30. huhtikuuta 2011

Kuninkaallisissa tunnelmissa

Ah, kyllä kuninkaalliset häät aina jaksavat viihdyttää! Williamin ja Katen eiliset juhlallisuudet olivat herkkua suomalaisen arkisen puurtamisen keskellä. Paljon oli kaunista katseltavaa, ja puutarhanäkökulmasta tarkasteltuna ne Westminster Abbey -kirkkoon tuodut isot vaahterat ja pyökit ilmavoittivat hienosti tuota mahtavaa vuonna 960 (!) rakennettua monumentaalista rakennusta.

Williamin isä, kruununprinssi Charles, on muuten armoitettu luomupuutarhuri. Walesin prinssi on nimittäin käyttänyt pian 30 vuoden ajan vain luomumenetelmiä Highgrove-puutarhassaan.

Kuva: Highgrovegardens.com

Puutarhassa ei esimerkiksi käytetä tuholaismyrkkyjä, vaan sinne houkutellaan eläimiä, jotka pitävät huolen ongelmasta. Myös maaperän terveyteen kiinnitetään erityistä huomiota muun muassa lisäämällä istutusalueille kompostoitua ainesta ja hyvinpalanutta lantaa. Terveet kasvit pystyvät paremmin vastustamaan sairauksia, tuumii His Royal Highness.

Ah, kyllä ottaisin, sekä prinssin että puutarhan.

Mutta koska olen monarkia-fanituksestani huolimatta realisti, tyydyn selaamaan Highgroven kuninkaallista verkkokauppaa, josta voi ostaa puutarhatarvikkeita. Kaupan tuotto menee prinssi Charlesin säätiölle, joka jakaa varoja erilaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin.

Tällainen "trug" olisi kyllä aikas kiva.

Hintaa tyylikkäällä kantovälineellä on 24,95 puntaa eli 30 euroa. Postikulut ovat 33 puntaa eli 39 euroa, eli saattaa tulla pian halvemmaksi ostaa halpalentoyhtiöstä lippu ja piipahtaa itse Englanninmaalle. Tosin se ei varmaankaan tue prinssi Charlesin kannattamaa kestävää kehitystä, joten unohdetaan se ajatus.

Highgroven putiikista saa myös Royal Wedding -aiheisia tuotteita, kuten sampanjaa ja suklaata. Valitettavasti sampanjaa ei tasavaltalaislakien takia saa Suomeen lähettää, joten siinä on kyllä varsin tukeva syy lähteä itse paikan päälle. Ja samalla voisi osallistua Highgroven-kiertokäynnille, kesto 2 tuntia, hinta 16,90. Iltapäiväteellä höystettynä elämys maksaa 69,95 puntaa. Oh yes!

Kuva: Andrew Larson/ Highgrovegardens.com

Tämä kuja kukkii varmaan kuninkaallisen komeasti keskikesällä. Kuva on otettu huhtikuun alussa. 

Westminster Abbeyn lahjapuotikin näkyy Virallisia Häämuistoja myyvän. Puutarhailuun liittyviä tarvikkeita ei löydy, mutta kaupasta voi tilata esimerkiksi Diana-kihlasormuksia (alk. 59 puntaa) sekä kudo-kuninkaalliset-häävieraat (mukana corgi!) -käsityöpaketin alle kymmenellä eurolla.

Oh yes indeed, my dears!

29. huhtikuuta 2011

Mr. Hot ja Ms. Mårbacka

Monella taimella näyttää olevan asiat nyt ihan hyvällä mallilla ja sehän tarkoittaa sitä, että tarhurillakin on. On kiva pysähtyä tutkimaan kasvustoja ja bongata jotain uutta. Tänään tein kierroksen, ja löysin chilistä avautuneen kukan.


Siitä se lähtee muodostumaan, toivottavasti, yksi kappale punaista chilipaprikahedelmää (Capsicum annuum 'Hot Super Chilli F1'). Koko kasvi on aika korkea jo. En ole latvonut sitä, sillä tavalla olisi saatu lisää tuuheutta, mutta kelpaa tämä tämänkin mallisena.


Kukkanuppuja on kymmenkunta, täytynee siirtää kohta taimet ulos muovitelttaan, jotta pörriäiset pääsevät pölyttämään.

Myös puutarhamessuilta ostettu pelargoni 'Mårbacka' on väläyttänyt väriään.


Pelargoneja ei kannata vielä viedä ulos tuuleen ja tuiskuun, vaan ulkoiluttaa niitä vasta lähempänä kesäkuuta, niin kasvu ei pysähdy, sanovat asiantuntijat. Saattaa hyvin olla niin, mutta olen kiikuttanut kellarissa talvehtineet pelakuut ulos noin toukokuun puolivälissä ja kyllä ne ovat aika pian alkaneet kukkia. Tai sitten pihalla on ollut niin paljon muuta tarkkailtavaa, etten ole huomannut pelargonien jurottamista, heh.


Koristemaissin taimi on myös värittynyt mukavaan suuntaan. Voi olla, että se pitää vielä siirtää isompaan ruukkuun ennen ulos istuttamista. Noin hentolehtistä tyyppiä ei raaski vielä viedä ulos.

Verbena on kasvanut melko hitaasti, mutta onneksi kuitenkin on kasvanut. Ehkä siitä vielä kesäkukka saadaan.


Verbena eli rautayrtti on mallia tarhaverbena 'Sparkles Mixed'. Moniväriä on siis toivon mukaan odotettavissa.

Tulilatvapistokas näkyy kasvattaneen uutta vartta ja muutaman uuden lehden. Kohta sen voinee istuttaa isompaan saviruukkuun nuoruuspäiviä viettämään.


Telkkarista tulee torstai-iltaisin kotimainen Puutarhaunelmia-sarja (TV1 klo 20), eilen siinä muun muassa lisättiin huonekasveja jakamalla. Täytyykin tehdä viikonloppuna moiset temput anopinkielelle. 

YLE:n Olotila-sivustolla näyttäisi olevan mukavaa piha-aiheista luettavaa, jospa sitä ihan vaan kahvikupposen ajan kurkkaisi...

28. huhtikuuta 2011

Kolme kuukautta, viisi päivää

Aika kauan se kesti, kolme kuukautta siemenestä täysikasvuiseksi. Kukkimaan ehtineet orvokit pääsivät vihdoin ulos ruukkuihin, ja ilo oli varmasti molemminpuolinen.


Vähän pieniähän ne ovat, sano. Mutta eivätköhän ne siitä kasva ja täytä maansa.


Jos eivät kasva ja menesty, niin eipä voi syyttää kuin itseään. Kärsimätön tarhuri, väärät ilmat tai väärä istutustapa tai jotain, syy löytyy omista tekemisistä. Plantagenista taimet saisi heti ja halvalla, ja niille kasvutakuun tai ainakin valituksen jälkeen uudet kasvit. Mutta ei, joku ihme vimma saa hoivaamaan näitä rimpuloita kolme pitkää kuukautta työtunteja laskematta...!


Pihalla perennat ovat lähteneet mukavaan kasvuun, tässä tuoksukurjenpolvi (Geranium macrorhizzum), jonka lehtitupsut kasvavat hauskojen pötkylävarsien päässä.


Siperiankurjenmiekka tekee hienot litteät lehtiruusukkeet. Tai paremminkin lehtilätykkeet.

Myös pensasmaailmassa vihertää. Lempipuska, pensashanhikki on lähtemässä uuteen kukoistukseen harmaanruskeasta risukosta.


Valkoinen syreeni on muodostanut pulleat lehtinuput. 


On ollut kiva nähdä, kuinka tämä pitkään koivun juurella kitunut syreeni on oman tilansa saatuaan kasvanut korkeutta ja leveyttä ja pukannut muhevia kukkaterttuja.

Muhevuutta on jo näkyvillä myös yrttipenkissä, jossa ruohosipuli on tukevassa kasvussa.


Viikonloppuna napsaisen näistä kolmesta tupsusta maustetta viherhöystöön, jolla yritän syödä pois maasta yhtä riemulla jo ylös puskevat vuohenputket, voikukat ja nokkoset.

27. huhtikuuta 2011

Orvokinlapset saunassa

Noin kolmasosa orvokeista on alkanut kukkimaan. Kahden lajin siemenet ovat synnyttäneet liki emokasviensa värisiä kukkia, mutta pientä variaatiota on. Oranssista on syntynyt oranssia ja vaaleampaa keltaista.


Oranssi-liilojen orvokkien jälkeläiset ovat haaleampia kuin emonsa. Alla niistä tummin versio.


Ylimpien terälehtien liila väri on haalistunut melkein pois, rasvattoman maidon väriseksi, mutta oranssi sävy on suhteellisen tumma.


Tässä oranssikin on vain pieni läiskä, mutta liilat suonikuviot näkyvät selvästi.


Tässä yksilössä liilaa on eniten, vaikka ei paljon tässäkään. Alin terälehti on liki kokonaan oranssi. Tai no, kellertävä kuitenkin.

Lämmin maanantai-ilta houkutti lataamaan muovikasvihuoneen täyteen taimia ja jättämään ne sinne yöksi. Eilen ovi oli koko päivän kiinni, ja töiden jälkeen päästin kuuman kosteuden teltasta ulos. Risiinit näyttivät viettäneen varsinaisen juhlapäivän.


Trooppiset olosuhteet ovat selvästi niiden mieleen, samoin kuin mökinihmekukkien.


Tuntuu, että taimet venyivät pari senttiä yhden työpäivän aikana. Myös samettikukat tykkäsivät höyrysaunasta.


Samettikukan (Tagetes patula 'French Safari Mixed') taimet ovat kyllä paljon pienempiä tässä vaiheessa kuin viime vuonna, mutta lajikekin on eri. Jos kukinnassa ei ole valtavaa eroa, taidan päätyä siihen viime vuotiseen (Tagetes tenufolia 'Tangerine Gem') taas ensi vuonna.

Kasvihuone oli siis kaikkien ylläolevien taimien mieleen, myös orvokkien, mutta tomaatti ei moisesta hikihuoneesta välittänyt. Se rypisti lehtensä ja piti ne rypyssä, vaikka leppeä kevättuuli yritti niitä lepytellä.


Jätin ne kuitenkin telttaan seuraavaksikin yöksi ja päiväksi. Saa nähdä, miten näreissään ne sitten ovat. Toivottavasti ovat tokeentuneet ja karaistuneet ja antaneet kaltoin kohtelun anteeksi.

26. huhtikuuta 2011

Hetivalmis kuntta

Terkut Pohjois-Pohjanmaalta! Talvi oli hellittänyt sielläkin otteensa, mutta aivan yhtä lämmintä ei pääsiäisviikonloppuna ollut kuin täällä etelässä. Noin viisi astetta jäätiin päivittäin etelän merenrantalukemista, jotka taas puolestaan jäivät koko Suomessa sisämaan lukemista. Mutta aurinko paistoi, ja muistutti mieleen, mikä mäntymaastossa on niin mukavaa.


Kun lumi sulaa, kaikki on valmista. Ei maan kuivattelua, ei haravointia, ei kalkitusta, ei lannoitusta. Jäkälät, puolukanvarvut ja kanervat ovat valmiina syventämään värejään ja hehkumaan seuraavan lumen tuloon saakka.


Viime syksyisissä lehdissä voi nähdä ruskan sävyjä. Ja miten hienosti luontoäiti on rytmittänyt värit toisiinsa ja kerrokset yhteen.

Kunttaa saa myös kaupasta. 


Esimerkiksi Suomenkunttapiha.fi:stä saa tilata metsäsiirrännäistä suoraan pihalle tuotuna. Se tarvitsee vain aluksi kastelua ja juurruttua ei sitäkään. Kunttapalat otetaan metsätalousalueilta, joten kotiin tai mökille sitä hankkiva tekee ekoteon.

Kun kyllästyn ruohonleikkuuseen, vuoraan pihan kuntalla. Syyspuuhana odottaa vain puolukanpoiminta. (Tosin kuntan elinmahdollisuuksista näin etelässä en ole ottanut selvää, mutta tuotteen toimittajat kertovat sitä rahdanneensa "aina Etelä-Suomeen asti".)

Post scriptum 4.7.2011. Tässä postauksessa tarkempaa tietoa Kainuusta siirretyn kuntan elinmahdollisuuksista eteläisessä Suomessa.

22. huhtikuuta 2011

Keltaista pääsiäistä!

Jätän taimet ja muun ruopsuttelun hetkeksi, ja lähden katsomaan, miten kevät on edistynyt Pohjois-Pohjanmaalla. Toivon mukaan edessä on yhtä antoisaa matkantekoa, kuin viime viikonloppuna reissussa pörisseellä mehiläisellä.


Se lensi hartaasti krookuksesta toiseen ja oli lopulta aivan keltaisena siitepölystä. Toivottavasti kaikkien meidän viikonlopusta tulee yhtä runsas ja ennen kaikkea keltainen.

(Väreistä tuli muuten mieleen, että kuvasta näkee hyvin, miten valkoista tämä huhtikuun valo on.)

Mukavaa pääsiäistä, palataan pihapuuhiin taas ensi viikolla!

21. huhtikuuta 2011

Karaisukelejä kaihotessa

Kyllä pitää pohjoisen pihapuuhailijoilla olla tuhat kertaa enemmän kärsivällisyyttä kuin eteläisten maiden samanhenkisillä. Kun kevät näyttää lupaavasti lämpenevän ja vihdoin pääsee tositoimiin, niin eiköhän tule taas viikon mylvivät arktiset tuulet tai räntäsateet tai kirpeä +5-keli. Tai kaikki yhdessä.

Viikonlopun lempeistä aurinkoilmoista ei ole ollut taas muutamaan päivään tietoakaan, eikä lupaavasti alkanut taimien ulkoilutusproggis ole voinut jatkua. Siellä ne taas kököttävät, ikkunalla ja kellarissa kasvilamppujen alla. Olen varma, että taimia ottaa päähän yhtä paljon kuin kasvattajaa.

Noh, sitähän voi sitten odotellessa perehtyä karaisemisen syvempiin saloihin. Löysin kirjahyllystä Steven Bradleyn kirjoittaman opuksen "Kasvien lisääminen" (Gummerus 2003). Aiheesta on saatu raapaistua 125-sivuinen eepos, joka käy läpi kaikki tyylit siemenlisäyksestä pistokkaiden ja taivukaslisäyksen kautta jalontamiseen.

Karaisun hän kiteyttää näin: "Kylvötaimi on saanut kasvaa lämpimässä ja suojaisassa ympäristössä, joten se kestää huonosti avomaan oloja. Ulkona on viileämpää ja tuulisempaa kuin sisällä, aurinko paistaa kirkkaasti ja veden saanti on epätasaista. Jos taimi siirretään yhtäkkiä sisätiloista puutarhaan, se todennäköisesti kuolee". (Näin tapahtuu, kokeiltu on, toim.huom.)

Sitten Bradley alkaa puhumaan kasvihuoneesta ja kylmälavasta, mutta eihän niitä tarvita, jos niitä ei ole. Huoneenlämpöä viileämmässä saadaan kyllä tanakampia taimia, mutta aina ei voida järjestää optimiolosuhteita. Ei kasveille eikä ihmisille.

Taimet tarvitsevat kyllä suojaa tuulelta ja porotukselta, mutta siihen riittää hyvin aseteltu ja paikalleen pakotettu hallaharso sekä suojaisa paikka. Ulkolämpötilan on hyvä olla ainakin +10, mieluummin +15. Totuttaminen pitää tuntumani mukaan aloittaa varovasti, parilla tunnilla päivässä ja siitä päivittäin lisäten tunnilla, parilla tai enemmälläkin, ilmoista riippuen. Eikä noita tuntimääriä voi kauhean tarkkaan ohjelmoidakaan etukäteen, ihollaan sen tuntee, että onko keli hentojen taimien pitkäaikaiseen ulkoiluun sopiva.

Ihan niin kuin miettisi lapsen ulkoilua talvisäässä.

Aurinko ja tuuli ovat kyllä yllättävän kovia vastuksia pienille taimille. Aurinko porottaa suojaamattoman taimen lehdet jo noin tunnissa ihan valkoisiksi ja kova tuuli kylmettää ne pilalle melkein yhtä nopeasti. Mutta lämmin, varjoisa ja tuuleton paikka, ja päälle vielä harso, niin siellähän on pikkuisilla mukava olotila. Hiukan täytyy tuulen saada käydä, muuten ulkoilutuksesta ei ole sanottavammin apua.

Pari viikkoa on yleensä riittänyt karaisupuuhiin, sitten taimet ovat tuntuneet kyllin vahvoilta jäämään ulos. Olen yleensä aina liian innokas ja optimistinen yöpakkasettomuuden suhteen, ja sitten olen kasveja muutamana iltana joutunut peittelemään tai ruukkuja kantamaan sisään. Se on hosumaijalle ihan sopiva rangaistus :)

Tämän kevään taimet ovat sisävankeudestaan huolimatta suostuneet hieman kehittymään.


Koristemaissi on muodostanut pötkylävarrestaan kaksi sulkamaista lehteä.


Sulkahirssi (jolla puolestaan ei ole sulkamaisia lehtiä) on myös haarautunut. Siihen en ole kuitenkaan keksinut vastausta, että onko heinillä sirkkalehdet

Kaksi päivää sitten avautui ensimmäinen oranssin sarviorvokin kukka. Tänään avautui eka liila-oranssi, tai ainakin siemen oli sen värisestä emotaimesta. 


Kukkahan on pieni kuin mikä! Ja haalean värinen! Ihan kuin syksyn viimeiset ilmoille punnerretut kukinnot, jotka jäävät niukanlaisiksi. Tämä liila-oranssi lajike on kyllä käyttäytynyt koko ajan eri tavalla kuin puhtaan oranssi heimolaisensa. L-O on itänyt hitaammin, kasvanut hitaammin, tehnyt kukkanuppuja hitaammin ja siis kukkiikin pienemmin kukin.

Erot ovat kuin pohjoisella ja eteläisellä puutarhailulla. Ja etelän meininki, se on sitä oranssia.

20. huhtikuuta 2011

Särkynytsydän ja nuutunut keho

On ironista, että pihapuuhailijaa vaivaa keväisin siitepölyallergia. Oireet saa pidettyä kurissa antihistamiinilla, mutta siitä saa kaupan päälle väsymyksen. Sekään ei ole järin kivaa, mutta kahdesta harmista pienempi. Onneksi pihalla rahnustaminen ja kameran roikottaminen ei vaadi suuria energiavarastoja.

Hyvään kasvuun ovat jo päässeet muun muassa idänunikot (Papaver orientale)...


... sekä jaloritarinkannus (Delphinium x cult.)...


... ynnä särkynytsydän (Dicentra spectabilis).


Nuo särkyneensydämen versot näyttävät ihan parsan, endiivin ja hattivatin sekoitukselta.


Eteisessä virpomisvitsojen kanssa hengailevat mustaherukan oksat. Ne avaavat maljakossa lehtinuppujaan ja tuovat kevättuoksuja sisätiloihin. Väsyneet kiittävät.

19. huhtikuuta 2011

Ees taas -liikkeenharjoitusta

Tiaisten pönttöpuuhissa näyttää järki vihdoin voittaneen tätä kirjoitettaessa maanantai-iltana. Sinitiaispari sai kuin saikin toisen kodeista omakseen, kun jästipäinen talitintti sai pitää kukkatalon. Aamulla varhain sinitiaiset nyhtivät maasta heinää ja sammalta lattian pehmusteeksi, talitiaista ei puuhissa näkynyt. Nyt juuri kummankin mökin ovella on hipihiljaista, kun rivakka tuuli reuhtoo ilmaa.

Muutama päivä sitten töistä kotiin palaavaa ilahdutti kevään eka sitruunaperhonen. Tänään vastassa oli jotain vähän tummemman keltaista.


Ihan ensimmäinen sarviorvokin kukka! Ihan ensimmäisestä itse kylvetystä orvokkisatsista! Wu-huu, olo on kuin ruudinkeksijällä, vaikken ole kuin laittanut siemenet multiin ja roiskinut päälle vettä. Mutta kolme kuukautta tätä on odotettu, melkein päivälleen.

Muutkin orvokkiyksilöt näyttävät ihan hyviltä. Tuntuu, että ne saivat eilisestä karaistumispäivästä uutta puhtia ja tuuheutta, tai sitten vaan katsoin niitä siinä uskossa. 

Toivo taimille sopivista ilmoista meinaa kyllä taas kadota, kun kylmä tuuli on kaatanut tyhjän muovikasvihuoneen. Kannoin yöksi kellarin lattialle tuomani seitsemän taimilaatikkoa taas pidemmälle kellarin kasvihuoneeseen, ja alkoi hieman ärsyttää. Että edestakaisin ulos ja sisään näitä askeja tässä kanniskelen ja sopivia valo- ja lämpöolosuhteita niille päivittäin haen. Että onko tässä mitään järkeä.

Ei ole. Mutta lopettaakaan ei voi, kun veri vetää puuhan äärelle. Ja onneksi vetää, niin voi ihmetellä päivittäin vaikka mökinihmekukan kasvua.


Orvokit on kyllä laitettava lopullisesti ulos pääsiäisen jälkeen, sillä sitten alkaa olla näiden muiden karaisemisaika. Kai niitä sitten on vaan rampattava peittelemässä, jos kelit eivät ala muuttua pysyvästi mukaviksi.

18. huhtikuuta 2011

Tiaisten pönttöilyä

Voisipa kevään ensimmäisen "kunnon" viikonlopun tunnelmat saada purkkiin, jota voisi sitten raottaa talven synkimpinä päivinä! Fiilikset kohenisivat ja loputtomalta tuntuvat odotus helpottaisi, kun muistaisi iholla kuumottavan, raa'an auringon teettämän ahavan, tuntisi arat sormenpäät, näkisi pöyhityt perennapenkit ja karaistuvat taimet, haistaisi nenässään grillin tuoksun ja kuulisi taas luonnon äänet.

Monissa teksteissä mainitaan aina, että linturuokinta kannattaa siksikin, että keväällä on kiva katsella niiden pesimäpuuhia. "Kiva" oli kaukana viikonlopun tarkkailusessioista, kun jääräpäinen talitiainen halusi omia sinitiaisten valitseman pöntön itselleen. Se seurasi pienempiään tauotta, esti niiden sisustuslennot ja välillä meni pönttöön sisälle vahtimestaroimaan.

Vaikka pöntössä luki selvästi "Peace for birds".


Linnut eivät totelleet pöntönrakennusohjeiden mittoja. Tämän pytyn suuaukko on talitiaisten kokoa, mutta sinitiaiset kokivat sen omakseen - vaikka niille oli viereiseen koivuun varattu hieman pienemmällä lentoaukolla varusteltu meksikolaistalo. Sen sijaan talitiainen tunki itsensä siitä hiukan liian ahtaasta suuaukosta sisään, pääsi onneksi uloskin, mutta ei yrittänyt uudelleen.

Niinpä sitten Casa de Mexico otettiin alas ja sen suuaukkoa työstettiin hieman isommaksi. Jospa talitiainen ottaisi sen ja jättäisi kukkapöntön niille sinitiaisille, jotka sitä olivat jo mieleisekseen pehmustaneet. Meksikonmaja siirrettiin vähän kauemmaksi omenapuuhun, jossa oksisto suojaa hyvin.


Lopputulos oli sunnuntai-iltana se, että sinitiaisten valtaama kukkapönttö on edelleen talitiaisen mieleen. Sillä ei näytä kyllä olevan vielä puolisoa, mutta mökki taitaa nyt sitten olla.

Meksikonpönttöä kiertelee uusi talitiainen. Sinitiaiset katselevat menoa korkealla koivun oksilla. Oikeus ei pöntönripustajien mielestä nyt ihan toteutunut.

Naapurin katolla antenninnokassa laulaa liruttelee mustarastas.


Sillä taitaa olla asuntoasiat kunnossa, sen verran iloisia kuvioita siltä irtoaa aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan.

17. huhtikuuta 2011

Orvokit happihypyllä

Vihdoinkin ensimmäinen lämmin kevätpäivä, joka sattui vapaapäivälle. Sitähän se eilinen tiesi, yli-innokasta puuhapäivää, jonka muistona jokainen lihas on kivijäykkä. Kaikki lumi on vihdoin tontilta sulanut, ja pääsin siivoamaan perennapenkit, painepesuroimaan puutarhakalusteet ja kasaamaan muovikasvihuoneen.

Muovikasvitila ei ole silmänilo, mutta varsin näppärä ja käytännöllinen, ja se mahtuu purettuna pieneen tilaan. Kannoin hänen sisuksiinsa orvokit karaistumaan.


Laatikot pyysin kaupan vihannesosastolta. Kun kasvit olivat ollet suljetussa teltassa suorassa auringonpaisteessa parikymmentä minuuttia, hökötys muuttui höyrysaunaksi. Eli taimien totuttautuminen tuuleen alkoi saman tien, sillä ovea ei voinut sulkea vasta kuin illemmalla. Kahdeksan aikaan kannoin laatikot sisään kellariin. 


Osassa orvokkeja on kukkanuppuja, taitavat kaikki olla oranssin emokasvin jälkeläisiä. Oranssi-liilan yksilön siemenet sekä itivät hitaammin että kasvoivat hitaammin, samoissa olosuhteissa.

Eilisaamuna tapahtui hauska eläinsattuma. Tonttia rajaa aita, jossa on kaksi porttia, vastakkaisissa suunnissa. Toinen portti oli jäänyt auki koiralenkin ajaksi ja myöhemmin huomasimme, että pihalla tepasteli neiti fasaani. Kun aloimme puuhastella ulkona, se näytti haluavan pihalta pois, mutta portit olivat kiinni eikä se tehnyt elettäkään pyrähtääkseen lentoon.


Perheenjäsen hiippaili muutaman metrin päästä avaamaan porttia - sitä, josta fasaani ei ollut saapunut pihalle, ja vaikka lintu ei voinut mitenkään siitä kulmasta nähdä, että portti avautui, se lähti hitaasti tepsuttelemaan kulmaa kohti ja käveli tyynenä avoimesta aukosta ulos.

Olen vakuuttunut, että tällä Karl Fazerin Suomeen tuomalla saalislinnulla on huomattavasti suurempi äo kuin mitä sen hassu käyskentely ja kovaääninen kevätkukkoilu antaa ymmärtää. Laitan fasaanin lintufanituslistan kärkeen mustarastaan, variksen, lokkien ja tiaisten kanssa. Niin ja punarinnan ja sinisorsan ja naakan ja ketä niitä kulloinkin tontilla tai sen ympäristössä näkyy.

16. huhtikuuta 2011

Pistokkaasta uutta tulilatvaa

Se mikään pelargoni ollut. Se lehti, joka köllötti pelargoniruukussa ja josta törötti valkoisia juuria. Päätelmä oli vain nopea, yksinkertainen, suora oletus, jonka äskettäin tajusin täysin vääräksi.


Sehän oli tulilatvan lehti! Se oli tipahtanut pelargonin vieressä lepäilemässä olleesta tulilatvasta. Todisteet olivat muka niin vahvat, etten havainnut ko. kasvien lehtien selvää eroa. Nooh, olen kierinyt tervassa ja höyhenissä, ja nyt voin alkaa ihmettelemään pistokkaan juurelta pukkaavaa uutta kasvua. 

Tulilatvaa voi pikagooglaustiedon perusteella "lisätä helposti pistokkaista", mutta ei oikein selvinnyt, että onko se pistokas esim. juuri kokonainen lehti tai lehden puolikas tai oksanpätkä. Mukavaahan tuotakin kasvia olisi lisätä ja yrittää saada sitä isona sitten kukkimaan.

Pian saadaan kevätkukkia, kun tammikuun lopulla kylvetyt orvokit avaavat nuppujaan.


Hui, kuinka jännittää. Kasvatan sarviorvokkeja ekaa kertaa, viime vuotisista ostokasveista kerätyistä siemenistä. Nupun väri näyttää siltä, että kukinnosta on tulossa emokasvin tavoin yksivärinen oranssi.

Viikonloppuna orvokit pääsevät ulkoilemaan. Päiväksi suojaisaan paikkaan ulos ja illan viiletessä takaisin sisään. Sitten on aika kasata muovikasvihuone, ja vapauttaa tilaa ikkunalaudalta lopuille kylvöksille. Nyt on pihapiipertäjillä mukavat vapaa-ajan kiireet.

15. huhtikuuta 2011

Onko heinällä sirkkalehti?

Ensimmäistä kertaa heinänviljelijänä, enkä rehellisesti sanottuna tiedä, pitääkö näitä taimia koulia.


Kun yleensä taimet koulitaan sirkkalehdistä kiinni pitäen, niin mistäs mä näiden kohdalla kiinni otan? Kaipa ne pitää omiin purkkeihinsa siirtää ennen isoon, varsinaiseen ruukkuun siirtämistä...? Heinä on nimeltään sulkahirssi (Pennicetum setaceum), josta pitäisi kasvaa komea tupsupäinen, tuulessa kahiseva silmänilo.

Myös koristemaissi on itänyt.


Eipä ole silläkään lehtiä, mutta tuo tyvi näyttää ehkä hieman tukevammalta, niin että siitä voisi tarvittaessa tainta siirtää. Noista turvepoteista muuten huomasin, että ne kuivattavat mullan jo yhdessä päivässä, eli kastelutarve pitää tarkastaa päivittäin.

Chileistä toinen, se ikkunan edessä pidemmän aikaa kasvanut (siskohan kasvoi pidempään kasvivalojen alla kellarissa), on venynyt pituutta ihan silmissä.


Olen parilla viimeisellä kastelukerralla antanut hänelle lannoitetta, ja siksi olohuoneessa on välillä hieman tuoksahtanut. Nooh, mitäpä sitä ei harrastuksensa takia sietäisi, hah.

Basilika, jonka kylvin suoraan kasvuruukkuunsa ikkunalaudalle 23. helmikuuta, on kasvanut hitaahkosti mutta varmanoloisesti.


Tuostahan voisi jo muutamia lehtiä napsia. Jos raaskisi. Ja tuon edellisen linkin takaa löytyvästä kuvasta muistin, että kylmäkäsittelyssä neljä viikkoa palelleet ja sen jälkeen huoneenlämmössä ihmetelleet kesäkulleron siemenet eivät ole itäneet. Ne eivät ole inahtaneetkaan, pöh.

Eilen otin pihalla tuijilta suojapeitteet pois. Elän toivossa, että niiden juuret saavat jo kosteutta, eivätkä oksat kärähdä. Onhan tuota plussakeliä saatu jo viikon ajan. (Eli se siitä puutarhurin pitkäjänteisyydestä.)

14. huhtikuuta 2011

Lahjuksella liki tilaajaksi

Kyllähän se ilahduttaa, että postilaatikkoon tupsahtaa ilmaisia siemeniä. En viitsi edes teeskennellä muuta.


Itseään "ihastuttavaksi", "loistavaksi", "lumoavaksi", "antoisaksi", "valloittavaksi" jne. tituleeraava Viherpiha-lehti havitteli uusia lukijoita kaliforniatuliunikkoseospussilla. Vastaan "kiitos", "kiitos" ja "kiitos", mutta en tilaa. Mutta siemenet pidän, vaikka tunnenkin pistoksen sydämessäni, että niiden kustannukset jyvitetään tilaajien kesken. Ei ole ilmaista lounasta, ei ilmaisia siemenpusseja.

Sen sijaan Kotipuutarha-lehden voisin kuvitellakin pienen tauon jälkeen tilaavani, mutta suurin intohimo kohdistuu kuitenkin englantilaisiin ja miksei amerikkalaisiinkin lehtiin. Niitä olisi ihana tilata iso liuta, mutta pärjään jotenkuten noutamalla niitä silloin tällöin Akateemisesta - siellä on parhaat valikoimat alan aviiseja.

Lehtien lisäksi olisi mukava hankkia jokaiselle yrtille oma, upea nimikyltti.


Viime viikkoisilla puutarhamessuilla oli esimerkiksi tällaisia alumiinisia, tässä laventeli på svenska. Hintaa tikulla kolme euroa GardenGirl.eu -verkkokaupassa. Tuo olikin virtaviivaisin tuote tuolla osastolla, jossa oli tarjolla paljon ruusukuvioisia vaatteita, mm. puutarhahaalareita. Ihan kivoja, mutta ehkä hiukan enemmän sitä unelmateollisuutta kuin käytännöllisyyttä? (Kamalaa, en taida koskaan löytää itsestäni sitä romanttista röyhelönaista.)

Yrttikylttejäkään en ostanut. Liekö iskenyt pihiys, kun tavaraa tulee ilmaiseksi Kustin polkemana, hm.