Kesälomalla

Heinäkuun alkoi ja helteet saapuivat sen myötä – ainakin pariksi päiväksi ja ainakin eteläiseen Suomeen. No, nautitaan säästä kuin säästä, kesä on kerran vuodessa vaan, onneksi kuitenkin joka vuosi.

Geranium laittaa aivojenrippeet narikkaan ja aloittaa lomanvieton. Ihmettelee omaa tonttiaan (ja tekemättömyyden jälkiä siellä) sekä kurkkii muiden tonteille ihan pikkuisen vaan, ideoita löytääkseen.

Kaunista kesänjatkoa kaikille, nähdään taas pian! T: G

Siniseksi meni

Heippa ihmiset, niin se on aika tullut tervehtiä suloisen suven keskiötä ja vuoden valoisimman yön hetkeä. Aika jännä, että juhannus voi tulla syksylläkin.

Minulla puutarhainnostus on jotenkin vaisua juuri nyt, liekö se innostusta ollenkaan. Samettikukatkin kävin kaupasta ostamassa, kun en saanut siemeniä multiin. Muuta en ole sitten ostanutkaan, ihme menoa. Orvokkeja kyllä on mukavasti, niitä tuli tänäkin vuonna, mutta värit ovat lähteneet liikkumaan vahvasti kohti sinistä. Siemencocktailista ei tullut yhtään pientä keltaista, valkoista tai oranssia, vaan kaikki ovat liiloja tai sinisiä. Keltaisia täpliäkään ei ole kuin muutamilla yksilöillä.

Nuo suurempikukkaiset vaaleanpunaiset ovat emojensa emoista kerätyistä siemenistä, niissä väri on pysynyt muuttumattomana.

Tummempaa ja vaaleampaa violettia vaan joka puolella. 

Pihakivienkin raoissa.

Syreeni on ollut ihan hurjana tänä vuonna, jokaisessa oksassa on nippu kukkia. Pensas on varmaan useampia kymmeniä vuosia vanha, itse olen sitä 15 vuotta katsellut, ja ekaa kertaa tällainen kukkatulva.

Tuoksu on ollut lievästi ilmaistuna huikea. Ah. Ja sehän tässä syys-kesässä on mukava, että mikään ei kuki nopeasti, vaan syreeniäkin on jo pari viikkoa tuoksuteltu ihan kummasti. 

Niin pysyvät alppikärhön kukat paikallaan.

Niin kitkuttavat chili Explosove Emberin kukat samoissa asemissa viikosta toiseen.

Eikä ryöpsähdä ruohosipuli turhanpäiseen roihuun, vaan kukinto pysyy salaattikelpoisena koristeena päivästä toiseen.

Taivas on ollut välillä sininen, joinain iltoina punaisensininenkin. 

Joinain iltoina myös huulet ovat olleet siniset, kuten tässä pari viikkoa sitten Perämeren rannalla puolenyön aikaan. Onneksi yllä oli pilkkihaalarit, niin muu ruumis ei sinistynyt. Tämän auringonlaskun myötä toivottelen teille kaikille

leppoisaa ja kaunista juhannusta!

Karvahattu saa lähteä

Alkukesän kiihkeys, se näkyy nyt kaikkialla. Kukkaa pukkaa niin, ettei ehdi kunnolla katseluun keskittyä saati valokuvata. Katsokaa nyt tätäkin idänunikkoa. Viikkoja on kasvateltu kukintoa kapselissa, ja nyt ollaan valmiita leväyttämään ohuenohuet silkkipaperilehdykät täyteen kokoon.

Karvahattu lentää päästä ihan just.

Sitten ollaan vapaita.

Yhden kukan kukoistus kestää vähäsateisena aikana parhaimmillaan noin viikon, sitten kuivahtaneiden karvahattujen sekaan tipahtavat myös terälehdet. Mutta oranssi loisto on näyttävä, vaikka vain sen viikon ajan. Joka suunnasta.

Alkukesän kiihkeys näkyy myös ihmisessä, ei se kauaa malta istua paikallaan, vaan halajaa pihalleen haahuilemaan. Ei ehdi runoa rustata, värssyä vääntää, vaan julkaisee kuvat peräkanaa selitteittä. Otsikoksi sentään laittaa, mielikuvituksettomasti tosin, että

ALKUKESÄN ONNEA

Kyllähän te nämä tunnelmat tunnistatte. Sen riemua tursuvan ajan, kun henkinen karvahattu on heitetty komeron syvimpään nurkkaan. 

Juhlien jälkimainingeissa

Kun ei sure etukäteen sääennusteiden sadepilviä vaan ottaa vastaan, mitä on tullakseen, niin voikin saada osakseen mitä mahtavimman kesäkelin. Lauantaiset ylioppilasjuhlat onnistuivat hienosti, varmasti aika pitkälti upean sään ansiosta. Piha oli vehreä, ihmiset olivat rentoja ja nauravaisia, ruoka maistui.

Syreeni kukki parhaimmassa terässään, tuulenvire humpsautti sen tuoksua ihanasti ilmaan aika ajoin.

Terassille hankittiin suht' näppärästi kasattava aurinkokatos, mekanismi on sateenvarjosta tuttu. Edellinen putkiviritelmä oli melko hidas koottava.

Telttakin kasattiiin varmuuden vuoksi suojaamaan tuulelta ja pieneltä sateelta. 

Vihreä matto on mukava matto, ja kynttiläkruunun paikka on tietenkin katto. (Riimiä, riimiä.)

Vihdoinkin sain ostettua pehvapehmusteita tuohon valkoiseen pöytäryhmään. 

Vanhan ja kookkaan syreenin alaoksille ripustelin neilikkapulloja. Leikkokukat pysyvät tuollaisessa mukavassa varjossa raikkaina pitkään.

Ulko-oven portaille tuli sekalainen kokoelma sitä sun tätä, itsekasvatettua kaikki paitsi muratti ja ruusupuu. Tuota ruusupuuta voisi kyllä tuotekehitellä edelleen.

Pelargonit kukkivat aika jo aika runsaasti, kiedoin niiden ympärille silkkinauhaa ja kannoin ruukkuja terassille ja telttaan.

Sisällä kukkivat pitkävartiset ruusut, joihin olen upotellut nassuani joka kerta ohi kulkiessani. Ah miten pehmeä pinta ja lempeä tuoksu.

Myös ruoka tuoksui hyvältä, vinkkinä pk-seudulla asuville, että Colorcatering tekee herkkua. (Tilasin heiltä tarjoilut jo toista kertaa, on joka senttipennin väärti.)

Mutta kukas se siellä buffetpöydän keskellä nököttää? No liaani tietysti, eihän häntä voinut mihinkään siirtää. Paketoin sen silkkipaperiin, naamioitui hyvin pöytäliinan väriin.

Kyllähän Into-Liana tietysti harvemmin vierailevia ihmisiä ihmetytti. Tai enemmänkin saattoi ihmetyttää se, että joku kasvattaa liaania olohuoneessaan. 

Into käyttäytyi kyllä tosi nätisti koko kemupäivän ajan, ei kietoutunut kenenkään (kaulan) ympärille. Hänelle riittää oman akselinsa ympäri kieriminen.

Intossa ei ole vielä merkkiäkään kukintahaluista. En kuitenkaan voi miettiä sen tulevaisuutta, ennen kuin olen nähnyt kukinnan ja määrittänyt lajin. Saattaa olla, että Intis asuu akkunalla vielä pitkään. Ties mitä juhlia se vielä näkeekään.

Hikisen helteistä uuden puutarhaviikon alkua!

Joenvarren karkurit

Vanhojen talojen pihoista on jokimaisemaan karkaillut tai jäänyt kasveja, jotka elää sytkyttelevät omassa rauhassaan. Sellainen on esimerkiksi tarharaunioyrtti, joka tässä huitelee omissa korkeuksissaan.

(Edit: Yritin ensin vääntää tästä kurkkuyrttiä, mutta Anonyymi ohjasi minut ystävällisesti oikealle polulle. Kiitos vielä!)

Tarharaunioyrtti kasvaa kokemuksieni mukaan vuodesta toiseen sitkeästi siinä, mihin sen on kerran istuttanut, joten tämä kasvusto lienee alkuperäispaikallaan.

Sen sijaan aiemmin tyrkyttämäni kurkkuyrtti on yksivuotinen, mutta kova siementämään ja sitä kautta lisääntymään lähimaastoon.

Kurkkuyrtti on asiantuntijoiden mukaan kavala yrtti, vaikka sitä ruokaohjeissa salaatteihin käytetään. Tiede-lehti tiesi kertoa vuonna 2001, että "Kasvin lehdet ja kukat sisältävät maksamyrkyllisiä ja syöpävaarallisia pyrrolitsidiinialkaloideja, jotka aiheuttavat koe-eläimille myös perimävaurioita. EU:n komission haitallisten rohdosten listalla todetaan, että kurkkuyrtillä on vakavia haittoja, mutta ei minkäänlaista hyväksyttävää käyttötarkoitusta."

Iyyks. Itsekin olen kukkia salaatissa käyttänyt.

Noh, rikos lienee jo vanhentunut. Sitä kasvia ei tontilla kasva, aikoinaan tarharaunioyrtti rehosteli tässä wanhassa perennapenkissä, ihan aidan vieressä.

Nyt siinä kukkivat vain kivet. Ne eivät ole terveydelle vaaraksi, ellei niitä yritä nauttia sisäisesti.

Joenreunassa kasvaa myös vanhoja syreeneitä, jotka eivät näytä ihan perinteisiltä puistosyreeneiltä. Olisivatkohan unkarinsyreenejä? No tuonne kaheikkoon ei yllä hallin hammas eikä uhkaa hallin jalannostokaan.

Juhannuksena tarvittavat seitsemän yrttiä, kuten harakankello, ovat jo hyvässä kasvussa jokivarressa. 

Apilaa ja niittynätkelmää kauniina väriyhdistelmänä. 

Luontoäiti on järjestänyt uustulokkaallekin väriltään sopivan seuralaisen, koiranputken.

Juhannuskimppuun vielä niittyleinikkiä, lemmikkiä ja valkopeippiä, niin johan on määräkriteeri täynnä. Tuo nokkonen kannattaa kerätä vain, jos tykkää hieman tulisemmasta meiningistä.

Ja kun edessä pian on se yötön yö, niin toivottavasti on pilvetöntä, jotta aurinkoa voi valokuvata talven varalle. Jos suinkin vihtomiselta ja sulholoitsuilta ehtii...

Omalla tontilla kasvit ovat selvästi nautiskelleet viime päivien likihelteistä. Istuttelin viimeiset pikkutaimet paikoilleen, muun muassa pelargonien pistokkaat iloiseen värisekamelskaan näihin muovitettuihin koreihin.

Ruukkuostoksillehan sitä oli mentävä, niin oli kaikki purkit jo käytetty. Tuo ruskea muovitötsä tuli karjalankurkun kodiksi, säilyttää kosteutta kuumassa kasvihuoneessa savea paremmin. 

Pelargonit eivät kovasti tykkää muoviastioista, sillä ne haluavat kuivahtaa kunnolla kasteluiden välillä. Mutta nyt piti mennä näillä, jotka sain kyyditettyä polkupyörän stongalla.

Yhdessä talvehtineessa pelargoniruukussa alkoi itää joku omituinen otus. Se piti tietysti siirtää omaan yksiöönsä varttumaan. Nyt sille löytyi oikea nimi, hän on innokkaasti siementävän mökinihmekukan taimi.

Nyt pitäisi enää vaan tietää, että mitä ihmettä mä teen taas yhdellä mökinihmekukan taimella. Niitä kasvaa jo kolmessa isossa ruukussa, joita kannan syksyllä kellariin ja keväällä useamman kerran sisään ja ulos, selkä niukuen. Mutta ei näin isoa ja potraa kasvia voi kompostiinkaan nakata. On vain siis odotettava valaistumista sen käyttökohteesta.