Pinkkiä ja mustaa

Nyt ollaan syvässä ytimessä. Siinä pelätyssä mustassa marraskuussa. En tiedä, olenko ainoa, jonka mielestä tämänvuotinen syksy on sujunut normaalia kevyemmin, koska tähän asti on ollut niin aurinkoista, ilman pitkiä sateisia jaksoja?

Vaikka päivä on alkanut selvästi lyhentyä niin että aamulla pitää lähteä hämärään ja iltapäivällä palata pimentyvään, kirves ei ole kuitenkaan vielä siellä syvällä kaivon pohjalla. Mulla on jopa vielä positiivisia ajatuksia lähitulevaisuuden suhteen, uskoa siihen, että tästä talvesta tulee mahtavan leuto ja aurinkoinen ja erittäin lyhyt. Keväthän tulee ennätysaikaisin ja 30-senttinen lumikerros sulaa maaliskuussa maan poveen eikä jäähakulla ehdi yhtään avittaa, edes pohjoisen puolella kivetyksen kohdalla.

Näissä fiiliksissä tuotin lisää kimaltavia käpyjä, ihan oikein vaaleanpunaisia. Pinkkejä, voihyväntähen.

Sovittelin sävyä tuohon Weisteen ihkunaiseen vaaleanpunaiseen punokseen. Tarkoitus on uusia keittiöön tulevan havuköynnöksen koristelu pinkkiin suuntaan. Se väri onkin joulusta kokeilematta, samoin kuin ainakin musta. Sitä vaihetta ei ole vielä kohdalle osunut, mutta olen valmis siihenkin.

Mustaksi meinasi mennä tänään päiväkävelyllä, kun äkillinen marraskuun aurinko tyrskähti esiin kiivaasti liikkuvan pilvimassan takaa ja vastavalotti otoksen pojistani. Melko jyrkät kontrastit.

Bongasin kadun varrelta kiintoisaa puunsidontamateriaalia, nimittäin tällaista huopatyyppistä nauhaa.

Kas ollessani kaupungin puisto-osastolla kesätöissä joskus kullanhohtoisella 1980-luvulla sain sitoa tuoreita puuntaimia tukikeppeihin erään tien varrella. Tuet pyöriteltiin värittömästä muovinauhasta, jollaista näkee vieläkin käytettävän. Tämä huopa tuntuisi kyllä erityisen lempeältä puun näkökulmasta.

Ja ne tukemani puuntaimet, niistä on kasvanut oikein suuria ja nättejä isoja puita. Seisovat erityisen ryhdikkäässä jonossa, kröhöm. En kyllä millään muista, mitä lajia ne ovat, täytyy käydä lehtiaikaan painamassa mieleen.

Tuulisena päivänä joella uiskentelevat sorsat eivät ole varmoja, tykkäävätkö kiharaisista pyrstösulistaan.

Mutta auringonsäteistä ne näyttävät tykkäävän.

Auringosäteitä näkyi myös graffitin pinnassa.

Tosin ne eivät olleet oikean auringon tuottamia, vaan graffititaiteilijan maalipurkista syntyneitä.

Kaikenlaisia valonsäteitä tulevaan viikkoonne, arvon ihmiset. Päivä lyhenee edelleen, mutta 41 vuorokauden päästä alkaa taas pidentyä. Tuo pätkähän me kestetään hyvinkin.

F = fräken

Aakkosten kuudes kirjan johdatti toisen kotimaisen äärelle, kun tontti 559:llä ei kasva esimerkiksi freesiaa tai fiikusta. Sen sijaan sillä pyrkii iloisesti kasvamaan fräkeniä, tarkalleen ottaen åkerfräkeniä.

Siis peltokortetta.

Olen kylläkin nyppinyt heidät alkukeväällä pois kukkapenkeistä, joten esimerkki piti hakea kunnan tiluksilta, aidan toiselta puolen. 

Peltokorte kasvaa kahdessa muodossa: keväällä ruskeana puikulana, kesällä vihreänä hörsönä. Sen toinen nimitys onkin (tai ainakin joskus ollut) kukonkuusi.

Rikkakasvina peltokorte on viheliäinen, sillä sen juuret yltävät jopa toista metriä syvälle. Puutarhassa se ei ole niin iso ongelma kuin pelloilla, sillä isommat perennat vievät siltä maanpäällisen lebensraumin. Peltokorte/ åkerfräken (Equisetum arvense) kasvaa melkoisesti missä vain, sillä saa kiviaidankin vihertämään.

Jos joku innostui peltokortteesta koristekasvina, niin Wikipediasta lisää, suomeksi tai ruotsiksi. Minä en.

Sen sijaan esittelen toisen, huomattavasti kauniimman F:n, jota tosin valitettavasti tontilla ei kasva. Se on trooppisilla ja subtrooppisilla alueilla viihtyvä frangipani.

Frangipani (temppelipuu, Plumeria-suku) on 1-3 metrin korkuinen puu, joka kukkii valkoisin, keltaisin, punaisin tai vaaleanpunaisin kukin. Ja huom, tuoksuvin kukin. Erittäin hyvän tuoksuisin.

Tämä yksilö houkutteli neniä Thaimaassa, sen klooni Kreikassa. Tämä valko-keltainen väri tuntuu olevan yleisin, punaista olen nähnyt jonkun verran. Mikäli se mitään mistään todistaa, heh.

Ja kun Kreikkaan pääsimme, niin otetaan vielä yksi F. Nimittäin taiteilija Nikos Floros. Hän on tehnyt näyttäviä asuja juomatölkeistä.

Amerikkalaistunut kreikkalaistaiteilija teki 14-osaista pukukokoelmaa viisi vuotta. Inspiraationsa hän sai Maria Callasin puvustuksista muun muassa La Traviata ja Madame Butterfly -oopperoissa. 

Floros keräili tölkkejä ravintoloista ja roskiksista ja sai ymmärrettävästi hämmennystä osakseen. Hän repi tölkit pieniksi suikaleiksi ja "kutoi" niistä teoksensa. Kokoelman tekemiseen kului yli 20 000 tölkkiä. 

Kokoelmalla hän on kerännyt rahaa uuteen, Ateenaan rakennettavaan oopperataloon. Osa töistä on ostettu kreikkalaiseen museoon.

Floros kertoo halunneensa tehdä taidetta kulutustuotteista, koska "ostoskeskukset ovat nykyajan temppeleitä, jossa ihminen tuntee olevansa olemassa. Ostan, siis olen." 

Hieno puvusto on nähtävissä kokonaisuudessaan täällä.

Pop-taiteellista ja rikkaruohon valtaamaa sunnuntaita teillekin, arvon ihmiset!

E = eau de kasvi

Meinasi tulla tEnkkapoo. E:llä alkavia kasveja ei liiemmin mulla kasva, vain jotain satunnaista elämänlankaa (Ipomoea) ja erittäin-huonosti-pärjääviä-ruusuja ja entisiä-mooseksenpalavapensaita. Joten tämä postaus koskee kukantuoksuisia Eau de Toiletteja. Tämä on siis Suuri Naistenlehtinumero, tervetuloa mukaan!

Tiedän, että moni on yliherkkä tuoksuille enkä itsekään tykkää aamuisin bussissa Yön Kuningattarelle loimuavista kanssamatkustajista tai ennen jumppatuntia Tropiikin karkkikauppa -nimistä aromia nahkaansa suitsuttavista, mutta kun hajuvettä ei hölvää ja se on tunnelmaltaan raikkaan kepeää, niin mielelläni semmoista nuuhkin ja itsekin aamuiholle pienen hömpsyn spruitsaisen.

Jos tässä kohtaa alat tuntea ärtymystä aihetta kohtaan, niin suosittelen palaamaan seuraavan postauksen aikoihin, silloin puhumme Oikeista Puutarhatuoksuista...

No niin. Sitten "kokoelman" pariin. Pitkäaikainen suosikkituoksuni on L'Occitanen Verbena.

Valmistajan mukaan "Verbena on peräisin erittäin laadukkaasta ja puhtaasta verbena-uuteesta Korsikasta. Sitrustuoksu piristää ja vilkastuttaa aistit samalla lievittäen väsymystä ja stressiä." Noh, sitruunainen tuoksu tosiaan on, ehkä se vilkastuttaa aistejakin nanosekunnin tai kaksi, mutta tärkein ominaisuus siinä on se raikas odööri.

Tästä tuoksusta innostuneena ostin saman valmistajan Paeonia (pioni) -tuoksun lennossa jostain taxfreestä. Mutta metsään meni. Ei ollut mun juttu ollenkaan, jostain syystä. Mutta pullo on aivan ihana, silmäkarkkinen.

Valmistajan mukaan tuoksu sisältää "pioni-uutetta Drômen alueelta Etelä-Ranskasta." Kiva ajatus, sen totuudenmukaisuudesta ei tietysti ole takeita. (Sorry vaan, olen se kriittinen ja skeptinen tapaus.)

Uusi lemppari on Clean-sarjan Warm Cotton, joka tuo todellakin mieleen lämpöisen puuvillan. Ja kasvihan se on puuvillakin, sopii siis suburbiatarhurille mainiosti.

Pieni pullo, ja kohtuuhintainen (n. 25 euroa), joten tästä sarjasta voisi ostaa jonkun toisenkin version.

Talvella tykkään käyttää Hermésin Eau Claire des Merveillesiä. Ihana, rikas tuoksu, joka sekin ponnistaa kasvimaailmasta.

Kas tuoksu sisältää Evernia prunasrtia eli Oakmoss (tammisammal/ tammijäkälä) -nimistä flooraa.

Kuva: Wikipedia

Wikipedian mukaan (E niin kuin) Everniaa kerätään hajuvesiteollisuuden tarpeisiin keskis-eteläisen Euroopan maissa ja kuljetetaan Ranskaan Grassen alueelle, jossa siitä tehdään uutetta. Oakmossin tuoksua kuvaillaan puumaiseksi, teräväksi ja hiukan makeaksi. Se on monen sypressi-tyyppisen tuoksun pohjana.

(Oo, tämähän alkaa mennä ihan kosmetiikkabisneksen reviirille. No, ainahan sitä pitää tulla omalta mukavuusalueeltaan hiukan ulos.)

Näiden lisäksi mulla on yksi jännä tuoksuaarre tehtaan muoveissa odottamassa sitä hetkeä, kun raaskin ottaa sen käyttöön.

New Yorkista ostin nimittäin Hermésin Un Jardin sur le Toit -nimisen uuden tuttavuuden. Se on valmistajan mukaan hedelmäinen, vihanneksinen ja kukkainen tuoksu, joka sopii naisille ja miehille.

Tähän puutarha-sarjaan kuuluu neljä tuoksua. Kyseinen vihreäpulloinen yksilö on saanut inspiraationsa katolla kasvavasta villiruohosta, omenapuusta ja magnoliasta. (Vihannesosastosta ei puhuta mitään.)

Taustatarinan mukaan Pariisissa, muotitalon pääkonttorin perinteikkäässä osoitteessa 24 Faubourg on salainen puutarha. Se sijaitsee rakennuksen katolla, kuten pakkauksen etuosaan on piirretty.

Tiedä häntä, onko tarina tosi, mutta tässä kohtaa se skeptinen ja kriittinen tapaus on ottanut tauon. Tähän minä haluan uskoa. Onpahan hyvä syy mennä paikan päälle joskus omin silmin toteamaan. E niin kuin elämysmatkailua :)

Ja seuraavassa tarinassa palaamme tukevasti maan pinnalle ja taatusti luomuihin tuoksuihin. Sarjassa vuorossa on F-kirjain. Helppoa kuin heinäsuofan teko.

Monenmuotoisia vappuheiloja

Valoisaa vappupäivän häntää, väki! Toivottavasti päivänne on sujunut keväisesti.

Ekstravapaa oli kyllä tarpeellinen juttu, ehti muun muassa ihmetellä ikkunahyllyjen kasvatteja kasteluhetkeä pidempään. Olohuoneen akkunan yläosassa on ahdasta. Elintilaa siellä hamuavat chilit ja liaani.

Pisin 'Pinokkio' on venynyt entisestään, nyt se on kahden tulitikkuaskin pituinen. 

Toisessa taimessa on melkein yhtä pitkä hedelmä.

Super Hot Chilli F1 tuottaa ylöspäin suuntaavia podeja.

Snack Pepperin sadon tuotokset näyttävät hoikilta paprikoilta. Hyvin hoikilta.

Ikkunalla asumisen haittapuolet alkavat kyllä näkyä joissain taimissa: kovasti yritän muistaa antaa lannoitetta ja vaihtaa ruukkuja isompiin, mutta päädyn antamaan pelkkää kraanavettä ja lupaamaan, että ensi viikonloppuna vaihdan ruukut, varmasti. Niinpä joissain taimissa näyttää punkki käpristävän lehtiä sykkyrään ja joissain lehdet alkavat haalistua. En-si vii-kon-lop-pu-na teen jo-tain.

Myös liaani näyttää kellastuttavan edelleen osaa lehdistään. Uutta kasvua tulee kuitenkin koko ajan, tällainen pitkä lonkerokin on matkalla olohuoneen suuntaan, ilman tukea.

Tällaisia U-käännöksiä Into-Liana tekee ihan tuosta vaan. Jatkaa siitä sitten uuteen tai vanhaan suuntaan, mutta ei ota kiinni mistään.

Olen kovasti odotellut näkeväni Intossa kukkanuppujen alkuja, mutta mitään siihen viittaavaa ei vielä näy. Noh, syyskuun alussa hän täyttää vasta vuoden, ehkä heidän kuuluu kunnolla vankistua ennen ensimmäistä kukintaa. Mietin kovasti myös lannoitustarvetta, että minkätyyppisiä ravinteita liaanit saavat luonnossa. Niiden juurelle tippuu reippaasti puiden lehtiä ja jotain sinnikästä siellä sademetsän alimmassa, liki auringottomassa kerroksessakin kasvaa. Täytynee kokeilla Intolle viherkasveille tarkoitettua lannoitetta, sehän se pääasiassa kuitenkin on.

Pistokkaista kasvaneet pelargoni X:t ovat alkaneet kukkia, väri selvisi siis kärsivällisellä odottamisella. Se on tällainen peruspinkki.

Myös yksi Mårbacka-pistokas alkoi kukkia, tähtäsi tarkasti vappuun.

Näin viime viikonloppuna naapurin tuovan kaupasta vappupalloja täysi-ikäisille lapsilleen. Ajattelin, että mäkin hankin foliopallon. Itselleni.

Ja niin tein, tuli vappuisa mieli.

En käyttänyt tänä ekstravapaana yhtään hetkeä pihapuuhailuun, mikä tuntuu itsestäkin tosi oudolta. Mutta joskus on vaan hyvä istua ja katsella ympärilleen, nauttia olemassaolostaan. Niin, ja toimia vappuheilana sille ihanalle puoliskolleen, joka jaksaa tuoda kaupasta multasäkkipinoja, kaivaa kuoppia umpisaveen ja rakentaa kaikkea pientä, mitä ikinä tajuaa pyytää.

Vappuheiloja herra Geraniumilla oli kyllä kaksi. Toinen tuntui ehkä saavan enemmän huomiota.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Joulunpunaista (jossain muualla kuin kotona)

Nyt pitäisi järjestää joulua täyttä häkää, mutta kun ei huvita eikä jaksa. Täytyy vaan kahlailla valokuvia ja haaveksia keväästä. Ehkä se jouluhääräysinnostus syttyy vielä, ja jos ei, niin ei väkisin. Saarioisten tädit (ne yt-neuvotteluista jäljelle jääneet) saavat kattaa meidän joulupöydän. Lahjuksia yritän vääntäytyä viikonloppuna hankkimaan lähimmille asiaankuuluville, katsotaan kuinka yrityksessä käy. Eipä juuri huvita lähteä päiväksi ostoskeskukseen pyörimään muiden toppatakeissaan hikoilevien kanssa... tiukan syksyn jäljiltä olisi tarvinnut viikon jouluunvirittäytymisloman, himpitti sentään.

No, kuva-albumista löytyi punaisia ja punasävyisiä asioita, ja niitähän voi nyt tähän liimailla. Mennään vielä kerran kevät-Hollantiin, Floriade-näyttelyyn, jossa oli esillä muun muassa näitä kivan värisiä orvokkeja.

Tyypit ovat nimeltään Viola Wittrockiana 'Wild Rabbit Mimoto Red White'. Mukavan raikas punainen väri, olen etsiskellyt jotain vastaavaa tai vielä enemmän vaaleanpunaista orvokkilajia kevään kylvöihin, mutta vielä ei ole tärpännyt. Tai oikeastaan tärppäsi, mutta kauppa oli Amerikassa. 

Tulppaaneja olisi kyllä kiva hankkia jouluksi maljakkoon, vaikka tällaisena monivärisettinä.

Tai tummina papukaijaversioina.

Kyllähän klassinen amarylliskin kiva olisi, varsinkin jos niitä olisi iso kimppu.

Floriade järjestettiin pienessä Venlon kaupungissa, jossa oli aivan ihastuttava vanha ydin. Paikallisväestökin oli ottanut puutarhanäyttelyhypen omakseen – tai sitten he vaan ovat kovin kukkarakasta väkeä muutenkin. Vaikka oli varhainen kevät, jokaisessa mahdollisessa tilassa ja astiassa oli tuoreita kasveja.

Toisaalta mikäs se on kasveista tykätä Keski-Euroopan ilmastossa, kun ei tule tätä avaruudellista pimeyttä eikä napaseudun talvea. Voi vaikka kasvatella murattia oven pielessä.

Ja viidakkoa parvekkeella.

Monet partsit olivat vähintään yhtä vihreitä, ja niiden kaiteilla näkyivät viihtyvän sepelkyyhkyt eli pulut.

Venlossa oli idyllistä tunnelmaa siinäkin mielessä, että lähes kaikki kaupat olivat erikoistuneet johonkin: leipään, juustoon, lihaan, leivonnaisiin jne. Rumat hehtoprismat ja megacitymarketit puuttuivat maisemasta kokonaan. Ei tarvitse leivänpäällisleikkelettä kolmeakymmentä hyllymetriä, vaan kymmenestäkin lajista löytyy suosikki, kun atmosfääri on oikea. Näino.

Sitä voisi sitten venlolaisena natustella voileipää tällaisessa romanttisessa tuolissa, jos ostaisi tuoliin romanttisen tuolinpäällisen.

Venlossa on myös kiva museo, jossa oli Floriaden aikaan Flower Power -näyttely. 

Siellä oli nähtävillä alkuperäisesineitä ja asioita kukkaiskansan ajoilta. Kuten esimerkiksi Andy Warholin pop-taidetta.

Tämä esittely jää nyt kyllä tosi tyngäksi, kun en jaksa siirrellä kuvia tuonne Photobucketiin, jonne niitä täytyy nyt siirtää Bloggerin kiintiön täytyttyä. (En jaksa maksaa mitään kuukausimaksuja, kun ei ne tilat riitä kuitenkaan kuin hetkeksi. Tehdään tällaisia epämääräisiä tilapäisratkaisuja sen sijaan...)

Mutta tässä kuitenkin supermuovisia kastelukannuja 1960- ja 1970-lukujen taitteesta. Oi värien määrää!

Museossa oli myös varoittava näky. Jos ei jumppaa vatsa- ja selkälihaksiaan kuntoon kevätkauden kaivuu- ja kykkimistöitä varten, niin voi käydä kalpaten.

Ankara selkärangan kipristymähän siitä tulee, se on selvä ;) 

Tässä on oikeasti esittelyssä n. 35-vuotiaana kuolleen naisen hurja skolioosi. Hän eli vuosien 1350-1450 hujakoilla. Joku osa minussa kyllä uumoilee, että rouva olisi ollut tarhaajasorttia. 

Floriade 2012: Inspiroivia ulkotiloja

Kaikki isot, mahlaavat ja roskaavat lehtipuut huitsaan ja tyynipintainen vesiallas tilalle. Näin päätin, kun näin kahden puutarhasuunnittelijan tekemän puutarhan kevätmatkalla Floriadessa. Piha viehätti mua kovasti.

Mielestäni tuossa on jotain ihan hypnoottisen seesteistä, kivineen vesineen oranssine huomioväreine kaikkineen.

Samalla pihalla oli isosta puunrungosta tehty pöytä.

Kangaspäällysteiset tuolit/ jakkarat eivät ihmeemmin viehättäneet, mutta tuo seinämän läpi kulkeva massiivinen pöytä, ou mai gaat. Toisesta päästä näkymä oli tällainen:

Tähän pihaan kiteytyy kaikki mahdollinen zeniläisyys ja rauha ja symmetria ja estetiikka, mitä tämäntyyppiseltä pihalta osaisin ikinä toivoa. Voihyväntähen. Sisäänkäyntikin on mietitty harkiten.

Olisin just nyt valmis vaihtamaan kaiken mummolatunnelman ja epämääräiset puutarhan vuosikerrostumat ja omaräpelteiset kasvisommitelmat juuri tähän. Se vaatisi toki uuden, modernin oloisen talonkin, mutta senkin voisin ottaa, hah.

Floriadessa näkyi monenlaisia puutarhoja ja lukuisilla mailla oli omat paviljonkinsa. Kiinan paviljonki ja puutarha oli yksi näyttävimmistä. Tyylipuhdasta tunnelmaa, vai mitä olette mieltä:

Kirsikkapuu ja koristeellinen valaisin...

portti, jota kohti vie kivipolku, jota reunustavat pionit...

... ja portin graafista ilmettä pehmentävä magnolia.

Kaikista vesiaiheista kiinnostavimpia oli tämä pieni kanava, joka oli päällystetty mosaiikkilaatoilla. Jotain kovin puoleensavetävää tuossa tyynessä vedessä ja sen pohjalta kuvastuvissa väreissä on.

Pihassa ei todellakaan saisi olla neljää vanhaa koivua, jos tällaista mielessään suunnittelisi. Ja tonttikin voisi olla kieltämättä hiukan isompi kuin allekirjoittaneella huollettavanaan on.

Tällainen pieni Panamankanava olisi myös aika viehko. Enpä huomannut panna merkille, että kiersikö vesi tuossa aktiivisesti pumpun voimin vai lillutteliko vaan paikallaan.

Tämä ei vaatisi kultaharkkoa, mutta kyllä nupukivilläkin hintaa on – eikä niitä savimaahan suoraan asennella, joten pohjatöihin menisi aikaa ja pieniä kultaharkkoja.

Nooh, ainahan sitä inspiroitua saa – ja kannattaakin, ties mikä arpajaisvoitto sitä vielä kohdalle pätkähtää ;) 

Ennen sitä voi ehkä suunnitella hankkivansa joskus tällaisen käsi-istuimen, kuten Sudanin paviljongin edustalla nökötti.

Siinähän sitä sitten istuksisi kuin viisisormisen (mutta peukalottoman) jumalolennon kämmenellä ikään.

Ja jos ei tuokaan muutu konkretiaksi koskaan, niin vielä on mahdollisuutena rakentaa Lorotin. 

Samantyyppinen kastelukannu tontilla jo pyöriikin, ei tarvita kuin pari heinäseivästä ja tynnyri (ja vesipumppu, oletan). Lorotin voisi tosiaan järjestyäkin, ainakin jos tynnyrin vaihtaa kirkkaansiniseksi muoviversioksi, joita mökkimatkalla katseltuna ihmisten pihoilla kauas maantielle näkyy. Systeemi olisi hiukka kaukana tuosta ekan kuvan tyynipintaisesta altaasta, mutta teknisfilosofisesti kyseessä kuitenkin olisi puutarhan vesiaihe. Juu.