Mitä nupusta putkahtikaan

Ensimmäinen kunnon kevätviikonloppu takana. Posket ahavoituneet, huulet rohtuneet ja sormenpäät kuopimisesta hellinä. Tätä minä kutsun elämäksi!

Kasvihuone sai pesun ja kiillotuksen. Painepesuri on kyllä kätevä vempain, on oikein ilo katsella, kun mies sitä käyttelee (heh).

Kasvihuone sai myös päätöksen saada jäädä täksi kesäksi talvehtimispaikalleen. Tuossa se näyttää olevan enemmän kotonaan, toivottavasti omppu ja luumu eivät luo liikaa varjoa lehteillessään.

Takana olevasta vanhasta syreenistä piti leikata yksi oksa, jotta kasvarin sai mahdollisimman takareunaan tätä pikkuterassia. Viileä ote ja naks vaan.

Aloin tapojeni mukaisesti hiukan taas hoppuilla: kannoin talvehtineet daaliat lämpimästä kellarista kasvariin ja jätin ne samantien sinne. En jaksa kanniskella niitä yöksi sisään, olen ottanut opikseni viime keväästä, jolloin vartalossa ei lopulta taipunut kuin hiestä märkä takatukka.

Harsohahmosta tulee mieleen Stockan hullujen päivien haamu. Onneksi ei tarvitse liikkua ulkona pimeän aikaan.

Hoppu syntyy luonnollisesti siitä, että olkkarin ja makkarin ikkunoilla on kolmessa kerroksessa pelakuuta ja chiliä odottamassa karaisuvaihetta. Myös kellarissa on hahmoja, kuten tomaattia ja samettikukkaa, joiden vuoro alkaisi olla nauttia muustakin kuin staattisesta keinovalosta.

On muuten tämä kevätvalo todella raa'an valkoista, sen huomaa näistäkin kuvista.

Siivoilin kellarissa kupsahtaneita ruukkuja tyhjäksi ja totesin taas, että kuitupotti todellakin kuristaa kasveja. Nämä pelargonit eivät selvinneet talvesta, kuten muut lajitoverinsa ovat samoissa oloissa selvinneet. Kun taimet ottaa lähitarkasteluun, huomaa, että ne on kasvatettu jonkunsortin kuituisessa potissa, joka ei sitten ole hyvistä aikeista huolimatta maatunut. Juuret ovat taatusti kärsineet.

Samassa ruukussa pelakuiden kanssa asui hopeajotain-niminen kasvi, joka myös kuolla kupsahti. Kuitupotin kasvatteja hänkin.

Itse suosin kasvatuksessa rehtiä muovia, siitä taimi tulee taatusti siirrettyä ilmavampiin maisemiin, kun aika on täysi. Kuten nyt näille 146 orvokille tapahtui. Istuttelin niitä puolet lauantaista ruukkuihin, koreihin ja amppeleihin.

Kaikki taimet eivät ole vielä kukassa, Amerikan-taimet ovat vielä pääosin kukkimattomia.

Taimia riitti myös pensaiden juurelle. Ja kyllä, urakka oli työläs, ensi talvena en_kylvä_näin_paljoa_orvokkeja. En varsinkaan kylvä hajakylvöjä, siinä taimia tulee älyttömästi, ja niiden poisheittäminen tuottaa tuskaa.

Mutta hauska yllätys odotti taimitalkoolaista. Nimittäin kaksi amerikkalaista orvokkia, Viola 'Coconut Swirl' -versiota, oli alkanut kukkia. Lajikkeen kukkien kuvailtiin olevan valkoisia huurteisen liiloin reunoin.

No juu, taisi osua kohdalle orvokkikapinallisia, sillä näissä liilaa on enemmän kuin huurteeksi asti.

Itse asiassa tässä on jotain hyvin samaa, kuin alunperin "mustassa" 'Bowles Blackissa', josta mulla on siemenjälkeläisiä. Sen kukan valkoinen väri muuttuu vaaleanvioletiksi parissa päivässä, mutta syntyessään se on aika lailla saman näköinen kuin Coconut.

Amerikan-serkkunsa kukka on tosin isompi kooltaan, se ei ole yllätys.

No entäs sitten oliivinvihreä 'Envy', millaiseksi väri muuttuu, kun sitä lisää omista siemenistään? Vihreys palautuu sekoittumattomiin keltaiseen ja siniseen. Hiukan tuo sininen on vielä vihertävä, asia vahvistuu, kun lisää kukkia avautuu.

Mutta kyllä, tästä se kausi nyt toden teolla alkaa! Kaksi puuhakasta päivää raikkaassa ulkoilmassa oli myös tarhurikoirien Sandyn ja Sulon mieleen. Tauot piti käyttää tehokkaasti hyödyksi – ehtipä siinä ottaa torkutkin, jos oli helposti nukahtavaa tyyppiä.

Iloista alkavaa viikkoa, ihmiset!

Piispat pyytävät kesäpaikkaa

Ringgpärr, soi ovikello. Wuh wuh, vastasivat koirat. Minä ovelle ja oven takana lauma piispoja. Heillä kuljettaja, joka nimmarin perään. Minä raapustamaan ja lähetystä ihmettelemään.

Ringgpärr, soi sisäinen kello. Sitä on istuttu jonain pyryisenä iltana läppäri sylissä ja lompakko sohvalla ja menty Eurobulbille ja tilattu läjä daalioita, selvitti sisäinen ääni. Ja siinä ne nyt ovat.

Leicesterin piispa sai seurakseen kuusi kollegaa: Häntä tulivat tehtävässä tukemaan Bishop of Auckland, B. of Canterbury, B. of Dover, B. of Llandaff, B. of Lancaster ja B. of Oxford.

Näköjään olen siinä pyryisen illan logiikassani tilannut myös uuden Leicesterin piispan, jos viime kesäinen olisi sattunut siirtymään taivaisille piispain maille. Eurobulbin mukaan nämä lajikkeet kuuluvat Bishop Dahlioihin, heille on siis oma luokituksensa. Luonnollisesti, arvotahoille.

Siihen sivuun olin ottanut vielä Catherine Deneuven, Mick's Peppermintiä, Ferncliff Illusionia ja Ace Summer Emotionsia.

Pyryisenä iltana olen varmasti arvioinut ruukkukokoelmani kuusi kertaa todellisuutta suuremmaksi. Olen pulassa, menen Ikeaan, toivon, että siellä on halpaa ja hyvää savipottia.

Ensi talvena leikkaan luottokortin kahtia ja pyydän miestä antamaan läppärin iltaisin vain erittäin perustelluissa tilanteissa ja vahtimaan vieressä, ettei tilanne ole kasvikauppa.

Kävin töiden jälkeen ulkona hanslankarivaatteissa. Kokeilin, että josko sitä hiukan jo vaikka innostuisi pihapuuhista. Olen ollut niin äreissäni ja pettynyt koko tähän kevääseen, että ei ole paljoa kiinnostanut mennä katsomaan jotain kuukausi myöhässä syntynyttä ja räntäsateessa jurottavaa krookusta horisontaaliin viimaan.

No, ihan hiukan siinä perennapenkkejä siivoillessa saattoi virittyä oikealle taajuudelle. Olihan siellä jouluruusun (hah, joulu, tänä vuonnahan se on taas) nuppuja.

Siellä ruskean lehtisotkun seassa oli myös vehreitä kurjenpolven lehtiä.

Joo, ja punaisia tulppaanin kärkiä.

Puhumattakaan kevättähtien (Chionodoxa luciale 'Viole Beauty') kuusisakaraisista.

No menin minä katsomaan niitä krookuksiakin, nättejähän he ovat, vaikkeivät päässeet jääkatosta läpi minun mielestäni oikeaan aikaan.

Ja hiukan enemmän innostuin ruohosipulin kohdalla. Kohta saa makua salaattiin ilman lähikauppaa.

En minä kuitenkaan niin hirveästi vielä intoutunut, että olisin täysin vakuuttunut ja heittänyt Peltosia pihan perälle.

Ringgpärr, soi vielä vienosti varoituskello. Niin on ollut oudot kelit tähänkin asti, että miksei vielä valkoista peittoa kaiken ylle. Ja piispoja kotiin pahvilaatikossa postittamaan.

Kukkiiko New York?

Terkut Isosta Omenasta, folks! Iso kaupunki se on, ja to-del-la mielenkiintoinen. Intensiivisen viikonlopun jäljiltä varpaat ovat kävelystä kolminkertaistuneet ja lompakko vastaavasti yhtä paljon kutistunut. Mutta kerrassaan mahtava reissu oli.

Tuntui, että se aukko, mikä oli puuduttavan rutiinisti työn ja kodin väliä sukkuloidessa kasvamistaan kasvanut, täyttyi vuorokaudessa: virikkeitä, elämyksiä, mediasta tuttuja asioita livenä. Uusia paikkoja, kiinnostavia ihmisiä, suurkaupungin energiaa. Nyt jaksaa taas pakertaa arjessa.

Ja että onko New York kolkko kivikaupunki? Päätelkää itse.

Orvokit ovat juuri nyt parhaassa loistossaan kaupungin istutuksissa. Ilma vaihteli +10 ja +20 asteen välillä, orvokki on viileän ystävä, joten kohta ne varmaan vaihdetaan toisiin kasveihin.

Myös kauppojen ja muiden liikkeiden edustoilla on yleisesti kasveja ja kukka-asetelmia.

Hortensiat ovat in, myös tulppaaneja näkyi paljon. Magnolia kukkii vaaleanpunaisena.

Hienoilla asuinalueilla myös kaikki vihreä on tarkoin hallittua ja kaunista.

Luultavasti jokaisella kadulla Manhattanin "paremmilla" alueilla kasvaa jotain. Punainen japaninvaahtera on juuri puhjennut lehteen.

Manhattanin suurin puisto on tietysti Keskuspuisto, mutta pienemmätkin puistot ovat hyvin ylläpidettyjä  ja kauniita – ja mikä hienointa, niissä on tupakointikielto. Ei käryävää nikotiinielämyspakkoa! Tulppaanien, narsissien ja hyasinttien lisäksi jouluruusut ovat juuri nyt kukassa.

Kaikki prunuksien (omena, kirsikka, luumu, manteli, persikka ym.) näköiset puut kukkivat myös. En tiedä, mikä tuo pieni sininen maanläheinen voisi olla. Keväinen se joka tapauksessa on.

Suurkaupungin oravallakin on kevät.

Rockefeller Plazalla on laajoja tulppaani-istutuksia, havut näyttivät odottavan pääsyä jonnekin. Tai sitten ne olivat osa asetelmaa. Suihkulähdeveistoksissa ratsastetaan delfiineillä.

Union Square Parkissa oli tori, jossa myytiin myös kukkien taimia. Sen on pakko tarkoittaa sitä, että newyorkilaisetkin harrastavat puutarhailua ainakin pienessä mittakaavassa esimerkiksi parvekkeillaan.

Ihania, raikkaita omenoita puulaatikoissa.

Luomu- ja lähiruoka tuntuu olevan New Yorkissa nyt kovassa nosteessa. Me olemme siis toreinemme oltu edelläkävijöitä jo vuosikymmeniä...

... mutta kun torien keskeltä lähdetään Amerikkaan, niin testataan tietysti diner-ruokalan antimia. Chiliburger ja kahvia, lounasta koneeseen ja taas jaksaa kävellä.

Tuon jälkeen olisi jaksanut kantaa jotain isompaa puutarhan koristeeksi.

Kävelimme toisaalla USA:ssa asuvan ystäväni kanssa kahden päivän aikana varovaisesti arvioiden noin 20 kilometriä. Todellisuus on varmaan lähempänä 20 mailia. Määrä ei kuulosta paljolta lenkkeilyperspektiivistä, mutta kun tuon kävelee suurkaupungissa äkkihelteessä kantamuksia raahaten kahdeksan tuntia yhteen putkeen, niin johan alkavat varpaat muotoutua uudelleen.

Pikkurillissä oli muheva vesirakkula sekä varpaan päällä että sen kärjessä, osittain myös varpaan alla. Teippasin pallerot tiukasti ja steppailin sisulla eteenpäin :) Tennarit oli hyvät, mutta jalat olivat vielä talvikenkämoodissa: pehmeä ja iso jalkine, jalassa paksu sukka, kitkaton olo.

En halua ajatella lopputulosta, jos olisi kävellyt ristiin rastiin Manhattania nämä jalassaan.

WTC-työmaalla korkein torni, One, on jo hyvässä vauhdissa rakenteilla. Tornista tulee korkeampi kuin aikaisemmista, 541 metriä.

New Yorkissa voi tulla niska kipeäksi, jos paljon ihailee pilvenpiirtäjiä... niitä on paljon ja pikkukaupunkeihin tottuneille niissä on ihailemista.

Hotellihuoneen ikkunasta näkymä oli enemmän silmäntasainen: Times Squaren leipeillä sijainnut huone oli 51. kerroksessa.

Toiseen suuntaan katsellessa maisemassa näkyi art deco -tyylinen Chrysler Building.

New Yorkissa on lukematon määrä telkkarista, elokuvista ja uutisista tuttuja paikkoja. Pakko oli nähdä omin silmin paljon puhuttu Guggenheimin museokin, vaikka varpaat olivat tulessa. Se oli osa elämystä.

Tältä kadulta pitää viedä autonsa pois huomeniltaan mennessä, sillä 24.4. siellä kuvataan materiaalia The Newsroom -sarjaan, joka alkoi juuri Suomessa. Olisin kyllä käynyt ihmettelemässä kuvauksia, jos olisin ollut kaupungissa. 

Olisin myös paremmalla ajalla kokeillut hevosvaunuajelua Keskuspuistossa. 1,5 mailin matka olisi maksanut 50 dollaria, eli kahdelta hengeltä 25 taalaa (n. 20 euroa) per nenä. Hiukan Sinkkuelämää-fiiliksiä, mikä ettei.

Bloomindale'sin tavaratalon aulassa kukkivat onnenpensaan oksat.

Ostoksia olisi voinut tehdä aamusta myöhään iltaan esimerkiksi luksusliikkeiden 5th Avenuella, mutta me keskityimme enimmäkseen ikkunaostoksiin – ja kävelyyn.

Matkasimme muutaman matkanpätkän metrolla, varsin näppärä ja helppo kulkuväline. Asemilla on lippuautomaatteja ja -kioskeja, junia kulkee tiheään.

Toki niillä omilla jaloilla liikkuen näki kauneimmat maisemat.

Manhattanin eteläkärjestä näkyy Ellis Islandille, jossa komeilee Vapaudenpatsas. Rannasta kulkee jatkuvasti lauttoja patsaalle, se matka jäi meillä ensi kertaan. 

Sen sijaan keskityimme pienempiin teoksiin, kuten tähän valaisimeen rakennettuun linnunpesään.

Kuvia tästä reissusta on runsaasti, mutta nyt täytyy lopetella kierrosta. Oi jospa olisikin voinut kävellä tuosta ovesta sisään ja ottaa portailta lehti mukaan. Kakkoskoti, oh yes.

Ihan taatusti kädessä olisi ollut ruusukimppu, jollaisen olisin napannut kukkakaupasta ihan siitä kotikadun varrelta.

Nooh, sitä megalomaanista lottovoittoa odotellessa piti tulla kotiin. Mutta uudestaan menen New Yorkiin visiitille, se on varma. Se ei ole kolkko kivikaupunki, vaan huippukiva. Myös puutarhamielisille.