Hetki aavikolla

No siinä kävi niin, että kone tippui taivaalta. Oletettavasti syynä oli se, että firmasta oli vähennetty vuositolkulla ihmisiä niin, että koneet huolsivat itse itseään eivätkä olleet hommassa kovin hyviä.

Funairin lento oli matkalla pääsiäishahmojen viikonloppufestarille Pääsiäissaarille, mutta pätkähti tärinän ja pärinän säestämänä keskelle Chihuahuan aavikkoa, ihan siihen Meksikon rajalle.

Onni onnettomuudessa oli se, ettei kukaan vahingoittunut eikä kone syttynyt palamaan. Kapteeni ja cabin crew (please be seated) lähtivät hakemaan apuja, muutamaa isoa bussia, jotta matka voisi jatkua.

Matkanjohtajat Musse ja Jojo ovat rentoja tyyppejä, pukeutuvat onepieceen ja diggailevat kukkais-aatetta. Reissu Easterland Dance Festivalille on heille seitsemäs.

Musse ja Jojo ottavat festareille aina mukaan asianmukaista rekvisiittaa. Leppoisaa väkeä ovat nämä klubimusiikin ystävät: lennon tyssääminen keskelle hiekka-aavikkoa ei heitä lamaa, päinvastoin jopa inspiroi. Koneen ruumasta haetaan pari arkullista koristeita ja laitetaan mehipuu nätiksi.

Porukka tutkii lähimaastoa, Galle löytää jotain kiiltävän vihreää.

Momo ja Hille etsivät puun alta tasaisinta kohtaa tanssipaikaksi. Musse lähtee kaivamaan koneen ruumasta äänentoistolaitteistoa.

Paratiisilinnut Pink ja Pii ovat käyneet Easterland-festareilla jo kymmenen kertaa. 

Heitäkään välilasku aavikolle ei haittaa. "Tosi jees boogie", he kommentoivat.

Musse virittää aurinkovoimalla toimivat musiikkilaitteet kuntoon, Pink ja Pii ripustavat diskokruunun heijastamaan päivänkehrän säteitä.

Chihuahuan aavikolla alkaa olla hyvä meno. Ilman täyttää bassobiitti, porukka alkaa tanssia.

Täydellisen hetken kruunaa Junon iloinen huuto TÄÄLLON JUOTAVAA. 

Don't you worry child, laulaa Swedish House Mafia. Eikä huolista todella ole haaleinta muistoakaan. Ei juuri nyt, ei tänään, ei koskaan. Chihuahuan aavikolla, matkalla Pääsiäissaarille.

Pre-pääsiäistä

Männynoksavalaisimen ledit hyytyivät pätkä kerrallaan. Ajattelin ensin antaa viimeisenkin pätkän palaa loppuun, ennen kuin on aika riisua käkkärä muoveistaan, mutta Sailan osuva huomautus "Ei ny enää tarvita valosarjoja, on kevät!" sai toisiin aatoksiin.

Kävin Tiimarissa, siellä oli pääsiäistarvikkeita 70% alennuksella. Ehkä ne olivat vuoden 2012 mallistoa, en osaa sanoa, mutta eipä osaa männynoksakaan.

Sinne vaan, vapaalla tyylillä, munia ja höyhenpuuhkaa.

No onhan tuota nyt paljon kivempi katsella kuin pätkävalaisinta. Kyllä blogin pitäminen parantaa elämänlaatua 1 000 %, se on varma. Kiitos siis sinne Saaripalstan suuntaan :)

Huomenna esittelen varsinaisen pääsiäisproggiksen, jota ajattelin aamulla alkaa väkerrellä. Kas, loma!

Siihen asti, vaaleanpunaisen sydämellisiä esipääsiäisen hetkiä meille kaikille.

E=mc²

Tänään ilmassa oli ekaa kertaa Oikean Kevään tuntumaa. Sen huomasi lounastunnilla pölyisessä Helsingissä ja kotiinpalatessa puiston polulla, joka ei ollut enää jäätä vaan hiekkaa. Hiekkaa! Aah! Se ratina ja rouske, vihdoinkin. Voisin itkeä ilosta.

Mutten itke, vaan ihmettelen. Nimittäin orvokkia, joka on avannut kukkansa ihan uudessa värissä.

Katsokaas ensin, piirsin kaavion orvokkien sukupolvikuvioista. Ajatus oli kertoa yhdellä kuvalla se, että olen kerännyt kahdesta eri värisestä ostotaimesta siemeniä syksyllä 2010 ja kylvänyt niitä keväällä 2011. Syksyllä olen taas kerännyt siemeniä tästä OL-linjasta ja kylvänyt niitä seuraavana keväänä jne.

Tuo oranssi-liila (OL)-linja on vahvin, niitä olen siis kylvänyt joka kevät. Vuonna 2012 mukana on saattanut olla myös puhtaan oransseja siemeniä (O-linja), mutta se on vain kalpea epäilys. Kukat ovat olleet pitkin matkaa eri sävyisiä sinisiä, liiloja ja keltaisia. 

Tässä alemmassa kuvassa näkyy vuonna 2012 sekaan ympättyä "mustaa" (= tummanliilaa) 'Bowles Black'.

Noh, nyt päästään asiaan. Kuten kuvasta näkyy, kaksivärisyys on aina ollut kellertävää + eri vahvuista liilaa (tai toista keltaista). Nyt kuitenkin uusista taimista pompsahti tämän näköinen yksilö:

Hän on tummanliila + valkoinen. Aivan uusi yhdistelmä!

Nyt tarvitsisi tietää, että onko kyseessä a) muuntunut Bowles Black (M-linja) vai b) M-linjalla risteytyneen OL-linjan tuotos.

Olen jo ihan pyörryksissä näistä spiraaleista. Ei olisi ollut minusta fyysikoksi (minkä onnekseni tiedostin jo varsin varhaisessa vaiheessa peruskoulua).

Pakkaa sekoittaakseni olen tänä vuonna kylvänyt myös "puhdasta" OL-linjaa vuodelta 2010, jotta voin verrata niitä ja tätä mustalla sekoittunutta linjaa.

Lisäksi kylvin yksivärisiä oransseja vuodelta 2010 (O-linja), jonka pitäisi oletettavasti tuottaa edelleen vain oransseja yksilöitä.

Ja jotta tarkkailtavaa riittäisi, kylvin myös viime vuonna kasvatettujen oliivinvihertävien 'Envyjen' siemeniä. 

Jalostusominaisuuksien haaletessa uskon näistä tulevan kirkkaan keltaisia. Semmoisia kasvoi jo viime vuonna näiden "oikean väristen" seassa. "Oikean" siksi, että siemenpussissa lupailtiin selvästi vihreämpää väriä kuin mitä todella tuli... mutta sitähän se on voimakkaasti jalostettujen kasvien kanssa. Aina ei saa sitä, mitä tilaa.

Paitsi risiinistä. Siitä saa yleensä just sitä itseään. Ja ennen trooppisen oloisten isojen lehtien kasvua saa ihailla sirkkalehtiä. 

Tuossa on kunnon oliivinvihreää, sano. Eikä tee mieli maistaa, olemus viestii jonkinlaista vaaraa.

Kerroin eilen, että ulko-oven vieressä oleva männynkäkkärä-valopuu on hyytymäisillään, Suomen talven uuvuttamana. Tänään se oli nyypähtänyt yhden asteen lisää. Oikeanpuoleinen oksa jaksaa vielä hiukan hehkua.

Vielä näkisi nippa nappa tulla pimeässä kotiin :)

Post scriptum 26.3.2013

Vaihdoin paremmat (= valoisammat) kuvat orvokista ja "kaaviosta".

Chilejä pölyttämässä

Paikalleen jämähtäneen talven tiukka ote maaliskuusta on ollut niin suurta tuskaa, etten viitsi siitä mitään enää sanoa. Paitsi yhden sanan kuvaamaan tunnelmaa, joka syntyy siitä, että Tontti 559 on ollut pääsääntöisesti kokonaan sula ja lumeton maaliskuun loppuun mennessä kymmenen kevään ajan – vain kaksi viimeisintä talvea on ollut niin runsaslumisia, että pihan sulaminen on venynyt noin viikolla huhtikuun puolelle.

Mutta nyt. Pihalla ei ole tapahtunut silminhavaittavasti paljoakaan sulamisia, vaan jää- ja lumikasat kököttävät ihan tyyninä paikoillaan, koska aurinko ei mahda pakkaselle paljoakaan. Se tunne, mikä tätä kamaluutta katsellessa on syntynyt, on kuvailtavissa yhdellä sanalla.

Kärsimys.

Ja sitä pahentaa tieto, että seuraava talvi alkaa taas jo tänä vuonna. Armoa!

Nyt on äkkiä käännettävä ajatukset muualle, koska tuskaan ei parane upota kokonaan. Laitetaan kuva kukista, joita kotiimme ystävällisesti naapurivaltiosta saapuneen tahon kautta kantautui.

Valkoinen on nyt kaunista vain ja ainoastaan kukissa, sanon mä.

Ja valkoisia kukkia on ilmaantunut nyt omastakin takaa, nimittäin chileihin. Neljä lajia on edennyt kukintaan asti.

Tässä Capsicum annuum 'Hot Super Chilli F1'.

Tuo on muuten kiva lajike: kasvatin pari kasvia siemenestä keväällä 2011, ja niistä toinen on talvehtinut nyt kaksi talvea kellarissa, niukalla valolla ja niukalla hoidolla. Se kasvaa ruukussa lämpimässä paikassa myös avomaalla eli ei tarvitse kasvihuoneoloja tuottaakseen mukavasti satoa.

Toinen kukkimaan alkaneista on C. annuum 'Snack Paprika', jonka sielunmaisemasta on vain hento tuntuma: hän on napostelupaprika.

Kolmas kukkija on C. annuum 'Malawi Bird's Eye'. 

Olen toiminut mehiläisenä heille, sivellyt varovasti siitepölyä kasvista toiseen. Työvälineenä olen käyttänyt pientä meikkisivellintä – kas kun mun turkki on liian harva, jotta siihen tarttuisi pölyä siirrettäväksi asti. Nahkaanhan se junttaantuisi, arvokas aines.

Täytyy sutia kukkia useampana päivänä, kun niiden siitepöly on kypsää eri aikoina. Pääseepähän meikkisivellin töihin, toimettomana lojunut on se.

Myös C. annuum 'Pinokkio' on alkanut kukkia. Se on joukon nopeakasvuisin lajike, juuretkin työntyneet jo potin pohjasta läpi. Vaihdoin taimet isompiin ruukkuihin.

Kylvin kaikkiaan kymmentä lajia/ lajiketta. Kahdeksan laatua iti, ja ne ovat kasvaneet hiukan eri tahtia: vasemmalla Pinokkio ja oikealla yksi Malaweista.

Eräs asia, joka tuppaa siemeniä kylväessä unohtua on se, että kylvöpotit vievät x-määrän tilaa heti alkuun, mutta kun kasveja siirretään nopean kasvun myötä isompiin potteihin, tilantarve kasvaa selvästi. Ja yleensä siinä vaiheessa on jo kylvetty "hiukan lisää" eli kaikki mahdolliset paikat on täynnä ilman sitä pottikoon suurentamista. 

Tällaista on tapahtunut täällä: kaikki ikkuna- ja kellaritila on ammuttu tykillä täyteen. Orvokkeja on yhteensä 105, chilejä lähes 30, pelargoneja parikymmentä ja muuta kasvustoa muutama kymmenen pottia.

Seuraavaksi pitäisi jo kiireesti kylvää ainakin samettikukkia ja yrttejä sekä kaikki, mitä kylvetään suoraan isoihin ruukkuihin (esim. kosmoskukka). Siksi olisikin ERITTÄIN SUOTAVAA, että herra ilmojenherra laittaisi tulemaan leutoa lounaistuulta, jotta orvokit voisi siirtää ulos kasvihuoneeseen päiviksi.

Viime vuonna olen alkanut ulkoiluttaa orvokkeja huhtikuun 11. päivä, suoraan ulkoilmaan. Kasvihuoneessa lämpöä riittää enemmän eikä tuuli riepottele, joten jos vaan plussalle päästäisiin, niin sinne orvokit voisi siirtää jo aikaisemmin.

Pelargoneja en vielä siirtäisi kasvihuoneeseenkaan, he tykkäävät oikeasta lämmöstä. Siirsin tammikuussa kylvetyt Amerikan-pelakuut ('Divas Strawberry Ripple F1') isompiin ruukkuihin.

Saviruukuissa on kyllä jo kesäistä tunnelmaa, sanoisin näin näppituntumalta.

Pakko vielä palata hetkeksi tähän ympäröivään säätodellisuuteen. Merkataan aikakirjoihin, että tontilla ainoa "kevään merkki" on se, että katajan oksia maahan painava lumiknööli on aavistuksen vajunnut ja pitää nyt oksia otteessaan enää puolesta välistä. Wuhuu.

Tämä talvi alkaa kyllä mennä jo tragikomedian puolelle. 

Led-valoja markkinoidaan niiden kestävyydellä, ainakin 10 000 tuntia palavat jotkut, muistan lukeneeni. Mutta suomalainen talvi on niin kovaa, lujaa ja kylmää laatua, että led-valokin antaa periksi. 

Mäntyvalaisimessa on jäljellä enää hentoinen hönkä.

Into puutuu (+ yllätys)

Into-Liana Mucuna on puuvartinen köynnös, sehän me tiedetään. Mutta kukaan ei ole seppä syntyessään eikä puuvartinen itäessään, vaan asiat ottavat aikaa. Synnytään sepäntaitoja vailla ja ruohomaisella varrella, mutta sitten pienen hetken päästä hakataan käsivasaralla hehkuvaa rautaa alasimen yllä hiki niskassa ja puudutaan.

Katsokaa nyt, miten hieno puukuvio Inton tyvessä on.

Intosta on tullut iso poik... tytt... olento. Puuvarsi puolessa vuodessa! Tosin ei kaikki kasvu ole vielä puutunutta, vaan tuo alkupää, mutta onhan se hyvä alku. Kohta heilautan itseni ulos ikkunasta Inton kyydillä, ooodeodeooodeodeooo. 

Into puutui puolessa vuodessa, mutta tiedättekö, mitä on tapahtunut kahdessa kuukaudessa? Joo, tarhuri on puutunut loputtomaan talveen, ikuiseen routaan, loppumattomaan lumentuloon ja jähmettyneeseen jäähän. Mutta toinen, huomattavasti iloisempi asia on myös tapahtunut.

Menin äsken kellariin sumuttelemaan orvokin taimia, jotka kököttävät kasvilamppujen alla. Ajattelin ensin, että joku lehti on kuivunut, kun näin tämän. Mutta sehän on esikoinen!

Siellä se nökötti muina neiteinä keskellä pottiarmadaa. Tapausta täytyi heti juhlistaa ottamalla Orvokki Ensimmäinen yläkertaan spottivalojen loisteeseen kuvattavaksi. Pienihän hän on, jotenkin aran oloinen, mutta ensimmäisen osalle lankeaa tiedustelijan rooli. Että kannattaako tänne alkaa pukata kukkaa oikein tosissaan vai odotellaanko vielä.

Viime vuonna ensimmäinen kukka tästä samasta sekoitus-siemenlajista oli valkoinen. Tervehdin tätä keltaista sävyä kyllä erityisen suurella ilolla. Keltainen niin kuin kevät, vaikka vain ikkunalaudalla.

Kaipaatko voikukkaa?

Talvi se olla möllöttää juu. Eihän tällaisessa aurinkoisessa talvessa mitään vikaa olisikaan, kun se vaan ottaisi tilansa talvikuukausina (joulu-tammi-helmi). Kun kelit on tällaiset maaliskuun puolivälissä, niin itku on kurkussa. Melkein huulilla jo.

Taimiosastolla tapahtuu sisätiloissa sitä sun tätä. Esimerkiksi sitä, että yksi kylmäkäsittelemätön akileija on itänyt. Tässä Amerikasta lahjana tulleessa lajissa (Aquilegia saximontana 'Rocky Mountain Blue') kylmäkäsittely on suotava, mutta joskus siemenet itävät kuulemma ilmankin. Kokeilen molempia tapoja; ne kylmässä kolme viikkoa viettäneet tulivat äskettäin sisälle (hiljaista on) ja huoneenlämmössä kyteneistä tosiaan yksi siemen iti viikko sitten.

Hän oli hyvin vahvasti ns. nurkka-itäjä.

Siirsin taimen keskemmälle purkkiinsa, josko se osaisi kasvaa siinä. Toivottavasti hällä ei ole agorafobiaa tahi vastaavaa estettä.

Kellarissa kasveskelevat orvokit, ikkunahyllyköissä chilit, pelakuut, juuri itäneet tomaatit ja muutama muu sekalainen tyyppi. Ei niistä kuvia tällä kertaa.

Laitetaan sen sijaan kuvaa ulkoa, jossa pienetkin kevään voitonmerkit tuottavat iloa. Kuten jääräkä.

Aurinko on porottanut voimalla viikko sitten väkerrettyyn kranssiin ja avannut hanan. 

Pihlajanmarjat ovat murtautuneet ulos jääkuorestaan kuin kananpoika h-hetkellä.

Sulamis-efektin lisäksi hienoa on, että jääpuikon nokan kärki on pihlajanmarjanpunainen. Tip.

Täytyy kyllä sanoa, että on todella erikoista, että piha on näin tukevasti talvinen vielä tässä vaiheessa kuukautta: olemme asuneet talossa 13 vuotta, ja ensimmäisinä 10 vuotena tontti oli sula maaliskuun viimeisen päivän aikoihin, siihen pystyi luottamaan. Kahtena viime talvena lumet ovat lopullisesti sulaneet vasta huhtikuun alkupuolella, koska lunta on ollut niin mahdottoman paljon. Mutta tänä vuonna tontti on todennäköisesti sula vasta huhtikuun puolivälissä – jos siis hyvin käy. Jos mennään tätä tahtia, niin vappunakit pysyvät kylmänä omassa hangessa. Uaah!

Lunta on pihalla pienehköinä vuorina ja jäätä tukevina mannerlaattoina, totesin tänään, kun istuskelin pihalla päiväkahvilla koirien kanssa. Tällaista lumiratapalloilua harrastimme uudemman tulokkaan, Sulon, kanssa.

Eihän siinä jalat aina maahan osuneet, kun oli niin kivaa.

Vanhempi herra, Sandy, istui sylissä tuomaroimassa.

Aurinkopoikia ovat molemmat, ja lämpöasteita kaipaavat hekin jo kovasti. Mamman murut.

Mutta kaipaatko sinä kevättä niin paljon, että kaipailet jopa voikukkia? Täällä olisi nyt tarjolla tuore taimi, joka löytyi kellarista, talvehtivan pelargonin ruukusta.

Onhan tuo hiukan venähtäneen mallinen niukan valon takia, mutta hyvässä jatkohoidossa hänestä tulisi Oikein Komea Voikukka. Tässä on nyt hyvä tilaisuus! Taimi myydään eniten tarjoavalle.

Sofistikoitunut laminaattihylly

No okei, otsikossa on ehkä paradoksi, sillä "sofistikoitunut" ja "laminaatti" eivät tiukimpien näkemysten mukaan kuulu samaan lauseeseen.

Mutta minä uhmaan tiukkiksia ja määrittelen, että makuuhuoneen laminaattihyllykköni on vietävän sofistikoitunut.

Katsokaa vaikka, miten hienon pyöreä rakennereikä.

Ja laminaatin puu-kulumia jäljittelevät viivat, miten säntillisiä ja säännöllisiä. Harmaan ja ruskean liukumalla vaihtuvat sävyt saisivat Lumenen huulipunavärien nimeäjänkin hihkumaan innosta. 

Ja kuten kaikki täällä Blogistaniassa ovat viime viikot todenneet, värinälkä tässä vaiheessa vuotta on ihan kiljuva. Siksi kannatinnarut ovat raikkaan oranssit. Solmunpäiden liehakas muotokieli tuo tuulahduksen modernin taiteen yllätyksellisyyttä.

Ja voilá, kasvit vaan paikalleen ja silmäkarkki on valmis. Huomatkaa prikat hyllytason alla, niillä on jokin rakennustekninen funktio, mutta ne muodostavat myös industrialistisen yksityiskohdan vastapainoksi kasvien kesyttämättömälle luonto-otteelle.

Kotimaisen kevättalven iltaharmautta vasten purkkirivistö luo peräti veistoksellisen näkymän.

Sanoisinkin näin, että ikkuna parani huomattavasti tämän laminaattihyllyn myötä. Ja muistaa myös täytyy, että laminaatti puhdistuu suit sait nihkeällä rätillä hilpaisten. Kuinka kätevää! Siistihän on aina siisti, myös taimihyllyn tasojen äärellä.

No juu, tämän kanssa siis elellään arviolta tuonne toukokuun puoliväliin, kunnes kaikki taimet ovat ulkoiluvalmiita. Tai ainakin karaisukunnossa. (Siis jos kevät on jos-kus siinä kunnossa, hmm.)

Mutta tiedättekö mitä. Chilit yllättivät tämän tarhurin kyllä isosti. Kun siirtelin niitä olkkarin hyllystä väljemmille vesille tänne buduaarin puolelle, niin huomasin, että ne ovat jo viritelleet kukkanuppuja.

Ensin ajattelin, että mitä ihmeen pikakasveja nämä oikein ovat? Sitten kelasin blogimuistiinpanoja ja tajusin, että onhan ne siemenet kylvetty jo kaksi kuukautta sitten. Että ehkä nuput ovat kehittyneet ihan normaalisti ajallaan.

Nyt täytyy olla tarkkana punkkien varalta, viime vuonna jossain vaiheessa kevättä ikkunalla kököttäviin chileihin ja paprikoihin iski punkki, joka käpristytti kasvien lehtiä. Chilitarhuri Julen vinkistä aion sumutella näitä päivittäin, ehkä jopa aamuin illoin, niin punk-veijot pysyvät toivon mukaan loitolla.

Ja onpahan hyvä syy käyttää tätä brittiläistä vanhan ajan kaunotar-sumutinta.

Esinettä, joka ihan oikeasti on sofistikoitunut :)

Jääaskartelun luvattu maa

Juuh. Ei tule maaliskuussa edes maistiaisia Oikeasta Keväästä. Että sulaisi asvalttia näkyviin ja lorisisi noro (ei se virus). Ei, kyllä maaliskuussa täytyy olla öisin 15 astetta pakkasta ja päivällä vähintään puolet siitä, navakalla tuulella höystettynä. Ja jos paistaa aurinko, pannaan miinusta vielä lisää, ja jos ei paista, niin turskautetaan reipas lumipyry.

Uaah.

Suomi on jääaskartelun luvattu maa. Keskimäärin jokaisena päivänä vuodesta kakkuvuokaan voi laittaa vettä ja pakastimesta löytyneitä hilstereitä, ja laittaa systeemin rappusille jäätymään. Parissa tunnissa kiekko on valmis ja ei kun puuhun roikkumaan. Eikä sula.

Siinä on sitten mukava seistä viimassa renkaan edessä ja katsella marjoja jään puristuksissa.

Se on varma harrastus, jota ei ainakaan sää pilaa.

-- painokelvotonta tekstiä --

Jostain samankaltaisesta syystä, kuin linnut lähtevät muuttomatkalle ja lohet kutureissulle, niin olen kylvänyt kasvien siemeniä. Lisääntynyt valo on kertonut matelija-aivoilleni, että uusi kesä on tuloillaan. Kehittyneemmät aivojeni osat alkavat epäillä, että tässä ikiaikaisessa koodauksessa on nyt paha bugi. Näyttäisi nimittäin ikkunasta katsottuna siltä, että ei ole tulossa kesä, vaan pohjoisnapa. 

Kohta ei onneksi näe enää ikkunasta ulos, katsella jäistä surkeutta. Makuuhuoneen ikkunan eteen nimittäin kasautui taimihyllykkö nro 2, jotta ne matelija-aivojen synnyttämät kylvökset saadaan valon äärelle kasvamaan. Valoisimpaan mahdolliseen paikkaan ainakin.

Hyllystä tuli kevytversio olohuoneen ikkunalla roikkuvaan versioon nähden. Siitä tuli myös... no, värikäs versio, kun hyllyosat ovat harmaata laminaattia ja kiinnitysmekanismi oranssia pyykkinarua. Niitä kun sattui kellarin kätköistä just tänään löytymään ja kiire oli. Nyt saan nauttia kiireeni hedelmästä pari kuukautta, hah.

Laitan kuvan seuraavassa postauksessa, kun olen itse sulattanut moisen näyn.

Mutta mukavaa tilanteessa on se, että voin aamulla kohdentaa katseen välittömästi Itse Asiaan. Vihreään.

Ehkä jonain aamuna haukankatseeni tarkentaa chilin ensimmäiseen kukkanuppuun.

Tai pelargonin vastaavaan.

Toivottavasti silmä ei minään aamuna tsuumaa punkkiin tai kirvaan, tai joudun nukkumaan siitä eteenpäin Raidin raikkaassa tuoksussa.

Koska tiesin saavani ruhtinaallisesti (no ei) lisää valotilaa tästä hyllystä, niin laitoin muutaman oleellisen siemenen vielä multiin: 

- tomaatti 'Gardener's Delight', 'Tiny Tim' ja 'Sungold'

- koristemaissi Zea mays 'Harlekin'

- risiini 'Carmencita'

- värinokkonen 'Black Dragon' ja 'Velvet Red'

- verbena 'Orchid Frost'

Pulassahan tässä jo nyt ollaan, joten ei tuo satsi enää konkurssia pahenna. Teen ikkunattomassa tilassa kasvamaan joutuneista ja vanuneista taimista sitten kivan vihreitä jääkransseja.