Kaipaatko voikukkaa?

Talvi se olla möllöttää juu. Eihän tällaisessa aurinkoisessa talvessa mitään vikaa olisikaan, kun se vaan ottaisi tilansa talvikuukausina (joulu-tammi-helmi). Kun kelit on tällaiset maaliskuun puolivälissä, niin itku on kurkussa. Melkein huulilla jo.

Taimiosastolla tapahtuu sisätiloissa sitä sun tätä. Esimerkiksi sitä, että yksi kylmäkäsittelemätön akileija on itänyt. Tässä Amerikasta lahjana tulleessa lajissa (Aquilegia saximontana 'Rocky Mountain Blue') kylmäkäsittely on suotava, mutta joskus siemenet itävät kuulemma ilmankin. Kokeilen molempia tapoja; ne kylmässä kolme viikkoa viettäneet tulivat äskettäin sisälle (hiljaista on) ja huoneenlämmössä kyteneistä tosiaan yksi siemen iti viikko sitten.

Hän oli hyvin vahvasti ns. nurkka-itäjä.

Siirsin taimen keskemmälle purkkiinsa, josko se osaisi kasvaa siinä. Toivottavasti hällä ei ole agorafobiaa tahi vastaavaa estettä.

Kellarissa kasveskelevat orvokit, ikkunahyllyköissä chilit, pelakuut, juuri itäneet tomaatit ja muutama muu sekalainen tyyppi. Ei niistä kuvia tällä kertaa.

Laitetaan sen sijaan kuvaa ulkoa, jossa pienetkin kevään voitonmerkit tuottavat iloa. Kuten jääräkä.

Aurinko on porottanut voimalla viikko sitten väkerrettyyn kranssiin ja avannut hanan. 

Pihlajanmarjat ovat murtautuneet ulos jääkuorestaan kuin kananpoika h-hetkellä.

Sulamis-efektin lisäksi hienoa on, että jääpuikon nokan kärki on pihlajanmarjanpunainen. Tip.

Täytyy kyllä sanoa, että on todella erikoista, että piha on näin tukevasti talvinen vielä tässä vaiheessa kuukautta: olemme asuneet talossa 13 vuotta, ja ensimmäisinä 10 vuotena tontti oli sula maaliskuun viimeisen päivän aikoihin, siihen pystyi luottamaan. Kahtena viime talvena lumet ovat lopullisesti sulaneet vasta huhtikuun alkupuolella, koska lunta on ollut niin mahdottoman paljon. Mutta tänä vuonna tontti on todennäköisesti sula vasta huhtikuun puolivälissä – jos siis hyvin käy. Jos mennään tätä tahtia, niin vappunakit pysyvät kylmänä omassa hangessa. Uaah!

Lunta on pihalla pienehköinä vuorina ja jäätä tukevina mannerlaattoina, totesin tänään, kun istuskelin pihalla päiväkahvilla koirien kanssa. Tällaista lumiratapalloilua harrastimme uudemman tulokkaan, Sulon, kanssa.

Eihän siinä jalat aina maahan osuneet, kun oli niin kivaa.

Vanhempi herra, Sandy, istui sylissä tuomaroimassa.

Aurinkopoikia ovat molemmat, ja lämpöasteita kaipaavat hekin jo kovasti. Mamman murut.

Mutta kaipaatko sinä kevättä niin paljon, että kaipailet jopa voikukkia? Täällä olisi nyt tarjolla tuore taimi, joka löytyi kellarista, talvehtivan pelargonin ruukusta.

Onhan tuo hiukan venähtäneen mallinen niukan valon takia, mutta hyvässä jatkohoidossa hänestä tulisi Oikein Komea Voikukka. Tässä on nyt hyvä tilaisuus! Taimi myydään eniten tarjoavalle.

Siemeniä on liian helppo kylvää

Kouhaisu, lorautus ja painallus. Niin helppoa on siementen piilottaminen multaan, kuten me kaikki tiedämme. Mutta jos aseta itselleen selviä rajoja sille, kuinka monta kertaa toimenpiteen voi toistaa, kerjää hankaluuksia. Kymmenien taimien kanssa puljaaminen ei enää olekaan niin helppoa, varsinkin kun kelit pysyvät talvisina eikä pihalla odota lämmitettyä kasvihuonetta.

Sitten on ikkunan edukset ja kellarin nurkat ja ruokapöydät täynnä pikkuisia potteja, joiden asukkaat kaipaavat paljon valoa ja viileähköä ilmaa. Järjestele sellaiset olosuhteet sitten kaikille, juu.

Noh, nyt on Geraniuminkin vain selvittävä tekostensa seurauksista, hah. Tomaatit ovat tänä keväänä tässä vaiheessa jo tämän kokoisia:

Voiko lajikevalinta merkitä todella niin paljon, että viime vuonna samaan aikaan kylvetyt tomaatit (myös avomaalle ja ruukkukasvatukseen tarkoitetut lajikkeet) olivat tässä vaiheessa vasta sormen pituisia? 

Taimet kasvoivat samanlaisissa olosuhteissa kasvivalon alla kellarissa, tosin tänä vuonna laitettiin uudet loisteputket niiden vanhojen rinnalle, eli olisiko valon lisääntymisessä tämä villakoiran ydin?

Paprikat ja chilit ovat kasvaneet jo muutaman viikon olohuoneen ikkunahyllykössä, joten ne ovat ihan ulkoa tulevan valon varassa. Hyvin on niilläkin kasvu startannut, pensaspaprikat ('Redskin F1') ovat avanneet kukintojaan ja minä kykin niiden äärellä sivellin kädessä mehiläistä matkien. Ehkä tämä valepölytys on ollut hyödyksi, ehkä ei, mutta pientä hedelmän alkua on näkyvissä:

Myös koristemaissi on huomattavasti isompi tässä vaiheessa kuin viime vuonna. Kylvöt ovat tapahtuneet suunnilleen samoihin aikoihin, ainoa ero on tuossa valon määrässä/ laadussa. Nämä alkavat kyllä näyttää jo aika koomisilta makuuhuoneen ikkunan edessä silityslaudalla kököttäessään :)

Eipähän tarvitse silittää mitään, ei vaan pysty.

Kylvin ekaa kertaa riippalobeliaa, tässä taimia kuusi viikkoa kylvöstä:

Joo, alkaa heilläkin olla kaipuu ulos, vilvoittavien tuulten ja lämpimän auringon alle. Tulisi vaan nyt tolkullisemmat kelit, niin pääsisi totuttamaan taimia ulkoilmaan. Ja saisi tilaa uusille pikkutaimille, joita valitettavasti olen taas laittanut tulemaan... Hiukan 1980-luvun henkistä ipomoeaa (I. purpurea 'Carnevale di Venezia') ja ihan uutta tuttavuutta, jonka toin Floriade-näyttelystä.

Kyseessä on Clematis chiisanensis -niminen monivuotinen köynnös (suomeksi pagodikärhö), lajikenimeltään 'Korean Beauty'. Sopii aurinkoon ja puolivarjoon, kasvaa maksimissaan kolmemetriseksi ja kukkii loppukesällä. Saa nähdä, itääkö, kasvaako, pärjääkö, kukkiiko ja talvehtiiko. Hmm, paljon on jännitettävää :) Mutta jos tämä on yhtään niin helppo ja ihana kuin kiinankärhö (C. tangutica), niin olen iloinen ja kestän kaikki taimikasvatusajan tilapulavaivat valittamatta, hah.

Ostin pääsiäisreissulla Pohjanmaalta tällaisia käteviä kylvöastioita, nimenomaan hajakylvöä varten. Aina ei jaksa tai ehdi laittaa jokaiselle siemenelle omaa pottiaan, vaan kaataa niitä pussista rennolla ranteella isompaan astiaan, josta voi sitten napsia parhaat taimet omiin yksiöihinsä. Paitsi että en raaski heittää yhtään huonoakaan tainta yleensä pois, vaan asettelen ne kuuliaisesti omiin rasioihinsa. Ja sitten ollaan taas hankaluuksissa.

Astioihin piti tehdä pohjaan reiät, muuten on ylikastelun vaara. Tein poraukset lämmitetyllä grillaustikulla, joka toimii näköjään noutoruokarasiaa paksummassakin muovissa.

Ulkonakin onneksi tapahtuu jo jotain, hyisestä säästä huolimatta. Sinivuokkoja, krookuksia ja ruohosipulin alkua, niitä ainakin on jo ilmaantunut. Ja kaupasta ostin pääsiäisrääppiäisistä helmililjoja, jotka nostin tolpan nokkaan sinertämään.

Viime syksynä niin ikään alelaarista hankittu jouluruusu on availemassa kukkiaan.

Kasvi ei tietenkään enää syksyllä kukkinut, joten on jännä nähdä, minkä värisiä kukkia näistä lopulta tulee. Se lappukin siitä taimipurkin kyljestä oli kadonnut, joten melkein tuli ostettua sika säkissä ;) Paitsi että kasvien kanssa säkistä ei koskaan voi paljastua mitään ikävää. Katsokaa vaikka tätä Floriadessa bongattua yksityiskohtaa:

Tuossa isolla "kasviseinällä", yrttien ja luonnonyrttien kanssa kasvaessaan voikukkakin on hauska ilmestys. Ehkä tosin olen itse niitä niin paljon tontilta nyppinyt, että ihan ekaksi en sitä uudelle kasvielementtiseinälle valitsisi. Tosin tarina kertoo japanilaisista turisteista, jotka olivat bussin ikkunasta nähneet voikukkapellon ja ihastelleet sitä huokaillen ääneen :)

Noh, pientä helpotusta tähän itseaiheutettuun kasvitulvaan on jo olemassa, nimittäin perhe oli ystävällisesti hankkinut etukäteiseksi synttärilahjaksi pihalle uuden taimihuoneen! Tuossa paikassa on aiemmat keväät nököttänyt muovihuppuinen kasviteltta, joka viime syksynä oli jo valmis kasvitelttojen kaatopaikalle.

Nyt sille paikalle oli kohonnut tukevampi ja isompi rakennelma, jota suurella ilolla tervehdin.

Wu-huu, siinä on tukevat seinät ja avattava kattoluukkukin :) Merkiltään huone on Palram, hinnan ja muut tiedot aion myös selvittää. Mies lupasi laittaa hyllyt pikimmiten paikalleen. Nyt siellä on puutarhapenkki, jonka päällä orvokit totuttelevat ulkoilmaelämäänsä.

Ne ovat olleet ulkona yötä päivää sunnuntaista asti ja hyvin näyttävät pärjänneen. Kohta ehkä raaskin istuttaa heidät taivasalle, ja sitten karaista itseni siirtämään sisältä tänne jotain muuta. Pääsee sitten tarvittaessa vaikka silittämään. 

Särkynytsydän parhaimmillaan

Viikonloppu meni hujauksessa, eikä riittänytkään kaikkeen. Sunnuntai kului muun muassa kuivien omenapuiden oksien pätkimisessä. Haketinlaite (hakettaja) olisi voinut niistä joten kuten selviytyä, mutta varsin kovaa on kuivettunut omenapuu. Eräs metsäalan ihminen sanoi kerran sen olevan Suomen kovinta puulaatua, mutta ihan sataprosenttisen varma hän ei ollut. Kovaa se jokatapauksessa on.

Särkynytsydän puolestaan edustaa jotain varsin pehmeää herkän kukkansa kautta.

Tykkään tästä kasvista tosi paljon. Särkynytsydän vaihtoi vast'ikään latinalaista nimeään Dicentra spectabilisista Lamprocapnos spectabilisiksi, mutta tuo D. spectabilis on kyllä juurtunut niin hyvin mieleen, että tulen sen sinä todennäköisesti aina muistamaan. Mutta spectabilis tämä kasvi todella nimensä mukaisesti on.

Varsin näyttävä omalla rohealla tavallaan on myös voikukka (Taraxacum officinale), jota viikonloppuna kerättiin nurmikolta pari ämpärillistä.

No, ensi vuonna viimeistään tavataan taas, olen siitä aivan varma :)

Viime vuosina olemme tavanneet säännöllisesti myös nurmikolle jostain tupsahtaneen orvokin.

Parinkymmenen yksilön ryhmässä luumupuun alla kasvavat orvokit ovat luultavimmin metsäorvokkeja (Viola riviniana). Tieto löytyi mainiosta Jyväskylän yliopiston Valokki-nettikasviosta.

Pieni hämähäkki puuhaili myös omiaan, varmasti nauttien kahdenkymmenen asteen lämpötilasta ja vehreästä maisemasta.

Toivotaan, että hämppäri ei päätynyt kenenkään ateriaksi kivan viikonlopun päätteeksi. Puissa käy nyt semmoinen suhina, että luulisi kaiken syötäväksi kelpaavan käyvän kaupaksi. Omenapuussa, meksikolaispöntössä, asuu reipas sinitiaispariskunta. (Sinitiaisen latinalainen nimi on muuten Parus caeruleus, oppisikohan tuon?)

Tuuli tuiversi hieman herran frisyyriä, mutta se ei tahtia haitannut. Se sujahteli pönttöön ja ulos varmasti satoja kertoja päivän aikana. Myös rouva pääsi välillä venyttelemään siipiään ja haukkamaan raitista ilmaa. Ja ihastelemaan särkyneitäsydämiä.

Ja kun jotain oppii puutarhapuuhissa melkein joka päivä, niin sunnuntain tieto tuli karhunvadelman, karviaisen ja nokkosen kautta. Opetus oli, että älä mene niiden piikikkääseen seuraan paljain käsivarsin.

Valkovuokkopäivää äideille

Täydellinen kevätpäivä tulossa äideille, puutarhapuuhailijoille sekä niiden yhdistelmälle. Ja ilman muuta myös isille ja lapsille ja kaikille muillekin jotain sukulaissuhteita omistaville :)

Pihanurmella kasvaa muutamassa paikassa sinivuokkoja, mutta jostain sinne on putkahtanut myös pari valkovuokkoa. Liekö linnut tai tuuli kuljettaneet siemeniä?

Valkovuokko on kyllä ihan täydellinen äitienpäiväklassikko. Tänä vuonna niitä on näkynytkin erityisen paljon teiden varsilla metsäisillä paikoilla. Toivomus olisi, että ihmiset jättäisivät ne poimimatta, jotta kaikki ohikulkevat voisivat niistä nauttia.

Pihalle ilmaantuu joka vuosi myös hiukan vähemmän yllättäviä vierailijoita.

Kun asiaa pysähtyy miettimään, voikukka on itse asiassa aika kaunis ja valoisa kukka. Sitä mieltä oli myös bussillinen japanilaisturisteja, jotka voikukkapeltoja nähdessään olivat huokailleet ihastuksesta.

Siispä hyvää äitienpäivää kaikille, voikukkaraudan kanssa tai ilman!