Näytetään tekstit, joissa on tunniste persilja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste persilja. Näytä kaikki tekstit

26. toukokuuta 2014

Herbarette 3000 DLX

Olen ollut harvakseltaan Blogistanissa, liian harvakseltaan, mutta tiedättekö miksi? Koska olen tuunannut kulkuneuvoa. Nyt pihalla seisoo kullankiiltävä yrttivaunu Herbarette 3000 DLX (niin kuin deluxe).


No kas, asiahan lähti siitä, että yrttipenkkinä toiminut turveharkkoreunuksinen systeemi oli käynyt huonoksi: maaperä kuivunut muurahaisten temmellyskentäksi, jota vain varsin korkeajalkainen ottokoira Sulo muisti enää kastella. Virtsaamalla. Joten uutta kasvualustaa kaivattiin kovasti. Ja mieshän sen keksi, kun mieskaupan (IKH) katalookia selasi. Työkalukärrystä sen saa, on korkeutta ja vähän erilaista tunnelmaa.

Tästä lähdettiin maaliskuun lopussa.


Väri oli ihan sähäkkä, mutta jos on mahdollista saada kultainen kulkupeli, niin miksi ihmeessä sellaista ei ottaisi? Pohjamaalasin näkyviin jäävät osat valkoisella ja pinnan suhuttelin spraymaalilla. Hyvin tarttui Bilteman harrastajamaali (hinta 5,90), ei tarvinnut kuin pari suht' ohutta kierrosta. Peittelin suojattavat nippelit foliolla – vinkki, jonka näin jossain interwebissä.


Mies teki vaunuun kaksi jämptin kokoista laaria.


Tyttären kanssa kehittelimme laarin kylkiin jotain sopivaa slogania. Tytär sen keksi, ja teki kirjainsapluunatkin. Minä spreijasin antrasiitinharmaalla.


Riisuimme ranskan kielen turhista etuliitteistä ja sorvasimme sanat tarkoituksiimme sopiviksi: Vert est vérité – vihreä on totuus. Ja vuosiluku mukaan.


Kärrystä saa laidat alas, kun haluaa ihailla tekstiä koko komeudessaan.


Ja laidat ylhäällä näkyy enemmän blingblingiä, nimittäin vanteet on kromatut. Bilteman vannemaalilla.


Laarien pohjalle salaojat lekasorasta ja mullat päälle.


Sitten vaan yrtit perään. Herbaretteen tuli itsekasvatettuja chilejä, timjamia, korianteria, lipstikkaa, ruohosipulia, lehtipersiljaa, krassia ja samettikukkaa. Pääsiäisen munakoristeista syntyi ihan oikeita taimia, kun siirsin oraat oikeisiin (muovisiin) potteihin.


Chileistä laitoin tällaista omenanmuotoista Narangaa...



... ja vanhaa lemppariani Hot Super Chilli F1:a.



Vanha yrttipenkki sai lapiokyydin peräkärryyn. Sen kohdalle löytyi jemma-nimisestä paikasta vielä riittävästi liuskekiviä.



Siihen minä Herbareten parkkeerasin ja siinä minä sitä ensi töikseni oven avatessani ihailen. (Ja välillä avaan ovea ihan vaan ihaillakseni.)


Ja kun spray-maalauksen vauhtiin pääsin, niin suhautin kultaa vielä amppelimuratin asujaimistoonkin.


Sopii nyt paremmin kultavaunun maisemiin. 

7. joulukuuta 2011

Talvea taitaa yrittää

... mutta kovin heikolla menestyksellä, ainakin toistaiseksi. Eilen itsenäisyyspäivänä maassa oli ns. ensilumi (paremminkin ensiräntä). Se vuorasi hieman muun muassa yrttipenkkiä.


Etualan persilja vielä hiukan vihertää, taaempi timjami on jopa melko freesin näköinen, heh. Se on itseasiassa ihan saman näköinen keväällä lumen alta paljastuttuaan, mutta tarkempi zuumailu osoittaa, että lehdet eivät ole mitenkään raikkaan vihreät... eli ei houkuttele syömään. Mutta sormien välissä pyöräytettynä tuoksu on ihan oikea, ja sekös tarhuria pitkän talven jälkeen ilahduttaa.

Lumi suli eilen jo kyllä melkein kokonaan pois. Puiden oksat kimalsivat pisaroista varsin kauniisti.


Jos vain olisi tehokkaampi kamera...! Joulupukille olen toiveen esittänyt, saa nähdä, toteutuuko.

Ainakin viikon takainen toive hyasinttien nopeasta kukkaan puhkeamisesta toteutui, nyt leijuu tuoksua asetelman ympärillä.


Viidestä yksilöstä lähtee jo ihan mukavan voimakas aromi. Eikä haittaa, vaikka vähän vuotaisi silmistä vettä :)

Vaaleanpunaista ja pinkkiä edustaa myös tämä pieni joulutähti, joka kaupasta mukaan tarttui.


Onpa kiva väri, jotenkin tämä pinkki nyt tuntuu kiehtovalta, on tuntunut kesästä asti. Mikä lie jälkijättöinen prinsessavaihe meneillään...

Muita uusia joulukukkia ei ole ainakaan vielä kotiin kantautunut, pitää siis etsiä talvista kauneutta muualtakin. Kuten tästä kynttilälyhdyn tuottamasta varjokuvasta seinällä.


Kasvimaailmasta nämäkin koristeet näyttävät napatun, minkä ilokseni huomasin. Ja jos ei ulkona sada kimaltelevia lumihiutaleita, niin apu löytyy kuistilta. Siellä roikkuu tällaisia kestokiteitä.


Mulle kyllä riittäisi nämä talven merkit ihan hyvin. Mutta ei hätää, vaikka lunta alkaisikin toden teolla sadella: ensi kuussa voidaan kylvää orvokin siemeniä. Ji-huu!

10. toukokuuta 2011

Kosmoksen ytimessä

Tai no. Taisi tulla kiireessä vähän turhan ylevä otsikko. Kosmoskukat, jotka kylvin suoraan isoon ruukkuun, ovat kuitenkin itäneet. Ja tässä ytimekäs kuva niistä.


Melko alkuolioita ovat vielä, isona niistä pitäisi tulla matalakasvuisia (n. 60 cm) puna- ja valkosävyisiä kosmoskukkia (Cosmos bipinnatus). Sen edesauttamiseksi olen kanniskellut ruukkuja yöksi kellariin ja aamulla puolivarjoon päiväksi vahvistumaan. Vielä ovat sillä systeemillä hengissä ja ovat itse asiassa tästä parin päivän takaisesta kuvasta jo vihertyneet. Se ei kuitenkaan ole vielä tae mistään, en ole tämän kokeen onnistumisen kohdalla kovinkaan varma.

Yrttipenkissä vihertää noin kymmensenttisten ruohosipulituppaiden kanssa myös persilja.


Tämä oli mulle pieni yllätys, että persilja on monivuotinen kasvi. Se kuuluu sarjaan "vain vähän meteliä itsestään pitävät perusmakukasvit", joten en ole siihen ehkä niin perehtynytkään. Mutta ilolla otan uuden kasvun vastaan ja lupaan nauttia joka lehdestä!

Ostin Pienen ryytimaan innoittamana kähärälehtisen persiljan siemeniä.


Kunhan armas viikonloppu - ja tällä kertaa ilman mitään allakkajuhlia - saapuu, laitan persiljan ja ruusupavun siemenet multiin, suoraan ulos isohkoon ruukkuun.

Ulos pääsivät myös talvella hankitut ja kukinnan jälkeen kellarissa sinnitelleet esikot.


Muistin kastella niitä vain harvakseltaan, joten on pienoinen ihme, että ne olivat noinkin vihreitä. Multapaakku oli kyllä kevyt, ja kova kuin kivi, joten vielä isompi ihme on, jos ne juurtuvat nykyiseen kasvupaikkaansa perennapenkkiin.

Pieniä ja suuria ihmeitä tapahtuu nyt joka päivä. Tulppaaneja täytyy kyllä istuttaa syksyllä lisää, ne ovat ihan täydellisiä kevätkukkia.


Tulppaanin ikiaikaisen kauneuden äärellä, satakielen livertäessä ja auringon painuessa mailleen on aika tarkkaan siellä, mitä otsikko kuvaili. Kosmoksen ytimessä.

29. kesäkuuta 2010

Samettikukan pienet auringot

Voi että voi olla palkitsevaa! Maaliskuussa siemenet multiin, toukokuussa napakat taimet penkkiin yrttien sekaan ja kesäkuusta taukoamaton, rehevä ja syvänvärinen kukinta, ilman sen kummempia lannoituksia. Kääpiösamettikukka (Tagetes tenufolia) ei liene supereksoottinen tai ekstraerikoinen, mutta tällaista juurevaa puurtajaa on ilo katsella - ja syödä sen lehtiä salaatissa, jos raatsii.

Tässä 'Tangerine Gem' -taimet ulkona muovikasvihuoneessa vahvistumassa toukokuun lopulla.



Ensi keväänä se tai joku sukulaislajike on itseoikeutetusti pääosassa tässä turveharkoista kasatussa ryytimaassa. Turveharkot ovat vuosien saatossa aika lailla kuivuneet ja kutistuneet, mutta maa-aines pysyy kuosissa. Penkin voisi jossain vaiheessa rakentaa uusiksi esimerkiksi kivistä tai puusta.


Samettikukkien lisäksi penkeissä (takimmainen on erillinen) on ruohosipulia, sitruunatimjamia, mäkimeiramia eli oreganoa, minttua ja sitruunamelissaa (monivuotisia) sekä rosmariinia, persiljaa ja juuri kasvuun startanneet kehäkukka ja krassi.

Aurinkoa tässä kohtaa keskikesällä piisaa koko päivän, joten kastelua on harrastettava kuivalla säällä. Se hillitsee myös ei-toivottujen asukkaiden määrää: vesi toimii turvallisena murkkumyrkkynä.