Näytetään tekstit, joissa on tunniste huonekasvit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huonekasvit. Näytä kaikki tekstit

12. lokakuuta 2014

Chilikranssi | Hyvästi Into-Liana

Chiliä on nyt syöty, pakastettu, jauhettu ja savustettu siihen malliin, että täytyi ottaa pyssy esiin. Nimittäin kuumaliimapyssy. Ja stryroksinen ympyrä ja kuivattuja chilejä. Sitten vaan pyssy kauniiseen käteen ja puikuloita latomaan. Siinä se syntyi lauantai-iltana, telkkaria kuunnellessa. Tulinen puhdetyö.


Mainittakoon vielä, että rusetti on kankaanpala, joka on harsittu nauhaksi samoin pikkukätösin. Manuaalisesti. Mekaanisesti. Huhuh, hirmuinen ponnistus.

Käsitöistä saan aasinsillan liaani Into-Lianaan ja hänen ruukustimeensa. Tiedättekö, mulla on nyt teille ikävänpuoleisia uutisia. 

Intoa ei enää ole.

Minä tapoin hänet.

Minä tapoin hänet uuden ruokapöydän takia.

En ampunut häntä pyssyllä, vaan leikkasin sydämettömästi oksasaksilla pienempiin pätkiin ja lopuksi heitin juuripaakun pois. Tyhjensin kotinsa ja heitin ruukustimenkin menemään. Pidin mielen jääkylmänä, mutta taustalla tunsin surua. 

Puolustelen tekojani sillä, että lompakossani on edelleen siemeniä, joista uusi liaani voi kasvaa. Intoa ei tietysti voi mikään toinen köynnös korvata. Mutta jostain täytyy luopua uutta saadakseen. Ja ensi kerralla tiedän liaanin huiman kasvuvauhdin ja osaan varautua sen tarvitsemaan kasvutilaan. 

Ensi keväänä on uuden alku. Uusien chilien ja uuden trooppisen köynnöksen. Niin se menee.

7. joulukuuta 2013

Mökinihmekukka huonekasvina

Kyllä silloin onnistuu, kun ei yhtään yritä. Ottaa vaan pari nokaretta multaa syksyn edeltä tyhjennetystä ulkoruukusta ja parin kuukauden päästä olohuoneessa kasvaa uusi, kukkiva huonekasvi. Että voilá vaan.


Keltainen mökinihmekukka (Mirabilis jalapa) oli ampunut siemeniä ruukkuun, josta otin hippusen multaa liaanin tyvelle ruukunvaihdon yhteydessä. Siemenet lähtivät heti itämään, ja noin 10 viikon päästä avautuivat ensimmäiset kukat.


Kukat tuoksuvat vienosti, niin kuin kesälläkin, kun ihan viereen menee nuuhkimaan. Aika vänkä kokemus, että sisällä viihtyy tämä vahvasti kesään yhdistyvä kasvi. Ikkunalla on kyllä kasvivalo, ilman sitä se tuskin jaksaisi kukkia.

Nyt nuppuja syntyy ja avautuu ihan tasaiseen tahtiin, tiedä vaikka tyyppi pärjäisi siementenkypsyttelyvaiheeseen.


Tiedä vaikka lattianraosta alkaisi sitten kukkaa pukata. Sen verran sieltä varmasti löytyy multaakin.

2. marraskuuta 2013

Perhosten toinen tuleminen

Perhosorkidea (Phalaenopsis) on kyllä jokaisen maksetun euronsa arvoinen kasvi. Vaikka sen hankkisi vain kerta-iloksi, niin pitkään saa rahalleen vastinetta. Mutta jos kasvin säästää kukintansa jälkeen, antaa valoisan kasvupaikan ja kastelee hillitynhallitusti, niin eipä aikaakaan, kun voi alkaa odottaa uutta kukintaa. Ja se uusi kukinta, se se vasta hyvältä tuntuukin. Ihmeiden ihme, taas kerran.

Tämä parivaljakko on hankittu viime syksynä.


Tämä toinen kasvi teki varsin pitkän ja lonkeroivan kukkavarren, olen tainnut siirrellä sitä sinne sun tänne niin, että kasvipolo on hikipäässä yrittänyt pysyä valon perässä. Leikkasin kukkavarren poikki ja pistin maljakkoon. Avautuneet kukat ovat pysyneet kuosissaan pitkään, nuput eivät odotetusti jaksaneet avautua.


Kannoin kasvit äsken ulos valokuvattavaksi, parempaan luonnonvaloon. Ilmahan oli ihan mahtava, +11 astetta ja puolipilveä. Kun sain kuvat koneelle, niin ulkoa alkoi kuulua tiukka sateen kohina. Melkoiset carpe diemit siis tahoni kohdalle koitui.

Tällä vihertävänkeltaisella perhosella on kiva tuo kannuksellinen huuli (labellum).


Tummanliila yksilö on toinen niistä koekaniineista, jotka joutuivat umpinaiseen lasipurkkiin asumaan. Kastelussa on oltava tarkka, mutta silmämääräisesti ei oikein pysty sanomaan, että onko kasvualusta siltikin mahdollisesti liian kostea. Mutta kukkaa hän on ystävällisesti siitä huolimatta pukannut.


Varsinainen kukkijoiden kukkija on kuitenkin valkoinen perhonen, joka on avannut viiteen kukkavanaansa 31 kukkaa. Peilin edessä määrä multiploituu 62:ksi.


Olen onnistunut olemaan tyrimättä pahasti, koska saan ihmetellä tällaista näkymää. Katsoin juuri orkideayhdistyksen ohjeita perhosorkidean hoidosta, ja totesin, että monta asiaa olen tehnyt eri tavalla ja monia riskejä ottanut esim. kesäulkoilutuksessa, mutta nämä yksilöt ovat sietäneet moista kohtelua. Otin ne sisään vasta syyskuun puolivälissä, joten viileitä öitä on taatusti kohdalle osunut.

Samoin Oncidium/Odontoglossum/niidentaimuidenristeymä on sopeutunut otteisiini. Marraskuussa yhdellä kukkavanalla ostettu kasvi pusertaa parhaillaan kolmea uutta kukkavanaa. Niiden valmistumista odotan nyt ihan tulisilla hiilillä. Tuleeko kukkaa ja jos tulee, niin millaisessa kokoonpanossa? Mitä eroa kukinnassa on taimistolla viritettyyn kukintaan, jonka taustalla on kasvuhormonia ja tarkkaa valonsäätelyä?


Into-Lianan ruukussa vahingossa ja salaa itänyt mökinihmekukka (Mirabilis jalapa) on kasvanut kovasti. Antaa hänen ihmetellä siinä, seurataan, josko pärjäisi pimeän kauden yli kevääseen.



Salakasvin myötä perhosenkeveät viikonlopun toivotukset! 

29. syyskuuta 2013

Minipuutarhassa chilipuun alla

Kesä alkaa olla mennyttä aikaa ainakin lämpötilojen puolesta, kovin tuntuu kalsalta pitkän kuuman kauden jälkeen tällainen +10 astetta koillistuulella höystettynä. Hurr.

Kesää voi kuitenkin yrittää jatkaa sisätiloissa miniatyyriversiona. Kerätään puutarhasta monenlaista pientä ja kootaan niistä uusi todellisuus. Tässä chili (Capsucum annuum) 'Malawi', joka on varsin matala- ja kompaktikasvuinen lajike.


Kasvista tulee asetelmaan hedelmäpuu. Otin sen ulos saviruukusta, typistin hiukan juuristoa ja istutin pienempään muoviruukkuun.

Minipuutarhan ruukuksi valikoitui nurkissa pyörinyt laakeahko ja matalahko muovipurkki. Täytin sen yli puoleenvälin hiekoitushiekalla, laitoin suodatinkangasta eristeeksi ja lisäsin hienoa hiekkaa päälle.


Aloin väkerrellä asioita hiekkaan sen suuremmin suunnittelematta. Halusin savimosaiikkisen oleskelualueen, sen tein ruukunpaloista, joita nasauttelin vasaralla vielä pienemmiksi palasiksi. 


Halusin myös uima-allasalueen. Sen laatoitus on vastikään rikkoutuneesta murokulhosta, allas on yleensä dippikastikekäytössä.


Chilipuun upotin hiekkoihin siten, että ruukun yläpinta jäi hiukan ison ruukun reunoja alemmaksi. Suodatinkankaaseen leikkasin reiän siihen kohtaan ja käytin palasen suojaamaan chilin multia kateainekselta.


Katteeksi murskasin lekalla (no okei, mies auttoi vähän, kun kylmä ilma meinasi kangistaa) Kekkilän koristehiekka-pikkukiviä pienemmäksi muruksi. Miniatyyripuutarha voisi olla hienoimmillaan pienoismaailma, jossa mittasuhteet on tarkkaan harkittu. Nyt meni ihan näppituntumalla, mutta pienempi hiekka näyttää siis paremmalta kuin "isot lohkareet" tässä kohtaa.


Oleskelualueiden ulkopuolinen hiekka peittyi sammaleeseen. Sen funktio on muistuttaa nurmikkoa...


Uima-allas olisi voinut olla sinisävyistä posliinia tai lasia, mutta kun mentiin valkoisella, niin tein vedestä turkoosia. Veden värjäämiseen on oiva konsti: kuivuneet tussit. Kun väri ei enää suostu tulemaan kynän kärjestä ulos, niin kynän voi hyvin katkaista tai avata toisesta päästä ja liottaa värin säiliöstä veteen. (Säiliön väri ei hevillä kuivu, kertoo lasten askarteluista kertynyt kokemus.)


Ulkona, isossa maailmassa, hiekkapolun reunamilla kasvaa sinnikkäästi jotain mehikasvia. Napsaisin sieltä yhden tupsun pensaaksi oleskelualueen kupeeseen.


Oleskelualueelle voisi tehdä pöydän ja tuoleja, niistä on jo pieniä ideoita mielessä. Samoin alueelta voisi olla kulku allasalueelle, jolloin nurmikon yli täytyisi olla joku kulkureitti. Koska ruoho on noin korkeaa, niin kyseeseen taitaa tulla vain silta ;)


Allasalueen kukat ovat mörkösammareita (kasvi, johon olen jo itseasiassa ihan ihastunut). Kukat ovat pienissä muoviputkiloissa (niissä, joissa esim. leikkoruusut kukkakaupassa laitetaan), putkilot on upotettu hiekkaan.


Tällainen on siis jättisamettikukan yksi kahtiataitettu taimi, mutta ihmeesti siitä saa materiaalia myös minisysteemiin...


Tässä siis perusta minimaailmalle, johon voisi halutessaan lisätä elementtejä. Toivottavasti sammal suostuu elämään sisälämpötilassa hiekkaan istutettuna, joka päivä täytyy kyllä muistaa suihkutella.



Mutta eihän tämä(kään) niin vakava projekti ole, uusitaan materiaaleja sitä mukaa, kun tarvetta ilmenee.


Pääasia, että kesä sai hiukan jatkoaikaa.

Hyvää uutta viikkoa – ja alkavaa lokakuuta! Pysytään lujina.

26. syyskuuta 2013

Liaanin syntymäpäivä

Into-Liana täytti syyskuun alkupuolella yhden vuoden. Varsinaisia juhlallisuuksia ei pidetty (unohtui!), mutta huomiota hänelle on annettu noin muuten.

Into vietti kesän paahteisella eteläikkunalla, jalat saviruukussa. Vettä kasvi sai aina kun muistin. Se ei näyttänyt loppukesästä kovin hyvinvoivalta.


Keltaisia lehtiä, ruskistuneita lehtiä, harvahko kasvusto.

Juuret olivat jo tulleet ulos pohjareiästä, joten hankin Intolle uuden, isomman asumuksen. 


Siirryttiin muovimaailmaan, kun saviruukuissa loppuivat sellaiset koot, jotka olisivat mahtuneet pöytätason ja Inton tyven väliin. Muoviruukuista löytyi tällainen hiukan korkeampi mutta selvästi leveämpi malli, jossa juuriston pitäisi nyt mahtua jonkin aikaa kasvamaan.

Muutama viikko ruukunvaihdosta ja lehdistö näyttää paljon paremmalta.


Kukkiahan Into ei odotuksista huolimatta tänä kesänä tehnyt, joten tarkkaa lajia en ole pystynyt vieläkään määrittämään. Mucuna-sukuunhan hänen kuitenkin jo tiedetään kuuluvan. (Täällä enemmän liaanin vaiheita.)

Into ei kuki, mutta Inton koti kukkii. Tai no tarkalleen ei kuki vielä, mutta saattaisi kukkia, jos kaikki sujuisi yllärikasvin kannalta suotuisasti.


Kun multasäkistä loppui tavara, niin kaivelin laiskuuksissani hiukan lisää multaa ruukkuun tyhjennetystä orvokkikorista. Orvokin taimi tuo ei kyllä ole, mutta mökinihmekukan taimi se hyvin voisi olla: orvokit kasvoivat sen vieressä, ja uutterana siementäjänä MIK on ampunut kuulan sinnekin. 

Tässä se nyt päätti alkaa kasvaa, liaanin varpaissa, matkalla kohti suomalaista syvintä syksyä ja pimeitä periodia. Onnea vaan, sano.

Ulkonakin kasvaa optimisteja, kylmän kalsassa kasvihuoneessa kukkii chili 'Aji Finlandia'.


Taivasalla ulkona chilit eivät kuki, mutta yrittävät kovasti kypsyttää loput raakileensa.


Myös snack-paprika pinnistelee värin vaihdossa.


Viimeiset pari yötä ovat kyllä olleet niin jäätävän kylmiä, että ihme, että eivät ole kaikki sinnittelijät jo paleltuneet. Viikonloppuna täytyy kantaa pelargonit kellariin säilöön, tuskin tämä tästä enää kesäksi muuttuu tämän vuoden puolella.

Kasvihuone tarvitsee varmaan tyhjentää kokonaan. Nämä kesävärit näyttävät nyt kyllä turhan kirkkailta ja letkeiltä.


Mukavinta olisi koristella kasvari syyskasveilla ja valoilla ja lyhdyillä, mutta realismi huhuilee. Huone pakataan taas täyteen ruukkua ja kalustetta ja ruohonleikkuria, lumelta turvaan. Sitä näkyä ei paljon viitsi led-valoilla koristella.

Siitä huolimatta ja just sen takia; hyvää alkavaa viikonloppua itse kullekin.

15. syyskuuta 2013

Mänty nuortui vaahteraksi

Ulko-oven vieressä nököttävä käkkäräoksa näytti tylsistyneeltä, puin sen syysvaatteisiin.





Tyvelleen laitoin chiliruukun ja koristekurpitsoja.



Kurpitsat hain Plantagenista, ei ollut omia kasvamassa – tänä vuonna. Mutta ensi vuonna täytyy kokeilla kasvattaa, ovat niin hauskannäköisiä tapauksia.

Astereitakin tarttui matkaan. Väreistä ei millään voinut valita vain yhtä, piti ottaa yksi jokaista.


Sisälle ostin pikkuisen muorinkukan, kun Onnimunakin näytti tylsistyneeltä ja ennen kaikkea tyhjältä. 


Ihanan aurinkoisen viikonlopun päätteeksi keräsin chilipodit yhteen ja pilkoin ne pakastettavaksi. 


Kumihanskoissa ei suojaus pitänyt montaa minuuttia kun terävällä veitsellä suhauttelin. Taidan tarvita tänään jonkun muun kädet iltapesulle.

Heipsuli, henkilöt, ja mukavaa alkavaa viikkoa!

4. heinäkuuta 2013

L = liaani

L-kirjain on itseoikeutetusti varattu Into-Lianalle, tuolle olohuonettamme nyt 10 kuukautta koristaneelle Thaimaan-tuliaiselle.

Into on haarautunut niin ahkerasti, että laskuissa pysyminen vaatisi jo korkeampaa matematiikkaa. Pisimmät versot ovat ruukun pinnasta mitattuna noin kolmemetrisiä.


Eihän se tietysti paljon ole, kun luonnossa (sademetsässä) tällainen Mucuna-suvun edustaja voi kasvaa 150 metriä korkeaksi. Mutta suomalainen akkunapaikka on hiukan kaukana trooppisista olosuhteista.

Inton lehdet ovat kolmilehtiset, punertavasuoniset.



Elin toivossa, että Into alkaisi kukkia tänä kesänä, mutta merkkiäkään sen suuntaisista aikomuksista ei ole ilmassa. Ehkä Intoa nyppii liian kuiva ilmasto, ainakin lehden kärjet näyttävät sen näköistä ilmettä.


Nättihän Into kuitenkin ilman kukintojakin on, tekee tällaisia kauniita spiraalejakin.


Suurin osa versojen kärjistä kuitenkin kuivuu niille sijoilleen, edelleen liian alhaisen kosteuden takia.


Olen kuitenkin laittanut talon terveyden Inton hyvinvoinnin edelle, enkä ole alkanut suihkutella hänen ympäristöään semmoiseksi 95-kosteusprosentiksi. Silloin paikalle saapuisi varmaan myös herra Home, ei se Sweet Home kuitenkaan.

Intohan kiipeilee omatoimisesti tuolla katon rajassa, alkumatkan se on kiemurrellut tuota kehikkoa pitkin, mutta katossa se pysyy oman jäntevyytensä avulla. Katossa on jotain koukkuja ja verhovaijeri, mutta ei hän ole niistä kiinnostunut.


Into on siis Mucuna-sukuun kuuluva liaani. Kuten Wikipedia asian määrittelee, "liaanit eivät muodosta taksonomisesti yhtenäistä ryhmää, vaan luokittelu perustuu yksinomaan niiden kasvutapaan." Tuo Wikipedian teksti on mielenkiintoinen lyhyt kooste näistä köynnöksistä.

Ja mikäs liaani se semmoinen olisi, joka ei ihmistä ja apinaa jaksaisi heivauttaa oksalta toiselle. No ei mikään, siksi Intokin on kasvattanut varttaan puumaiseksi. 


Saattaapi kuitenkin mennä useampi vuosi(kymmen), ennen kuin Intosta näillä leveyksillä tulee leopardibiksuisen Janen ilmassa kantava muskelikasvi. Hän asuu halkaisijaltaan 26 sentin kokoisessa ruukussa, joka tosin nyt täytyy vaihtaa suurempaan.


Aikaisempia Into-postauksia löydät näistä linkeistä. Täällä asiaa siemenestä, täällä lehtimutaatiosta, kevätheräämisestä, ruukustimesta, edellisestä ruukunvaihdosta, sukunimen löytymisestä, köynnöstuen tuunaamisesta ja ensimmäisestä elonmerkistä eli itämisestä.

Onpas Intosta tullut rustailtua tarinaa, ja ilmeisesti tulee jatkossakin, kun ei hänestä raaski ainakaan vielä luopua. Pitäisi nähdä se kukinta, jotta osaisin määrittää hänen lajinsa liki sadan mahdollisen joukosta. Kiinnostavaa puuhaa se määrittelytyö, tosin aikaa vievää. Luulen, että tarvitsen sen kukan päästäkseni tästä eteenpäin. Sitä odotellessa, uutta isompaa yksiötä hankkimaan.

Laitetaan vielä asiaa keittiöstä. L niin kuin leppoisaa kokkailua. Perkasin nimittäin kaksi parvekelaatikollista basilikaa.


Thaibasilikaa tuli kaksi lautasellista ja sitruunabasilikaa yksi.


Ah, nämä perkuujätteetkin tuoksuivat poikkeuksellisen hyvälle.


Pyöräytin sitruunabasilikat silpuksi koneessa yhdessä pinjansiementen ja valkosipulin kanssa. Lisäsin sitruunalla maustettua oliiviöljyä, parmesaania sekä suolaa ja pippuria. Thaibasilikalle tein saman proseduurin, mutta maustamattomalla öljyllä. Lisäsin myös chilipalon terästämään thaibasilikan omaa, hiukan terävämpää makua.

Pakastan tahnat aika kiinteässä muodossa, niitä voi sitten kokatessa notkistaa öljyllä sen mukaan, että tuleeko niistä pestoa pastalle tai voidellaanko niillä kalaa tai kanaa tai lorautetaanko salaattiin ym.


(Ja ihan vaan sen takia meillä toisinaan syödään noutokiinalaista, että saan näitä kätsiä purkkeja juu.)

Sitruunabasilikapesto toimi hyvin grillatun, miedosti maustetun broilerin kuorrutteena. Lisään peston kotkottimeen vasta lautasella.

Vihreän vastapainoksi tein hiukan sinisävyistä, nimittäin orvokkisokeria.


Otin orvokinkukista talteen vain terälehdet ja pyöräytin ne monitoimikoneessa silpuksi yhdessä raesokerin kanssa. Tätä nättiyttä voi sitten käyttää leivonnassa, vaikka huputtaa pullat sillä. Mulla on ollut nyt kova hinku tehdä tuoretta pullaa (ja syödä kymmenen lämmintä palleroa kylmän maidon kanssa), mutta en ole varsinainen Leipuri Hiiva, vaan saan pullista lähinnä pelivälineitä pesäpallokentälle.

Uskaltaisikohan sitä kuitenkin taas yrittämään? Onhan edellisestä kerrasta jo pari vuotta, ehkä joku taito on itsekseen tällä välin kasvanut? L niin kuin leivontahaave.