W = what?

Woihan nenä, aakkoset ne vaan hankaloituvat loppua kohti mennessä. On siirryttävä kolmanteen kotimaiseen :)

What? on kyllä kuvaava kysymys ihan suomen kielelläkin puhuttaessa. Tai oikeastaan "Whaaaat?" Sellainen kysymys pääsi suusta, kun bongasin mökillä valkoisen maitohorsman.

Maitohorsma voi kukkia myös vaaleanpunaisin kukin, mutta enpä ole aiemmin törmännyt kumpaankaan näistä erikoismuodoista. Valkoinen on virkistävä väri sen hehkuvan aniliininpunaisen jälkeen. 

Whaaat? kysyin myös lukiessani kahden vuoden takaista Avotakka-lehteä. Siinä pihasuunnittelija Eva Wuitelta kysyttiin, että "Mitä kasveja inhoat?" Rängräng, soi varoituskello. Se pärähti kahdesta syystä. Mielestäni tuollainen kysymys on varsin outo, miksi kukaan inhoaisi joitain kasveja, eikö se ole vähän turhan vahva tunne jaettavaksi kasveille? Eikö inhon tunteeseen tarvita jotain vahvempaa kuin rumanväriset terälehdet? Eikö inhoaminen itsessään ole kaiken kaikkiaan energian tuhlausta?

Tuollaiseen kysymykseen vastaaminen on taitolaji sinänsä, mutta ainakaan itse en oman yritykseni nimissä pihasuunnittelupalveluita markkinoidessani (kyllä, jokainen lehtijuttu on osa julkisuuskuvaa) alkaisi luetella inhokkikasvejani.

"Nämä ovat tietysti makuasioita. Itselleni en kyllä ottaisi hanhikkeja, morsius- ja ruusuangervoja, syreeneitä, kurjenpolvia, kartiotuijia enkä ruusuja, paitsi juhannusruusuja", Wuite vastasi.

Rängräng. Olisi varmaan kannattanut sanoa vaan, että "Nämä ovat tietysti makuasioita. Jokaiseen pihaan ja jokaiseen makuun löytyy varmasti ne omat suosikit." 

Kas joku potentiaalinen asiakas saattaa olla intohimoinen ruusujen ystävä tai mahdollisesti vaikka kurjenpolvifani, eikä sellainen ihminen tilaa pihasuunnittelua ihmiseltä, joka hänen lempikasvejaan inhoaa.

Myös kuluva kesä nostattaa huulille kysymyksen Whaaat? Että onko todella oikeasti ollut näin mahtavan aurinkoiset ja helteiset säät, että jopa risiinin siemenet ovat ehtineet kypsyä. Ensimmäistä kertaa risiininkasvatusurani aikana näin on edes aikomus tapahtua. Ura on ollut noin 10 vuoden mittainen. 

Tässä risiinin siemenkotia. Kuin heppuja, joilla on piikikäs irokeesi ja muhkeat pulisongit.

Kota jakautuu kuivuessaan kolmeen osaan, joissa kussakin on yksi siemen. Voilá!

Myös umpipurkkeihin istutetut perhosorkideat turskauttivat huulille sanan Whaaat? Ne ovat nimittäin intoutuneet kasvattamaan uusia kukkavanojen alkuja sen sijaan, että olisivat sanoneet yhteistyösopimuksen kokonaan irti moisesta kohtelusta.

Kukkansa tiputtaneita kukkavanoja ei pidä leikata, vaan ne kuihtuvat itsestään, sanoo ohje. Joskus vanhat kukkavanat pukkaavat uutta kasvua, kuten tämäkin.

Siitä en ole kyllä kuullut, että jo kaksi kertaa kukkinut kukkavana tekisi uutta kasvua eli kukkisi kolmannen kerran. No tämä yksilö on tykästynyt kukkaoksiinsa niin, että tosiaan pukkaa kolmatta kukkaerää samaan varteen.

Kuten myös toiseen varteen. 

En voi kuitenkaan ottaa ansioita omiin nimiini, eiköhän tämä lämmin ja ihana kesä ole saanut kasvit innostumaan. Omaksi ansiokseni voin ottaa sen, etten ole ylikastellut heitä, kun purkeissa ei siis ole pohjareikiä.

Viime syksynä kukkinut ja talven työpaikan ikkunalaudalla kököttänyt yksilö on uudessa kukassa. Tuon yhden kukkavarren kaveriksi on kasvamassa toinen. 

Hän ei ole saanut ravinnokseen kuin vettä, täytyisi muistaa nuppu- ja kukkavaiheessa antaa orkidealannoitetta kerran kuussa. Mutta ei se ole tahtia näemmä haitannut, uusia juuriakin tulee kolmen nipussa.

Koko kesä on tosiaan ollut yhtä ihmettelyä, kun säät ovat olleet niin muhevat. Ei voisi mun mielestä nämä kuukaudet paremmiksi muuttua.

Ilmeisesti Ipomoea purpureakin (aitoelämänlanka) sen juuri eilen tajusi. Ihan hyvissä ajoin esikasvatetut taimet ovat olleet ihan vaan  lehtiköynnöksiä tähän asti ja ajattelinkin, että ei niiden kasvatteluun kyllä kannata niukkaa tilaa keväällä haaskata. Ehkä kasvi on ajatustenlukija, kun äsken ulkona tsuppaillessani havahduin siihen, että Whaaat?, koivu kukkii.

Sinne se oli kiivennyt koivun oksiin ja avasi kukkansa yhdellä kertaa. Liekö sateisemmat päivät avittaneet tätä ilmiötä, en tiedä, mutta kyllä kai sitä ensi keväänäkin voi muutaman siemenen tätä lajia laittaa...

Leppoisaa lauantaita, ihmiset! Tai niin kuin W-kirjaimen kohdalla sanotaan, Wonderful weekend, wriends!

V = väylä

Kivipolku kivetyksen keskellä. Siitähän tulee helposti V niin kuin väsyttävä ja valju tunnelma. Mutta jos väylän eli polun reunustaa ruukuilla, tunnelmasta voi tulla jopa V niin kuin viihtyisä.

Vai mitä sanotte?

Vaaleanpunasävyisessä väylässä on pelargoneja ja daalioita, hiukan myös riippaverbenaa.

Väylän voi värittää myös tummemmin sävyin.

Pelargoneja, daalioita, chilejä, risiiniä, värinokkosta, murattia. Keltainen täplä oikeassa reunuksessa on perhosorkidea, ei taida oikein erottua.

V niin kuin valtavan hauskaa väkertelyä tuo ruukkujen asettelu, mutta niiden kanniskelu on V niin kuin voimalaji. Ihan joka päivä ei viitsi mieltään vaihtaa värityksen suhteen :)

Valoisaa viikonjatkoa valitsemallanne väylällä, valloittava väestönosa!

R = risiini

R saa esitellä risiinin, tuon eksoottisen näköisen kesäkukan, joka etelän mailla kasvaa tienpientareilla ihan vaan rikkana ja roskana.

Täällä tontti 559:llä sitä kylvetään ja vaalitaan joka kevät ihan piukeena, että itääkö, kasvaako, jaksaako. Vähän niin kuin joku kasvattelisi Papua-Uusi-Guineassa voikukkaa siemenestä. Eh.

Risiini (Ricinus communis) on lähtöisin Itä-Afrikasta. Koko kasvi on myrkyllinen, siemenistä puristettu risiiniöljy on ihan karmean vahvaa myrkkyä. Mutta jos ei pidä tapanaan ihailla kesäkukkiaan suun kautta, niin risiinin kasvattamisessa ei ole vaaraa. Jos siemenet ehtivät jollain ihmeellä Suomen kesässä kypsyä, niin ne pitää hävittää huolella, ei jättää lintujen tai muiden eläinten liikuteltaviksi esim. avokompostiin.

Täytyy kuitenkin muistaa, että tässäkään ei kannata panikoida: kasvi kasvaa luonnonvaraisena kaikkialla (sub)trooppisissa olosuhteissa, mutta ihmiset eivät kuukahda siellä tolkuttomasti ketoon syötyään villisti kaikkialle levinneitä risiininsiemeniä. Kannattaa pidättäytyä syömästä mitään, mitä ei varmasti turvalliseksi tunne. Pakastevihanneksiin ymppäytyneet pahat siemenet ovat toinen juttu, sekoitusten turvallisuudesta vastaavat niiden tuottajat.

No niin, sitten tärkeimpään eli itse kasviin.

Risiinin sirkkalehdet ovat soikean puikeat, mutta eka lehtipari antaa viitteitä siitä, miltä täysikokoinen lehti näyttää.

Olen kasvattanut risiiniä ruukussa, jonka halkaisija on noin 40 cm. Siinä kasvi kasvaa noin metrin korkuiseksi, mutta olen nähnyt Suomessa parimetrisiäkin risiinejä. Niillä on ollut runsaasti enemmän multatilaa, jossa tilaa venytellä ja vanutella juuriaan. Meillä siis vain metrisiä rääppänöitä. Mutta kiva kasvi se on, tällä 'Carmencitalla' on punaiset varret ja punasuoniset lehdet.

Pari vuotta sitten 'Zanzi Palm' näyttää tehneen kohtalaisen isoja lehtiä, mutta ruukkukin on poikkeuksellisesti ollut isompi. Kuva on lokakuun puolivälistä.

Kasvi tekee kahdenlaista kukintoa. Tämä naispuolinen piikikäs (!) versio on siemenkota, jonka jokaisessa pallukassa kehittyy kolme siementä. Kuivuessaan kota jakautuu kolmeen osaan, jolloin siemenet lennähtävät ulos.

Toinen kukinto on miespuolinen, tässä kukat ovat vielä nupussa.

Kukat ovat pieniä, voitaisiin sanoa, että varsin vaatimattomia. 

Mutta mukavasti risiinissä riittää katseltavaa ja ihmeteltävää maaliskuulta aina lokakuun loppuun saakka.

R niin kuin raakkaus. Juu ei rakkaus tällä kertaa, vaan raakkaus niin kuin karsinta, viidakkoveitsen heiluttelu. Nimittäin tomaatti 'Sungold' valtasi kasvihuoneen niin, ettei elintilaa jäänyt muille lainkaan. Versot tulivat jo huoneesta ulos, niin ettei oven sulkemisesta ollut puhettakaan.

Otin kylmästi oksasakset ja lähdin perkaamaan. Ei tuohon pöheikköön olisi riittänyt kuitenkaan valoa niin, että satoa olisi tullut. Naksin sieltä täältä fiiliksen mukaan, isoja paksuja oksiakin lähti iso nippu. Kaikkiaan sylillisen kannoin materiaalia kompostiin. Nyt saa oven kiinni.

Etualalla venyttelevät chilit.

Parempaa tomaattisatoa onkin tulossa ruukuista ihan taivasalla. Siellä kasvu on pysynyt maltillisena ja voimat on voinut keskittää hedelmiin.

Ja R on myös rautayrtti eli verbena, jonka selkeästä kasvutyylistä tykkään. Tämä valkoinen kukinto on auringonvalossa todella valkoinen.

R on myös raakaa työtä elikkäs aidanmaalausta ja -kunnostusta. Yli 10 vuoden ikäinen lauta-aita on maalattu noin joka toinen vuosi ja painepesuroitu joka kesä, mutta nyt oli aika uusia joitakin haperoituneita elementtejä. Mies askaroi, minä maalaan. Kolme päivää projektia takana ja kaksi valmista tontin sivua. Huoh. Alkaa maistua jo vahvasti puulta.

Tänään asennetaan viimeiset palat ja maalataan niin, ettei paljasta puuta näy. Sitten lähdetään reissuun lepäämään.

Okt-asujan välttämättömiä kesäpuhteita... mutta kivahan sitä lopputulosta on sitten katsella. Sai pelakuukin ('Divas Strawberry Ripple F1') raikkaamman taustan.

Reipasta ja rentoa heinäkuun ydintä kaikille. Laitan loppuun kuvan purkitetusta kuumuudesta eli chilihillosta Nigellan tapaan.

Saman verran punaista paprikaa ja punaista chiliä murskataan monitoimikoneessa (onkohan laitteelle muuten joku modernimpi nimitys?). Kilo hillosokeria sulatetaan 600 ml:aan omenaviinietikkaa (ohjeessa oli cider vinegar, ehkä tuo on aika lähellä) ja pulputetaan hellalla 10 minuuttia. Annetaan jäähtyä ja purkitetaan. Syödään esim. juustojen tai lihan kanssa. Vielä en ole ehtinyt juustolautasta kasata, mutta lusikkamaistiaiset lupasivat hyvää. Makeaa ja hapahkoa ja sopivasti tulista, samantyyppistä kuin kaupassa pulloissa myytävä thai-chilikastike. 

Täällä Nigellan ohje: http://www.nigella.com/recipes/view/chilli-jam-2692

Rips raps, nähdään!

J = järjestelyä

Niin on muuttuvainen ihmisen mieli. Että vaikka kuinka intoilee vaaleanpunaisen ja ruusunsävyisen perään, niin jossain vaiheessa alkaa haluta enemmän voimaa. Siitä alkaa J niin kuin järjestely.

Pelargonineitien heimo, joka koostuu mm. Mårbackoista ja Divas Ripple Strawberryistä, on sulostuttanut terassin portaita kuukauden päivät.

Kaivelin heille kellarista pari puulaatikkoa.

Asettelin ruukut laatikoihin ja nostin yrttipenkin päälle. 

Yrttipenkki on kyllä turhan mahtipontinen nimi kuivaksi paahtuneelle kikkareelle, jossa sinnittelee pari timjamia ja oreganoa. Kas viime syksynä jouduin istuttamaan noin 150 kukkasipulia tähän yrteille pyhitettyyn paikkaan, koska a) hösellyksissäni ostin sipuleita ihan liikaa b) niille ei sitten ollut muuta paikkaa. 

Yrttipenkkiin ei mahtunut keväällä muuta, ei yrttejä eikä samettikukkia, jotka yrttien seassa ovat aina hyvin viihtyneet. Nyt olen tuijotellut kuihtuneiden sipulikukkien kuihtuvia kukkavarsia kuukauden päivät ja kiitellyt itseäni vuolaasti siitä syksyn järkiostoksesta. Hu-oh.

Sen verran kortta sai nyt lakoon, että puulaatikot mahtuivat penkkiin niiden timjami- ja oreganotupsujen väliin. En laita kuvaa, säästän teidät siltä.

Noh, 15 pelakuuta pääsi nyt ihan mukavalle aurinkoiselle paikalle (ja säästyvät puulaatikoiden ansiosta alhaalta tapahtuvalta muurahaishyökkäykseltä), joten terassin portaille syntyi tilaa värille ja voimalle. J niin kuin jykevää.

Ahaa-ajatus kelta-oranssi-punaisen hyväätekevästä voimasta syntyi eilen, kun pyysin tytärtä tuomaan ostosreissultaan jotain yllärikesäkukkia nuutsahtaneiden orvokkien tilalle. Hän toi 1950-luvun huulipunan värisiä pelargoneja, tummanvadelmanpunaisen neilikan, oranssin ihanuuden, jonka nimi ei tule mieleen sekä keltaisen päivänhatun. Niitä katsellessani huomasin, että juuri noita värejä nyt tarvitsenkin.

Portailla on myös itsekasvatettuja paprikoita, samettikukkia, värinokkosta ja chiliä sekä tummanpunainen kaktusdaalia, joka juuri alkoi kukkia.

Takapihalla ruukussa kasvava chili 'Omnicolor' on kivassa värinvaihtovaiheessa.

Samoin chili 'Caribbean Antillais' on innostunut punertumaan/ oranssoitumaan.

Chili 'Hot Super Chilli' vaihtaa värin suoraan vihreästä punaiseen.

Risiinin varpaissa kasvaa samettikukkia, jotka taitavat olla joko 'Safaria' tai USA:sta tilattua 'Durangoa'. Saatan olla laittanut nimen jonnekin istutuksen sekaan, kumpikin ovat uusia tuttavuuksia.

Hassua sinänsä, että siemenestä kasvatettu risiini näyttää mukamas kivan isolta, mutta Kreikassa hänen serkkunsa kasvavat rikkakasveina tienpientareilla ainakin viisi kertaa suurempina. Öh.

Värinokkosista saa myös hyvää silmävoimaa, vaikka eivät oransseja olekaan. Tilasin siemenet Amerikasta, vasen on punaisena myyty ja oikea mustaksi mainittu.

Ja vielä kuva yhdestä chilistä, Malawi nimeltään. Eikö näytäkin melkoiselta valekirsikalta tuo pieni punainen marja... yllätys olisi linnulle melkoinen, kun tuosta antaumuksella haukkaisi.

Tulenliekkien värejä, niitä tuntui sielu kaipaavan näin heinäkuun alkuun. Onhan noita vaaleanpunaisia ihasteltukin parin kuukauden ajan, ensimmäisistä pikkuisista kevättähdistä orvokki- ja tulppaanikaartin kautta pelakuihin ja isabellasyreeniin. 

Vaaleanpunaiset pelakuut ovat nyt ulko-oven lähellä, ja kun oven vieressä on myös hillitty muratti, niin siinähän sitten ehtii sopivasti viilentyä ennen sisäänmenoa.

Laskuvirhe ja lisähaaroja

Keleistä ei tässä postauksessa sanaakaan. Mutta semmoista asiaa olisi, että kun oikein ryhtyy ynnäämään taimiaan, niin huomaa, ettei niitä orvokkeja olekaan sataa kappaletta, niin kuin vakuuttavasti väitin pari viikkoa sitten. Otin silmän käteen ja kasasin kasvit samaan paikkaan ja sitten suoritin laskennan. Orvokkeja on 146.

Toivo on sitkeää sorttia, sano.

Sehän on ihan riittoisa määrä juu. Siellä ne nyt hytisevät kasvihuoneessa kahden kynttilälyhdyn turvin, kun huoneilma alkaa olla liian lämmintä tämänkokoisille taimille, alkavat herkästi venyä pituutta.

Amerikan-orvokit, vaaleanpunainen Pansy 'Delta Pink Shades F1' ja liila-valkoinen Viola 'Coconut Swirl' eivät vielä kuki, mutta kokonsa puolesta kohta voisi odottaa nuppujen muodostumista. Tyrkkäsin nekin ulos, suoraan kellarikasvarista, jossa ne ovat viettäneet koko ikänsä kasvilamppujen alla.

Toivottavasti eivät järkyty olosuhteiden muutosta liiaksi... tilaa tarvittiin koulituille pikkutaimille ja isompia purkkeja kaivanneille tomaateille ja koristemaissille.

Risiinit kasvavat olkkarin ikkunalla, tykkäävät kunnon lämmöstä.

Perhosorkideoista liilakukkainen yksilö on kasvattanut lisähaaroja kahteen kukkavanaansa. Tässä ne lähtevät sivusuuntaan kukkavarresta...

Ja toista kukkavanaansa hän on pidentänyt kasvamalla siitä vaan reippaasti eteenpäin. Kukat olivat jo auenneet, kun lisäkasvu alkoi, mistä lie saanut ajatuksen tehdä näin. 

Valkoinen perhosorkidea alkoi kukkia joulukuussa, teki mukavat 18 kukkaa, jotka ovat vielä kuin uusia. Valkoinen tausta ei anna ihan parasta kuvaa, mutta hyvällä mielikuvituksella tästä saa idean...

Marraskuussa hankittu Oncidium tai Odontoglossum tai niiden risteymäorkidea on tiputtanut kukkansa, mutta ei ole kuivattanut kukkavanaansa.

Hän on tehnyt uuden lehtiruusukkeen tuohon vasemmalle.

Kukkavana näkyy kasvavan tuon ruusukkeen sisältä. Voi kuinka olisikaan hienoa, jos tämän saisi kukkimaan uudelleen. Täytyy käydä viikottain puristelemassa, että tuntuuko siellä oksamaista muotoa.

Jännän ryppyisestä tyvestä lehdet kasvavat. Tällä orkidealla on multaa ruukussaan, ei kariketta, niin kuin phalaenopsiksilla. Olen typsäissyt hälle vettä kerran, pari viikossa, ainakin lehtien perusteella voisi päätellä, että kastelu on ollut toistaiseksi sopivaa.

Loppukaneetiksi sanoisin, että jos uusi jääkausi nyt on alkanut, niin siirryn orkideaharrastajaksi. Nämä näyttävät pärjäävän meikäläisissä sisätiloissa ihan mukavasti.