Valokranssi, omin käsin

Juuh, pimeää on, mutta onneksi valo on lempeä ja tehokas ase sitä vastaan – ja led-valo vielä kohtuuhintainenkin. Entisaikojen valitusvirret siitä, kuinka ihmiset tohtivat laittaa _joulu_valoja pihoilleen jo marraskuussa, on onneksi huimasti vähentynyt. Jos valoketjussa ei roiku kymmentä punaista joulupukkia, niin eivät ne jouluvalot ole. Ja vaikka roikkuisikin, niin mitä sitten. Valoa se kuitenkin on, ja ehkä vilpitön yritys piristää mustassa mantustavaa kulkijaa.

Itse kuulun niihin, jotka sytyttävät kurpitsankeltaisen valoketjun omppupuuhunsa lokakuussa, kun lehdet ovat tippuneet. Samoihin aikoihin kynttilälyhtyjen kanssa etuovelle nostetaan itsekoristeltu valo-oksa. Ja siitä sitten "pikkuhiljaa" kodin sisäpuolellekin erinäisiä valokoristeita kehittäytyy.

Ostelen joulun jälkeisistä alennusmyynneistä koristevaloja, taitaa joku suurempi fiksaatio olla niitä kohtaan. Tänä syksynä tuunasin parista ketjusta pyöreät kranssit seinälle, se tapahtui kanaverkon ja spraymaalin avulla.

Ketjussa oli valmiina tuollaisia koristehelmiä, kanaverkon avulla sain ketjun ympyrän muotoon. Kanaverkkoa löytyi kätevä rulla Bauhausista, jos en väärin muista, niin 10 metrin kieppi maksoi alle 10 euroa. (Yksityiskohdat, kuka niitä muistaa.)

Leikkasin sivuleikkureilla leveydestä puolet (n. 25-30 cm), pituudeksi mittasin hiukan pidemmän, kuin valoketjun pituus. Spray-maalasin verkon liilalla maalilla, paljoa ei tätä Bilteman ihmettä tarvittu, kun jo harmaa väistyi. Sitten rullasin verkon rullaksi ja kiepitin ympyräksi, päät työnsin sisäkkäin, joten mitään erityistä liitäntää ei tarvittu.

Yritin muovailla verkkorullasta pullean pyöreää, mutta se olisi vaatinut tarkempaa keskittymistä ja joidenkin verkonkohtien naksimista muotoilun onnistumiseksi, joten annoin mennä tällaisella rouheammalla otteella. Valmista tuli kaikkineen noin puolessa tunnissa, maalin kuivuminen vei jotakuinkin yhtä kauan lokakuisessa sopivassa tuulessa.

Monen valkoisen valokauden jälkeen värit viehättävät taas. Taidan olla "mökkinaapuri helvetistä", kun tällaiset tolppaan pyöritin. Hehee. (Eivät kuitenkaan syki, puolustuksen puheenvuoro.)

Myös vaaleanpunainen miellyttää, ajatuksissa on huntsauttaa nämä joulukuuseen perusvalkoisten rinnalle. Saa nähdä, miltä livenä näyttää, kokeilla ainakin täytyy – en siis ole ihan se konservatiivisin perinteiden noudattaja, vaihtelu virkistää mielestäni joulujakin.

Varhain valmistautui muuten myös Helsingin Stockmann, jonka seinustalla oli tämännäköistä marraskuun 2. päivä. Kiva yllätys siinä mustanpuhuvassa tihkusateessa!

Vähemmän voi olla enemmän myös valokoristelussa. Kyllä mun silmää miellyttää myös tämä kori, jossa on käpyjen lisäksi vänkiä eksoottisia siemeniä ja kotimaisia keppejä ja kuivahedelmiä. Valot voivat palaa yötä päivää, eivät loista majakkana öisessä olkkarissa.

Viimeinen marraskuun viikko alkaa. Antoisia valoisia joulunäkertelyhetkiä, ihmiset!

Juurellinen leikkokukka: Finaali

On aika katsoa, mitä tapahtui juurelliselle leikkokukalle. Kyseessä oli siis tsinnia, joka kasvatti loppukesällä maljakossa hervottomat juuret ja jonka tuikkasin niine hyvineen kevyisiin multiin, jotta voisimme ihmetellä, mitä se aikoo niissä olosuhteissa tehdä. 

Melkein pari kuukautta sitä kukkaa on nyt katseltu. Voisimme todeta, että juuriston elämästä emme päältä päin näe paljoakaan, mutta maanpäällisestä kasvustosta voimme suurella varmuudella todeta, että tukevasti kuollut on.

Mitään uutta kasvua ei kasvin tyveltä näy, joten voimme varmaan yhteisesti todeta, että hento juuristo ei jaksanut luoda uutta elämää ja että tsinnian taru on tältä osin päätöksessään. Ellemme ole sitä mieltä, että onhan tuossakin säilyttämisen arvoista kauneutta ja jätä tsinniaa pökkelöimään olkkarin ikkunalle kevääseen asti.

Tai aseta sitä tuohon kirkasvalolampun äärelle marraskuisia aamuja ilahduttamaan. 

Kukkiva keiki

Tällä orkidealla on vireillä hauskoja kuvioita. Näyttävin kuvio on kukinta, jonka se aloitti noin kuukausi sitten. Siihen päälle se on yhteen kukkavarteen kasvattanut myös poikasen eli keikin.

(Bloggerilla on nyt semmoiset kuviot, että se ei anna asettaa kuvia keskelle ruutua. Juueisitten.)

Keikillä on jo reippaat omat ilmajuuret, eli sen voisi terävällä veitsellä irrottaa emostaan ja asetella nätisti omaan yksiöönsä. Ajattelin odottaa tuon kukinnan loppumista, jos kuitenkin sählään ja katkaisen kukkavarren. Toisaalta sen saisi tietysti talteen maljakkoon, (perhos)orkidea kestää leikkona varsin mukavasti.

Kurkkasin keikin takapuolelle, ja huomasin, että hän ei kasvata pelkästään ilmajuuria, vaan tyvestä pukkaa myös omaa kukkavartta. What?

Wikipedian mukaan tämä on tyypillistä toimintaa phalaenopsikselle, vaikka Geranium törmääkin siihen ensi kertaa. Nyt pitäisi vaan rohkaistua nypsäisemään keiki omilleen, mutta uskaltaako sitä nyt sitten, kun kukkavanakin on tulossa. Näitä miettiessä aika kuluu ja "ongelma" ratkennee.

Tähän väliin muuten semmoinen tieto, että valoisa aika lyhenee enää hassun kuuden viikon ajan. Aatelkaas! Kohta se on kevät taas!

Mutta kun kevät ja etenkin kesä koittaa, niin olen tarkempi näiden perhosorkideojen ulkoilutuksesta. Viime kesäkuuhan oli melkoisen vetinen, ja kun kasvit viettivät sen taivasalla, niin pienimmät ja herkimmät kokivat turhan kovia. Sain viime talvena lahjaksi orkidean, jossa oli kolme keikiä. Istutin ne omilleen, ja kaikki oli hyvin siihen asti, kunnes tuli se sateinen ulkoilukausi ja unohdin kasvit omilleen. Ne pienet mädäntyivät ihan suvereenisti. Snif. Byääh.

Perhosorkidea ei siedä sitä, että vesi kerääntyy sen lehtiruusukkeen tyveen, sitä pitää normikastelussakin välttää. Mutta aika rohkeasti olen ulkoiluttanut näitä muutaman vuoden ikäisiä perhosia kesäajan, paras tulos tulee puolivarjossa tai varjossa ja ehdottomasti sateelta suojassa. Mieluummin kuivanlaista kuin turhan märkää, se tuntuu olevan perhosorkidean elämän tae näillä meidän leveyksillä.

Marraskuun pelakuut

Kun marraskuisena maanantaina on tummanharmaata ja sataa, niin siinähän vaan toteutuu se, mitä odotetaan. Mutta jos ajattelee, että juhannuslauantaina on valoisaa ja lämmintä, niin ei se ihan niin varmana näyttäydy. Vääryys.

Kellarista löytyi piristyksen aihetta, nimittäin talvehtimaan raahatut pelargonit kukkivat melkoisen täyttä häkää loisteputkien alla.

Tuossa on käynyt semmoinen unohdus, että kun putkia on yhteensä 4, niin niistä piti sammuttaa kaksi, koska talvikasvien hengissäpitoon ei tarvita niin paljoa lukseja. Neljä putkea täytyy startata talvella, kun chilien ja orvokkien siemenet alkavat itää (kohta, kohta!). Mutta tästä syystä siellä nyt siis vallitsee iloiset kinkerit.

Leikkelin kukkavarsia päivänvaloon (valoon?) ihailtavaksi, laitoin kulhoon teipillä harvan ristikon, niin pysyvät paremmin ryhdissään.

Teipit täytyy saada suht' pienellä tarttumapinnalla kulhon reunaan kiinni, muuten teipit näkyvät sivustakatsojalle. Kulhon (tai minkä tahansa laakean astian) voi nostaa toki vaikka koriin, niin silloin teippien pituudella ei ole väliä.

Tällaiseen ristikkosysteemiinhän voi koota monenlaisia kukkia ja kasveja, eri kokoisiin ja eri korkuisiin asetelmiin. Voisi toimia tammikuun tulppaaneillekin kivasti.