahasti, koska saan ihmetellä tällaista näkymää. Katsoin juuri orkideayhdistyksen ohjeita perhosorkidean hoidosta, ja totesin, että monta asiaa olen tehnyt eri tavalla ja monia riskejä ottanut esim. kesäulkoilutuksessa, mutta nämä yksilöt ovat sietäneet moista kohtelua. Otin ne sisään vasta syyskuun puolivälissä, joten viileitä öitä on taatusti kohdalle osunut.

Samoin Oncidium/Odontoglossum/niidentaimuidenristeymä on sopeutunut otteisiini. Marraskuussa yhdellä kukkavanalla ostettu kasvi pusertaa parhaillaan kolmea uutta kukkavanaa. Niiden valmistumista odotan nyt ihan tulisilla hiilillä. Tuleeko kukkaa ja jos tulee, niin millaisessa kokoonpanossa? Mitä eroa kukinnassa on taimistolla viritettyyn kukintaan, jonka taustalla on kasvuhormonia ja tarkkaa valonsäätelyä?

Into-Lianan ruukussa vahingossa ja salaa itänyt mökinihmekukka (Mirabilis jalapa) on kasvanut kovasti. Antaa hänen ihmetellä siinä, seurataan, josko pärjäisi pimeän kauden yli kevääseen.

Salakasvin myötä perhosenkeveät viikonlopun toivotukset!