Tuliaisia Tukholmasta

Hyvän vaikutuksen voi tehdä monella tavalla, mutta erittäin hyvän vaikutuksen voi tehdä vain yhdellä tavalla.

Saimme viikonlopuksi vieraan Ruotsista, nimittäin jälkipolven mielitetyn. Hänellä oli minulle tuliaisia.

Kyllä, aivan oikein. Hillitön nippu siemenpusseja!

Yhteensä 37 pussia, joita selatessa tuntui kyllä paremmalta kuin jouluna kuusen tyvellä. On kuulkaa vesimelonia, lipstikkaa, minttua, chiliä, purjoa, hernettä, persiljaa, retiisiä, retikkaa, koristemaissia, kurkkuyrttiä, salaattia, parsakaalia, kosmoskukkaa, rakuunaa, kurpitsaa, tilliä, punakaalia, pinaattia, naurista... tanskalaista Albertine's-tuotantoa.

Nyt on niin, että tarvitsen tänä kesänä massiivisen kasvimaan ja ison kasvihuoneen, ei auta mikään. En ole nimittäin kasvatellut paljonkaan hyötykasveja, kun ei ole kasvimaata, mutta tämä tuliainen kyllä houkuttaa kokeilemaan. Vaatii.

Sain myös neljä ihanaa pelargonin pistokasta, joiden nimestä ei ollut täyttä varmuutta. Nimesin heidät työnimellä "Pelargonium Stockholm" siihen asti, kun näen kukinnan. Arvio on, että ne ovat 'Mårbackoja'.

Mutta siis olen vankasti sitä mieltä, että tällaisen tuliaisen tuova ihminen on lapselleni täydellisesti sopiva henkilö :)

Siinä ne Stockholmit nyt ottavat ikkunalla suomalaista aurinkoa.

Nostin viime keväänä väkerretyn kasvihyllyn paikalleen olohuoneen ikkunan eteen. Vielä ei aurinkoa riitä koko ajaksi (eikä sen paistamisesta ole tietysti varmuuttakaan), joten jätin liaanin talvehtimiseen tarkoitetun kasvivalon vielä paikalleen kattoon.

Siitä nauttivat pelakuutkin, tuossa ylimmällä hyllyllä, silloin kun aurinko ei paista.

Itse asiassa laitoin valaisimeen myös toisen loisteputken, kun valo on sen verran kaukana pienistä taimista. Tulee tanakampaa kasvua, kun valoa on tarpeeksi.

Liaanin siirsin hiukan kauemmaksi ikkunasta, auringon myötä valoa alkaa kohta riittää sinne asti.

Katkaisin siinä tuoksinassa Intolta yhden lonkeronpään. Sorry, Into!

Versossa on kasvua nyt joka suuntaan, on tosiaan kevät koittanut hänelle.

Muut taimihyllyllä hengailevat ovat Amerikan-orvokkien kylvöksiä, joissa on juuri alkanut näkyä elämää.

Koulin tänään kellarissa kasvaneita pikkuorvokkeja omiin potteihinsa. Sain hajakylvölaatikosta yhden nurkan perattua ja noin 30 orvokkia harvennettua, eikä se ole vasta kuin alku. Uaah.

Tänä vuonna olen todellakin pulassa. Tila ei tule riittämään edes näille tähän mennessä kylvetyille. On varmaan kasattava taimihylly myös makuuhuoneen ikkunalle. 

Hom-ma on läh-te-mäs-sä vah-vas-ti la-pa-ses-ta. 

Liaani alkoi aktivoitua

Ensimmäinen aurinkopäivä viikkoihin! Huh, kyllä valoa olikin odotettu. Talvi on kamala, mutta ikiharmaa talvi on kerrassaan hirveä. Karmea. Uuh.

Noh, ilmassa on kuitenkin ollut noin kuukauden ajan selvästi enemmän lukseja kuin joulun tienoilla, sen on rekisteröinyt ainakin liaani. Into-Lianahan aloitti ruskakelit tammikuussa, jolloin se oli ilmeisesti saanut tarpeeksi tuntumaa Suomi-hämärään ja alkoi tiputella vanhimpia lehtiään masennuksen kourissa.

Siinä se nuukutti samassa tilassa muutaman viikon, mutta nyt on taas saanut vauhtia koneeseen. Versot ovat alkaneet venyä pituutta ja lehtipareja on alkanut aueta melkeinpä jo tutulla tiheydellä.

Kattoon kurottaneilla versoilla ei taaskaan ole tukea, mutta eihän ne semmoista toki tarvitsekaan. Jänteviä lonkeroisia ovat.

Uusia lehtiä on eri kasvuvaiheissa.

Tässä esimerkiksi on pikkirikkiinen liaaninlehtivauva. Tuommoinen tiiperö vaan.

Myös versojen kärjet ovat nupullaan, mutta kaikki kärjet ovat suunnilleen matkan varrella aina kuivuneet kasaan. Niin varmaan käy tällekin, kun ei tuolla katonrajassa ole valoa eikä kosteutta. Vain viileää kuivaa.

Jotain lonkeroita kasvaa valaisimen sisälläkin.

Osa niistä tulee jo uloskin.

Into-Lianaa tarvitsee kyllä ruokkia nyt jollain kraanavettä vahvemmalla, kun osa isommista vanhoista lehdistä näyttää edelleen valjuilta.

Toisaalta, jostain tämä heppu voimia saa, sillä uudessa kasvustossa näkyy myös sivuversojen alkuja. Olisko ne liaanin varkaita (vrt. runkotomaatti)?

Jos kaikki etenee yhtä helppoon malliin, niin elän toivossa, että Into pukkaa kukkaa tänä keväänä tai kesänä. Miksei se niin tekisi, onhan se jaksanut kasvaakin (siemenestä) näin pontevasti syksyä ja talvea vasten. 

Ellei näillä Mucuna-suvun veijareilla sitten ole tapana kasvaa useampaa vuotta ennen kukinnan virittelyä. Ei voi tietää, ennen kuin näkee. Mutta kaikkea voi toki odottaa kasvilta, jonka siemenen itämisen avittamiseen tarvittiin jykevähköä työkalupakkia.

Kielin kaulin koulin

Nyt on kuulkaa niin paljon asiaa mielen päällä, että tästä taitaa tulla pitkä jorina. Aloitetaan mukavilla aiheilla, piipahdetaan dramaattisemmissa asioissa ja palataan taas kevyeen, sopiiko näin?

No niin. Kröhöm. Aloitetaan.

Amerikan-tädit eli pelargoni 'Divas Strawberry Ripple F1':n taimet olivat varttuneet niin, että osa niistä halusi jo päästä omaan asuntoonsa. Sain siis harjoittaa koulintaa.

Ensimmäisinä erotin toisistaan nämä melkein identtiset kaksoset, että pääsivät diivailemaan väljemmille mannuille.

Hajakylvönä kylvetyt pikkuorvokit ovat sitten itäneetkin ihan hajana.

Vielä ei ole koulimisen aika, kasvattakoot ensin ensimmäiset todelliset lehdet. Ja jos tarkasti katsoo, siellä onkin tuloillaan ihan oikeita orvokinlehden näköisiä orvokinlehtiä. Jei!

Kellariluolan kasvilamput kuivattavat multaa tehokkaasti, nämäkin olivat ihan janoisia, ennen kuin ymmärsin antaa kunnolla vettä. Käyn joka päivä suihkuttelemassa taimia, mutta useammin saa kastella, tajusin. Aika jännä sinänsä, että vaikka olen kasvatellut orvokkeja samassa tilassa samalla tavalla jo useamman kerran, niin aina vaan menen yrityksen ja erehdyksen kautta... oliskohan joku muistikirja paikallaan? Vaikka blogimuotoinen? Eh.

Vaikka kellaritila on jo periaatteessa täynnä, niin kylvin eilen lisää siemeniä. Tottakai. 

Tajusin siinä siemenen-asettelua valmistellessani, että esivalmistelut vievätkin kohtalaisen paljon aikaa ja ajatusta. Se pipananpudotus vie kyllä ihan tasan yhden prosentin siitä kokonaisprojektista, mutta hommasta ei tahdo esimerkiksi siemenkaupassa muistaa kuin juuri sen osan... Mutta onhan siinä myös purkit ja purnukat, multa, mullankaiveluväline, lattian suojaus, vesikannun täyttely, käsienputsaus, merkkaustikut ja niiden kirjoitteluun sopiva kynä, loppusiivous, tarvikkeiston säilytys. You name it.

Kylvin edellämainuttuja asioita manaillen Amerikan-orvokit ja lahjaksi saadut akileijat. Columbinet vaativat kylmäkäsittelyn, joten ripsin siemeniä mullan päälle ja vein potit ulos.

Siinä ne nyt käsitteleytyvät terassin pöydällä, lumipatjalla. Ja koska pussissa luki, että Columbinet voivat itää myös ilman kylmää, niin jätin kaksi pottia sisään testattavaksi. 

Nämä pitäisi ottaa sisään kolmen viikon kuluttua eli 9.3. (note to self).

Ulkona tapahtuu nyt erikoisia asioita, dramaattisiakin. 

Tiedän, että syksyllä sade koputtelee ikkunaan, joskus joulun alla siihen koputtelee tonttukin. Mutta helmikuussa olohuoneen ikkunaan voi koputella rivi jääpuikkoja.

Lumi on valunut alas katolta pikkuhiljaa ja työntänyt puikkostoa edellään. Pisimmät jääsormet olivat muutaman sentin päässä lasista, kunnes eilen, kovan ryminän säestämänä, koko hässäkkä tuli alas. 

Jos kasvihuone olisi kesäisellä paikallaan, se olisi nyt entinen kasvihuone. Tämän takia se nostettiin pois talon läheltä talveksi.

Siinä se kököttää hangessa, polo.

Mutta se sentään kököttää elossa, toisin kuin fasaani, joka ravintoa etsiessään muuttui itse ravinnoksi. 

Jos lyhyellä ulkopyrähdyksellä näkee tällaista tapahtumaa, niin mitähän ulko-oven takana tapahtuukaan, silloin kun ei ole näkemässä:

Kas kävelin kotikatua ja siinä, irtohöyhenpatjalla, makasi tuore fasaaninraato harakoiden ateriana. Palasin samaa katua hetken päästä ja näin, kuinka haukka lenteli fasaanipaisti kynsissään. Sitä seurasi joukko kovaäänisiä harakoita ja variksia, ja haukka (varpus-/kana?) tiputti raadon naapurin parkkipaikalle. Se osui kahden auton väliin tyhjään paikkaan. 

VAROITUS! Kuva on karu.

Haukka istui hetken edessäni lumivallilla ja lensi sitten (pettyneenä?) tiehensä. Harakka jatkoi keskenjäänyttä lounastaan. 

En tiedä, kenen puolella olisin ollut, jos mielipidettäni olisi kysytty. Mutta jokaisen tarvitsee syödä, se on selvä.

RIP fasaani. Onneksi se tuli syödyksi tarkasti, ettei kuollut turhaan.

Myös rauhanomaisempaa ateriointia on tapahtunut, siitä todisteena muun muassa niukaksi kulunut siemenkranssi. 

Tämä munkinpaistorasvasta kaulittu kakku on mielestäni mennyt parhaiten kaupaksi eri rasvoista väkerrettyjä kakkuja verrattaessa. Toki voi olla, että muutkin asiat vaikuttavat menekkiin. Täytyy kiepsauttaa vielä yksi rinkula, ennen kuin aurinko (toi-vot-ta-vas-ti) alkaa paistaa liian voimallisesti ja sulattaa rasvapaakut vauhdilla.

Kellarin asukit ovat autuaan tietämättömiä seinän takana tapahtuvista hengissäpysymistaisteluista. Tosin käytin heistä muutamaa tänään ulko-ovella pikavisiitillä, että sain tarpeeksi luonnonvaloa ikuistaakseni heidät kuviin.

Tässä chili 'Pinokkio'. 

Tästä Hollannin-tuliaisesta tulee mietoa hedelmää, taitaa olla enemmän paprika kuin chili.

Kuva: Nebelung.de

Pääasia, että tulisi jotain hedelmää... matka on edelleen pitkä. Alku on kyllä ihan lupaava, vai mitä olette mieltä? (Nyt saa sanoa jotain kannustavaa.)

Kauaa ei viitsitty poseerata hankea vasten, ettei kylmä pääse kouraisemaan. 

Kovasti kuitenkin mennään parempaa (parasta) vuosipuoliskoa kohti, enää niukat 11 päivää helmikuuta jäljellä. Sehän me kestetään!

14 viikkoa odotusta

Jos hyvää kannattaa odottaa, niin nyt on tällä tarhuritytöllä käsissään erityisen hyvää, sen verran kauan tätä on odotettu: siemenlähetystä Amerikasta.

Lähdin vaaleanpunaisten orvokkien perään lokakuun lopulla ja päädyin interwebissä Amerikan maalle. Ajattelin, että tehdään testi, ja tilasin orvokit. No okei, tilasin muutaman muunkin pussin, ei kai sitä nyt viitsi lentokonetta lennättää yhden vaatimattoman ostoksen takia.

Annoin luottokortin tiedot ja painoin lähetä tilaus -näppäintä 23.10. Sain tilausvahvistuksen ja sen jälkeen tuli viiden viikon hiljaisuus. Lähetin kyselyä sähköpostilla 30.11. ja vihdoin 29.12. sain  kirjekuoren postilaatikkoon. Hyvä niin, mutta sisältö oli pettymys: pusseja oli seitsemän, mutta vain yhdessä oli sisältöä. Loput olivat tyhjiä kuin kaikkensa antaneen hihat.

Nooh, ei kun sähköpostia kirjoittelemaan. Totesin heille, että sain tyhjiä pusseja, jotka ovat edelleen sinetöityjä ja siten avaamattomia, ja jotka voin mielelläni heille lähettää takaisin nähtäväksi. Otin pusseista pari lähivalokuvaa, ja se tuntui riittävän. Mainitsin myös, että pidän blogia. Viestinvaihdon jälkeen kauppa lupasi lähettää siemenet.

Sain 27.1. kuittauksen, että siemenlähetys on pantu postiin. Tällä viikolla, 11.2., postilaatikossa oli taas kirjekuori.

Ja näin vihdoin, 14 viikon odottelun ja viestittelyn jälkeen minulla on käsissäni kaikki tilaamani Amerikan-siemenet.

Laitoin ne oikein tuohon ikkunaa vasten roikkumaan, niin näemme, että pussissa on muutakin kuin ilmaa. Pussukoissa majailee seuraavia kiintoisia tahoja:

Pansy 'Delta Pink Shades F1' (v.punainen orvokki)

Viola 'Coconut Swirl' (lilareunainen valkoinen orvokki)

Coleus 'Wizard Series Velvet Red' (punainen värinokkonen)

Coleus 'Black Dragon' (musta värinokkonen)

Marigold 'Durango Outback Mix' (samettikukka)

Verbena 'Tuscany Orchid Frost' 

Ystävällisenä huomionosoituksena kauppa lähetti ylimääräisen pussukan. Se sisältää Coloradon osavaltion nimikkokukkaa nimeltään Columbine 'Rocky Mountain Blue'. Kyseessä on tuoksuva, rauhoitettu villiakileija (Aquilegia saximontana), joka on valittu Coloradon omaksi kasviksi jo vuonna 1899. 

Katsokaa nyt ihmiset, miten ihana:

Kuva: 2bseeds.com

Jos nyt miettisin, että kannattiko lähteä tilaamaan orvokin siemeniä valtameren takaa, niin sanoisin että joo. Rahaa ei ollut kiinni kuin 27,90 dollaria, mutta kiinnostusta oli kiinni tuhat taalaa. Ja bonus-akileijat sulattivat sydämeni täysin. Eihän tuo 3,5 kuukautta ole ihmisen elämässä aika eikä mikään, kun asiaa tarkemmin miettii. Vai mitä olette mieltä? ;)

Sen ensimmäisenä saapuneen pussin sisältöä on jo mullan alla, nimittäin pelargoni 'Divas Strawberry Ripple F1'. On jo muuten itänyt, toivottavasti jaksaa pinnistellä suomalaisessa kellarisäässä itseään vielä itua isommaksi.

Tässä vielä kuvat tilatuista orvokeista toivotussa loistossaan: Pansy 'Delta Pink Shades F1', josta koko rumba sai alkunsa.

Viola 'Coconut Swirl', joka vaan oli (ja on) täysin vastustamaton.

Se, että miksi olen tilannut sa-met-ti-kuk-kaa, on itsellenikin täysi mysteeri. Mutta jokin todella hyvä syy siihen on löytynyt tuona lokakuisena, synkkänä tiistai-iltana sohvalla istuksiessani. 

Mutta nämä orvokit kylvetään vihdoin tänä viikonloppuna – parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kyllä ne vielä täksi kevääksi ehtivät kukkaan. Tai kesäksi.

Ja vanhassa on tässäkin tapauksessa ollut vara parempi: aiempien vuosien itselisättyjen jälkeläiset ovat jo itäneet kellarissa. Hei, nyt alkaa olla kevättä rinnassa. 

Hyvää puutarhaystävänpäivää, folks!

Chilin koulintaa, pelakuun lisäntää

Jos sen antaa masentaa, niin se taatusti alkaa masentaa. Eli ylös (lumi)kuopasta ja chilejä koulimaan.

Kaikki muut kylvetyt ovat itäneet paitsi C. annuum 'De Cayenne' ja annuum 'Lombardo'. Monessa potissa tönötti kaksi tainta, joille piti järjestää lisää elintilaa.

Laitoin tuplaantuneet potit takaisin kellarin kasvihuoneeseen. Näitä lajeja siellä nyt siis hitaasti (mutta toivottavasti suht' varmasti) kasvua kerryttää:

C. annuum 'Hot Super Chilli F1'

C. annuum "Malawi Bird's Eye"

C. annuum 'Pinokkio' 

C. annuum 'Snack Pepper'

C. baccatum 'Fatalii Gourmet Aji Finlandia'

C. baccatum 'Omnicolor'

C. baccatum 'Quintisho'

C. chinense 'Caribbean Antillais'

Pitkä on kyllä vielä matka mihinkään, niin kovin pitkä...

Talvehtineista pelakuista teki mieli ottaa pistokkaita, että josko saisin 'Mårbackaa' vähän lisää. 

Ja myös 'Appleblossomia' voisin katsella ulkona useammassakin paikassa.

Viimekesäisen kori-istutuksen kaksi nättiläistä näyttävät riutuvan kellariolosuhteissa, yritän pelastaa heidät kloonauksella.

Voisin kyllä monistaa kaikkia muitakin kellarissa majailevia, pelakuut ovat mun lempparikesäkukkia.

Näitä vanhempia lajikkeita 'Dresden Light Pink' ja 'Friesdorf' olisi myös ihana saada lisää.

Esikasvatustilanpuutteen lisäksi ongelma asiassa on, että olen kamalan laiska enkä jaksa odotella mitään vesilasijuuria. Tuikkasin uuden kasvun pätkät suoraan kosteaan multaan. Jätin pistokkaisiin vain kaksi lehteä, kun juuria ei tosiaan ole, josko tämä tilanne ei rasittaisi heitä liikaa. 

Siellä he nyt nököttävät, ja minä tuijotan kelloa ja kalenteria kerrosta ylempänä. Eihän tässä nyt niin montaa päivää voi kevääseen enää olla, milloinkas ne lumikellot...

Helmitylsää-ää-ää

Nyt on saavutettu se piste (tai yksi monista pisteistä), jossa talvi ryydyttää. Ryy-dyt-tää.

Kylmää ja pimeää, aina vaan, hamaan tappiin asti. Mielessä nakuttaa vankka tunne siitä, että kevät on taatusti peruttu tältä vuodelta. Lunta sataa vaan, niin ettei kohta kukaan enää pääse ulko-ovistaan ulos. Ikkunat muurautuvat ulkopuolelta umpeen ja sitten syödään kaapin perukoilta yli-ikäisiä hedelmäcocktailsäilykkeitä ja joulutorttuhilloa ja sen jälkeen lakataan olemasta. Hei hei ihmiskunta, eläinkunta, kasvikunta, planeettakunta, maailmankaikkeus, mikrobit.

Ei ehdi pikkuisista Pinokkio-chileistä tulla hedelmää. Hyvä, jos ne ehtii koulia omiin potteihinsa.

Tulppaanit kuihtuvat ja ja paikalleen tippuneet terälehdet muuttuvat muutamassa vuodessa harmaaksi jauhoksi. Ennen lopullista katoamistaan jauho muistuttaa ajasta, jolloin ihmiset olivat sinnitelleet syvimmän suomalaisen talven yli väräjävien kevätmietteiden voimin, mutta joutuneet luovuttamaan Suuren Arktisen, Kuun Takapuolen ja Musta-Valkoisen edessä.

Hei, nyt stop. SKRIIK. PTRUU. JARRUtus. Täähän menee tosi synkäksi. Ei jaksa lukea, mitä kirjoittaa.

Jos vaan esittelen pari kuvaa enkä puhu paljoakaan. Tällä muudilla ei tule kuin pahan mielen tartunta.

Tässä toinen kuvakulma tulppaanikimpusta, jonka ostin viikonlopuksi Plantagenista. 20 tulppaania kuudella eurolla. Se oli hyvä sijoitus, kukat tuoksuvatkin hyvällepahalle omalle itselleen.

Valkoinen ottaa nyt päähän, yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Pari vuotta vanha perhosorkidea kukkii hyvässä vedossa, valkoisia kukkia on 18 kappaletta. 

Pari nuppuakin on vielä odottamassa, katsotaan, jaksavatko aueta. Ja jaksaako odottaja odottaa vai muuttaako hän expresiis tropiikkiin. Orkidea ja Pinokkiot toppatakin povitaskussa.

Jakautunut persoonallisuus

Mikään ei ole niin helppo petos kuin itsepetos. Juuri pääsin päättämästä, että vast'ikään siivottu siemenvalikoima on ihan riittävä tämän vuoden kylvöksiin.

Sitten menin siemenkauppaan hakemaan risiiniä ja värinokkosta. Eilen Thompson&Morganin paketti saapuikin.

Paketissa oli 14 pussia siemeniä, eivätkä ne olleet seitsemän risiiniä ja seitsemän värinokkosta. Ei, kyllä oli tarhurin naksusormi ollut vikkelänä ja poiminut ostoskoriin Kaikenlaista Kamalan Tärkeää. Kuten mantsuriankärhöä ja kääpiölupiinia. Vaikka hänellä ei ole tilaa esikasvattaa eikä jälkikasvattaa eikä istuttaa yhtään enempää kuin välttämättömimmät, aiemmin suunnitellut kasvit.

Huoh.

Meinasin jo pillahtaa itkuun itseni kanssa, mutta sitten tajusin, että syy epäloogiseen käytökseen lukee yhden hankitun siemenpussin kyljessä. Ipomoea purpurea "Split Personality" eli Elämänlanka "Jakautunut persoonallisuus". 

Juuri niin! Toinen puoli persoonallisuutta on järkevä ja suunnitelmallinen, se tajuaa, että siemeniä on nyt ihan riittävästi tämän kauden kylvöihin ja sanoo ääneen "Näillä mennään, tiks lukkoon". Se muistaa, että myös talvehtimassa on läjä kasveja ja että muistaakseen se tilasi jotain juurakoitakin jostain. 

Toinen puoli persoonallisuutta unohtaa sen ensimmäisen puoliskon ajatukset ja päätökset, kun se pääsee (menemällä menee) siemenkauppaan tai taimimyymälään. Juuei, kyllä TÄMÄ aina johonkin mahtuu! Vaikka siihen yrttipenkkiin (jonka se samainen persoonallisuuden puolisko jo täytti edellisenä syksynä 150:llä spontaanissa huumassa hankitulla sipulilla, jotka eivät sitten mahtuneet mihinkään muualle).

Ei auta, nyt vaan eletään näiden kahden, toisistaan jatkuvaa mittaa ottavan tahon kanssa ja yritetään olla kylvämättä ihan kaikkea. Tai on alettava etsiä lähintä Anonyymit Hortoholistit -ryhmää.

Ongelmakäyttäytymiseksi en kuitenkaan laske tulppaanien ostamista. Niitähän on ihan pakko saada tähän ajankohtaan väriä ja toivoa tuomaan.

Ja jos joku muu haluaa antaa kukkia, niin sekään ei voi olla vaarallista. Tällaisen kimpun kotiovelle toi Interflora. 

Valkoinen gerbera, freesioita, pieniä krysanteemin näköisiä palleroita sekä monenlaista vihreää silmäniloa. Oikein hyvännäköinen ja tuore kimppu, eli ainakin tämä Interfloran lähetys oli tosi laadukas. Se on hyvä tietää, jos tulee itselle kukkakimpun lähetystarve eteen.

Kukat eivät olleet _varsinaisesti_ (ollenkaan) minulle, mutta ne sijoitettiin paraatipaikalle, jotta kaikki pystyvät niistä nauttimaan. Myös molemmat jakautuneista persoonallisuuksistani ;)