Juurellinen leikkokukka: Finaali

On aika katsoa, mitä tapahtui juurelliselle leikkokukalle. Kyseessä oli siis tsinnia, joka kasvatti loppukesällä maljakossa hervottomat juuret ja jonka tuikkasin niine hyvineen kevyisiin multiin, jotta voisimme ihmetellä, mitä se aikoo niissä olosuhteissa tehdä. 

Melkein pari kuukautta sitä kukkaa on nyt katseltu. Voisimme todeta, että juuriston elämästä emme päältä päin näe paljoakaan, mutta maanpäällisestä kasvustosta voimme suurella varmuudella todeta, että tukevasti kuollut on.

Mitään uutta kasvua ei kasvin tyveltä näy, joten voimme varmaan yhteisesti todeta, että hento juuristo ei jaksanut luoda uutta elämää ja että tsinnian taru on tältä osin päätöksessään. Ellemme ole sitä mieltä, että onhan tuossakin säilyttämisen arvoista kauneutta ja jätä tsinniaa pökkelöimään olkkarin ikkunalle kevääseen asti.

Tai aseta sitä tuohon kirkasvalolampun äärelle marraskuisia aamuja ilahduttamaan. 

Juurellinen leikkokukka

Kertokaa, oi asiaan törmänneet, mitä tehdään leikkokukalle, joka on kasvattanut maljakossa juuret? Lähinnä ajattelin sitä, että voikohan tuollaisesta kukasta alkaa kasvaa kunnon kasvi?

Kyseessä on kesäkukaksi kasvatettu tsinnia (Zinnia), josta yksi kukkavarsi on viettänyt pullossa jo muutaman viikon. Juurethan ovat vallan komeat, vai mitä olette mieltä?

Toisesta päästään hän on vielä ihan virkeä, vaikka pulloelämää on tosiaan jo pitkään takana.

Nyt tietysti syksyä vasten on vähän huono lähteä kasvattamaan mitään, mutta pitäisikö kokeilla, mitä hänelle tapahtuisi? Mitkä ovat skenaariot?

Ps. Täältä näet, kuinka kävi.

Pullofetissi, värivedet

Nythän täyttyy jokainen notkelma sadevedellä, mutta * ihanan ihanan ihanan * hellekauden aikana vesi näytti niin raikkaalta ja houkuttelevalta isoissa ja pienissä mitoissa. Mulla on pullofetissi, puteleita löytyy puutarhasta useammasta paikkaa. Erityisen kivaa on värjätä vettä ja ihailla väriveden heijastumia.

Värivesipullo toimii sellaisenaan, kukkanen tuo oman lisänsä. (Kyllä te tiiätte.)

Vettä voi värjätä tietysti vesiväreillä sekä karkkiväreillä (elintarvikeväreillä), mutta myös kuivuneilla tusseilla. Lämpimään veteen kun sen huopapatruunan laittaa, niin johan alkaa väriä liueta. Eikä tarvitse tällaiseen allaolevaan määrään kuin esim. 1/3 siitä patruunasta. Ja eikun lasten lelulaareja ja omia penaaleja tsekkailemaan...

Jos taivas on harmaa, sinisen voi säilöä pulloon omppupuun oksalle.

Koristepulloja löytyy vähän myös sisältä. Nämä isot ovat wanhoja, samoin kun vihreätäytteiset pullot penkillä. Oikealla keltainen tsinnia ja vasemmalla daalia + lipstikkaa.

Näihin eteisen pikkupulloihin voi napsaista oksan sieltä, toisen täältä fiiliksen mukaan. Ainakin silloin, kun jotain kasvaa. Talvella tökitään risuja.

Orvokki ja timjami olivat yllättävän pitkäikäisiä leikkoja, timjami taitaa viihtyä jouluun asti.

Daalioita toin sisään, kun sateet alkoivat. Ollaan me sitten samassa paikkaa. Tuo pieni vaalea pallo on ihan lemppari, nimeltään 'Snowflake'.

Elokuu on ja satoa saadaan, tai ainakin saatiin, kunnes säätyypiksi vaihtui Epävakaa Esteri. Kuivailin chilejä ja pari litraa mansikoita hyytävien päivien varalle. Pääsato tulipuikuloista on kyllä vielä kypsymättä.

Kasvien kasvattaminen ja niiden paapominen vaikkapa 8 kuukautta on tosi kivaa, ja noita hattujakin singeröi siksakilla, mutta etikettiliiman irrottaminen lasipurkeista on kamalaa puuhaa. Jotkut liimat eivät vaan suostu irtautumaan, eivät liottamalla eivät liuottimella eivät raapimalla. Jossain vaiheessa ihminen pääsee voittajana maaliin, mutta helppoa se ei ole. Lopussa seisoo ihan mukava näky. Minä ite.

Kolminkertaista kateutta

Kuinka paljon närästyslääkettä joutuisikaan napsimaan, jos olisi kolminkertaisesti kateellinen? Sitä ei onneksi tarvitse tietää, mutta kateutta on kyllä tällä tontilla tänä vuonna riittänyt. Ensin kukki orvokki 'Envy', sitten isotsinnia 'Envy' ja nyt aukesivat punahattu 'Green Envyn' ensimmäiset kukat.

Kateus aiheuttaa viherrystä, siitä tietysti näiden lajikkeiden nimi. Orvokki oli myrkynvihertävä...

... ja isotsinnia limenvihreä.

Oli silkkaa sattumaa, että kateus korostuu tänä vuonna. Tuntuu kyllä, että lajikkeiden nimeäjillä on mielikuvitus hiukan takussa, kun kaikki vihertävä tuo mieleen kateuden ja vain kateuden :)

Tuon vihertävän punahatun terälehdet ovat kapeammat kuin vähemmän jalostetun serkkunsa. Saman huomasin vanhemmissa Echinacea x hybrida 'Paradiso' -lajikkeessa. Peruspunaisiksi kasvaneilla yksilöillä on leveämmät terälehdet, kuin tällaisen oranssihtavan värin ottanut.

Kaikissa punahatuissa, kuten näissä valkoisissa peruspunahatuissa Echinacea purpurea 'White Swan' pörrää nyt surriaista ja perhosta ihan kilpaa.  

Tärkeintä tuossa puuhassa näyttää olevan järjestelmällisyys. Kukka on kierrettävä täsmällisessä järjestyksessä, niin että yksikään pisara ei jää hukkaan. Ihan jalat keltaisina saa mettä maistella.

Tosin kun kuvaaja pukkaa naamansa liian lähelle, on pörriäisen lähdettävä muihin maisemiin. Sommoro!

Myös virginiantädyke (Veronica virginica 'Alba') viehättää kimalaisia, ja samalla systeemillä tähkää näytetään kiertävän.

Pienellä sirolla tähkällä kukkii valkoalpi (Lysimachia clethroides), jonka herkkyyttä pitää kumartua katsomaan lähempää. 

Valkoiset perennat rauhoittavat kyllä mukavasti kesäkukkaruukkujen väripyrskäyksiä. Näitä pitäisi lisätä – kunhan ensin saisi sitä perennatilaa lisää. Nurtsia voisi kyllä vielä supistaa... vaikka jo ensi vuonna, jos innostus syttyy.

Nyt ei kuitenkaan vielä hosuta ensi vuotta, vaan nautiskellaan loppukesän tunnelmasta. Mökiltä löytyi reilusti mustikoita (eikä muistella sitä, että poimintasää oli elokuun alussa vilpoisa +12 °C) ...

... ja lähimaastosta viljapelto, ja tähkistä paljon leppäkerttuja. Söpöä, eikö olekin?

Sitä en kyllä tiedä, että onko tuon vihertävän viljalajikkeen nimi kenties "Kateus".

Polkunsa pää

Tästä piti tulla tarina täyttymyksestä. Että kuinka itsekasvatetut kesäkukat reunustavat pikkukivipolkua juuri nyt aivan täydellisesti. Mutta sitten tapahtui Surullinen Juttu.

Noh, aloitetaan siitä kivipolun reunasta. Kyllähän tämä on nyt nättiä ja kutsuvaa, kun riippa- ja sinilobeliat ryöppyävät ruukuistaan ja korostavat kivien valkoisuutta.

Polkua on aivan pakko tallustella edes takaisin, kun näkymä miellyttää kovasti. Taas on kyllä todettava, että mitään värilinjaa ei tullut noudatetuksi tänäkään vuonna.

Samaa polkua tepasteli eilen pikkuinen siili, joka oli tullut tontille kylään. Koko tontti on aidattu maahan asti kahta porttia lukuun ottamatta, eikä siilivauva enää aamulla muistanut, mistä pääsisi takaisin suureen maailmaan. Siinä se kipitti aidanvieressä omaa polkuaan ja etsi rakoa.

Autoimme siilin väljempiin olosuhteisiin kantamalla sen ämpärissä joen varteen. Sinne se jäi rapistelemaan ja tuhisemaan.

Mutta ei pitkäksi aikaa.

Äsken kuljin koiran kanssa naapurin pihan ohi ja kurkkasin, että mitäs se harakka siellä puuhailee. No mitäpäs se. Söi siiliä.

Otin kuvan ikkunasta, joka on vanhaa puhallettua lasia, siksi tuo vääristymä. Mutta ehkä tässä kohtaa onkin ihan hyvä, ettei kaikkea näe ihan tarkasti. Surullinen näkyhän tämä on.

Okei okei, pitää harakankin syödä, ja tuo lintu näyttää tämän kevään poikaselta, joten sen on vankistuttava pärjätäkseen talven yli. Mutta miksi juuri tuo siilituttavani, oih miksi. 

Täytyy nyt vaan toivoa, että se tulee syödyksi ja hyödynnetyksi hyvin ja että se jää harakan viimeiseksi siiliateriaksi. Ikinä.

Tämän näyn jälkeen ei ole juuri huvittanut mennä ihailemaan polkua eikä polun päätä, joka pikkusiilille tuli eteen kovin äkkiä. Mutta laitetaan nyt jotain keventävää, ettei jää murhemieli päälle... laitetaan vaikka limenvihreä tsinnia, joka kasvaa kivasti daaliamaiseen pallomuotoon. 

Öh, tämä kyllä muistuttaa mua... siilistä. Laitetaan vielä toinen kevennys, vaikka auringonkukka ja siitepölystä keltainen pörriäinen.

Tämä on muuten ensimmäinen siemenestä kasvattamani auringonkukka ainakin kymmeneen vuoteen, enpä muistanutkaan, miten ihana kasvi se on. Korkeutta tällä ruukussa asuvalla on kolmisen metriä.

Toinen taimi on avaamassa nuppuaan piakkoin. Nupun piikeistä tulee mieleen Vapaudenpatsaan kruunu. Yllättäen siitä ei tule mieleen siili.

Onneksi kasvihuoneessa unohtuvat eläinmaailman murhat ja raakuudet. Sieltä voi poimia kourallisen onnea.

Vaikka tuosta tomaatin kannasta tulee kyllä mieleen... siili.

Pionin pehmeään syliin

Pääkaupunkiseudulla on hiljaista ja leppoisaa, kun väki viettää juhannusta pitkin poikin Suomenniemeä. On mukava olla kotona ja nauttia poikkeuksellisesta rauhasta. Pyörälenkillä tiet olivat tyhjähköjä ja kuntosalilla hikoili lisäksemme vain pari ihmistä. Kuntoilujen jälkeen iltapäivällä alkoi sataa ja nyt tuntuu mukavalta olla vain sisällä, tekemättä mitään.

Viikon poissaolon aikana puutarhassa on tapahtunut vaikka mitä. Monet siemenestä kasvatetut kesäkukat alkavat availla kukkiaan, kuten tämä isotsinnia tässä. Värin pitäisi olla limenvihreä, vielä ovat kovin supussa terälehdet, että mitään voisi varmaksi sanoa.

Jotenkin aika jännän näköinen kukka, eikä välttämättä tässä vaiheessa mitenkään kovin söpö. Ei ainakaan niin söpö, kuin vaaleanpunainen ja liila verbena.

Verbenoilla oli nihkeä alku elämälleen, kun joutuivat itämään liian tiiviissä noutoruokarasiassa. Osa taimista homehtui rapsakasti, mutta onneksi osa selvisi isoiksi asti. Ei siis muovikantta päälle muovirasiaan, ei edes rei'itettyä.

Viime kesänä kylvetyt jaloakileija 'MacKanat' ovat alkaneet kukkia. Kivan hempeitä värejä vanhojen yksiväristen lehtoakileijojen rinnalla.

Perennoista kurjenpolvet kukkivat ripirintaa akileijojen kanssa. Sinipunainen tarhakurjenpolvi (Geranium x magnificium) on sähäkkä näky isona mättäänä kasvaessaan. Ja isoksi mättääksi se näkyy kasvavankin ilman sen kummempia puleeraamisia. Auringosta näyttää tykkäävän hän.

Puolivarjoon sen sijaan joutuu tyytymään viime kesänä istutettu espanjankurjenpolvi G. endressii 'Wargrave Pink', joka on kuitenkin suostunut avaamaan hempeänpinkit kukkansa.

Espanjankurjenpolvi on nimenomaan yksi niistä lajeista, jotka tykkäävät kokoaurinkoisesta kasvupaikasta, mutta ihan hyvin elo tuntuu sujuvan osavarjossakin. Kurjenpolvi ei petä.

Puolivarjossa viihtyy myös herkkä perhoangervo (Gillenia trifoliata), josta tykkään kyllä kovasti. Tummanvihreä lehdistö ja valkoiset perhosmaiset kukat noin metrin korkuisena kasvustona on rauhoittava elementti. Kasvit myös liikkuvat herkästi tuulessa, se tuo lisää silmäkiinnostusta.

Ensimmäiset jalokärhön kukat ovat auenneet. Vanha roosa löytyy 'Hagley Hybridin' terälehdistä.

Hiukan, tai oikeastaan todella paljon räväkämpää roosaa löytyy viime syksynä ostetusta punapäivänkakkarasta (Chrysanthemum coccineum 'Pink Robinson'), jonka tosin piti olla hennon vaaleanpunainen. Mutta hän ei halua olla haalean vaalea, kuten samanniminen sisarensa, vaan päätti ottaa rokimman asenteen.

Vastaavan yllätyksen tuotti Hollanista hankkimani lilja 'Ivory Pixie', jonka piti olla väriltään kermanvaalea. 

En tiedä, mitä tuonväristä kermaa tuottanut lehmä olisi mahtanut nauttia, heh. Mutta mukavia yllätyksiä nämä molemmat värivahventeet ovat, saavat jatkaa elämäänsä tontilla :)

Yksi kesän odotetuimpia kukkijoita palkitsee nyt odottajan kärsivällisyyden. Jalopioni on avannut ensimmäiset palleronsa silkinpehmeiksi, tuoksuviksi, ylenpalttisen runsaiksi kukiksi.

Tänne minä haluaisin kiivetä nukkumaan valoisaksi kesäyöksi. Tähän kauneuteen minä haluaisin nukahtaa ja tästä herätä.

Täydellisyys, se asuu pienessä pyöreässä paketissa. 

Paprika punertuu

Väriä, sitä alkaa olla jo reilusti maisemassa, kaikkialla. Omalla tontilla väriä ovat kylkiinsä saaneet muun muassa kasvihuoneessa hengailevat paprikat.

Siitä se väri vaihtuu pikku hiljaa vihreästä punaiseen, niin kuin nimi 'Redskin F1' lupaileekin. Kolmessa kasvissa on nyt useampia hedelmiä ja lisää näyttää olevan tulossa. Jännä nähdä, kuinka monta rouskuvaa ne jaksavat kesän kuluessa tehdä. 

Perennat väläyttävät jo paljon vahvempia värejä, kuten nämä lehtoakileijat tässä.

Kurjenpolvipenkissä kukkaan ehti ensimmäisenä pinkki tuoksukurjenpolvi (Geranium macrorhizzum 'Czakor').

Huu, onpa sähäkkä! Sen valkoinen serkku ('Album') aloitteli kukintaa reilu viikko sitten, ja nyt pehkossa on runsaasti elämää. 

Reipasta elämää on myös kukinnan jälkeen, muistuttaa jouluruusu, joka kehittelee pulleita (toivon mukaan oikein pulleita) siemenkotia.

Elämää on myös omituisissa paikoissa, kuten ukonlaukka keskellä nurmikkoa varsin selvästi osoittaa.

Naapurin puolelta kurkkivat pikkukaunottaret koristavat mainiosti metalliverkkoa. Tuskin ne niin hyvin siinä viihtyisivät, jos niitä olisin oikein varta vasten tuohon istuttanut...?

Isotsinnian kukkanuppu on mainion näköinen, ihan kuin joku olisi piirtänyt siihen tussilla kuvioita. Itse en kyllä tunnusta moiseen ryhtyneeni – enkä kyllä olisi saanut aikaan noin tarkkaa jälkeä.

Siemenestä kasvatettu korianteri on ryhtynyt kukkimaan, vaikka olen yrittänyt hidastaa sitä napsaisemalla kukkavarren muutama viikko sitten poikki. Ei se ollut hänelle este, vaan hidaste. 

Annan kasvin siementää, niin saan muutaman papanan ensi vuoden kylvöksiin. Vanhemman korianterin siemenen itävyysprosentti ei ole kovin hyvä; kymmenestä pari vuotta vanhasta siemenestä iti tasan yksi tämän kevään testissä.

Mutta hauskaa on, ettei kasveillakaan aina kaikki mene niin kuin Strömsössä. Orvokki 'Envy', jonka kukinnon pitäisi olla oliivinvihreä, pukkasi juuri hiukan oudon värisen kukan.

Hmm. Tuolle lajikkeelle sopisi mukavasti esimerkiksi nimi 'Stain' (Tahra). Kaikella rakkaudella.