Näytetään tekstit, joissa on tunniste hietamerinarsissi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hietamerinarsissi. Näytä kaikki tekstit

5. lokakuuta 2011

Lisää kuvia Kreikasta

Syksy on tosi kiireistä aikaa, mutta ei puutarhassa, valitettavasti. Tähän blogin äärellekään ei tunnu ehtivän niin usein kuin haluaisi, pöh. Mutta nyt laitan vielä muutaman kuvan Kreikan-matkalta.

Tässä kiva valkosävyinen kahvila Rhodoksen vanhastakaupungista. Vihreä on kyllä erinomainen väri valkoisen rinnalla. Taustalla oliivipuu ruukussa, saman asian voisi koto-Suomessa ajaa esim. joku paju.


Tässä kuva ravintolassa Lindoksen kylästä, joka sijaitsee vähän korkeammalla kukkulalla. Saviruukut ovat mielestäni rauhallinen tausta kaikille kasveille, tämä ravintoloitsija taitaa olla samaa mieltä.


Myös ikkuna-aukoissa oli ruukkuja ja kasveja. Ikkunanpuitteet voi maalata näinkin...


Maisemat ovat Lindoksella paikoittain kuin Mamma Mia -elokuvasta, joka on kuvattu Skopelos-saarella.


Kyllä tuosta ovesta, bougainvillean alta, olisi huikeaa palata töistä kotiin. Kyllä.

Myös tästä punaisen version vierestä voisi tassutella, ihan hyvinkin :)


Ja jos oikein miettii, niin joo, voisihan sitä tällaisestakin uksesta sisään ja ulos kulkea... Ah, katsokaa tuota taivaan sineä!


Välimerellä jotkut hedelmäpuut tekevät useammankin sadon vuodessa. Tässä appelsiinipuu, joka kypsyttelee todennäköisesti toista satoaan tänä kasvukautena.


Nätti pallerohan hän on, maltoin sentään olla riipimättä raakiletta irti pieniä tutkimuksia varten. En ole koskaan noin raakaa appelsiinia nähnyt sisältäkäsin. Onkohan se ihan vihreä sieltäkin?

Kreetalla sankkoina esiintyminä kasvavia hietamerinarsisseja (Pancratium maritimum) ei Rhodoksella juuri näkynyt, rannat ovat sen verran ruuhkaiset ihmisistä. Mutta Lindoksella bongasin tällaisen ryppään.


Ihmeellistä, että rutikuivassa hienossa hiekassakin voi kasvaa jotain näin näyttävää.

Kotonakin jatkuvat lämpimät säät, mittari taisi tänäänkin kivuta lähelle 15 astetta. Monet kesäkukat kukkivat vielä mukavasti, kuten tämä ripsakankeltainen samettikukka.


Myös herkemmän oloiset kasvit ovat vielä kukassa, niin kuin verbena tässä todistelee.


Tänään istuttelin valkovuokkojen juurakoita ja narsissien sipuleita. Huomenna yritän ehtiä tulppaanien kimppuun. Siitä tarkemmin sitten seuraavalla kerralla, joka on toivottavasti pian. Kun puutarhassa ei enää voi tehdä paljoa, on kiva siirtyä blogien äärelle suunnittelemaan seuraavaa sesonkia...

11. lokakuuta 2010

Hietamerinarsissin odööriä

Liljan ja narsissin tuoksua hiekkarannalla ilman aurinkorasvan keinoaineita? Kyllä, muun muassa Kreetan länsiosassa kuivan hiekkaisella rannalla kasvaa tämä "rare Sea Lily", joka tuoksuu ihanan vienosti, kunhan saa selkänsä taipumaan tarpeeksi lähelle sen havaitakseen.

Wikipedia kertoo kasvin olevan hietamerinarsissi (Pancratium maritimum), jota myös merililjaksi tai merinarsissiksi kutsutaan.


Kasvi kukkii elokuusta lokakuuhun. Olipa erityisen kiva törmätä siihen näin myöhään syksyllä, kun narsissit ovat vain kaukainen haave täällä kotipihalla. Aivan kuten lämmin hiekkarantakin.

Täällä lisää kuvia ja tietoa tästä vitivalkoisesta ihmeestä.