Kurjenpolvikumpu elää

Ruma kuin rukkanen, mutta onneksi elossa. Näin voisi todeta viime vuonna kovalla vaivalla väkertämästäni perennapenkistä, johon istutin monenlaisia kurjenpolvia (Geranium). Kokeilin siis tehdä kohopenkin, johon ei tule minkäänlaisia reunarakennelmia, ja jännitti kovasti, että viekö sulava lumi mullat mukanaan.

Ei vienyt, ainakaan kaikkia. Ja ihmeesti myös kurjenpolvet (lempiperennat) ovat selvinneet oudon näköisessä penkissään talven yli varsin hyvin. Vain kate tuntuu hävinneen mystisesti jonnekin, heh.

Hautakummuksihan tuon nimesin ärtymyspäissäni taisteltuani ensin aamupäivän kivikovaa tannerta ja ranteenpaksuisia koivunjuuria vastaan, ja kärrättyäni sitten iltapäivällä kärrytolkulla multaa ja muovailtuani siitä kohopenkkiä alamäkeen viettävää maata mukaillen. Sissus!

Tältä näytti valmis systeemi tuolloin elokuun lopulla. 

Nyt taimet ovat reippaasti runsastuneet, ja kohta voidaan alkaa odottaa kukkavanojen esiin putkahdusta.

Alunperin suunnitelmana oli uusia myös tuo vasemmanpuoleinen turveharkkoreunuksinen perennapenkki. Arvatkaa, huvittiko hautakumpuprojektin jälkeen edes harkita moista hanketta? No ei. 

Katselin tänään kumpua ja ajattelin, etten muista yhtään, mitä lajeja siihen istutin ja missä mikin on. Asiasta on onneksi dokumenttivalokuvia, ja myös tällainen erittäin selkeä piirustus:

Näillä pitäisi nyt pärjätä kasvien tunnistamisessa... toivottavasti kasvit eivät liikaa leviä, tai Kaaviokuva 1A/2011/08 menee käyttökelvottomaksi ;)

Ilahduin kurjenpolvien sitkeyden lisäksi kovasti jaloakileija 'MacKanan' hyvästä talvehtimisesta kummulla.

Kasvatin ne siemenestä viime kesänä, ja istutusvaiheessa ne olivat kyllä melkoisia rimpuloita.

Sitkeitä tyyppejä, sellaiset on minun makuuni... Mutta jotain reunuksia tuo penkki kaipaa ja sellaiset se tänä kesänä tulee saamaan. 

Toinen mukava asia osui tänään silmään kanniskellessani taimia yösäilöstä takaisin Taimelaan. Yöksi oli siis luvattu -1 °C, joten katsoin parhaaksi kantaa kaikki kellariin, niin saan paremmat yöunet. Mutta aamulla viherryksen seasta silmiin osui jotain keltaista.

Tomaatti 'Sungold' oli avannut ensimmäisen kukkansa! Ou mai gaat, miten ajoissa hän on. 

Lisää sisäisen hykerryksen aihetta tuli Gardeners' World -lehdestä, jossa kyseinen tomaatti nimettiin yhdeksi pitkäaikaisista kestosuosikeista makunsa takia. Thompson&Morgan toi lajikkeen siemenet markkinoille 20 vuotta sitten, mulle tuo on uusi tuttavuus. Tosin mulle maistuu kaikki kesätomaatit, varsinkin itsetehdyt, joten jokainen punapallero on odotettu herkku, vaikkei olisi lehdessä kehuttu :)

Tajusin muuten lukiessani, että Sungold on kasvihuonetomaatti, vaikkakin tekee pienikokoista hedelmää. Noh, sehän ei nyt sitten haittaa, kun pihalla kököttää Taimela, kasvakoot he sitten siellä. 

Ja koska on niin hyvä fiilis, niin en viitsi pilata sitä ajattelemalla viikonlopuksi luvattuja räntäsateita. Noup. Tilannehan voi muuttua, ja taivaalla saattaa lopulta ilahduttaa tomaatinkukankeltainen aurinko.

Kohopenkkejä pohtimassa

Kun pihamaa on ehtaa savea, ajatus istuttaa siihen kasveja ei nostata hyviä fiiliksiä. Ensinnäkin savimaan kaivelu on… no, erittäin savista hommaa. Märkä savi on painavaa ja liimamaista, kuiva savi puolestaan kuin kiveä. Ja kun kuopan kaivaa, sen seinämät ovat yhtä tiukkaa savea, joten sateisella säällä vesi jää kellumaan kuoppaan pitkäksi aikaa. Ajatus kasvin asuttamisesta vesilätäkköön on aika karu, joten kuoppaa pitäisi laajentaa niin paljon, että kasvi mahtuisi juurineen reilusti sen sisään, uuteen multaan, koko elämänsä ajaksi.

Pihan kaikki vanhat puut on istutettu suoraan maahan, mutten tiedä, paljonko maanmuokkaustyötä niiden kohdalla on tehty tai kuinka isot istutuskuopat niille on alunperin kaivettu. Ne kasvit, jotka olen itse istuttanut, on asutettu joko kohopenkkiin tai vaihtanut maata laajemmalta alueelta.

Noh, saviongelman voi tosiaan ratkaista istuttamalla kasveja kohopenkkeihin. Niihin on fiksua rakentaa reunat, sillä multa pysyy huonosti kumpareen mallisena, ainakaan selvästi korkeammassa (30+ cm) penkissä. Tällaisia korkeampia penkkejä kaipaavat ainakin perennat, joiden juuret ulottuvat suht' syvälle.

No ne reunat siis. Yleisin vaihtoehto on rakentaa puusta (laudasta) kehikko. Sellaisia kehikoita myydään valmiinakin, usein niitä tarjotaan yrttien ja kasviksien kasvatusta varten. Se huono puoli näissä puukehikoissa on, että ne ovat yleensä vain neliön tai suorakaiteen muotoisia.

Muitakin rakennusmateriaaleja toki on. Kohopenkin reunoiksi käyvät esimerkiksi turveharkot, heinäpaalit, betonikivet, liuskekivet, luonnonkivet, rakennusharkot, puuparrut, betoni, metalli ja vaikka savesta työstetyt "hirret".

Tässä muutama esimerkki maailmalta:

Kuva: owenchubblandscapers.com

Kuva: donnan.com

Kuva: owenchubblandscapers.com

Kuva: linklogscanada.com

Kuva: luckinlove.com

Kuva: gardenshedadviser.co.uk

Kuva: ruralize.com

Tuossa alimmassa kuvassa jossain Amerikan maaseudulla asuva mies oli erittäin kyllästynyt taisteluun myyriä, peuroja ja puiden juuria vastaan, joten hän väsäsi kasvikaukalon betonista.

Itse olen mieltynyt eniten puuhun ja kiviin. Ongelmana meidän tontilla on sen kaltevuus. Nurmikkopiha, johon olen kaavaillut lisää kohopenkkejä, viettää komeasti alaspäin (tontin yläosa on noin kolme metriä ylempänä kuin sen alin reuna) ja myös sivulle. Tosin tuo sivuttaiskaltevuus ei ole iso ongelma näiden penkkien kohdalla.

Eli mitä tahansa suunnitteleekin, on otettava huomioon, että jo metrin matkalla tapahtuu paljon. Huoh. No, siitä huolimatta perennapenkkejä on jo rakennettukin, yksi tehtiin muurikivistä ja yhdessä ei ole reunuksia lainkaan. 

Muurikivistä on tehty kaksi tällaista pienehköä penkkiä, joissa on kolme kierrosta kiviä (kaksi rakennuskivikerrosta ja kansikerros). Alimman kierroksen kiviä on upotettu osittain maahan, muita "perustuksia" ei ole ja ihan hyvin systeemit ovat savimaassa paikoillaan pysyneet.

Yksi turveharkoilla reunustettu penkki on tontin yläpäässä "sivuttain", joten siinä ei ollut kallistusprobleemia. Se on kuulunut osastoon "kokeillaanpa tätä" jo 10 vuoden ajan. Turveharkot on vaan ladottu nurmikolle vierekkäin, siinä on varmasti maailman helpoin ja nopein reunus.

Yksi perenna-alue on entinen taimien (punahattujen) lastentarha, se on tehty kodikkaasti laudasta ja sisustettu rikkakasvien (=maahumalan) varalta suodatinkankaalla. 

Siinäpä sitä on sekalaista kohopenkkiseurakuntaa ja ikuisesti lastentarhaan tuomittuja kasveja, hmm.

Mutta tänä kesänä laitetaan tapahtumaan ainakin sen verran, että fiksataan tuohon lastentarhan kohdalle isompi kohopenkki, joka kehystetään joko kivellä tai puulla. Sinne laitetaan ainakin kaikki nuo punahatut (Echinacea), sillä kasvupaikka on niille juuri sopivan aurinkoinen. Naapurilla on aidan vieressä myös punahattuja, joten se on komea perhosbaarialue loppukesästä.

Toinen tänä kesänä fiksattava kohta on etupihan yrttipenkki, joka on tehty pitkittäissuunnassa halkaistuista turveharkoista. Tässä kuva piharempan ajoilta, remppa on ohi, mutta koivut ovat edelleen paikoillaan...

Yrttipenkki on tarkalleen ottaen kaksiosainen, pienemmässä (etummaisessa) lohkossa kasvaa vakituisesti ruoho- ja kiinansipulia.

Isommassa kasvavat muun muassa monivuotiset timjamit.

Penkki on muuten palvellut varsin hyvin, mutta sen lähellä kasvaa nuo kolme koivua. Ei auta mikään suojakangas tai juurimatto pidemmän päälle, sillä koivun juuri _tulee läpi_ jossain vaiheessa. Ja kun se tapahtuu, muut kasvit ovat usein janossa tai ainakin tilanpuutteessa :/

Joten tämä penkki on nostettava jalkojen päälle. Ajattelin pyytää puoliskolta kauniisti puulaatikkoa tai kahta, jotka seisovat ylväästi omilla jaloillaan, turvallisen kaukana koivun juurista. Sitä en sitten tiedä, että miten monivuotiset yrtit talvehtivat laatikoissa, tuollainen boksi tietysti jäätyy kokonaan eivätkä juuret ole turvassa maan alla. 

Tosin en tiedä, miten syvällä yrttien juuret tällä hetkellä ovat, penkin korkeus on n. 30 senttiä eli aika pitkät juuret saa siinä yrtillä olla, jotta maahan asti yltävät. Toisaalta ne saattavat joutua hakemaan elintilaa aika syvältä, kun niiden koivunryökäleiden juuristo on aika hyvin siellä multatilassa?

No niin, tässähän tämä asia selvisi, kun asioita ylös kirjasi. Eli yksi uusi perennapenkki ja yksi uusittu yrttitarha on tilauksessa tälle kesälle. Olen saanut jo vihreää valoa uudelle kasvikaapille, sellaiselle, joka korvaisi ankarasti kulahtaneen muoviteltan. THE kasvihuonetta odottelen vuoden päästä, kun sen suunnittelulle ja rakentamiselle on sitten paremmin aikaa. Mutta mitäs on yksi vuosi ihmisen monikymmenvuotisessa elämässä? Ei juuri mitään, sanoo kärsivällisyyttä oppinut puutarhuri ;)

Millaisia kokemuksia teillä on kohopenkeistä? Millaisista materiaaleista olette niitä rakentaneet? Vai oletteko onnistuneet tekemään isoille perennoille kohopenkkejä ilman minkäänlaista rakentamista, pelkästään multaa muotoilemalla? Kertokaa, oi kanssatarhurit!

Usko ja hauis koetuksella

Jos tänään portin taakse olisi tullut urakoitsija, joka olisi tarjoutunut asvaltoimaan koko pihan edulliseen hintaan, niin olisin varmasti tarttunut tarjoukseen. Puuhastelu ei tänään ollut ollenkaan mitään Unelmien puutarhailua, jota kauniissa kuvakirjoissa tarjoillaan. Ei.

Aloitin perennapenkin uudistus-rakennustyöt hahmottelemalla sen toisen päädyn muodon.

Puutarhaletku on hyvä apuväline, lapiolla nakuttelin ääriviivat letkua myöten. Sitten aloin kaivaa, ja ajatuksena oli mennä 20 senttiä alaspäin. Kissan viikset, hyvä kun kaksi senttiä pääsin. Maa oli täynnä paksuja, kivikovia koivun juuria.

Eihän näihin olisi tehonnut kuin moottorisaha. Siihen karahti unelma kahdestakymmenestä sentistä, tyydyin vain kuorimaan "nurmikon" pois.

Pirun tiukassa sekin oli. Kovan lapioimisen jälkeen penkin paikka oli näkyvissä, mutta en ollut yhtään tyytyväinen. Mitään juurimattoa en viitsinyt lähteä tuohon leikkelemään, kun kaikkivoipa koivu tulee siitä ohi tai läpi kuitenkin melko pian. Se tietysti tarkoittaa sitä, että herra Koivu latkii kaiken kosteuden penkin kasveista. Ja koska tuossa on jo muutenkin hankalat olosuhteet varjostavan aidan, luumupuun ja tietenkin sen koivun takia, niin ajattelin heittää rukkaset kokonaan naulaan.

Voi koivu, koivu. Ihanahan se on, vihreä latvus sinistä taivasta vasten ja valkoinen runko ihan muuten vaan, mutta kyllä tässä vaiheessa teki mieli ottaa kahvitauolla se konjakkikin.

Eipä auttanut itku markkinoilla. Pihalla komeili kasassa peräkärryllinen Kekkilän perennamultaa, joka hiukan ns. tuoksahti eli on rapsakasti lannoitettua. Pakkohan sitä oli vaan alkaa lapioimaan alkuperäisen suunnitelman mukaan, kun ei tuota tilaa ole ylenpalttisesti ylimääräisille multakeoille.

Aina kottikärryllisen jälkeen tamppasin multaa suht' tiukkaan. Usko alkoi kyllä loppua kumparetta muotoillessa, sillä penkillä ei ole mitään reunusta tai muuta tukea, vaan tein siitä kaikissa hyvää tarkoittavissa lehtijutuissa kuvaillun "kohopenkin". Päätin lopulta sitä muovaillessani, että teen vaan ihan minimikorkean, jotta saan jo ostetut taimet talveksi maahan. Tein siis toisen "säilön, kuten tuo turveharkoilla rajattu vanha siipikin on. On ollut jo neljä vuotta.

Keväällä on toivottavasti enemmän innostusta ja virtaa tehdä penkistä korkeampi ja rakentaa sille kunnon reunus. Nyt tätä voisi kuvailla lähinnä vain termillä "hautakumpu". Huh. Jösses, mikä työ ja mikä epätyydyttävä lopputulos.

Istutin kuitenkin äskettäin ostamani kurjenpolvet ja kesän ruukussa viettäneen jouluruusun (Helleborus niger) kumparetta koristamaan. Ei se ainakaan rumemmaksi voi siitä mennä.

Taaimmaisena jouluruusu, sen takana on valkoista tuoksukurjenpolvea ja sitten punaisia ja sinisävyisiä kurjenpolvia päätyyn saakka. On joukossa yksi hopeasyysvuokko (Anemone tomentosa 'Robustissima'), kun se näytti niin söpöltä ja toisaalta hyvin yksinäiseltä Plantagenin perennalaarissa. Sitä täytyy hankkia sitten lisää, kun penkki saa lisätilaa lopullisen muotonsa myötä.

Tiukkaan oli multa junttaantunut ahkeran tamppaamisen takia, istutuskuoppia sai kaivaa ranteet naukuen.

Työnsin penkkiin myös pienet jaloakileija 'Mac Kanan' taimet.

Jos pärjäävät, niin hyvä. Jos eivät, niin tough luck. Ei jaksa nyt välittää.

Haen huomenna tuohon jotain katetta, jotta rankkasade ei sulata penkin sivuja alas. Ja ehkä kate tekee tuosta kokonaisuudesta vähän kivemman näköisen... todellakin "ehkä".

Mutta koska kaikista asioista pitää kaivaa ne positiiviset puolet, niin totean, että hyvä asia päivässä oli se, että sai puuhailla loppukesäisellä pihalla seitsemän tuntia. Ja jos kaikki kurjenpolvet kuukahtavat hautakummulleen, niin kyllä meidän pihalla joku aina kukoistaa.

Kuten esimerkiksi tämä iloinen ja terhakka sieni. Huoh. Asfalttiyritys Lemminkäinen, oletteko jo tulossa?

Perennapenkin hahmottelua, osa 1

Jos olisin fiksu, olisin säästänyt perennapenkin suunnittelun tylsien talvi-iltojen puuhaksi. Mutta ei, aloin pähkiä sitä nyt. Täytyy sitten torkkua talvi telkkarin edessä, jos projekti tulee täysin valmiiksi syksyyn mennessä...

Kyseessä on nurtsipihan yläpää, jossa tällä hetkellä aidan vieressä on "varastona" toiminut perennapenkki. Nuo kasvit on laitettu siihen säilöön muutaman vuoden takaisen piharempan tieltä. Sen lisäksi kohdassa on luumupuu, joka yhdessä hieman sivumpana höljyvän koivun kanssa tekee reipasta varjoa keskelle penkkiä. Noh, ehkä kuva kertoo asian paremmin, tosin tässä varjoa tekee talo.

 

Tuo perennapenkki on kehystetty yrttipenkistä ylijääneillä turveharkoilla, mutta nyt ne saavat lähteä. Tarkoitus on laajentaa kukkapenkki tuonne kompostialueen aidan eteen, kaarevaan muotoon. Ja taas kuvaa (saa klikattua suuremmaksi):

 

Yksi sivu on kuusi metriä, toinen vajaat neljä. Perennapenkin syvyys on alkupäissä 120 senttiä ja keskellä 90 cm. Tuossa kulmassa, viistosti istumapenkin takana, syvyys on kaksi metriä. Aika paljon siis perennoja siihen saisi mahtumaan, ja mahdollisesti muitakin kasveja, pensaita ja ehkä joku pikkupuukin, havumallinen kenties. 

Nyt säilössä on punaisia ja valkoisia syysleimuja (kukkivat juuri), syysastereita, tarha-alpia ja maksaruohoa sekä hiukan siperiankurjenmiekkaa, kesäkulleroa, ukonhattua, lehtoakileijoja ja liljoja. Varsin sekalainen seurakunta siis....

Kävin kirjastossa lainaamassa nipun kirjoja omien kaveriksi. Paras eepos on ehdottomasti ollut Viherammattilaisen perennakäsikirja (toim. Anne Tossavainen, Viherympäristöliiton julkaisu 34, 2006). Siinä on lujaa faktaa aiheesta, mm. perennojen kasvuvaatimuksista ja penkin rakentamisesta. On siinä paljon tietoa ammattilaisnäkökulmastakin, kuten taimituotannosta ja penkkien kastelujärjestelmistä, mutta paljon on harrastajaa hyödyttävää.

Sen tiedän tämän kirjan avulla jo nyt, että penkistä tulee 30 cm korkea, mutta multatilan syvyys on 50 cm, kun alaspäin mennään parinkymmenen sentin verran. Penkin aion reunustaa yksinkertaisella betoni- tai nupukivellä. Tilaan sopivia kasvejakin löytyi, kuten myös hyviä reunuskasvivinkkejä. Aion laittaa penkkiin paljon kurjenpolvia, katsotaan sitten, miten noiden säilökasvien tässä suunnitelmassa käy.

Pääasia on, että varjoon tulee varjossa viihtyviä kasveja. Luumua ja koivua ei ole ainakaan nyt tarkoitus siirtää eikä kaataa.

Suunnittelun energianlähteenä voi käyttää tätä komeaa valkosipulilettiä, jonka puolisko toi tuliaisena töistä.

Hienoa satoa työkaverin naapurin kasvimaalta. Varmasti jokaisen 18 euron arvoinen.

Lovely job ahead; planning new border for plants who enjoy partly shady conditions. I'm going to search for different Geraniums and use some of those plants who are already there, waiting for a proper growing spot.

It would have been wise to save this planning project for cold winter days. But no, I just didn't have the patience... Hopefully those lovely garlics give lots of strength and energy for the oncoming fall.

Sadunkuusama, superpensas

Jos jotain savimaan pensasta pitäisi hehkuttaa, niin kauaa ei tarvitsisi miettiä. Sadunkuusama, wu-huu! Siinä on kasvi, joka

a) suoriutuu kasvusta täydessä varjossa ja täydessä auringossa tai niiden välillä
b) selviää Suomen talvista ilman ongelmia (ainakin I-II-vyöhykkeillä)
c) kukkii kauniisti loppukeväällä
d) täyttää hankalan tilan mukavasti ja nopeasti
e) ei leviä

Sadunkuusama (Lonicera involucrata 'Satu') kasvaa pihalla hankalimmassa mahdollisessa paikassa: autokatoksen ja aidan välissä. Pensaat (niitä on kaksi) saavat suoraa valoa melko vähän, pari tuntia päivässä, sillä niitä ympäröi rakennus kolmella suunnalla. Siitä huolimatta toukokuun puolivälissä tila on täynnä vihreää.

Annetaan ihanan Pentti Alangon kertoa:

"Kehtokuusamaa (L. involucrata) rentokasvuisempi, kohenevavartinen kanta on nimetty KESKAS-tutkimuksessa työskennelleen Satu Tegelin mukaan sadunkuusamaksi. Se on erinomainen, yleensä vain metrin korkuiseksi kasvava verhopensas." (Tammen suuri puutarhakirja)

Faktataulukon mukaan sadunkuusama kasvaa 1-2 -metriseksi, menestyy 1-? -vyöhykkeillä, kukkii kesäkuussa, tarvitsee tuoreen maan (kaksi pisaraa asteikolla 1-3(4)) sekä kasvualustaksi savimaan tai hiekka- tai moreenimaan. Kukkien väri on keltainen. Käyttö yksittäin, ryhmissä ja aidanteena.

Siis pensas, joka menestyy savimaassa ja pimeässä. Ei ihme, että Alankokin sadunkuusamaa erinomaiseksi nimitti.

Minä annan sadunkuusamalle arvosanan "satumaisen mahtava". En muista kovin usein sen olemassaoloa hankalan sijainnin takia, mutta kun pensaat näen, tulen iloiseksi. Siinäpä kasvi, joka ei tosiaankaan tarvitse tarhuria pärjätäkseen hyvin.

Sadunkuusamaa ei ihan joka kaupasta löydy, mutta esimerkiksi Järvenpään Pihapalvelu -nimiseltä taimistolta sitä kannattaa kysyä. Kävin siellä ostamassa nämä vuonna 2008, tarkoituksenani ostaa jotain muuta (muistaakseni lehtokuusamaa) tähän probleemapaikkaan. Ja kuten osaavassa kaupassa käy, myyjä neuvoo sinulle vielä paremman vaihtoehdon.

Se on palvelu, jota varten kannattaa ajaa vähän kauemmas kuin lähimpään ketjumyymälään. 

Nämä taimet ovat kotimaisen Saarioisten taimiston tuotantoa, iso lisäplussa tähän superostokseen. Pensaan hinta näkyy muuten vielä olevan sama, 10 euroa kappale. Se on hyvin sijoitettu kymppi se!

Ihastuin muihinkin kuusamiin niitä tutkailtuani. Harmi vain, että tontti on edelleen sen 559 neliötä.

Post scriptum 21.5.

Tässä vielä tuota ylintä kuvaa parempi otos sadunkuusaman kukista:

Post scriptum 29.5.

Pensas on kasvanut komeasti kokoa sekä ylös- että ulospäin, joten tuo hankala tila on nyt täynnä komeaa vihreää, mutta pensaat eivät ole levinneet alueeltaan muualle.

Korkeimmat oksat ovat noin 180-senttisiä. Sadunkuusamien juurella eivät rikkaruohot saa juurikaan jalansijaa, joten tarvittavaksi hoitotoimeksi jää pelkkä ihastelu.

Idänunikko "Olympia", joka vaiheessa upea

Ensin niiden kiivihedelmän näköistä pulleaa kukkapalleroa saa odottaa avautuvaksi pari viikkoa. Sitten eräänä aurinkoisena aamuna vihreiden pallukoiden tilalla on rätisevän oranssit, isot kukat. Ne koristavat kiemuraisen varren päätä hyvällä tuurilla viikon ajan, mutta kova sade irrottaa terälehdet tehokkaasti.

Oranssi väri erottuu vielä nurmikolta muutaman päivän, kunnes silkkiset lehdykät maastoutuvat. Kiemurtelevien varsien päähän kehittyy kova siemenkota, jota kuulemma käytetään paljon kukka-asetelmissa. En ole koskaan kokeillut, mutta en muutenkaan raaski leikellä kukkia maljakkoon. Idänunikkoa ei kannatakaan leikata kukkivana, sillä kukka ei kestä ehjänä kuin hetken.

Joidenkin mielestä idänunikoiden ympärille kannattaa rakentaa tukisysteemit, jottei sade paina niitä maahan. Mielestäni tämä kasvi pääsee hyvin oikeuksiinsa vapaana lonkeroidessaan.

Alkukesän väriläiskä Papaver orientale 'Olympia' on puutarhani vanhoja peruja, en tiedä, onko se talon edellisen vai sitä edellisen, sarjassaan ensimmäisen asukkaan istuttama. Siirsin muutaman kasvin uuden terassin alta turvaan vanhan omenapuun juurelle, siinä ne ovat viihtyneet ja lisääntyneet, onneksi maltillisesti.

Sillä eihän tällaista rehevää idän ihmettä raaskisi millään kitkeä pois.

Omenapuu saattaa joutua lähtemään kasvihuoneen alta - vaikeita valintoja, niitä elämässä riittää. Idänunikot siirrän toiseen suht' aurinkoiseen paikkaan. Maaperävaatimuksista en ole ottanut selvää, mutta se on pärjännyt kahdessa eri kohtaa melko savisessa maassa ja samantyyppistä kasvualustaa kyllä löytyy lisää... Vai olisiko ensimmäinen kasvupaikka ollut ihmiskäden muokkaama ja ompuntyvi puunjuuriston kuohkeuttama?

Mene ja tiedä, mutta luottamukseni idänunikon sietokykyyn on vahva.