Metsäisiä terveisiä

Karkasin viikonlopun viettoon mökille ja säntäsin heti metsään. Siellä sitä ihminen energisoituu, väkisinkin.

Metsästä voisi löytää inspiraatiota myös graafinen suunnittelija, jonka pitäisi kehittää pankille logo. Tässähän se muoto olisi valmiina, eikun puhtaaksi piirtämään.

Muistatteko vielä Merita-pankin logon, jonka kehittelystä englantilainen suunnittelija laskutti 600 000 markkaa eli reilut 100 000 euroa? 

No ei siinä mitään. 

Metsässä on paljon inspiroivaa ihmeteltävää, kuten tällaisia Funghinius-monumentteja.

Ja sienihaitareita.

Joillakin onnekkailla on pehmoinen sammalpesä.

Jäkäläkin näyttää superpehmeältä. Hyvä on puolukan sieltä ponnistaa.

Entäpä naava, tuo ilmanpuhtauspuntari, eikö sekin ole pehmeyden perikuva.

Pieni murmeli tai maahinen tai menninkäinen voisi viihtyä tällaisessa piilopaikassa.

Ja tämä piilopaikka sopii hätää kärsivälle metsän samoajalle. Pikkula "Paanumaja".

Pienen pysähdyksen jälkeen matka voi jatkua vaikka joen äärelle.

Tai kukkulan laelle.

Kun kyykistyy oikein alas, voi tavata neiti vanamon (Linnaea borealis).

Tahi tieverkon.

Tahi timanttiverkon.

Havunneulasen päässä voi hyvinkin kimmeltää, kun tarkkaan katsoo.

Metsäretkelle kannattaa varustautua purkein ja purnukoin, ja kerätä punaisia supermarjoja vaikka piirakka-aineksiksi.

Jos mukana on kaikkiruokainen lemmikki, kannattaa kerätä vikkelästi tai jää ilman.

 Silmäniloa ja hengenravintoa metsästä saa joka tapauksessa, siellä kannattaa kyllä piipahtaa.

Näillä mietteillä, hyvää syyskuista sunnuntaita ja alkavaa uutta viikkoa!

Into-Liana, syksyn lapsi

Terveeks ihmiset, terkut kotimaisesta metsästä. Kävin nimittäin pidennetyllä viikonloppumatkalla mökillä, ja metsäänhän sitä oli heti kirmattava, stressinpurkuun.

Tuonne jonnekin se hävisi, polun puoleenväliin.

Kun kyykistyin ihailemaan näitä muotoja ja värejä, muistikuvat kaupungin melskeestä olivat jo ihan haalenneet.

Tässä kohtaa, missä naava kuorrutti puiden oksia, olin valmis omaksumaan kaikki linkolalaiset opit ja  jäämään metsään lopullisesti. 

Nälkä pakotti kuitenkin suburbian asukin takaisin asutetulle alueelle. Aterian jälkeen annoin merituulen huuhdella päänsisukset tyhjäksi kaikesta joutavasta.

Olisin jäänyt rauhan tyyssijoille pidemmäksikin aikaa, mutta velvoitteet kutsuivat. Ja kyllä, oli myös tultava tarkastamaan Into-Lianan vointi. 

Noh, hänhän siis kasvatti kakkoshaaran tuossa reilu viikko sitten. Poissaolon aikana haara Kakkonen oli kasvanut noin 40 senttiä eli yhdeksisen senttiä päivässä. Haara on ohittanut kasvilampun ja huitelee nyt huoneen katossa.

Kärki näyttäisi lähtevän takaisin alaspäin, valoa kohti. Annan sen olla tuolla ja katson, miten verso valonvähyysongelmansa mahdollisesti ratkaisee.

Alkuperäinen verso (jonka nimesin Esikoiseksi, mutta jonka tässä selvyyden vuoksi nimeän uudelleen Ykköseksi) tuntuu jyrnööttävän samassa kohtaa, kuin viimeksi. En tiedä, onko sen kasvu tyrehtynyt lopullisesti vai vetääkö se vain hetken henkeä.

Eipä kuitenkaan sen suurempaa kasvuprobleemaa Into-Lianalla, luulen. Se on nimittäin pukannut poissaollessamme kolmannen haaran...!

Siinä se Kolmonen kasvaa, tasan Ykkösen ja Kakkosen välissä. Pituutta uudella versolla on 15 senttiä ja kietoutumiskohteena "pikkuisella" näyttää olevan ikkunankarmi. 

Se on kuulkaa niin, että liaanin vahtiminen alkaa käydä kokopäivätyöstä. Pitänee anoa hoitovapaata.

Hoitovapaaseen ja syksyn harmauteen tuli ihanaa valoa armailta kanssabloggaajilta Pirkolta ja Marietalta, jotka antoivat Tontti Viisviisysille pirteän tunnustuksen:

Suurkiitos, tytöt, kyllä ilahdutti kovasti!

Jätän tällä kertaa jakamatta tunnustusta eteenpäin, koska en ole hakenut ja lukenut uusia blogeja, ja kaikille suosikkilistassani oleville olen muistini mukaan jonkin tunnustuksen lähimenneisyydessä antanut. Ne ovat edelleen ihanaa luettavaa, joten jos joku ei ole tutustunut johonkin listan aarteeseen, niin tehköön hyvin. Eikä mua nyt saa nimitellä tylsäksi tai ilonpilaajaksi, koska olen juuri saanut todistuksen siitä, että olen aurinkoinen ihminen. Kiitos.