Näytetään tekstit, joissa on tunniste valkoherukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valkoherukka. Näytä kaikki tekstit

22. elokuuta 2011

Ärtymys on hyvä energianlähde

Turhautumisen tuottama ärtymys on hyvä valjastaa lapiohommiin. Lauantaina tuntitolkulla väkertämäni kurjenpolvipenkki näytti valmistuttuaan tosi masentavalta, ja heräsin sunnuntaiaamuun selkä jäykkänä ja koko harrastusta manaten. Että matalaksi vaan koko piha ja asvalttia tilalle. Siinä mielentilassa astelin ulos ja katsoin ympärilleni.

Sieltähän se löytyi tekemisen kohde, ihan helposti.


Karhunvadelma, joka vie ihan tolkuttoman tilan ja tuottaa vain muutaman kymmenen marjaa. Olen jo pidempään ajatellut tehdä asialle jotain, mutta nyt ei tarvinnut enää ajatella, vaan ryhtyä suoraan toimeen. 


Kun osa marjovista oksista oli jostain syystä lakastunut, ei päätöstä pyörtänyt enää mikään. Oksasakset, lapio, pitkät hihat ja paksut hanskat siihen tarvittiin, ja pöheikkö lepäsi tuota pikaa silppuna peräkärryssä.


Olin istuttanut taimen syvään kuoppaan, joka oli vuorattu juurimatolla. Paksu juuristo oli puskenut vahvasta matosta läpi ja kasvi levinnyt jonkin verran istutusalueensa ulkopuolelle. Ei onneksi kovin paljoa, eli kyllä tuo matto on hidastanut sen etenemistä paljon. Onneksi, sillä muuten karhunvadelmaa löytyisi jokaiselta naapuriltakin.

Selkä alkoi väkisin vetristyä tuota moukkua raivatessa. Samaa vauhtia vierestä lähti valkoinen herukka ja karviainen, goodbye vaan heille kaikille! Vih-doin-kin sain itsestäni irti päätöksen heittää eläviä, suhteellisen kukoistavia kasveja kokonaan pois, sen sijaan, että olisi etsinyt niille taas jonkun nurkan jostain. Liika hempeily ei tässä lajissa ole hyvä, muuten jää puutarhaaja kakkoseksi kasvikunnalle.

Näin mukava, pari metriä pitkä istutusalue vapautui parempaan käyttöön. Laitan sen valmiiksi kevättä varten, jolloin siihen pääsee istuttamaan kaikkea sitä, mitä on talven aikaan vakaasti päättänyt istuttaa ja kylvää. Mutta marjapuskaa se ei ole.


Eli hei hei karhunvadelma, kiitos kun kävit.


Muistelen sinua lämmöllä, kun ostan marjani kaupasta.

As they say in America, I had to let the blackberry go. Etc, wanted to use the space for something else and digged the poor plant(s) away. The berries taste lovely, but the plant is huge and wants to spread aggressively so I had to make this decision. A gardener has to be tough sometimes, especially if her plot is quite small.
Goodbye Rubus allegheniensis 'Sonja', it was my pleasure to get to know you. No hard feelings, eh?

28. heinäkuuta 2011

Pulleita ja punervakylkisiä

Mansikka-aika alkaa olla lopuillaan, snif. Punaiset pullukat tuntuvat kyllä kultaakin arvokkaammilta, sillä kultaa saa rahalla koska vaan, mutta suomalaisia mansikoita ei.


Nämä kaunottaret ovat Koivistoisen Mansikkapaikalta Vantaalta, josta saa mansikkaa kuulemma vielä ensi viikon ajan. 

Kotosalla karhunvadelma alkaa kypsytellä mustia marjojaan. Tai no, tummanliiloja ne ainakin ovat.


Tämän 'Sonjan' maku on mehukas ja maukas, tosin vertailukohtaa ei ole, kun pihalla kasvaa vain tämä lajike. Eikä enempää taida tulla, sillä kasvi vie tilaa kuin draamakuningatar illanistujaisissa. Eh. 

Ruusupapu, jonka havahduin kylvämään vasta 11. kesäkuuta, on kasvanut noin 1,5-metriseksi ja avannut ensimmäiset kukkanuppunsa. 


Mahdollisuudet saada tästä täysikasvuisia papuja ovat aika pienet, ellei lämmin ja aurinkoinen sää jatku pitkälle syksyyn. Mutta ei se mitään, nuo kaksiväriset kukat ja köynnöstävät versot ovat mukavaa katseltavaa ilman satoakin.

Sen sijaan siniset sottayllätykset, joita pulut olivat järjestäneet, eivät olleet kivaa katseltavaa. Niinpä mustaherukkasato piti poimia talteen, eikä jättää sitä ulkona naposteltavaksi. Mustaherukoita tuli yhdestä vanhasta, omillaan kasvavasta pensaasta reilut kaksi litraa vielä senkin jälkeen, kun höyhenveikot olivat oman osansa syöneet. Sen lisäksi niin ikään vanha ja oman onnensa nojassa kasvava valkoherukka teki vielä vajaan litran sadon. Keitin ne hilloksi.


Kolme litraa marjoja, vajaa desi vettä, kiehautus ja reilut 2/3 kiloisesta hillosokeripussista (tai vähemmän hillo-marmeladisokeria) sekaan. Mietoa porinaa 15-20 minuuttia, puolen tunnin jäähdytys ja hillo kuumennettuun lasipurkkiin. Siinä se säilyy jääkaapissa useita kuukausia. Maistuu hyvältä luonnonjogurtin, murojen ja puuron päällä. Eivätkä linnut todellakaan pääse osingoille.

Strawberry crop in Finland is almost eaten :( You can buy gold anytime if you have the money but Finnish strawberries you can't have whenever you want. That's why I think they're Very Precious.

Blackberries are maturing, they're just lovely with their blackish purple chubby appearance. And they taste lovely, too. Thanks to these two facts it's possible to bear the million thorns it carries on its branches. 

Made blackcurrant jam to save the berries from the birds and myself from cleaning the bird shit, ha. Three litres of black and white currants, a little water and 750 g of jam sugar. Let them boil tenderly for 15-20 mins and let cool for 30 mins. Heat the glass jar and pour the blue delicacy in it. Enjoy with porridge, cereals or unflavoured, "natural" yoghurt. Don't have to share with birds ;)

15. toukokuuta 2011

Pysäyttäkää kevät!

Oi, jos tähän ajankohtaan voisi vain jäädä kellumaan. Kevät on parhaimmillaan, lupaus kesästä on juuri lunastumassa, mutta ei aivan vielä. Nyt voi nauttia kevyen herkästä vihreästä ja pullistuvista kukkanupuista. Odotuksesta.

Taimista samettikukka (Tagetes patula 'French Safari Mixed') ei enää odotuta, vaan väläyttää näytettä tulevasta.


Chileissä (Capsicum annuum 'Hot Super Chilli F1') näkyy jo muutama palon alku. Ainakin pari kukkaa tipahti kesken kaiken kukintaa pois, mutta olisikohan pörriäispölytys ehtinyt sitten hätiin ja pelastanut loput?


Näitä täytyy varmaan kohta alkaa lannoittamaan, tähän asti on menty uuden mullan ravinteiden voimin.


Pihalla alkavat kypsytellä muutkin marjat ja hedelmät. Tässä kukkii valkoherukka (Ribes rudrum), jota olen aika ajoin heittämässä pois. Ajattelin, että sen tilalle saisi jotain muuta, kun nuo marjat ovat melko happamia. Mutta eihän näitä kukkia katsellessa voi enää moisia suunnitelmia miettiä. Syödään happamia, kun niitä taas keskikesällä kypsyy.


Luumu (Prunus domestica) on avannut ensimmäiset kukkansa. Toivotaan, ettei tuule näin kovaa montaa päivää peräkkäin, jotta surriaiset pääsevät tärkeisiin töihinsä. Tämä suht' pieni ja vinorunkoinen puu tekee herkullisia hedelmiä.


Karhunvadelma (Rubus allegheniensis 'Sonja') on osoittautunut parissa vuodessa varsin elinvoimaiseksi ja suurta tilaa hamuavaksi kasviksi. Kasvakoon vaan, kiva, että joku viihtyy hyvin... Marjojen kanssa saa kyllä ensi kesänä olla tarkkana, ettei kuivuus niitä näivetä.


Pionissa (Paeonia lactiflora) ei ole syötävää kuin muurahaisille. Näkyykö tässä pienessä kuvassa tuo keskellä kasvava kukkanuppu, siinä on mehukas pisara jotain makeaa, josta murkut tykkäävät kuin... no, murkut makeasta.


En tiedä, mitä makua vuohenputkesta saa, mutta kotilolle se näyttää maittavan. Olkoot siinä ja nautiskelkoot olostaan, niin teen minäkin.

24. heinäkuuta 2010

Jo heruu!

Nimittäin herukoita, mustia ja valkoisia. Molempia löytyy pihalta kyllä vain tasan yksi puska, edellisen asukkaan perintöä. Mustia oli alunperin kaksi, toinen joutui väistymään polun alta.


Mustaherukka (Ribes nigrum) on ihana, kestävä, tuoksuva marjapensas, josta saa ohikävellessä napsia auringonlämmittämää superruokaa. Sitä olisi helppo lisätä maahan taittuvista oksista (= taivukaslisäys). Itse olen lähinnä keskittynyt pensaan aisoissapitämiseen.

Valkoisen herukan (Ribes rudrum) löysin riutuvana tontin yhtä sivua aikanaan reunustaneen siperianhernepensaan alta. Se heräsi valossa eloon ja on siitä lähtien tuottanut mukavan napostelusadon. Tänä vuonna sato (jonka tänään korjasin talteen) oli varmaan tuon pensaan maksimi: 1,3 litraa.


Sen vieressä kasvaa niin ikään herukkakasveihin kuuluva karviainen (Ribes uva-crispa), joka myös vääntää muutaman marjatertun, jos ei karviaispistiäinen ehdi ensin.


Jotenkin kuitenkin tuntuu, että valkoherukka ja karviainen vievät liikaa tilaa antamaansa hyötyyn ja huviin nähden, joten olen ajatellut kaivaa ne ylös maasta ja laittaa jotain kukkivaa tilalle. Juuri nyt, marjojen kypsymisen aikaan ajatus tuntuu ihan pöljältä, mutta karaisen itseni kalmatyöhön syksyllä tai aikaisin ensi keväänä...

Viime kesänä tein marjoista tällaisia jälkiruokamaljoja. Värjäsin hyytelösokerin vihreällä elintarvikevärillä, ihan vaan huvin vuoksi.